Asutaan maalla, jossa ollaan kolmensadan metrin päässä asuvan naapurin varmaankin ainoa elämänsisältö. On alkanut vihata meitä itse kuvittelemistaan syistä, ja alkanut osoittaa vihamielisyyttä monilla eri tavoilla mm. valittamalla yhtenään keksityistä rikkeistä, joita emme ole tehneet. Kostoa, kateutta tai mitä?
Riidoilta välttyäksemme olemme yrittäneet pysyä omissa oloissamme ja antaa hänenkin olla rauhassa. Mutta se ei riitä - vähän väliä tulee korviimme tekaistuja juttuja, joita hän puhuu meistä muille ihmisille. Kaikkia valheita ei pääse oikomaan, koska tuskin kaikki jutut edes tulevat omiin korviimme.
Keskustelu on täysin mahdotonta. On myös toivotonta yrittää oikoa jatkuvasti panetteluja ihmisille, joita hän yrittää saada "puolelleen" mielistelemällä. Oikeuteen haastaminen vaatisi valtavasti energiaa, ja mahtaisiko tuomiokaan lopettaa hänen käytöstään - ehkä vain pahenisi.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Mikä neuvoksi?
Panettelija naapurissa
140
7229
Vastaukset
- Kyllä niin on
Sairaita ihmisiä riittää.
- älä välitä, tsemppiä
Meitä on moneen junaan ja moni jää vielä asemalle....
Ei kannata ylireagoida tai ottaa stressiä ilmeisesti häiriintyneestä naapurista, mikäli hän ei mitään konkreettista ilkivaltaa tee ilkeiden juorujen lisäksi.
Ei myöskään kannata eristäytyä kotiin, liikkukaa kylillä, kutsukaa ihmisiä kotiinne ja kertokaa kaikille tutuille, miten naapuri ahdistaa.
Tiedän kyllä, maaseudulla asuneena; siellä on pienet seurapiirit ja ihmisiä, joilla ei ole muuta tekemistä, kuin vahtia naapureidensä elämää. - ringette2
meilläkin oli tuo ongelma kun asuimme paimion takana sauvossa.
- jii7111
älä välitä, tsemppiä kirjoitti:
Meitä on moneen junaan ja moni jää vielä asemalle....
Ei kannata ylireagoida tai ottaa stressiä ilmeisesti häiriintyneestä naapurista, mikäli hän ei mitään konkreettista ilkivaltaa tee ilkeiden juorujen lisäksi.
Ei myöskään kannata eristäytyä kotiin, liikkukaa kylillä, kutsukaa ihmisiä kotiinne ja kertokaa kaikille tutuille, miten naapuri ahdistaa.
Tiedän kyllä, maaseudulla asuneena; siellä on pienet seurapiirit ja ihmisiä, joilla ei ole muuta tekemistä, kuin vahtia naapureidensä elämää.anna vinkua mitä enemmän sönkkää sen paremmin sulla menee :P
- mrs Heron
Kyllä sairaita ihmisiä on, itse asuin Länsi-Pakilassa ja taloyhtiön entinen puheenjohtaja Rouva Virta, laittoi kameroita kaikkialle, tutki roskat, käveli katoilla ja vakoili siten sisään, jos hän ilmloitti jonkun asian eikä ihmisellä kuka ilmoituksen otti vastaan ollut mitään sitä vastaan, hän silti seisoi ovella raivoten tunnin ainakin, joka kerta. Kansanliike taloyhtiössä sai hänet pois vallasta, mutta siellä hän yhä häärii kuin pomona.
Seinänaapurini Jaska näytteli minulle kultaista vanhaa miestä, mutta aviomiehelleni hän oli täysi piru, uudenvuoden aattona 2014, kotonamme viideltä illalla oli pieni tulipalo, joka lähti kynttilästä, itse olin kissanpoikasen kanssa nukahtanut. Aviomieheni haki kylpyhuoneesta saavin, joka oli vettä täynnä, se halkesi, meni ulos kysymään apua ja siellä oli Jaska vaimonsa kanssa hän sanoi: 'en anna saavia tai vettä, odota palokuntaa. Laita housut jalkaan, muna näkyy' (ei edes näkynyt), joku kadulla kuuli keskustelun ja soitti palokunnan. Aviomieheni tuli takaisin sisään, koska toinen seinänaapurimme on seinähullu, yritti etsiä huopaa millä tukahduttaa tulipalo, heräsin ja menin vessaan, kysyin onko siellä tulipalo ja vaadin, että hän sammuttaa sen heti, hän oli niin työn touhussa, ettei ehtinyt kertoa saaveista. Tulipalo levisi takassa olleista kynttilöistä 2 metrin päähän ilotulitteisiin suuren sohvan toiselle puolen. Meidän kaikkein rakkain 9 kk kissanpentumme kuoli ja koko rivitaloasuntoni paloi, koko omaisuuteni ja firmani tavarat. Nyt asun ihan toisessa paikassa ja olen niin onnellinen Pakilan Alkutien asukkaat ovat pääasiassa sitä sukupolvea, jotka pitivät kansallissosialismia hienona nuorena, se sama sukupolvi, joka Saksassa äänesti Hitlerin valtaan. Suurin osa heistä on hirviöitä, tiesin sen siksi en mennyt koskaan talkoisiin tai halunnut tutustua. Olemme aviomieheni kanssa absolutisteja ja kristittyjä ja vaikka olimme kummatkin nuoruudessamme ateisteja, olemme aina auttaneet jokaista joka tarvitsee apua. Olen 36-vuotias ja mieheni 41, kun me olimme nuoria oli vanhukset kilttejä ja mukavia, mutta nykyvanhukset ovat usein hirviömäisiä. Ja ihan tiedoksi jos joku joka on ollut naapurimme lukee tämän, minulle ei ole selässä mitään vikaa, se toimii täysin, en tullut talkoisiin, koska psykologiaa opiskelleena ja hyvänä ihmistuntijana tiesin, että olette juuri tällaisia ja olin oikeassa. Tämä mies on murhaaja, se olisi voinut olla 9kk vauva ja meille, kissanpentumme oli niin arvokas, kuin oma lapsi. - suomi -suomi
meilläpäin Joensuussa sellainen yksityinen valtiollinen Hankkija ja Sotalaitos alkoholin kauppaaja ja maaton Helluntaikirkko on tunnettu kontrolli varmasti niinkauan kuin virka apua riittää niin molemminpuolinen,
- samir
mrs Heron kirjoitti:
Kyllä sairaita ihmisiä on, itse asuin Länsi-Pakilassa ja taloyhtiön entinen puheenjohtaja Rouva Virta, laittoi kameroita kaikkialle, tutki roskat, käveli katoilla ja vakoili siten sisään, jos hän ilmloitti jonkun asian eikä ihmisellä kuka ilmoituksen otti vastaan ollut mitään sitä vastaan, hän silti seisoi ovella raivoten tunnin ainakin, joka kerta. Kansanliike taloyhtiössä sai hänet pois vallasta, mutta siellä hän yhä häärii kuin pomona.
Seinänaapurini Jaska näytteli minulle kultaista vanhaa miestä, mutta aviomiehelleni hän oli täysi piru, uudenvuoden aattona 2014, kotonamme viideltä illalla oli pieni tulipalo, joka lähti kynttilästä, itse olin kissanpoikasen kanssa nukahtanut. Aviomieheni haki kylpyhuoneesta saavin, joka oli vettä täynnä, se halkesi, meni ulos kysymään apua ja siellä oli Jaska vaimonsa kanssa hän sanoi: 'en anna saavia tai vettä, odota palokuntaa. Laita housut jalkaan, muna näkyy' (ei edes näkynyt), joku kadulla kuuli keskustelun ja soitti palokunnan. Aviomieheni tuli takaisin sisään, koska toinen seinänaapurimme on seinähullu, yritti etsiä huopaa millä tukahduttaa tulipalo, heräsin ja menin vessaan, kysyin onko siellä tulipalo ja vaadin, että hän sammuttaa sen heti, hän oli niin työn touhussa, ettei ehtinyt kertoa saaveista. Tulipalo levisi takassa olleista kynttilöistä 2 metrin päähän ilotulitteisiin suuren sohvan toiselle puolen. Meidän kaikkein rakkain 9 kk kissanpentumme kuoli ja koko rivitaloasuntoni paloi, koko omaisuuteni ja firmani tavarat. Nyt asun ihan toisessa paikassa ja olen niin onnellinen Pakilan Alkutien asukkaat ovat pääasiassa sitä sukupolvea, jotka pitivät kansallissosialismia hienona nuorena, se sama sukupolvi, joka Saksassa äänesti Hitlerin valtaan. Suurin osa heistä on hirviöitä, tiesin sen siksi en mennyt koskaan talkoisiin tai halunnut tutustua. Olemme aviomieheni kanssa absolutisteja ja kristittyjä ja vaikka olimme kummatkin nuoruudessamme ateisteja, olemme aina auttaneet jokaista joka tarvitsee apua. Olen 36-vuotias ja mieheni 41, kun me olimme nuoria oli vanhukset kilttejä ja mukavia, mutta nykyvanhukset ovat usein hirviömäisiä. Ja ihan tiedoksi jos joku joka on ollut naapurimme lukee tämän, minulle ei ole selässä mitään vikaa, se toimii täysin, en tullut talkoisiin, koska psykologiaa opiskelleena ja hyvänä ihmistuntijana tiesin, että olette juuri tällaisia ja olin oikeassa. Tämä mies on murhaaja, se olisi voinut olla 9kk vauva ja meille, kissanpentumme oli niin arvokas, kuin oma lapsi.Tais jäädä sulla lääkkeet ottamatta
- sarasiru1
suomi -suomi kirjoitti:
meilläpäin Joensuussa sellainen yksityinen valtiollinen Hankkija ja Sotalaitos alkoholin kauppaaja ja maaton Helluntaikirkko on tunnettu kontrolli varmasti niinkauan kuin virka apua riittää niin molemminpuolinen,
Täh, voisitko tarkentaa.Ja rasistiset kommentithan on ihmispolon antamia,Itse asun kans joensuussa ja toisen kyttäämisen monet muodot ja niitten vastaanottaja on sit sen aiheuttaja
- oolanninsota
jii7111 kirjoitti:
anna vinkua mitä enemmän sönkkää sen paremmin sulla menee :P
mutta kun meillä saa soittaa isännöitsijälle,vaikka et ole vuoteen nähnyrt naapuria,se silti saa juuri minun asumisen häntä häiritseväksi.liikaa pihakesveja ,liikaa tuoleja pihalla ,vain kesäisin.
- Anonyymi
Kyl näin on
- Oma onkelma
Tuskin kannattaa ruveta oikoilemaan noita höpöjuttuja, jos ei se ole aivan välttämätöntä. Eiköhän tuon henkilön tyyli tunneta jo ennestään, ja jos ei, niin anna mainostaa itseään 24h, ja olkaa niin kuin ennenkin eli ihan lunkisti elätte omaa elämäänne ja kuljette normaalisti missä haluatte. Jos hän saa joitakuita puolelleen, niin siitä voi heti yks'yhteen laskea, että ei ole niilläkään ressukoilla ns. mitään merkitystä. Ehkä teillä kuitenkin on hyviäkin tyyppejä siellä kylillä tuttavina, joita häiriintyneet ei hetkauta. Heille voitte kertoa edesottamuksistaan. Jos te ette olisi "uhreina", niin sitten joku muu. Ja jos ette ole missään tekemissä ja kävelette vain nokka pystyssä hymyillen ohi, niin kohta saavat luultavasti muutamat muutkin näytteitä myrkkykeitoksista ja silloin vihdoin kuva selkenee.
- Julma-mulkku
Meidänkin naapurissa asuu paneskelija. Ilmeisen hyvä sellainen onkin, kun noita naisimmeesiä tuppaa välillä jonoksi asti. Mutta ei siitä ole kauheasti haittaa ollut, kun ne tulee sitten soittamaan meitiin ovikelloa, kun jono alkaa liian pitkä oleen.
- kauhea ongelma
Meidän naapurissa asuu piereskelijä. Yöllä saattaa ilmanvaihtokanavan kautta kuulua monen minuutin plörinä ja usein on rappukäytävässä paskanhajua.
- Sumpsan Sulttaani
Onhan heitä monenmoisia
- normimenoa
Asutko raahesa?? :D:D:D
- Anonyymi
Ai Kummatti Ollinsaari
- tonttu2
Juu omistan itsekkin pihapoliisinaapurin. Työttömänä makaa kotonaan ja tietää jokaisesta asukkaasta jotakin. Pelottavaa. Minuakin tullut syyttelemään aivan kummallisista asioista joissa ei ole mitään perää. Ollut kuulemma aina samanlainen. Pyrin välttämään hänen kanssaan kohtaamista, koska en jaksa kuunnella uteluita enkä perättömiä syytöksiä. En haluaisi edes tietää mitä juoruaa kylillä. Mutta niinhän se taitaa mennä että kun omassa elämässä ei paljon sisältöa ole niin muiden elämä kiinnostaa. Mun neuvo on siis vaan olla ihan iisisti lähtemättä mukaan sen juttuihin, koska jos hän vaikka sulle alkaisi ongelmia oikeen huolella aiheuttamaan niin oot ollu siinä kohtaa hyvis! :) Mun kohdalla tämä kyseinen naapuri on yksi syy miksi haluaisin vaihtaa asuntoa. Sen verran ahistavaa.
- fuck neighbours
jos mulla olisi tuollainen naapuri niin en tuhlaisi elämääni siihen sekunttiakaan edes ajatuksella... jos jollakin ei ole muuta "elämää" kuin puuttua toisten asioihin niin ole onnellinen että sinulla sentään on ELÄMÄ, toisinkuin kyttääjä naapurillasi.
- käräjille vain
Suosittelisin kuitenkin rikosilmoituksen tekemistä. Tuskinpa muuten muuttaa toimintaansa.
Rikoslaki 24 luku 9 § (13.12.2013/879)
Kunnianloukkaus
Joka
1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon.- kerrostalokyttääjä
Kun oikeudenkäynti olisi julkinen, niin sittenhän siitä vasta riemu repeää. Todellisuudessa Suomesta tuskin löytyy yhtään syyttäjää, joka lähtee verovaroin pihajuoruja oikeuteen viemään.
Omilla rahoillaan jokainen voi tietysti parennella kunniaansa käräjillä niin paljon, kuin rahaa lompakosta riittää.
- KylänraitillaRuuhkaa
Aloittaja lopeta se kiljunjuominen ja pontikan keittäminen, niin naapurisikin rauhoittuu ja loppuuse kova pontikan ostajista johtuva liikenne kylänraitilla..
Onmeinaan juttua kuultu kyliltä, teidän touhuista ja harrastuksista..- Jaha-jaha
Tervetuloa sitten maistelemaan. Tarjolla ois kunnon kirkasta korpikuusen kyyneltä. Ja edukkaammin kuin alkosta tai edes kalevpojan maasta. ;D
- Anonyymi
Ai Hankasalmi Jkl
- naaPuri666
Kokemusta on! Silmä silmästä tekniikka toimii 100%
- Ei valita naapuri.
Kiitos et meikämiehellä on,valveutunu naapurin muija.Kertoo kaikki,mitä oma naiseni puuhaa mun selijän takana,kun olen työreissulla?Rakkaimpani matkoilla olles,korvaan naapurille vahtimiset.Arvatkaa et onko kiva naapuri?
- Juuu-uh
Ei valita naapuri. kirjoitti:
Kiitos et meikämiehellä on,valveutunu naapurin muija.Kertoo kaikki,mitä oma naiseni puuhaa mun selijän takana,kun olen työreissulla?Rakkaimpani matkoilla olles,korvaan naapurille vahtimiset.Arvatkaa et onko kiva naapuri?
Toi konsti tepsii juoruakoille,pysyy suu supussa eikä jutut levii,kun viälä vähä peljättää,et jos juorut levii,ni narautan.
- häHH
Eihän tuossa voi tehdä muuta kuin yrittää olla noteeraamatta tai mennä itkua pusertaen naapurin luo kertomaan miten kauhealta tämä tuntuu. Monet saattaa heltyä kun oikeasti näkee mitä ovat saaneet aikaan.
Meillä ongelma vähän erilainen.........
Outo naapuri lopettaa täysin elämän kämpässään aina kun me tulemme. Siis muuten soittaa musiikkia ja elää, eli kuullaan tämä hyvin rappuun asti, mutta heti kun käännämme avaimen lukossa, loppuu äänet. Mitäs tää sitten on? - Huoleton.
Ilmoita sille että helvetinenkelit ovat tulossa vähän juttelee sinne.
- Vapaamaalari
Enpä menis sanomaan. jos enkelit sattuvat kuulemaan että heitä on käytetty uhkailuun ilman lupaa niin saattaapi olla sen sanoja enemmän kuin kusessa...
- Juoruilun kohde
Niin näitähän löytyy. Juoruilevia, ilkeitä ihmisiä. Esim. Helsingissä Vuorenpeikontie 5. Vanhoilla ämmillä ja äijillä ei ole muutakaan tekemistä kuin kytätä ja kuunnella, mitä talossa tapahtuu. Ja sitten syytetään asioista, joita naapuri ei ole edes tehnyt!
- mitäh?
Voi voi. Ei ole panettelevia naapureita minulla. Ja onneksi ei olekaan. Mutta toki pahin skenaario mitä kenellekään voisi sattua, olisi joku ääliö, joka vaikkapa some-luulojen vuoksi panettelisi, eli mä ainakin pidän visusti huolen, että naapureiden kanssa en koskaan olisi mikään Facebook- tai muukaan kaveri ( en kuulu Facebookiin, enkä kätä netin yhteisömedioita), niin sillä perusteella varmaan saa olla rauhassa tai ainakin valita itse kulloisenkin seuransa ja olla rauhassa, toivon; asun paikassa, missä onneksi ei pakoteta tietämään naapureiden nimiä.
Maalla kyllä joskus olen törmännyt siihen, että jos menen vaikkapa sukulaisten luo, niin kovaan ääneen kuulen pilkallisesti naapurista kailotettavan minun nimeäni, mikä kyllä on pelottavaa, kun on kyse ihmisistä, joita en tunne ja joiden kanssa en ole missään tekemisissä, mutta sellaistakin tapahtunut ehkä yhden kerran.
Miksi tuollainen nimetön kirjoitus Suomi24-foorumin julkisella etusivulla? Jos kyse on jokapäiväisestä ja varmasti todistettavissa olevasta ( kavereides puheet ei riitä, eikä se mitä netissä lukee) panettelemisesta ja arkipäiväisestä jokapäiväisestä häirinnästä, sellaisesta voi ja kannattaa tehdä rikosilmoitus kotirauhan rikkomisesta ja lisäksi kunnianloukkauksesta, jos perättömyyksiä tekemisistäsi on levitelty julkisuudessa netissä tuttavapiirisi tietoon. Mutta tosiaan todistesteet pitää olla vahvat, koska monet oikeat häirinnän uhrit eivät varmaankaan siksi saa maassa apua, kun kiusanhaluiset ja häiriintyneet ihmiset tekee kiusantekomielessä perättömiä ilmoituksia tuttavistaan ja viranomaiset ylityöllistyy sellaisesta.
Eikö ole aika säälittävää toi, että keskustella nyt naapurustosta netissä tolleen nimettömästi julkisesti Suomi24:ssa...Mä en ikinä kehtais laatia aloitusta naapureista nettiin.:D- yt23
mitäh? - Ettet nyt ole juurikin tämä naapuri josta puhutaan? Ja etkös nyt kuitenkin ole täällä "yhteisömediassa".
Ei ole ollenkaan säälittävää tuoda keskusteluun tällaista asiaa.
Kyllä kanssanaapurien todistelu ja erityisesti fb- päivitykset ovat varsin päteviä todistaa asiatonta toimintaa.
Jaksamista viestiketjun aloittaneelle! Yksityiselämän suoja ja kotirauha on turvattu laissa. - Anonyymi
Minä kehtaisin ja on todella tarpeen, vaikka muittenkin mielipiteiden kanssa, käyttäminen häiritsee. Siellä onkyttääkiä jotka ovat todella sairaita, ja sitten kun joutuukin itse kohteeksi, niin kyllä se häiritsee henkisesti, ja menee psyykkeeseen asti. On kokemusta, hyi mikä tunne.
- Anonyymi
yt23 kirjoitti:
mitäh? - Ettet nyt ole juurikin tämä naapuri josta puhutaan? Ja etkös nyt kuitenkin ole täällä "yhteisömediassa".
Ei ole ollenkaan säälittävää tuoda keskusteluun tällaista asiaa.
Kyllä kanssanaapurien todistelu ja erityisesti fb- päivitykset ovat varsin päteviä todistaa asiatonta toimintaa.
Jaksamista viestiketjun aloittaneelle! Yksityiselämän suoja ja kotirauha on turvattu laissa.Joo kyllä omasta Rauhastaan pitää pitää huolta, ja yksityidestään, KOTIRAUHA ja Yksityiselämän LAILLINEN SUOJA ON TOSIAANKIN TURVATTU LAISSA.
- ihme ja kumma
Ei se juoruilu ja pas.an puhuminen muista naapureista vielä mitään mutta kun naapuri tonkii muiden roskapussitkin niin sitä voi hyvällä tahdolla pitää sairautena.
- Noita - akkako
Entäs kun naapuri puhui että Mä luen sen ajatukset ja Oon laittanut sen mökkiin kuuntelulaitteet niin silloin kaikki hoksas että hullu se on ja kaikki sen kertomat juorut kuivu kasaan.
Kaikessa on joskus se onnellinen loppu vaikka joskus sitä ei huomaa. - haloohei
KYLLÄ!
- Ei naapuria
Näinhän se on. kaupunkiasuminen ei sovi ihmiselle.
- nuapuri
ei ainakaan kuopijossa
- .,.,.,.,.,.,.,.,.,.,
"Näinhän se on. kaupunkiasuminen ei sovi ihmiselle."
Eipä ole pääkaupunkiseudulla (Länsi-Vantaa ja Espoo) koskaan ollut erityisen hankalia naapureita, ei ainakaan kyttääjiä. Kyllä kaikki antavat toistensa elää rauhassa ja omissa oloissaan, ja mukavia ja avuliaita ihmisiä on ollut.
Toisaalta olen vasta nuori, joten ehtiihän tässä vielä tavata kaikenlaisia ihmisiä...
- Aika kutasakkin
Suurin piirtein samalla etäisyydellä asuvat naapureistaan eräs iäkäs pariskunta. Heidän naapurit käyttäytyvät uhkaavasti ja pelottevat milloin mitenkin heitä. Ampuvat aseilla tontin vieressä. Käyvät hiippailemassa heidän maillaan. Tavaroita häviää ihmellisellä tavalla. Ajelevat autoilla/mönkijöillä rallia ympäriinsä vaikka tie umpikuja. Puhuvat, suoraan sanottuna paskaa toisita, oman edun tavoitelemiseksi. Näinhän se menee. Luulevat liikojaan ja olenkin tuumannut, että joku päivä kohtalo osittaaa syyttävällä sormella, eikä hyvä seuraa.
Ahdisteltujen suku tukee äkästä pariskuntaa. - kohtalotoveri
Ei sille oikein mitään muuta voi kun rikokset ilmoitettava poliisille, kuten perättömät ilmiannot. On tullut muutamat kuulustelut naapurin takia käytyä. Mutta eivät ne poliisitkaan tee juuri mitään muuta kuin toteavat, että tulipahan käytyä. Ihminen kun on sairas, niin siihen on osattava suhtautua sillä tavalla, mutta koskee se laki sairaitakin tavalla tai toisella.
- Törmännyt ahdistelij
On kerrostalossa Kaarinassa. Samanlaista kiusantekoa ja mielinkielin oloa muiden naapurien kanssa. keksii omia sääntöjä joita muka tulisi noudattaa.
Oireet näyttävät vain pahenevan hiljalleen eli häiriköinnin määrä lisääntyy.
Oli lopulta vuosien kärvistelyn jälkeen pakko tehdä ilmoitus. Poliisi asiaksi asti on näköjään päässyt etenemään, vakavuus aste. Sen jälkeen on rauha talossa ainakin toistaiseksi. Fyysiset kontaktit ovat sentään loppuneet.
Jos viranomaiset eivät pysty pistämään aisoihin. Joudun lopulta lopettamaan kaverin lähentelyt kerta laakista, sitä en kyllä toivoisi joutuvani tekemään. Tyhmyydelläkin on kuitenkin omat rajansa. - Pihapoliisi
On täällä ainakin, ikkunoiden takana kuunteleva ja kyttäävä akka. Haahuilee talojen luhtikäytävissä ja tutkii roskiksessa mitä ihmiset on heittäneet pois. Kusettaa kissaansa lasten hiekkalaatikolla ja leikkitelineellä. Puhuu bussissa suureen ääneen naapureistaan ja niiden vaikeuksista, sairauksista ym nimet mainiten.
- kiusattu
Ei ihmiset osaa asua kerrostalossa. Vanhat kyttää huvikseen, ja siis todella tonkii roskatkin, nähty monta kertaa, tekosyyllä kyllä, mutta ihan avoimesti. Ja säännöllisesti. Mun elämä tuhottu jo tuolla, ja kaikki liikkeet kytätään. Elämä on. Ja naapurit.
- haiseva ylläri
Kannattaa kusta niihin roskapusseihin,uloste olis viellä parempi ylläri roskien penkojalle.
Kakkavaipatkin käy,jos jostain saat niitä :)
Eiköhän lopeta kun sotkee itsensä "roskissa".
Älä laita roskiin mitään missä on nimesi,tai jotain mistä tietää kenen roskia ovat. - 20+6
"Vanhat kyttää huvikseen, ja siis todella tonkii roskatkin"
Mulla on tapana lajitella toisten ihmisten roskakatoksen lattialle paiskomat pussit oikeisiin säiliöihin. Varmaan moni luulee, että tutkin tarkkaan roskapussien sisällöt, jotta löytäisin naapureistani paljastavia yksityiskohtia. - hahahhaaa
haiseva ylläri kirjoitti:
Kannattaa kusta niihin roskapusseihin,uloste olis viellä parempi ylläri roskien penkojalle.
Kakkavaipatkin käy,jos jostain saat niitä :)
Eiköhän lopeta kun sotkee itsensä "roskissa".
Älä laita roskiin mitään missä on nimesi,tai jotain mistä tietää kenen roskia ovat.Voi kuukkeli, musta ihan pelkät roskat haisee aivan tarpeeksi, ettei tee mieli mennä penkomaan. Jos joku penkoo mun roskat, niin ihan vaan vapaasti :-)
- pihassa touhuava
Jos elelet ihan lainmukaan,siis lakia rikkomatta missään kohtaan,ei hänellä ole mitään valittamista.Mistä asioista hän valittaa?
Onko ollut koskaan aihetta?
Minkä tuomion voi saada siitä,ettei tykkää naapureistaan?
Parasta on,että jokainen elelee siellä omalla alueella omaa elämäänsä,eikä aiheuta tarkoituksella muille haittaa,mielipahaa,tai riko lakia.
Eikä päästä omalta puoleltaan mitään naapuriin,ei koiria ,koiranhaukuntaa,ei irtokissoja.
Meillä on myös kyylä naapuri,kyttää aina kun menen pihalle,pää vaan näkyy,...kiva..
minä sitten ihan tarkoituksella teen mitä ihmeellisempiä kuvioita pihassa,että on myös jotain kytättävää....ettei raukka turhaan siellä päivystaä XD
Suosittelen samaa myös muille,joilla on utelias naapuri :)- äijä kyttä
Jos olet fertiilissä iässä oleva nainen, niin toivon että pyllistelet paljon.
- niksu2
Skitsofrenia ja kaksisuuntainen mielialahäiriö on heidän sairaudet ja paras on laittaa heistä pahoja juoruja liikkeelle, hyvä kosto!
- Hesekiel
siunaa vaan naapuria sillä on ihme vaikutus
- 4+4
Paskanna sen postilaatikkoon.
Tuollaiset narsistitollot saadaan kuriin vain täydellisellä julkisella nolaamisella. Kaikki keinot ovat sallittuja. "Kovaa peliä Bostonissa". Anna mennä vaan ihan sikaa - pistä kunnon huhua liikkeelle ja ei sitten mitään pientä juttua vaan kunnon rankkaa ja noloa kamaa. Kyllä se siitä. - masentaa1
yks kokemus on mulla ja asun kaupunissa ja yksin asuva kolmiossa rivarissa, ja etäämpänä tätä vanhaa naista ,hän alkoi viime kesänä syyttämään että olen hänen miehen vienyt ja alkoi nimittelemään H...ksi ja huuteli kaukaa ja haukkui H...ksi kun näki missä vain. alkoi seuraamaan minua mihin menen ja kyttäs reittejäni ja alkoi ihmisille paskaa minusta puhumaan, en edes tunne häntä sen kummemmin enkä hänen mies ystäväänsä. jonka olisin hänen mukaan vienyt,tein polisi ilmoituksen tästä naisesta mutta he eivät, voi mitään tehdä koska pitää, tapahtua jotain ennen kun he voi ottaa kiinni sen naisen. tämä vanha nainen käy rollaattorilla oven takana katsomassa jos näkyis hänen miestänsä minun luona ,ja paskaa jauhaa koko ajan minusta ja musta maalaa, että miksi minulla on koko ajan verhot kiinni .sanoin polisille että se akka käy minun oven takana kyttäämässä, ja en sen kummemmin tunne tuota naista muuta kuin että, samassa asuin ympäristössä asumme. ja minun tietääkseni hän on yksin asuva ja ukko on 5-6v. sitten häipynyt .että en uskalla asua asunnossa että saattaa rikkoa ulko ovesta ikkunan ja tulla sisälle .mutta polisi sanoi että silloin sinulla on oikeus puolustaa itseäsi ,voi taivas tätä hommaa ja olenkin nyt myymässä asuntoani pois koska en saa rauhassa asua juuri tuon akan takia. ei auta polisillekaan ilmoittaa koska he eivät kuulema voi tehdä mitään koska täytyy tapahtua jotain.....jonkun mielestä varmaan on hauskaa kun rollaattorilla muoriska tulee ja haukkuu mutta minusta ei ole yhtään hauskaa kun sattuu omalle kohdalle.
- sääntö Nro 1
Kenelle henkilö kertoo juttuja? Jos henkilö kertoo juttuja toiselle niin tämä toinen on samaa kategoriaa. Tämä on ensimmäinen sääntö mielenterveystyössä. Mielenterveyshoitaja ei voi ottaa itseensä mielenterveyskuntoutujien keskinäisiä puheita.
- muuttoauto
Joissakin asuinlähiöissä on paljon esimerkisi kotiäitejä jotka viettävät paljon aikaa sisällä (vuosikausia). Näillä ihmisillä on vain toisensa ( mökkihöperö). Jossakin talossa voi olla mielenterveyskuntoutujia joilla on keskenään paljon puhuttavaa (lääkkeistä, sosiaalitoimesta, sairauksista jne).
Ainoa keino on muuttaa pois ja tilalle tulee toinen asukas. Vuosien päästä talossa asuu vain samankaltaisia.
- Se naapuri
Ja pahimpia näistä varhaiseläkeläiset luumut ja työkyvyttömät katkerat, joilla ei omaa elämää ja runsaasti aikaa tonkia naapureiden huonoja puolia. Jopa keksiä niitä, jos ei tärppää flaksi.
Autolla ajetaan kaula umpisolmussa naapurin parveketta silmäillen.
Nyrkillä vyön alle, suoraan kivespusseille asti ja kovaa! - yötyöläinen
Tässä talossa asuu kaksi työkyvyttömyyseläkeläistä (mututieto). Kumpikin on tiettävästi mielenterveuden takia eläkkeellä. En tiedä näiden ihmisten motiivia, mutta toinen levittää kaiketi omaa paskaa tai viemäri on rikki ja toinen koputtelee parvekkeen kaiteita ja huuttaa Jeesusta. Tuntevat tiettävästi toisensa, koska ovat keskenään tekemisissä.
- lande
Tiedän vastaavanlaisia tapauksia.. Yleensä heitä ei oteta vakavasti kun muutkin ovat useasti olleet jo paneteltavana.. Kotikylälläni asuu nainen kuka toimii samaan tyyliin, mutta esim poliisikaan ei enää tule jos hän soittaa. Jos teillä herja menee törkeäksi ja näyttöä löytyy tehkää kunnianloukkaus syyte.
- morjesta!
Sä taidat olla niitä "alkaa menemään"- tyyppejä, joita kantasuomalaisia imartelee suomen kielen huonontaminen. Mua aina vainosi tässä Suomi24:ssa joku pelle, joka käytti termejä "alkaa meneen", tai "oleen" tai jotakin, herjasi ja aina sillä oli aivan s*tanan huono kielellinen ilmaisu, ja oli tasan tarkkaan valkonaamainen ja kantasuomalainen, ainakin jos väittämänsä amiseukon naama oli todellinen. Mikä on kunnianloukaus väliviiva syyte? Entä mitä tarkoittaa "nainen, kuka"? Ikävä, jos sinun kylässäsi poliisi ei ota yhtä vakavasti kaikkia asiakkaita, vaikuttaa pelottavalta tilanteelta...
Minä ihan aidosti suosittelisin, että niitä kunnianloukkaussyytteitä ei kannattaisi tehdä ihan pienistä asioista. Itse kyllä mielelläni haastaisin minua tässä Suomi24:ssa herjanneet oikeuteen kunniani loukkaamisesta, mutta valitettavasti teitä suojaa nimettömyytenne. Asia menee ihan samoin reaalimaailmassa: ei kukaan tosta vaan ota oikeusjuttua käsiteltäväkseeen siitä, että jos joku haluaa käräjöidä naapurinsa kanssa - siihen pitää olla isot perusteet, oikeat todellisuuteen perustuvat faktat. Toki karmeaa varmasti olisi asia sellaisessa paikassa, missä joku naapuri vainoaisi. Sitä kuitenkin todellisessa maailmassa tapahtuu todella vähän, hyvin harvinaisia tapauksia.
Paneteltavana minä olen kyllä koko ajan tässä Suomi24:ssa - eihän tänne tarvitse kuin klikata ja kirjoittaa nimettömästi, niin on paneteltavana, mutta se ei riipu minusta, vaan foorumin valvonnasta, koska en alentuisi panettelemaan ketään.
Olisko kuitenkin niin, että se paneteltava ei kerää mitään faktoja naapureistaan, vaan naapurit kyttää? Ihan palstan (sairas palsta) aiheen mukaan, esitys lukemastani nimettömästä tekstisisällöstä.
- 5611
Haa, varaventtiili. Nyt päästän höyryjä.
Naapurissa on kyyläävä ja häiriköivä työtön ämmä joka syyttelee omista kolinoista ja paukkeistaan muita. Ämmällä oli vielä hetki sitten lamppuharjapiski, muttei enää, puuh.
Ämmä röökaa niin että savunsa puskee meille makuuhuoneseen ja puakkaa parvekkeen oveaan samalla ennen kuin narkkiannoksensa jälkeen tömps-tömps-tömpsyttelee asuntonsa poikki koko talo täristen.
Taivaallinen rauha laskeutuu koko taloon kun tuon ämmän kämppä on hetken tyhjillään, harmi vaan että ovat harvassa moiset tovit.
Poliisille varmaankin ensin ja sitten isännöitsijälle. Aavistuksen nolo paikka tuollaiselle 60-vuotiaalle rutikuivalle käppänälle.
/end of ruikutus
AHH!- 21214
Seuraa jatkoa.
Ämmä taitaa lukea tätä palstaa ,tai ainakin on pirunmoinen sattuma että tähän päivään asti oli tömisemättä yo. viestin turahduksen jälkeen. Jos nyt sattuisi lukemaan tämän niin olikohan rento viikko odotella isännöitsijän yhteydenottoa? Varmaan mahtavan rentoa. :)
Tyhmä se ämmä on, sen tiedän. Mutta miten tyhmä pitää olla, että ehdoin tahdoin kehittää itselleen stressiä eikä voi elää ihmisiksi noin niin kuin defaultina. Sairasta.
- seropisakemanni
Voi kuule on tuttua. Itse asuin vuonna 2010 Oulun Kaukovainiolla ja käytin seropiani pitkillä lenkeillä, mutta sakemanniani en. Sakemanni sairasti tuolloin panosteiittia ja nilkutti kolmella tassulla. Naapurit kyttäilivät tosi pitkään, kun käytin koiran vain pissalla ja kakalla ja vein sisälle. Ajattelin loppu peleissä näin: siinäpähän kyttäävät, teen niin kuin minua on eläinlääkärissä neuvottu. Minusta on myös puhuttu monta vuotta (7v) siitä, että hakkaan, potkin, lyön, riuhdon koiriani, en anna niille vettä enkä ruokaa, koirani tekevät tarpeensa vessaan
- jytkistä
juu oli tuommonen naapuri aikoinaan,ei auttanu sanomiset hyvällä eikä pahalla..sattu sit kerran vänkyttää viihteellisen illan jälkee rapussa ni PISTIN TURPAAN OIKEEN KUNNOLLA,LOPPU SIIHE PÄIVÄÄ VINKUMINE,muutti pois 3 kkn päästä..pari naapuria tarjos kaljat tuon jälkee :)
- timppa2
Minun mökkini lähistöllä on maajussi joka on kylvänyt metsät täyteen riistakameroita
ja muita valvontakameroita ja merkkilankoja.
Kyttäsi riistakameralla minun ja kahden naapurini mökkitietä(poisti kyllä kameran aika nopeasti kun huomautin).
Lisäksi väitti minun kulkeneen ja kuvanneen hänen tiluksiaan, jota en ollut todellakaan tehnyt.
Lisäksi hän väitti että olisin tehnyt hänestä kantelun viranomaisille, väitti vielä pystyvänsä todistamaan sen.
En todellakaan ole tehnyt, ainakaan vielä.- maanomistaja4
No eikös omilla mailla saa tehdä ja pitää mitä haluaa.!?! V... ootko katellinen maanomistajalle vai mikä mättää!? Se jos laittaa kameran kuvaamann toisen omistamaa mökkiä tms muuta kiinteistöä on laitonta, mutta omien maiden sisällä on sallittua. Tarvitaan maan- tai kiinteistönomistajan lupa kuvuksiin tms jos liikutaan piha-alueeksi katsottavalla aluella. Elipysy omilla maillasi ja anna hänen tehdä omilla mailla mitä haluaa, kunhan pysyy omilla maillaan
- timppa2
maanomistaja4 kirjoitti:
No eikös omilla mailla saa tehdä ja pitää mitä haluaa.!?! V... ootko katellinen maanomistajalle vai mikä mättää!? Se jos laittaa kameran kuvaamann toisen omistamaa mökkiä tms muuta kiinteistöä on laitonta, mutta omien maiden sisällä on sallittua. Tarvitaan maan- tai kiinteistönomistajan lupa kuvuksiin tms jos liikutaan piha-alueeksi katsottavalla aluella. Elipysy omilla maillasi ja anna hänen tehdä omilla mailla mitä haluaa, kunhan pysyy omilla maillaan
Omilla maillaan saa tehdä melkein mitä vain.
Yksityisyydensuoja koskee vain asuttua pihapiiriä.
Ei kai kukaan ole niin tyhmä että menisi kuvaamaan toisen pihalle, (eikä sekään kielto ole niin yksiselitteinen).
Metsät ovat sitten eri juttu.
Toisen metsissä kulkemiseen ei tarvita lupia, leiriytyminen ja tulenteko yms. on
sitten toinen juttu.
Suomessa on laki jokamiehenoikeuksista ja se sallii melko laajat oikeudet mm marjastaa ja sienestää.
Yleisen tien kameravalvonta saatikka toisen yksityisen tien kyttääminen on vähintäänkin arveluttavaa. Kameravalvonnasta on ilmoitettava näkyvästi.
- viis jutuista
Minusta liikkui juttua että olen häiriintynyt ja hullu.. Koputti juorun lähde oveen ja kysyi anteeksi häiritsenkö? Vastasi et toki ollen jo valmiiksi häiriintynyt että tervetuloa... Oli aika hiljainen.
- Lapsellista touhua
Mitäs pellejä ne ovat jotka näkevät vaivaa moisen juoruilijan sepittämiä satuja tulla kantelemaan. Olette kuin pikkukarat hiekkalaatikolla.
Mikä tarve niitä juttuja on oikomaan. Minä löisin lisää pökköä pesään että sais oikein kunnon juoruja levitellä :D
Itseäni ei kiinnosta pätkän vertaa mitä ihmiset juoruavat, jos ei jollain muita huveja ole niin antaa juoruta mitä lystää, ei minua vahingoita millään lailla. Kyllä tänne maailmaan paskanpuhetta mahtuu. Minä en edes yrittäisi oikoa panetteluja niin uskoisin että kun ei välitä niin ajan myötä se vie panettelijan mielenkiinnon kun ei sillä pystykkään enään saamaan ärsytystä aikaiseksi. - Kokemusta on!
Juu asuit missä vaa ni aina joku mulkku sielt lähiöst löytyy... Ite asun kerrostalos ja kun muutin tähe ni en saanu vietyy vie yhtäkää tavaraa sisälle asti ku joku näki jo vaivaa ulkoovien auki pitämisest.. ja kun olin ehtiny asuu noin viiko ni yx toine naapuri rupes syyttelee mua pyörie satuloitte varastamisest pyörävarastost ja sen jälkee kaikki mitä talos vähänkää o tapahtunu ni kaikki on mun syytäni, esim. toises pääs taloo oli jotku heitelly tupaka natsoi ja partaterii pitki pitäjii ni siitäkin tämä kyseinen naapuri syytti mua ja pisti vie lappua tulee luukust ku suulline huomautus ei mua hetkauttanu ja joka päivä heti aamu tuimaa ku lähin töihi ni tää istuu jo ulkon savuil ja huutelee mul et mee kerää ne tumpit.. ja tää oli vie pientä siihe verrattun mitä kaikkee täs oon joutunu kuuntelee ja kestämää tän 3 vuode aikan. Sellasetkin naapurit mitkä enne tervehti ja jutteli ni nykyää nekää ei sano enää mitää, vahtaa vaa ku halpaa makkaraa ku tää kusipää o menny varmaa selittää must niil jotai paskaa.. Mutta noin 2 kk sitte tulin pienes pöhnäs kotii ja tää naapuri sattu olee just rappuus odottaas hissii ni kysyin silt suoraa et mikä vittu sen ongelma o ja ku ei vastaust tullu ni sanoin sil suoraa et jossei tää peli lopu ni teen sust ilmotukse johonki.. Sen jälkee oon saanu ol rauhas..
- Elma Etunen
On vain hyvä että seurataan.Olen enemmän kuin tyytyväinen siitä että moni Kelan ns.maksama etuus on lopetettu koska olen asiasta reklamoinut Kelaan millainen on asian todellinen laita.samoin olen saanut naapurit muuttamaan pois jatkuvan melun ja häiriköinnin takia.Taloyhtiömme on tehnyt päätöksen että vaikka asuntoyhtiössämme on ns.kaupungin asuntoja niihin ei oteta vuokralle lapsiperheitä.sosiaalipummeja tai muitakaan häiriköitä.Olen asiaan enemmän kuin tyytyväinen.
- onkoomaaelämää
Miten Elma sinun oma elämä? Vai onko sitä kun keskityt vaan muiden touhuihin? Mitä saat tuollaisesta muiden elämään puuttumisesta?
daanila kirjoitti:
miullein myösiii uhvvvvvooo
möösssssiiiiiiiiiikkkk miullein, oisikosistäähäääähjjjjji $$$$$$$$ täääääkkkhhhjjjjiiiiiikkkkkkkkkkkkgh öööö ööööö ööööööööhhh £ and me and €€€€€€€€€€€€ .....................parmpadataa aaahhhhhaaa
- Netti-vastaaja
onkoomaaelämää kirjoitti:
Miten Elma sinun oma elämä? Vai onko sitä kun keskityt vaan muiden touhuihin? Mitä saat tuollaisesta muiden elämään puuttumisesta?
Eläkkeen tai työttömyyskorvauksen, olettaisin.
- annemanna2
Voi, toki on.
Meillä mm. iäkäs naapurin mamma väitti, että pölytän mattoja ikkunasta ja hänen asuntoonsa lentää kissankarvoja, OIKEIN TUPPOINA!
Räystään alla yläpuolellamme oli hajoava ampparinpesä, jota nämä "kissankarvat" olivat. Meillekin lensi niitä samoja.
Puhuminen ei auttanut. - Oikeutta kehiin
Minä vedin panettelijaa turpiin keskellä pihaa. Äijä heilahti niin, että se valkoinen keppi vaan lensi naapurin puolelle. Huvittaa vieläkin ja mikä parasta, niin loppuihan se ainainen valitus ja vinkuminen.
- mitenkohtaanihmisen
Ylipäätään miksi ihmiset puuttuu toisten tekemisiin?? Törmään tähän tämän tästä että tekemisiäni kommentoi vieraat ihmiset.
Mikä on oikea tapa vastata jos joku kommentoi asioita jotka eivät hänelle kuulu? Olen ollut välittämättä, olen provosoitunut ja huutanut ja sanonut suorat sanat, olen sanonut 'että jokainen hoitakoon oman tonttinsa' jne jne.
Mikä näihin tilanteisiin on oikea 'tapa'? Huutamisesta tulee huono omatunto koska se ei ole normaalia käytöstäni. Mutta olen kyllästynyt jatkuvaan huomautteluun enkä aina jaksa.- Kyttä nro 1
No jos sä nyt vaikutat ihan pedofiiliraiskarilta tai näytät pankkirosvolta tai huumenarkilta diileriltä, nii totta kai sua pitää vähän kyylätä. Sehä on kansalaisvelvollisuus paljastaa sellaset ja ilmottaa ne viranomasille. Niih.
- Ikävä juttu
Tuollainen perätön juoruaminen sattuu jossain vaiheessa omaan nilkkaan. Kun olette normaalisti niin kyllä asianlaidan muutkin huomaavat aikanaan ja juoruaja saa loppuelämäksi valehtelijan leiman otsaansa. Tietysti se on ikävää jos joku jatkuvasti puukottaa selkään ja saa kuulla ikäviä juoruja perheestään. Vaikeaa se on olla välittämättä mutta se lienee paras keino pitkässä juoksussa.
- naapuritoru
Naapuri o iha kaheli
http://www.mikseri.net/artists/aikahautojen-sankarit/time-a-grave-boogie/552653/ - Näytä dorkalle pala
Toimiskohan tämä ?
http://www.youtube.com/watch?v=mmENZlz_-Io - God bless me
Eihän se lainkaan näytä sujuvan asuminen kyttäjiltä, esim. Joensuun Kodit Oy:ssä tunnustetaan ettei edes ole asujia paikalla, vaikka on Valtiotieteellistä tosi asiaa, jotta näitä asunnottomia ja Valtion 1800 - luvulla harjoittaman temmpuilun perusteella löytyy, oikein .... siis, jos joku nyt metsään tahtoi mennä nyt ... Isä Santana, se kirottu, varas, valehtelija ja virkakielessä tiedetään ettei poliisi asia/poliisi asia - vallitkoon Äitini ja Puolestani. Tarkoitan tiluksilla maa rekisterissä, perintö asiain ja holhotun, avuttoman, Lesken ...
- etsivän ex
Tässäkin, tota noin, kaupungin historian perustalta ja kylä yhteisöt, kun olisit jättänyt yksityisyyden ja olemassa olon neuvon sanoo Herra ohjausta/ilmoitusta - Viisautta olisimme toisin, no niin, minä olen kyttääjien puolella ... minä en ole kyttäjien puolella ... sua kytätään, mutta se ei velvoita mihinkään, mua kytätään, se ei velvoita mihinkään, ajatuksella vainotaan, jäljitetään, seurataan, tarkataan, ... mutta että lipputangon nuppi, nuppiin kolahti ............
- Jesus on Herra minun
etsivän ex kirjoitti:
Tässäkin, tota noin, kaupungin historian perustalta ja kylä yhteisöt, kun olisit jättänyt yksityisyyden ja olemassa olon neuvon sanoo Herra ohjausta/ilmoitusta - Viisautta olisimme toisin, no niin, minä olen kyttääjien puolella ... minä en ole kyttäjien puolella ... sua kytätään, mutta se ei velvoita mihinkään, mua kytätään, se ei velvoita mihinkään, ajatuksella vainotaan, jäljitetään, seurataan, tarkataan, ... mutta että lipputangon nuppi, nuppiin kolahti ............
me emme ole panneet paremmaksi, olemme eriytyneet vimeisten 500 - vuoden sukutausta ongelmasta ja ..........
- hälppää me
Jesus on Herra minun kirjoitti:
me emme ole panneet paremmaksi, olemme eriytyneet vimeisten 500 - vuoden sukutausta ongelmasta ja ..........
se on viimeisimmillään tää mitä osaisimme edustaa valtiotasoisessa
hälppää me kirjoitti:
se on viimeisimmillään tää mitä osaisimme edustaa valtiotasoisessa
rukous
- uttret
Minulla oli kerran ikävä naapuri. Valitti kaikesta. Jopa lumi oli aurattu väärään paikkaan. Roskalaatikkoani hän siirteli tontillani yms. Kaikki puhuminen meni riidaksi. Lopulta päätin että alan rukoilemaan hänen puolestaan. Olen uskossa. Rukoilin joka päivä ja siunasin koko perhettä. Ja kuinka ollakaan hän jätti minut rauhaan samoin koko perhe.
- väistykää minusta
................ = yhtä paljon ... jotta? käveli rokkiifällerii tietään sen kiukkuinen myötä, mää en tieejä mitttthään ... siinä on paljon kehässä, kohdata tuntematonta, toinen tapaus, kolahti ihan itsekseen ja huusin niin kuin ikinä kauhusta ja säikähdyksestä ... oli suuri talo ja talolla maine ja myötä pieni kaupunkilainen perhe yksinhuoltaja ja vaikka olisikin ollut siirtokarjalainen /se virallinen kielenkäyttö/ ... niin, en peruskaupungissa isäni isän isän poikana saattanut aavistaa kyttäämisen voida olla vuosisataista valtiotasoista sanoinhan siinä mentiin veroparatiisiin ja harmaaseen talouteen ja virkakieleen ja oikeus on kansan käsissä höltynyt, suhteinen ...
- Naapuriin kyllästyny
Meillä tosi uteliaat naapurit, seuraavat minne menemme ja ketä meillä käy, tulevat oikein pihaan katsomaan. Kun meillä on vieraita pihalla tai terassilla, he linnottautuvat myös sinne ja kuuntelevat hyvin tarkkaan mitä puhutaan, mitään yksityistä ei ole. Vanhempi pariskunta joilla ei ilmeisesti ole muuta huvia, olen lopettanut heille puhumisen kokonaan.
- Näin Pohjoisessa
Meidän kohdallamme naapuri lähetti lapsensa AINA meille kylään, kyttäämään ja kuutelemaan, kun saimme vieraita.
Tyttö ilmestyi aina paikalle, kun pihallamme oli vieras auto.
Toisille vain on muiden asiat tärkeämpiä kuin omien saattaminen siedettävään tilaan.
Noloa- takrastaja
Olisit tutkinut tytön pillun, et oliko se sala kuuntelu mikki sinne piilotettu.
- Kiikarointi
Meidänkin taloyhtiössä asuu elämässään jotenkin epäonnistunut naishenkilö, jolla on tapana puuttua kaikkeen vähänkin hänen mielestään epäsopivaan toimintaan. Välillä on katsellut kiikarilla (RL salakatselu ?) ihmisten edesottamuksia ja jättänyt halventamistyylisiä muistutuslappuja väärinpysäköidyille autoille yms. Oma etu on aina ensisijalla,ja on mestari kylvämään epäsopua pihapiirissä. Voisikohan tälläinen ylivilkkaus olla jotain sairautta ?
- olkaapas tarkkoina
Ikimaailmassa ei pitäisi naapureiden kanssa alkaa edes säistä puhelemaan, voit joutua tuota sääterapiaa antamaan naapurillesi niin kauan, kuin asut samoilla kulmilla. Näin ainakin on käynyt minulle, hetkeksikään et päässyt ilman naapurin huuteluja sataako vai paistaako aurinko. Kyllä tuo monesta otti kaaliin, mutta naapureitahan ei voi valita.
Tämä naapuri oli niin sinnikäs muutoinkin, halusi kaiken tietää mitä touhutaan, mutta ei koskaan kertonut mitä hän itse tai he touhuavat. Kysymykset satelivat, minne sitä tänään lähdettiin? Missä sitä eilen oltiin? Oltiinko sitä siellä sun täällä ja jopa perään soiteltiin, että ei ole näkynyt. Kerrankin tein töitä kotonani etänä, kun piti kiireellisesti tehdä työnantajalle tietokoneohjelma. Ovikello soi keskellä päivää ja kukas muu, kuin naapuri se siellä oven takana ja asia oli se, että ei ole näkynyt pihalla liikkuvan. Olin kuulema sellainen ihminen, joka aina näkyy pihalla. Kyllä silloin sieppasi ja tuli mieleen, että oliskohan tuo naapuri kävellyt ovasta sisään, jos en olis mennyt avaamaan. Kaduttaa jälkeen päin! Nimittäin alaovelta alvariinsa katosi meiltä kotimme avaimia. - sitä saa mitä tilaa
Kannattaa ohittaa tuollainen käytös ja napauttaa ovelasti takaisin, mutta se pitää tapahtua ilman että kyseinen kyylä tietää.
Hymyä huuleen niin kyylä ei osaa epäillä. Sitten alat levittämään juoruja ja sabotoimaan muutenkin kyylää. Esimerkiksi juoruat muille perättömiä, soitat nimettömänä isännöitsijälle tai koputtelet yöaikaan ikkunaan vaikka huppu päässä.
Tavoitteena pilata kyylän elämä taloyhtiössä:) - parveketupakoija
Kysymys kuuluu. Oletko sinä skitso vai onko naapurisi skitso vai oletteko te kumpikin skitsoja? No...sinä ainakin näytät olevan skitso.
Jatka vain elämääsi ihan normaalisti....ei se mitä sinä teet kenellekään kuulu eikä varsinkaan se mitä muut tekee SINULLE KUULU.
Taitaa olla kysymys KAKSISUUNTAISESTA MIELIALAHÄIRIÖSTÄ ... - veltostellut sani
Tämä kun pannaan studioissa rahahommissa ja siten satatuhatpäisille yleisöille, viimeinenhän oli tämän erään aateliston ylhäisön tään RReivin vai oliko maan omistaja vilauttaa "anteeksi oooo .....nnnn aivan unohtanut" olikos tämä suomalaisille pikkunilkeille sopivaa katsottavaa tai miliisille siellä huvilalla, jossa PPPPP/BBBBB oletetaan olevan keisari Suuri, näitähän pikkutyttöljä/tuhmia tyttöjä ei voida vetää, vedättää ... olisiko eräs vedättäjä se kun tsekkaa tsiikaa matskuu, esim. jos teet virkatasoisen pyynnön, --------------------------- ajatus maassa/mieli maassa on ... silllailla kun on tavalla tai toisella vapaa ihminen ja kokee muitakin niin seuraa varmaan tämä yleinen ilmiö siinä käydä ... muistan muistan/tiedän tiedän ----------- on yläpää ja alapää
- Yksi näkökanta
En jaksanut lukea koko viestiketjua, mutta tuli mieleen, että minkä ikäinen naapurisi on??
Vanhemmasta ihmisestä, jos on kyse niin kannattaa miettiä ettei vaan muistisaraus esim. Alzheimer olisi kyseessä. Monelle se alkaa juuri epäilyinä ja erillaisina luuloina. Tämä sairaus voi puhjeta tai ainakin edetä hyvinkin nopeasti.
En alkaisi herjaamaan ihmisiä, sillä ainahan tekojen takaa löytyy jokin syy esim. yksinäisyys tai todellakin joku sairaus. Tietenkin se johon kohdistuu tuntuu epäreilulta, mutta täytyy muistaa että arvokkaita ihmisiä ovat myös he jotka käyttäytyvä toisin kuin mitä itse haluttaisi heidän toimivan.
-Elä ja anna toistenkin elää-- you cansee that
ei ole jakaa tärkeintä yksinäisyyttä yhdenkään olemassaolevan saada sijaa yksinäisyydessä, vaimo-ystävä tyttö-ystävä huora-ystävä huorahtava vaimonityttöystäväiseni tyttö-ystävä naimaton aina naimaan haluavainen ovat juhlaa uskollisuudessaan, naimattomille tärkeimmän eliitin muodostavia, muusta ei sitten olekkaan mainita
- näitä riittää
Onpa lohdullista huomata että kohtalotovereita löytyy, ja paras ohje todella taitaa olla ettei välitä naapurin puheista. Onhan ikävää joutua syyttään epäluulojen kohteeksi, mutta kysymys on kuitenkin vain ihmisten puheista. Oikeusjuttu ei ole yksinkertainen asia, tarvitaan todistajia puolin ja toisin ja panettelut tulevat entistä julkisemmiksi. Prosessin aikana epäluulot lisääntyvät ja maine menee, vaikka panettelun uhri todettaisiin täysin syyttömäksi
- täälläkin
Ei vain kerrostaloissa... Luultiin pitkään että rajanaapureihin on normaalit välit. Haja-asutusalueella tavataan harvoin, aikaisemmin tervehdittiin kun tavattiin, vaihdettiin välillä muutama sana. Eipä voi arvata mitä siellä saattaa piilossa kyteä... Toiselta naapurilta sitten kuultiin tämän pariskunnan vihaavan perhettämme, halveksivan jokaista uudistustamme ja hankintoja joita ollaan tontillamme tehty ja nimittelevän meitä öykkäreiksi.
Pihapuumme kuulemma varjostavat heidän tonttiaan (joka on eteläpuolella), mutta ei ole sanonut meille mitään, liikumme kuulemma heidän maillaan (ei pidä paikkaansa), lennätämme roskaa ja savua heidän pihaansa (ehkä tuuli kuljettaa syyslehtiä ja savupiippusavua?) ja taivaalta tulleen lumenkin he luulevat meidän pihaansa laittamaksi. Nämä tiedot tulivat korviimme muitten ihmisten kautta.
Nykyään tämä mies jo heristelee nyrkkiä kun kohdataan, seisoo usein rajalla näkyvästi vahtimassa meitä ja hiippailee iltahämärissä talomme ympärillä. Ovat ruvenneet keräämään kompostiaan rajalle oleskelupihamme kohdalla ja laittamaan isoja risuja ajotiellemme (en tiedä miksi!). Alkaa pelottaa. Mutta vaikea tähän on poliisiakaan kutsua. - aito lapinnoita
täälläkin kirjoitti:
Ei vain kerrostaloissa... Luultiin pitkään että rajanaapureihin on normaalit välit. Haja-asutusalueella tavataan harvoin, aikaisemmin tervehdittiin kun tavattiin, vaihdettiin välillä muutama sana. Eipä voi arvata mitä siellä saattaa piilossa kyteä... Toiselta naapurilta sitten kuultiin tämän pariskunnan vihaavan perhettämme, halveksivan jokaista uudistustamme ja hankintoja joita ollaan tontillamme tehty ja nimittelevän meitä öykkäreiksi.
Pihapuumme kuulemma varjostavat heidän tonttiaan (joka on eteläpuolella), mutta ei ole sanonut meille mitään, liikumme kuulemma heidän maillaan (ei pidä paikkaansa), lennätämme roskaa ja savua heidän pihaansa (ehkä tuuli kuljettaa syyslehtiä ja savupiippusavua?) ja taivaalta tulleen lumenkin he luulevat meidän pihaansa laittamaksi. Nämä tiedot tulivat korviimme muitten ihmisten kautta.
Nykyään tämä mies jo heristelee nyrkkiä kun kohdataan, seisoo usein rajalla näkyvästi vahtimassa meitä ja hiippailee iltahämärissä talomme ympärillä. Ovat ruvenneet keräämään kompostiaan rajalle oleskelupihamme kohdalla ja laittamaan isoja risuja ajotiellemme (en tiedä miksi!). Alkaa pelottaa. Mutta vaikea tähän on poliisiakaan kutsua."Täälläkin" ja muille vastaville. Kannattaa vain soittaa terveyskeskukseen, tai suoraan 112, ambulanssilla haetaan tk:een ja tutkitaan tarviiko pakkohoitoa. Loppuu se "hulluilu" kun saa hoitoa, mihin vaivaan sitä tarvitseekin.
- sviittijohn
------------ unohdin aivan täysin ------------ "ootteekooos kuuuuulluuuu sinfonioossa"
- et ole yksin
Pistä kerhon pojat asialla, jos ei kunnan poliisista ole apua. Joka tapauksessa kirjaa kaikki ylös. Kuvaa jäljet yms ja ilmoita poliisille kaikki mahdollinen. Onpahan tulevaisuudessa ainakin todisteita heidän toimistaan.
- Herra sanoo, kuule
soo oo mitä menetin menetin rukoillen nykyään koen esillä olevaa ... "KYSY ... sanoo Valtioidenvälisen tiedustelunkin ydin, .... ILMOITUSTA OHJAUSTA ..."
Meillä loppu puheet kun hankin kahden ikäisen koiran mikä ei tykkää äijästä ollenkaan koira muuten kiltti mut ei vaan naapuri kemiat toimi
- hersy
Kun noita "trolleja" lukee niin ajattelee ompa pieni ajatusmaailma.Onneksi täällä on naapureiden kanssa hyvä kanssa käyminen ja kutsutaan ainakin kerran vuodessa syömään vuorotellen huom 3 eri naapuria eikä yhtään sukulaisia ja lainataan autoa jos jollakin huolto ja tarvii,ja kahvitellaan silloin tällöin,on olemassa vaan hyviä naapureita,noh jos itsellä on ASENNE KUNNOSSA ei tietenkään muuten.
- morjesta vaan,
Panettelua ja viattomien pelottelua todellakin, tämä Suomi24-foorumi... Kiinnostaisi tietää, että mistä noi viestit ja viha-aloitukset tulee mun koneelle, joita minulle ulkopuoliselle syötetään tässä Suomi24-palstalla aina kun klikkaan näihin nimettömiin keskusteluihin tosta _Suomii24-foorumin etusivulta_.. Enkä todellakaan hattua tälle Suomi24-ylläpidolle nosta siitä, että vaikka jo eilen alkuillasta tällä samalla foorumilla surffatessani ilmoitin tästäkin ketjusta laittomiksi muunmuassa kehoituksia väkivaltaan, että sellaisia laittomia tekstejä on havaitusti vieläkin luettavissa.
Onkohan tätä Suomi24- foorumia pyörittävät rikolliset ( en väitä että virallinen ylläpito välttämättä olisi rikollista, mutta melkein pelkkiä rikollisia tänne kirjoittaa) kenties sitä mieltä, että sananvapauteen kuuluisi esimerkiksi nettifoorumin pyörittäminen rikollisiin tarkoituksiin. Täällä _Suomi24:ssa_ ei millään oikeudella kukaan ole esimerkiksi saanut laillisesti harjoittaa sitä pelottelua, mitä minä olen usealla tän foorumin palstalla saanut osakseni, ei millään oikeudella.
Mitä tulee kunnianloukkausasioihin ja oikeudenkäynteihin, jos on panetelluksi tullut, niin tavallinen ihminen ei ihan mielellään sellaisiin varmasti osallistu. Rikolliset kun ovat siitä sangen moralittomia aina, että ei niiltä koskaan mitään korvauksia saisi, vaikka rikoksen uhri oikeusjutun voittaisikin, mikäli perättömin perustein ovat poliisille asti asioita vieneet. Kas kun tuppaa olemaan niin, että eniten perättömiä ilmoituksia poliisillekin tekevät usein juuri ne, joilla ei sitä maksukorvauskykyä vastapuolelle olisi, jos häviäisivät oikeusjuttunsa.
Minä ainakaan en kaipaa Suomesta maata, missä poliisi-ja viranomaistointa työllistäisi häiriintyneet naapuririita-asiat. Ja harvalla muista ilmoituksia tekevällä tulee mieleensä haastaa oikeuteen mitään köyhämystä kunniaa maineelleen saadakseen, vaan yleensä ne ovat hyvämaineisia kansalaisia, joita naapuririitakäräjäasioissa haastetaan oikeuteen. Tarkoituksessa saada rahaa niiltä. Ja siten toimivat huijarit. Eri asia toki ovat tilanteet, jos joku todella on todistetusti rikoksen uhri, mutta pelkkien huhupuheiden perusteella ei ketään kannata naapuripanettelijaksi - ainakaan internetin perusteella, julistaa.
Ja en tiedä, mutta minusta minulla on tyystin ulkopuolisena oikeus tähän sanoa, koska minuahan paljon on tässä Suomi24:ssa piinattu keskustelupalstoilla täysin törkyjutuilla mukamas käytöksestäni, että jouduin valitettavasti - outo yhteensattuma muuten tämän ketjun aiheeseen nähden, outoa - eilen todistamaan tyystin ulkopuolisena minulle tyystin tuntemattomien tietyntyyppistä naapuririitaa: siinä ilmeisesti toisensa tuntevilla oli konflikti netin sosiaalisissa medioissa sanotun perusteella: en suosittelisi ketään luottamaan "somen" totuudenperäisyyteen minään Jumalan sanana. Ainakin itse opin kokemastani sen opin, että älä ikinä mene lähiöravintolaan: siellä käy just sen tyyppistä porukkaa, kuin sterotypioissa kuvataankin, loppuillasta joku on aina jonkun raiveleissa kiinni milloin minkäkin asian takia. Yleensä ongelma taitaa olla se, että manit on loppu, kapakkatappeluissakin. Joskin näkemässäni tapauksessa näin - jos oikein tulkitsin, kuinka rauhallisesti käyttätynyttä joku löi. Toivottavasti en joudu ottamaan siihen asiaan kantaa myöhemmin.
Olisin iloinen, jos selviäisi, että kuka tai ketkä tässä Suomi24:ssa loukkaavat minun yksityisyyttäni, kyttäämällä keskustelupalstalla kirjoittamistani ja herjaamalla minua sitä kautta. En ole ikinä kirjoitellut Suomi24:n ilosta saada lukea vihajuttuja. Ja käsittääkseni yksityisyyden suoja kattaa sen, etä ihisen pitää voida käydä netin keksustelupalstalla omalta koneeltaan, ilman että kaiken maailman jengit takertuvat herjaamaan tai ylipäätään takertuvat. Tänne ei ikinä yksikään minulle henkilöltä tuttu ole kirjoittanut, tänne minne minä olen kirjoittanut. - rakas jumala olenko
noo varmaa on mitä voidaan sanoa erillisissä oikeustapauksissa esim. euroopassa, siellähän sitä saa, mitä ei aina muualla, mitä sitten muutakaan lisäämään. Se on niin ettei kannattaisikaan alkaa elää yrittää yksityisyys tai urkkia kansallisissa rikos Criminaali filmiä oikeusongelmaisessa EU:SSA - olen katsomassa rakastettuni Jerusalemin tilannetta ja en jaa viisautta vaikka sitä olisikin saatavilla, tarkoitamme perhe idylli ja onneton perhe kuvitelmien rapautumista juuri lainsäädännöllisessä suunnassa, mutta näin, aikani taitaa kiirehtiä ... Jeesus on Herra ja Jeesus on Pelastajani ... myös Jerusalemin muurien ulkopuolella, lähdenkin tässä .... kyttääjiltä kyttääjiltä kyttääjiltä kyttäjiltä
- mitä toi on?
Onpas erikoista. Yritystä siis nettijulkisuuden avulla leimata jonku hulluksi, minut vai? No ei siinä paljoa sinun ja kaltaistesi kannata uskomatonta vaivannäköänne sellaiseen asiaan käyttää, koska vaikka tämä onkin Suomi24, tämä on silti foorumi, jonne minne kirjoittaminen on tai voi olla täysin harmiton ajanvieteharrastus, kuten on minulla ja siten tavallinen ihminen ei siitä ole vastuussa, että jos tämän keskustelufoorumin ylläpito ei esitä keskusteluita realistisesti. Tosin on mullekin omat kaverini ja rakkaat läheiseni usein sanoneet, että mitä minä tänne = tämä Suomi24 kirjoitat, siellä kun ei ole kuin hörhöjä, mutta minä kun olen eri mieltä, paljon ja vuosia näitä palstoja luettuani ja keskusteluihin osaa otettuani: tänne Suomi24:n kirjoittelu ei suinkaan suurimmalle osalle ole mitään harmitonta kommunikointia netissä tuntemattomien kanssa, vaan urkkiminen ja metaviestintä on suurimman osan motiivi, jotka tänne Suomi24-keskustelupalstoille kirjoittavat, vaikka keskustelut näennäisesti näyttävätkin joko hörhöiltä, hupaisilta tai ääliömäisiltä.
Mä en ainakaan suostu enää elämään pelossa, jonka mulle on aiheuttanut keskusteleminen tuntemattomien kanssa Suomi24-keskustelupalstoilla. Jo pitkään, jopa vuosia olen ihmetellyt, että miksi mulla on aina niin huono olo: no, se on johtunut siitä, että olen vapaasti antanut nimettömien herjaajien pelotella minua tässä Suomi24:ssa, mikä tottakai pitkällä viiveellä vaikuttaa jopa ihmisen psyykeen, että jos jatkuvasti tietäen että ihmiset siellä mun viestejä kommentoi, että tahallisesti mulle on kirjoiteltu rikollisesti. Yhdessä vaiheessa kolmelle, neljälle mun läheisimmistä tai luotettavimmista olen sanonut, että mua muuten herjataan ja pelotellaan Suomi24:ssa ja tiedän, että ei mun pakko tänne ole kirjoittaa, mutta kun en ole mitään, mitä minua herjaavat väittävät, ihan vaikka kiusallani kirjoitan jatkossakin. Koska täytyyhan sellaisten ihmisten olla järjenvaloa vailla, jotka porukalla netin keskustelupalstalla mikä ei perustu edes nimillä toimiseen, käy valheilla julkisesti piinaamaan jotakin yksittäistä satunnaista kirjoittajaa.
Ylläpidoltakin vielä aikanaan varmistin, etten riko lakia, kun kirjoitan nimettömästi Suomi24:palstalle. Poliisia taas olen informoinut eräiden - varmaan lähes kaikkien, tän Suomi24-keskustelupalstojen olevan täynnä pelkkää törkyä. Herjata minä en ketään täällä ole halunnut tahi ainakaan valinnut herjata, mutta eiköhän asiallisten kommenttien vastaanottaminen melko kyvykkäältä netin keskustelupalstalle kirjoittajalta vaadi muiltakin kirjoittavan tekstejä kommentoivilta sitä asiallisuutta, jos asiallisia vastauksia mielii. On käsittämätöntä, jos täällä ei tajuta, että ei kaikki ole kiusantekijöitä, jotka kirjoittaa keskustelupalstalla. - ja lisään vielä,
mitä toi on? kirjoitti:
Onpas erikoista. Yritystä siis nettijulkisuuden avulla leimata jonku hulluksi, minut vai? No ei siinä paljoa sinun ja kaltaistesi kannata uskomatonta vaivannäköänne sellaiseen asiaan käyttää, koska vaikka tämä onkin Suomi24, tämä on silti foorumi, jonne minne kirjoittaminen on tai voi olla täysin harmiton ajanvieteharrastus, kuten on minulla ja siten tavallinen ihminen ei siitä ole vastuussa, että jos tämän keskustelufoorumin ylläpito ei esitä keskusteluita realistisesti. Tosin on mullekin omat kaverini ja rakkaat läheiseni usein sanoneet, että mitä minä tänne = tämä Suomi24 kirjoitat, siellä kun ei ole kuin hörhöjä, mutta minä kun olen eri mieltä, paljon ja vuosia näitä palstoja luettuani ja keskusteluihin osaa otettuani: tänne Suomi24:n kirjoittelu ei suinkaan suurimmalle osalle ole mitään harmitonta kommunikointia netissä tuntemattomien kanssa, vaan urkkiminen ja metaviestintä on suurimman osan motiivi, jotka tänne Suomi24-keskustelupalstoille kirjoittavat, vaikka keskustelut näennäisesti näyttävätkin joko hörhöiltä, hupaisilta tai ääliömäisiltä.
Mä en ainakaan suostu enää elämään pelossa, jonka mulle on aiheuttanut keskusteleminen tuntemattomien kanssa Suomi24-keskustelupalstoilla. Jo pitkään, jopa vuosia olen ihmetellyt, että miksi mulla on aina niin huono olo: no, se on johtunut siitä, että olen vapaasti antanut nimettömien herjaajien pelotella minua tässä Suomi24:ssa, mikä tottakai pitkällä viiveellä vaikuttaa jopa ihmisen psyykeen, että jos jatkuvasti tietäen että ihmiset siellä mun viestejä kommentoi, että tahallisesti mulle on kirjoiteltu rikollisesti. Yhdessä vaiheessa kolmelle, neljälle mun läheisimmistä tai luotettavimmista olen sanonut, että mua muuten herjataan ja pelotellaan Suomi24:ssa ja tiedän, että ei mun pakko tänne ole kirjoittaa, mutta kun en ole mitään, mitä minua herjaavat väittävät, ihan vaikka kiusallani kirjoitan jatkossakin. Koska täytyyhan sellaisten ihmisten olla järjenvaloa vailla, jotka porukalla netin keskustelupalstalla mikä ei perustu edes nimillä toimiseen, käy valheilla julkisesti piinaamaan jotakin yksittäistä satunnaista kirjoittajaa.
Ylläpidoltakin vielä aikanaan varmistin, etten riko lakia, kun kirjoitan nimettömästi Suomi24:palstalle. Poliisia taas olen informoinut eräiden - varmaan lähes kaikkien, tän Suomi24-keskustelupalstojen olevan täynnä pelkkää törkyä. Herjata minä en ketään täällä ole halunnut tahi ainakaan valinnut herjata, mutta eiköhän asiallisten kommenttien vastaanottaminen melko kyvykkäältä netin keskustelupalstalle kirjoittajalta vaadi muiltakin kirjoittavan tekstejä kommentoivilta sitä asiallisuutta, jos asiallisia vastauksia mielii. On käsittämätöntä, jos täällä ei tajuta, että ei kaikki ole kiusantekijöitä, jotka kirjoittaa keskustelupalstalla.Ja lisään vielä omaan viestiini, että niiden läheisimpieni lisäksi olen joskus sanonut jopa tyystin tuntemattomille ns. hyvää päivää- tutuille jossakin joskus (en muista niiden edes nimiä), että minua herjataan Suomi24:ssa - ihan vaan siksi, jos minua vainonneet on/oli niinkin sairaita(?), että mun tekstini esitetään mun nimelläni ja leviitellään netissä.
- Hissukka
ja lisään vielä, kirjoitti:
Ja lisään vielä omaan viestiini, että niiden läheisimpieni lisäksi olen joskus sanonut jopa tyystin tuntemattomille ns. hyvää päivää- tutuille jossakin joskus (en muista niiden edes nimiä), että minua herjataan Suomi24:ssa - ihan vaan siksi, jos minua vainonneet on/oli niinkin sairaita(?), että mun tekstini esitetään mun nimelläni ja leviitellään netissä.
Pääsen yhdeksältä töistä. Vartin yli oon kotona ja meen suihkuun. Siitähän yläkerran mummu on huomautellut. Herää kuulemma kun möykkään niin kovasti...
- Hissukka
Hissukka kirjoitti:
Pääsen yhdeksältä töistä. Vartin yli oon kotona ja meen suihkuun. Siitähän yläkerran mummu on huomautellut. Herää kuulemma kun möykkään niin kovasti...
Siis oli kyse illasta:)
Pyhinä iskee sitten pesukoneet käyntiin klo.07 ja alkaa imuroimaan. Aloittaa tietysti siivoukset just makuuhuoneeni yläpuolella...
- Vapaus Voittaa Vas
Varokaa äänestämästä äärioikeiston puolueita vaaleissa, sillä ne suunnittelevat kansalaisten oikeuksien kaventamista olemattomiin, vain rikkaille jätetään enää sanan- ja yksilönvapautta, muut ovat yhä kovemman kontrollin alla.
KepuPersuKokoomusKrd ovat niitä puolueita, jotka ovat kyttäämisen ja ihmisten elämään puuttumisen takana. Laittakaa nuo puolueet heti boikottiin.- Oikeus luontoon
Käykää myös allekirjoittamassa vetoomus, kannabiksen kotikasvatuksen- ja käytön laillistamisesta:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/703
Järkevämmän lääke- ja päihdelain puolesta. Ihmiselämään kuuluu oikeus hoitaa itseään luonnonmukaisesti ja edes tuon verran vapautta. Kiitos.
Laittakaa aloitetta eteen päin työpaikoillanne ja missä ikinä liikuttekin. - vassarit venäjälle
"Varokaa äänestämästä äärioikeiston puolueita vaaleissa, sillä ne suunnittelevat kansalaisten oikeuksien kaventamista olemattomiin, vain rikkaille jätetään enää sanan- ja yksilönvapautta, muut ovat yhä kovemman kontrollin alla.
KepuPersuKokoomusKrd ovat niitä puolueita, jotka ovat kyttäämisen ja ihmisten elämään puuttumisen takana. Laittakaa nuo puolueet heti boikottiin."
Paskaa.
Äänestämällä et voi vaikuttaa mihinkään, koska ohjeet KAIKILLE puolueille tulee ylhäältä.
Googletahan mitä youtubessa sanoo muunmuassa curlinmestari ja entinen kansanedustaja rahasta, ja eduskunnan toiminnasta haastattelussa (josta sopivasti ei hiiskuta sanaakaan medioissa).
- Riimus
En olisi uskonut että joku muukin on kärsinyt samasta ongelmasta.
Minä ja perheeni saimme vuosia kestää naapureita, jotka harvasen ilta tulivat ovelle valittamaan. Tekaistuja juttuja, osa käännetty ihan päälaelleen, puolustautuminen oli täysin mahdotona... siis kokonainen perhe. En voi vieläkään ymmärtää sitä täysin. Mutta se oli todella inhottavaa aikaa mutta emme vieneet asiaa eteenpäin.
Olemme edelleen naapureita ja nykyään he eivät pysty edes silmiin katsomaan tai kävelevät puskia pitkin jos satun olemaan pihalla. Onhan tämä ylpeää väittää mutta olisiko häpeä?
Olen myöhemmin epäillyt perheen äidin mielenterveyttä, hänellä oli ongelmia usean naapuruston ihmisen kanssa ja kova hän oli puhumaan muista (myös meistä) kaikenlaista. Noh, onneksi kuvio loppui ja kävelköön loppuelämänsä puskoita pitkin. - yks mimmi vaan
kyllä noita kahjoja riittää jokapuolelle minä olen luullut että täällä tampereen puolessa vain on kyttääjiä ja pahaa puhujia niin on minustakin levitetty vaikka minkälaista höpöhöpö .ei muuta kuin puhutteluun sellainen ihminen että ennen ei pääse irti otteesta että hän todistaa toisten kuullen puheensa todeksi jos on valetta niin virallisesti lehdessä pyytää anteeksi niin tein minä kyllä eukko lopetti kyllähän totuus on näin mailman suuta ei tuki kukaan minulla ei ainakaan ole niin paljon aikaa että kerkiäisin toisten ihmisten asioita selvitteleen omissa asiossa menee kaikki ylimääräinen aika vaikka olen ollut yli 20v eläkkeellä
- Pirunriivaamat
Kyllähän mullakin riittää kerrottavaa, vaikka kirjaksi asti.
Sen verran on tullut entisessä, rakkaassa kotikaupungissa kytääjiä, utelijoita, sekaisin olevia valittajia ym. mielenterveyspotilasta vastaan.
Yks parhaita oli Kiveriössä, Juustilankatu 2:ssa, yläkerran jehovamummo.
Se se sitten jaksoi puuttua jokaseen, mitättömään pikkuasiaankin, eikä vältellyt henkilökohtaisuuksiin menemisiä (mikä on Lahdessa yleistä).
Hitto sit ku siinä 1960-luvulla rakennetussa kolhoosissa oli vanhat puuovet, mitkä turpoili ja kutistu lämmön- ja kosteudenmuutosten mukana. Kun ovet turposivat, niin eivät menneet aivan pienellä kädenliikkeellä kiinni, vaan ovi oli painettava kiinni vähän voimaa käyttäen, jotta ovi kanssa meni kiinni, eikä jäänyt raolleen, kuten muutamankin kerran meinasi tapahtua.
No eihän tää jehovamummo sitä ymmärtänyt, vaikka aivan takuulla se hänenkin ovensa pullikoi vastaan. Valitti sitten siitä, kuinka naapurit paiskovat oviaan kiinni. No onneks se sitten muutti siitä hiiteen, Hollolaan.
Enkä yhtään ihmettele kun joku täällä Suomi24:ssä kirjoitti: "Hollolassa hirveimmät naapurit." - Paha seinän takana
Minun naapuri on oikeasti henkisesti sairas. Hän teki minusta valituksen isännöitsijälle. Onneksi isännöitsijä ja kiinteistönhuoltaja tajusivat hänen sairautensa. Joskus tulee hetkellisesti mieleen, että tämä mies on sen tason sairas, että voisi vaikka sekopäisyydessään tappaa jonkun. Pelottavaa, koska mies on fyysisesti voimakas ja nopealiikkeinen yhdistettynä aggressiiviseen käytökseen. Oikeasti olen rukoillut Jumalaa, että Hän olisi turvanani. Arki menee kuitenkin minulla normaalisti. Syytä hänen aggressioon minua kohtaan en kyllä tiedä, mutta epäilen sen taustalla olevan juuri tuon psyykkisen sairauden.
- anmppari
Itsekin valitettavasti kärsinyt jo vuoden verran kyttäävästä naapurin miehestä. Olen asunut taloyhtiössä jo kaksi vuotta ja viimeinen vuosi ollut täynnä v***tusta. Aina kun lähden kotoa tai tulen kotiin autolla, niin heti ollaan ikkunassa kyttäämässä niin kauan kun poistun näköpiiristä. Tuntuu ettei omaa yksityisyyttä enää ole pihapiirissä. Kyseinen ihminen muutenkin tuntunut ottavat mut silmätikuks. Luulis kyttääjillä olevan oikeesti parempaakin tekemistä.
- elämää kaipaava
mikään ei ole niin ahdistavaa kuin asua talossa jossa on hiljaista, vaikka paljon asukkaita..
- ystävä
El Liisa pasko portilleni
- Toive naapuri
Joopa-joo meilla on naapurissa sellainen turhautunut eronnut tati, joka on kai kateellinen siita, etta a) minulla on mies ja b) asun isomassa talossa, kuin han.
Han rutisee ja valittaa avian joka asiasta. Milloin meidan roskis on vaarassa paikassa (piti oiken rakennuspiirustuksista nayttaa, etta meilla on oikeus sailyttaa roskistamme sille nimetyssa paikassa), million ikivanha kissamme menee hanen aitaamattomalle etupihalleen ja amma tulee ovelle karjumaan, etta se pitaa hakea pois (olen yrittanyt selittaa, etta aita voisi auttaa, kun katti on niin raihnainen, ettei paasisi kiipeamaan yli) , million nurmikkokin uskaltaa kasvaa liian nopeasti tai ruoho osoittaa vaaraan suuntaan. Jos han ei rutise meista niin sitten jostakin toisesta naapurista. Yrittaa haastaa riitaa naapurien kesken valehtelemalla siita mita kukakin on kenestakin sanonut. Sekin, etta meilla on kaksi parkkipaikkaa ja hanella vain yksi nayttaa kovasti kismittavan. Ammalla on vain yksi auto, joten mihin han sita toista paikkaa tarvitsee on jaanyt hamaran peittoon. Antoi kerran vahingossa miehelleni lipsahtaa, etta ennen naapuriimme muuttamista oli vuoden sisalla muuttanut viisi kertaa. Ollut naapurinamme vasta parivuotta, mutta hanen talonsa on ollut myynissa jo kahdella eri valittajalla. Eipa taida kukaan noin hirvealta eukolta taloa ostaa. elamme kuitenkin toivossa, ett ajoskus saataisiin kivat naapurit. - pum pum pum
Hei! Mikäli tieltä löytyy ase, niin kannattaa hankkia muilta naapureilta suostumukset että pihalla saa paukutella.
300:n metrin kantama on liian kaukana, niin ärsyttäjiltä ei tartte lupaa kysyä. Sitten vaan voi istua pihakeinussa haulikko kädessä.
Ja vain hymyillä naapureille. - näin maalla
Meillä naapuri on alkanut "kostaa" tekoja joita kuvittelee meidän tehneen. Katkoi puita tontiltamme kostoksi siitä että muka olisimme katkoneet hänen puitaan, tuo roskia pihaamme kostaakseen roskat jotka kuvitteli meidän tuoneen, Kasasi lunta ajotiellemme, kun luuli että me olisimme tuoneet lunta hänen pihalleen. Kuvaa rajaamme riistakameralla, kun luulee että me vakoilisimme häntä. Toivon vaan että hänen talonsa ei pala, koska seuraavaksi palaisi meidän talo. Vihaamiseen riittää toisen lennokas mielikuvitus.
- Vastaus sulle
Tee näin: laita paikallilslehteen seuraava ilmoitus: Hei, olemme perhe se-ja-se. Haluamme tehdä elämästänne tylsempää. Mikäli kuulette jonkun henkilön kertovan meistä epäilyttäviä asioita, tulkaa kysymään meiltä, kuinka asiat todella ovat. Kerromme sen teille, sillä meillä ei ole mitään salattavaa. Paitsi se, että olemme niin tavallisia ja tylsiä.
- pahat puheet
Mökkinaapurimme oli tottunut koko ikänsä käyttämään nykyistä mökkirantaamme kuin omaansa, piti siellä mm katiskojaan ja venettä. Kun ostimme maan oikealta omistajalta ja rakensimme mökin, tämä naapuri alkoi syytellä rajojen ylittämisestä ja näköalan peittämisestä.
Kylällä alkoi liikkua huhu että olisimme jotenkin väkisin tai petoksella anastaneet maan ja että siirtelisimme rajapyykkejä ja kulkisimme hänen tontillaan. Ihmiset rupesivat kyselemään onko meillä oikeutta maahan tai rakennuslupaa ollenkaan, ja erilaisista vihjailuista paljastuu että meistä puhutaan takanapäin kaikenlaista. Väki tarttuu mielellään juoruihin ja pahansuopaisuus leviää, ja kaikesta päätellen myös ulkopuoliset jotenkin nauttivat ilkeistä perättömistä puheista. - Jumalavita
Voi luoja miten Sairasta.
Ne on just pahimpia ne sellaset maailmanomistajat ja harhoissa elävät. Sekä tietysti nämä, jotka eivät ole pelkästään juorukelloja, vaan sairaita, perättömien juttujen levittelijöitä, pahansuopaisuuden kylväjiä.
Kyllä sitä minäkin olen kaikenlaista nähnyt. Vuosia sitten aloin ajatella niin, etten enää yhtään ihmetellyt ihmisiä, jotka ovat erakoituneet. Ehkäpä heillä se elämä oli ajautunut sellaiseen jamaan, että erakoituminen on ollut se ainoa järkevä vaihtoehto. Tuskin on muutakaan selitystä sille, miksi joku lähtee kerrostaloasunnosta, pois kaupungista ja erakoituu jonnekin korpeen, piilopirttiin. Puhutaan, että pahimpia on kerrostalot ja kaupungissa asuminen, mutta jo on helvetti irti, jos maaseudullakaan ei saa elää rauhassa. - Surullinen
Kyllä on ja olemme miettineet samoja asioita, miten saada asialle oikea järjestys.
- Luusereitten hommaa
Panettelijat ovat yleensä niitä, joitten sosiaaliset kyvyt ja älykkyys ei riitä normaaliin kanssakäymiseen. He tavoittelevat huomiota, myötätuntoa tai muka arvostusta sillä että puhuvat pahaa toisista.
Kun ei osaa ratkaista ongelmatilanteita sivistyneesti, on tuloksena katkeruus, vihan hautominen ja kosto. Kun tarpeeksi hautoo, alkaa todellisuudentaju heittää ja tämä hullu kääntää mielessään kaikki naapurinsa teot pahoiksi ja alkaa uskoa itse omia kuvitelmiaan. Näin voi kasvattaa sisällään loputonta vihaa, jossa vastapuolella ei ole mitään mahdollisuutta puolustautua, kun kaikki perustuu mielikuvitukselle. Pahinta on jos hän saa vedetyksi muita ihmisiä mukaan sairaisiin kuvitelmiinsa.
Ikävää että näitä kateellisia hulluja on keskuudessamme paljon.- Surullista
Mielestäni nämä mustamaalaajat on sosiaalisia ja aktiivisesti ihmisten kanssa tekemisissä, ei tuossa hommassa muuten menesty. Pitää osata manipuloida ihmisiä.
- näinpänäin
Surullista kirjoitti:
Mielestäni nämä mustamaalaajat on sosiaalisia ja aktiivisesti ihmisten kanssa tekemisissä, ei tuossa hommassa muuten menesty. Pitää osata manipuloida ihmisiä.
Jotkut väittävät että ylisosiaaliset manipuloijat ovat älykkäitä aina.
Onko näin? Voiko olla, että älykäs ihminen käyttää aikansa toisten manipulointiin?
Jos ei äly tai ahkeruus riitä kouluttautumiseen, niin onko älykkyyttä, että sekä työpaikalla että kaikissa ihmisten välisessä kommunikoinnissa äkseerää ihmisiä toisiaan vastaan ja syrjimään? Ja näin kohoaa itse koska pelkää, että jos ei toimi näin, jää alimmaiseksi arvoasteikossa?
- Perseestä
On ihan vi..n onnetonta elämää.
- sairasta1
Asuinalueella Juoru-ukot ja ämmät keksii toisista törkeitä juttuja kun luulevat hyötyvänsä siitä jotenkin. Toisia he mielistelevät niin että oksettaa, siis valhetta sekä ystäville että vihollisille. Samaan porukkaan kuuluu ne jotka kieli pitkällä kuuntelee juoruja ja puhuu eteenpäin vielä törkeempänä. En enää usko kenenkään juttuja naapureistaan ennenkuin kysyn naapureilta itseltään, pitääkö paikkansa. Kerron heille myös, kuka on jutun kertonut ja levittänyt. Eipä ainakaan jutut leviä selän takana ja tietämättä.
- juorut kiertää
Naapurin vanha pariskunta kiertelee yhdessä ja erikseen kutsumatta toisten pihoissa "juttelemassa" = puhumassa paskaa toisista naapureista. Ei tunnu kivalta, kun tietää että meikäläisen asiat käsitellään samalla tavalla selän takana seuraavassa paikassa. Pitää varoo mitä itsestään kertoo, ja jos ei kerro mitään niin juorutaan keksittyjä juttuja. Ulkopuolelle niistä puheista ei pääse millään, vaikka piiloon menis.
- vihaavaonitseviassa
Joo.
Ei ongelma ole
juoruilu,
vaan se perkeleellinen
harhaisuus.
Että naapuri projisoi
omat pahuutensa naapureihin,
koska ei millään halua
uskoa, että itsessä olisi
mitään vikaa. - kerrostaloasukas
Ja miksi ei saisi yleensäkään valittaa ja protestoida? Mikäänhän ei muutu missään asiassa jos kaikki ovat hiljaa ja hyväksyvän myös kaiken.
Itse olen "valittanut"kun on todellinen aihe ja korjausta vaativa asia,isännöitsijätkin ovat ihmisiä ja ovat jopa itse sanoneet et olet oikeassa.Asiat ovat muuttuneet paremmaksi siltä osin mutta totuus on se että ne jotka kerrostaloissa aiheuttavat häiriötä muille omilla elämäntyyleillään ja eivät aiokkaan noudattaa laadittuja yleisiä järjestyssääntöjä vaan ovat itsekkäitä omaan napaan tuijottajia.
Säännöt ei koske heitä,heti on naama norsun*******lla ja sinua pidetään hankalana ihmisenä kun "uskallat" puuttua asiaan.
Se on toisille vaikeaa. - **¨¨¨
Vähän samoilla linjoilla kuin ylempikin kirjoittaja..
eivät ne häiriköijät hirveästi taida välittää järjestyssäännöistä eikä välttämättä laeistakaan. Se on tullut todettua aika moneen kertaan tuossa nykyisessä paikassa asuessa. Ja tosiaan ne on aina ne samat tyypit jotka sitä häiriköintiä harrastaa.. Erään asukkaan kohdalla se oli sitä ihan alusta asti. Valitukset oli ihan turhia.. En uskonut alkuunkaan et olisin ollut ainoa valituksen tekijä talossa.. Myöhemmin kuulinkin et joku/jotkut muutkin ovat tehneet samaisesta tyypistä valituksen. Mutta se syy minkä takia siihen ei koskaan puututtu.. No se on tänäkin päivänä arvoitus. Itsellä on kuitenkin se tilanne et etsin uutta asuntoa ja muutan pois. En tosiaankaan tuon tyyppiseen h*lvettiin aio enää jäädä ihmettelemään. Mikään ei siinä paikassa muutu eikä muuten tule muuttumaankaan.
Jokainen ihminen tarvitsee kodin ja tuo ei sitä ole ollut kuin 2 ensimmäistä kuukautta.. Siis sen ajan kun häirikkö ei asunut seinänaapurissa.- Anonyymi
Lopuksi voitte kaikki ,vetää itsenne hirteen.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3207600Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1761853
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j561181Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019