Lestadiolaisia lesboja/biseksuaaleja?

Hei. Mä oon vl-homo, yhä mukana liikkeessä. Kaipaisin vertaistukea, ystäviä, jotka elävät samankaltaisessa tilanteessa. Viestiä saa laittaa osoitteeseen: pehapp(at)gmail.com

Moi! Löytyy täältä, enemmän ku arvaatkaan. Harmillista vain, että sitä joutuu käyttämään suomi24:n palstaa (vieläpä nimettömänä) löytääkseen samanhenkistä seuraa. Kuinka ihanaa olisikaan, jos voisi avoimesti olla se mikä on, vetää puoleensa samanhenkisiä ihmisiä ja jakaa huolia. Ikävä kyllä monen kohdalla avoimuus on koitunut kohtaloksi lestadiolaispiireissä, vain todella harva pystyy suhtautumaan vähemmistöseksuaaleihin luonnollisesti tai edes tuomitsematta. Voisin vastata sulle spostiin, mutta nyt en sitä tee (ehkä joskus myöhemmin), haluan vain valaa rohkeutta niihin satoihin vl-taustaisiin bi-/lesbonaisiin (miksei homoihinkin), jotka tätä palstaa käyvät lukemassa. Olkaa rohkeasti oma itsenne! Piilottelu johtaa vain siihen harhakuvaan, että lestadiolaisten keskuudessa ei homoja olekaan tai siihen, että he hyväksyvät epätasa-arvoisen ja syrjivän kohtelun.

ps. Itse löysin ihanan, myös vl-taustaisen tyttöystävän. Elämä on ihanaa! Etsikää, niin te löydätte ;)

Kävin joskus aiemmin kirjottamassa tänne jotain tähän samaan asiaan liittyen. En tiennyt, enkä tosiaan vieläkään tiedä mikä olen, ehkä bi, mutta siis kävin kyselemässä, että onko ketään bi tai lesboja jotka on vanhoillislestadiolaisia tai vl taustaisia..
Olen 18 v tyttö ja en muista kuinka kauan oon miettiny tätä asiaa mun pääkopan sisällä. Toisinaan on tunne, että oon täys hetero, mut toisinaan huomaankin ajattelevani jotain ihan muuta...
Ihastuin vähän mun luokkalaiseen tyttöön, joka on hetero, ja jotenkin vaan se miellytti mua hirveesti aina kun näin sen ja tollein, mut sit ku en nää sitä ni ihan normisti "kyylään" jätkiä. Mut sit kun rupeen ajattelemaan sitä tyyppiä, ni taas rupeen miettimään kaikkea..
Oon ihan kujalla tän asian kans ja monesti oon kyllä aatellu et ihan sama, ehkä se joskus sitten selviää mikä oon, tai sit aattelen vaan et joo oon bi. Mut sit kuitenkin haluais jotain selvyyttä tähän hommaan. Mulla on vähän semmonen joku pelko ollu jätkiä kohtaan, vaikka niitä sillä silmällä kahtelenkin..

Tiiän että mikä ikinä sit olenkin, en voi tulla kaapista, ainakaan kovin helposti. Kaverit on tietty vl kaikki melkeen ja tietysti myös hyvin paljon vastaan homoja, ja perhe on myös samanlainen. No äiti saattais ehkä olla yllättävän suvaitsevainen, mut silti. En mitenkään vois tulla ulos kaapista. Sit toisaalta haluaisin olla yhä uskovainen kun se on jotenkin tosi tuttua ja turvallista ja pelottaa se että jos mun pitäs kieltää se.. Sit oon hirveen semmonen kiltin tytön olonen, tai sellanen rooli mulla varmaan on, vaaleine hiuksineen ujon luonteen kanssa ni saattas olla aika jäätävä pommi jos jättäisin yhtäkkiä uskon ja paljastuisin lesboks.. :D
Ois niin helppo ku ois joku jonka kanssa jutella. Välillä mua ahistaa ihan hirveesti mun ajatukset kun taas välillä se tuntuu ihan oikeelle. Jotenki meikäläisten keskuudessa en yhtään kiinnitä kauheesti tyttöihin huomiota, ei tee oikeestaan ees mieli, vaan kattelen just jätkiä.. mut sit just vaikka koulussa ni saatan yhtäkkiä kyylätä jotain tyttöä, ni ihan tosi outoa ja ahistavaa...
Oho, kylläpä mää avauduin, oon vähä väsyny ni annoin tulla vaan.. No ihan sama, ei kukaan mua täällä tunnista. :D En tiedä, olen vl tyttö ja ihan pihalla tästä touhusta, en oo koskaan seurustellu tai ei oo ollu mitään ihmeellisempää sutinaa koskaan. Yks jätkäihastus oli hirveen pitkään, mut seki on nyt unohtunu vihdoin, onneks, pois mieltä häiritsemästä.

Ja niin semmonen vielä ku sillon viimeks kirjotin tänne, ehkä vuos sitten, ni sillon kukaan ei oikeen vastannu siihen, ni luulin olevani ainut tän asian kanssa. Mut on meitä vissiin sit kuitenki jokunen..

Helou, sinä 18-vuotias tyttö. Mä olen 20-vuotias mies - vanhoillislestadiolainen ja homo. Usko on mulle se elämän tärkein juttu, ja haluan pitää siitä kiinni loppuun asti.

On niin raskasta kantaa asioita yksin sisällään, mä tiedän sen omasta kokemuksesta. Mä itse olen kuitenkin pystynyt kertomaan homoudestani aika monelle läheiselle, ja se on helpottanu mun oloa todella paljon.

Haluaisitko jutella mun kanssa enemmän? Heitä postia osoitteeseen [email protected] jos siltä tuntuu. Voit kirjoittaa ihan mitä mieleen tulee. Ja jos täällä on muitakin samassa tilanteessa olevia, niin saa laittaa mailia tulemaan :)

Hei ihmiset!
Minä oon entinen vanhoillislestadiolainen lesbo, jota kiinnostais vaihtaa kokemuksia elämästä lestadiolaisena lesbona/homona/biseksuaalina. Laitan varmaan joku päivä tässä sähköpostia annettuihin osoitteisiin, mutta tässä on vielä mun omakin osoite, johon saa kans lähettää viestiä. [email protected] Oon siis 20-vuotias tyttö ja aika vasta itse eronnut vanhoillislestadiolaisuudesta ja samalla myös tulin kaapista vanhemmille.

noh vaihtakaa nyt sukupuoltakin välillä se on muotia nääs

Jumalanterve!

Kallein lahjasi on se, että olet Jumalan lapsi. Älä hylkää uskon lahjaa. Bi-seksuaalina voit mahdollisesti elää heterosuhteessa, saada esim. lapsia jotka tuovat monille tarkoituksen elämään. Jumalalta voit rukoilla puolisoa jonka kanssa voit jakaa salaisuutesi ja ehkä saada toteuttaa itseäsi niissä määrin kun se heterosuhteessa on mahdollista. Lue Raamattua ja peilaa ajatuksiasi Jumalan sanaa vasten. Käy seuroissa vaikka tuntuisikin pahalta. Itse elän samanlaisessa tilanteessa (jäbä) ja nuo ajatukset ovat omassakin mielessä joskus käyneet, että olisi helpompaa jättää usko. Kuitenkin jos lähtee seuraamaan seksuaalisiahalujaan sinne tänne: rikkoo itseään ja saa sieluun ja sydämeen arpia joita on vaikea evankeliumillakaan parantaa. Voin kokemuksesta sanoa että seikkailuista jäi vaan särkynyt sydän ja huono-omatunto. Jumalan valtakunnan evankeliumi toi rauhan, usko toivon ja siunauksen jota en tahdo uudestaan elämästäni kadottaa. Ole kuuliainen, hanki keskusteluapua ja pohdi mitä oikeasti haluat elämältäsi. Voimia

"Ole kuuliainen, hanki keskusteluapua ja pohdi mitä oikeasti haluat elämältäsi."

Olennaista on myös, mistä ja millaista keskusteluapua hankkii. Tärkeää olisi, että auttaja olisi itse uskomassa - muuten voidaan mennä pahasti harhaan ja taivastie hämärtyä. Parasta keskusteluapua löytyy Rauhanyhdistyksen piiristä. Aloittajaa kannustaisin siis lähtemään avunhaussa liikkeelle sieltä. Tärkeintä on, että taistelet pitääksesi mielesi puhtaana. Myös vääränlaiset ajatukset ovat syntiä ja erottavat Jumalasta.

Moi. Oon parikymppinen vl tyttö ja ihan hukassa. Oon ainakin bi, mutta ihastun tyttöihin helpommin. Mietin paljon oonko lesbo, mutta tavallaan mulla ei oo semmosta mahdollisuuutta. Usko on mulle kumminkin kaikkein tärkein asia enkä haluais sitä ikinä menettää. Enkä tiedä jaksaisinko elää koko elämää ilman puolisoa.

Pahinta on kun tuntuu että tulee hulluksi omien ajatusten kanssa, mutta ei voi puhua kenellekään. Vaikka tiedän ettei mun kaverit mua tän takia jättäis niin monille vois olla todella vaikea ymmärtää ja pelkään että ne alkais suhtautua muhun eri tavalla. Ymmärän sen, koska mulle itsellekin tätä asiaa on ollut tosi vaikea hyväksyä ja on edelleenkin.

Mulla on näköjään se sähköpostien kirjoittelu jäänyt, mutta kirjoitanpa nyt tänne kuitenkin niitä ajatuksiani joita tästä keskustelusta heräsi.

Ensiksi haluaisin sanoa kaikille omaa identiteettiään ja elämänsä suuntaa miettiville, että miettikää näitä asioita ihan rauhassa. Kaikkia elämän suuria päätöksiä ei ole pakko tehdä juuri tänään, tällä viikolla tai edes tänä vuonna. Kannattaa nimenomaan miettiä sitä, mihin oikeasti uskoo ja minkälaiset omat arvot ovat ja millaista olisi niiden mukainen elämä. Minä en siis halua sanoa kenellekään yksittäiselle ihmiselle, kannattaako juuri hänen erota vanhoillislestadiolaisuudesta vai ei. Kannattaa etsiä omat arvonsa ja elää niiden mukaan. Tämä on mielestäni ainoa tapa todella saada elämäänsä ilo, rauha ja vapaus.

Ymmärrän tietenkin, että epävarmuus näin isoissa asioissa voi tuntua tosi pelottavalta. Muistan hyvin oman identiteettikriisini pahimman vaiheen, jossa olin välillä tavallinen uskovainen vl-tyttö matkalla taivaan kotiin ja välillä taas tuntui, että olen satavarmasti tuomittu helvettiin, koska olen pohjimmiltani niin paha ihminen. Nyt tuntuu, että olen saavuttamassa jonkinlaisen hengellisen tasapainon. Ajattelen nykyään olevani kristitty, vaikka välillä saatankin esim. epäillä Jumalan olemassaoloa. En itse koe, että olisin ”kieltänyt uskon”, niin kuin vl-piireissä epäilemättä minustakin sanotaan. Minä olen edelleen uskovainen matkalla taivaan kotiin. Itse asiassa suhteeni Jumalaan on nykyään ristiriidattomampi kuin vaikkapa vuosi tai puolitoista sitten.

Toisaalta voisin sanoa niille, jotka ovat jo mielessään luopuneet vanhoillislestadiolaisuudesta, että siitä irtautuminen myös näkyvästi voi muuttaa elämää positiiviseen suuntaan. Myös vl-liikkeen ulkopuolella voi elää hyvää elämää ja tavata mukavia ihmisiä. Elämän ei edes tarvitse muuttua siinä kohtaa mitenkään radikaalisti. Tietysti suhteet muihin ihmisiin voivat muuttua, halusipa sitä itse tai ei, mutta itse ei ole pakko tehdä omassa elämässään mitään suuria muutoksia. Oma sisin ei siinä kohtaa ainakaan oman ja muutaman tutun kokemuksen mukaan muutu millään tavalla. Tässä kohtaa voi joku miettiä, miksi edes sitten lähteä siitä liikkeestä? Itse koen asian niin, että nyt vl-liikkeen ulkopuolella minulla on mahdollisuus olla rehellinen. Kun olin kaapissa sekä lesbouden että uskonnon osalta, jouduin jatkuvasti teeskentelemään olevani joku muu ja myös suoraan valehtelemaan. Tämä kävi minulle raskaaksi ajan mittaan, jolloin päätin erota liikkeestä myös ns. virallisesti.

vlbissen kommenttiin vastaan vielä, että minäkään en kannusta ketään etsimään seikkailuja sieltä täältä. Olen kuitenkin onnellinen kaikkien niiden puolesta, jotka löytävät itselleen hyvän parisuhteen ja puolison, olipa tämä puoliso sitten samaa tai eri sukupuolta, vl tai ei-vl. Kannustan itsekin hankkimaan keskusteluapua, kuten myös vlbisse ja kuuliainen ent. homo ylempänä keskustelussa. Mielestäni kannattaa kuitenkin etsiä mieluummin alan ammattilainen kuin joku rauhanyhdistykseltä. Puhujilla tms. ei välttämättä ole oikeasti tietoa homo/biseksuaalisuudesta, joten he eivät välttämättä osaa suhtautua asiaan oikealla tavalla. Esimerkiksi he eivät ehkä ymmärrä, kuinka merkittävästä asiasta on kyse. Etsikää siis mieluummin esimerkiksi psykologi/terveydenhoitaja/psykiatrinen sairaanhoitaja tai muu vastaava henkilö. Nämä ammattihenkilöt eivät päätä kenenkään puolesta, mitä tämän tulisi elämässään tehdä. He eivät siis ohjaa ketään pois vl-liikkeestä (tai ovat hyvin ammattitaidottomia, jos niin tekevät). Heidän kanssaan keskusteleminen voi kuitenkin helpottaa oloa vaikeassa elämäntilanteessa.

(Pitäisköhän laajentaa tämä saman tien vaikka romaaniksi, kun tekstiä näyttää pukkaavan:)?)