Kasvu eväät

Rakennetaan kaikki pellot täyteen ok-savimajoja. Jostain olen lukenut että kaikki suomalaiset himoitsevat omaan pelto ok:hon joten kysyntää riittäisi kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Tarvitaan vain 4 miljoonaa talopakettia ja paljon peltoa.
872
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Onhan noita taloja tarjolla jo nyt ja pilkkahintaan. Eivät vaan 50km säteellä Stokkalta.
Mutta kyllä tuokin trendi on jo hiipumassa, kaupunkien lapsille oma tönö ja perunamaa ei ole enää itsestäänselvä unelma.

Äänestä

Tuon takia kaavoitusta juuri säännellään. Kukaan tuskin himoitsee ok-savimajaan, mutta kun suurin osa on vain keskituloisia, on se houkutteleva vaihtoehto. Toinen vaihtoehto olisi kerrostaloasunto lähiössä. Suomalaiset on eurooppalaisella mittapuulla köyhä Itä-Eurooppalainen kansa, jonka asuminen ja verot vievät suurimman osan tuloista. Niin on aina ollut ja niin tulee aina olemaan.

Äänestä
  • Ei tämän mukaan asuminen Suomessa ole kallista:
    http://m.taloussanomat.fi/?page=showSingleNews&newsID=2014838

    Savipellon ja lähiön lisäksi olisi vaihtoehto kasvattaa itse kantakaupunkia, mutta eihän se käy kun ja koska... tosin viime vuosina Helsingissä on onnistunut jonkun verran.

    Äänestä

  • omakas kirjoitti:

    Ei tämän mukaan asuminen Suomessa ole kallista:
    http://m.taloussanomat.fi/?page=showSingleNews&newsID=2014838

    Savipellon ja lähiön lisäksi olisi vaihtoehto kasvattaa itse kantakaupunkia, mutta eihän se käy kun ja koska... tosin viime vuosina Helsingissä on onnistunut jonkun verran.

    Mitä siitä tulee, jos kantakaupunki paisuu?
    Eihän siinä ole mitään laitaa, että havukoskella asunnot maksaa 8000€/m2 vain siksi että se on "kantakaupunkia"

    Äänestä

Hyvä sijainti on kehä 4:sen sisäpuolella.

Äänestä

Tonttimaanpuute on esteenä kasvulle. Tonttimaan puute johtuu kuntien haluttomuudesta hoitaa velvollisuuksiaan, joka on tarjota asukkailleen kohtuu hintaisia asuntoja.

Äänestä
  • Kunnat voisivat aloittaa "sosiaalisen rakentamisen" itse.
    Kunnan työttömät byggaamaan, saisivat sitten itse asua.
    Vaikka sutta/sekundaa tulisi, niin voisivat kuitenkin ylpeillä: Itselle rakennettu :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ratkaisun avain kirjoitti:

Rakennetaan kaikki pellot täyteen ok-savimajoja. Jostain olen lukenut että kaikki suomalaiset himoitsevat omaan pelto ok:hon joten kysyntää riittäisi kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Tarvitaan vain 4 miljoonaa talopakettia ja paljon peltoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu