mikä meni väärin?

aapuva

10 viikkoinen koiranpentu on ripulilla vähän väliä. Ruokana on kuivamuonaa liotettuna sekä myös kuivana välillä johon lisätty sillointällöin joko raakaa tai paistettua jauhelihaa, maksalaatikkoa tai raejuustoa. pentu on saanut puruluita sekä naudan ja hirven tuoreluita. pentu on saanut sillointällöin maistella myös ns.herkkupaloja jotka ovat ohjeiden mukaan tarkoitettu vanhemmille koirille mutta suoraan niihin vatsantoiminta ei ole reagoinut mitenkään. koulutusnamit on pilkottu mikroskooppisen kokoisiksi jotta niitäkään ei söisi liikaa. Ulkoa on voinut syödä jotain mutta mikä olisi sellaista että ripulin saa yhtenään? Madotettu on nyt viikonvälein 2 kertaa mutta liekkö lieroja koska vatsantoiminta parani välillä ja paheni taas. Onko pennuille normaalia että maha menee aina välillä löysälle vai kuuluuko nyt karsia jotain pois ruokavaliosta?

8

260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 195

      Minkä merkkista ruokaa? Unohda se maksalaatikko. Siinä on paljon sokeria ja suolaa.

    • aapuva

      jahti & vahti merkkistä. maksalaatikkoakin annettu vain pieniä määriä mutta kai sekin voi olla pennulle liikaa.

    • molossi ei rek

      Jos on ripulilla tai hyvin löysää,niin ei tuossa oikein auta muu,kuin lähteä selvittämään noita safkoja.
      Eli ensin pelkälle tuolle kuivikselle,jos sen haluaa pitää.Sitten jos se sopii(jos ei niin sitten pitää miettiä muuta),niin lisätä jotain,mitä haluaakin yksi kerrallaan ja vähän aikaa taas seurata.Joskus tuokin on vähän kiikin kaakun,jos koira ei ole vielä tottunut kunnolla monipuoliseen,niin lisäillään vaan hetkeksi jotain.
      Maksalaatikko,varsinkin kaupan,ei nyt ole edes mitään varsinaista koiranruokaa...
      Joskus annettuna,matkaeväänä aikuiselle ym.ihan ok.Mutta pennulle varsinaisesti ruokana ei niinkään.Ihmisten valmissafkoissa on myös kaikennäköistä turhaa,epäterveellistäkin koiralle.Ja voi myös pistää pennun vatsaa sekaisin.
      Hirvi on myös aika stydiä,vaikka muuten ok.Mutta jos enemmän luusta irti saa,lihaa ym.niin sekin voi saada masua sekaisin.
      Pikkuhiljaa pitäisi totuttaa ylipäätään kaikkeen uuteen ja mitä vahvempaa,niin sen tärkeämpää,varsinkin jos ei ole kasvattajalla jo hyvin monipuolisesti syönyt.

      Ps.kyllä pennulla joskus vatsa menee vähän löysälle,ihan normia.Mutta jos koko ajan/usein, saati ihan ripulille,niin ei normaalia.

      Niin ja ei sekään auta,vaikka kuinka pieneksi pilkottu,jos vaan ei sovi jostain syystä,sillähetkellä tai ei lainkaan myöhemminkään.

    • Pikkuaivo

      Minulla oli sama ongelma koirani kanssa. Liotetut nappulat yms.

      Ripulille ei löytynyt mitään syytä. Joskus loppui, mutta tuli aina takaisin. Sitten sain vinkin, etten enää liottaisi nappuloita! Ripuli loppui kuin seinään. Koira vain sai liikaa nestettä ja jotain kauttahan sen oli ulos tultava...

      Jälkikäteen on uskomattoman tyhmä olo! Kokeile kuitenkin tätä ennen kuin vaihdat nappulaa tms.! Ison jutun takana voi olla ihan simppeli asia!

    • Raejuustokin voi aiheuttaa löysyyttä, jos pentu ei kestääkään laktoosia... Ei sinne pennun ruokaan tartte kokoajan sotkea jotain uutta, ite antaisin muutaman viikon vain nappuloita, lusikallisen jauhelihaa/päivä, puruluita, maitohappobakteereita, ja katsoisin pysyykö vatsa kovalla.

      Ei tee pennun kasvulle hyvää jos se on joka viikko ripulilla.

    • Maksalaatikko

      Meillä ainakin pentu (ja aikuinen) vetää ripulille maksalaatikon jälkeen vaikka siitä tekisi velliä veden kanssa. Ei Se koira siitä mitään tarvitsemaansa irti saa, joten sen nyt ainakin voi ensimmäisenä jättää pois.

    • rasvaripuliii

      Meillä koira menee sianlihasta ripulille, syy mysteeri, veikataan, että on liian rasvasta. Edes sika-nautajauheliha ei käy.

    • eipä huolta

      Pennun usein toistuvaa ripulia olen pitänyt normaalina ilmiönä. Suolisto reagoi uusiin ruoka-aineisiin. Vaan nyt jos rupeat kaikenmaailman eliminaatio-dieeteille ei koiran vatsa koskaan totukaan niihin ruokiin.

      Ripuli sinänsä ei kasvua haittaa ellet sitten ala päiväkausia paastottamaan sen takia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      225
      2960
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      184
      2606
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      110
      1227
    4. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      135
      1144
    5. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      70
      1078
    6. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1060
    7. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1055
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      348
      1022
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      959
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      808
    Aihe