Kannuslaiset on hienoja ihmisiä, kun haluavat auttaa eskolalaisia( esim. lelukeräys),vaikka sieltä suunnalta sataa loskaa, ei vain päättäjien, vaan tavallisten kannuslaisten niskaan. Eskolalaisten olisi syytä muistaa, että olette myös osa Kannusta. Joskus tosiasioiden kohtaaminen on vaikeaa, mutta vihanpito on lapsellista ja naurettavaa. Kannuksessakin on muitakin sivukyliä ja kaikki samanarvoisia. Eskolalaiset: Aikuistukaa jo!!!
Hyvä sydän
Penniliisa
25215
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Olipahan viisaasti kirjoitettu, aikansa valittaa ja on hankala niin tuetaan ja autetaan vaikka Korpelan kylän ihmisiä, kasvaa koko ajan eikä valita.
Ei minusta niin viisaasti. Viisas kertoisi nämä suoraan heille, jos tarkoittaa mitä sanoo.
Samaa mieltä avaajan kanssa. Märsylässä ja Välikannuksessa ymmärretään realiteetit, muutaman oppilaan koulut eivät ole tätä päivää.
Ja kun auto vie ja tuo lähes kotiovelta kouluun ja takaisin niin mikä siinä on niin vaikeaa?
Eskolassapa vain on paras oppilasennustus näihin muihin kouluihin verratuna. Syyt oli henkilökohtaiset miksi kouluja ajettiin kiinni.
Jos Kannus joutuu pakosta tahi muuten liittymään kuntaliitokseen, on eskola silloin yks kärpäsen kakka siinä. Nyt ei kannata kenenkään murjottaa, vaan koko kannuksen pitää puhaltaa yhteen hiileen. Kun on muutama isompi koulu, niillä on edellytykset olla toiminnassa vielä pitkään. Pikku-pikkukoulujen aika on förbi, näin se vaan on! Ei koululaisen onnellisuutta takaa pikkukoulu. Kyllä ne kersat oppi tupakoinnin, viinan ja nykyään kai huumeittkin kirot ihan missä tahansa. Ja kyllä pikkukoulussakin osataan kiusata, pilkata ja jättää joku kaveripiirin ulkopuolelle.
nyt, nyt käsi syämmelle sivukylän asukit...kuinka moni teistä elää täysin riippumattomana kirkonkylästä. villi veikkaus on, että ei ykskään. työt, harrastukset, kaupat ja palvelut on asioita, joita ei sivukyllältä löyvy. elikkäs me ollaan kaikki yhteistä kannusta, jokainen valihtee asuinpaikkansa kunnan sisällä omien tarpeittensa mukaan ja sikspä sivukylällä asuva ei voi olettaa saavansa palveluja kylällään, jos haluat asua palvelujen äärellä, asu kirkonkylällä. jos valinta on sivukylä, oo valmis ajaan yks tai usiampi reisu kirkonkylälle että saat asias hoijwttua
En koskaan ole luottanut kirjoittajaan joka naputtelee viisauksiaan aamuyöstä
Koulu kiistassa unohdettu suurin ongelma!
2013 65 vuotiaitten ikäluokka oli 40 % suurempi kuin 19 vuotiaiden!. Eläkeläisten määrä nousi 123 neljässä vuodessa kun taas lasten ja nuorten 0-18 määrä laski 66 hengellä! Tällä tahdilla saadaan lopettaa loput kyläkoulut viidessä vuodessa.
Minusta ainakin tilanne on erittäin huono, jollei jo katastrofaalinen. Nyt kaupunki säästää kun lapsien määrä laskee ja resursseja siirretään vanhustyöhön, mutta mikä on kaupungin tulevaisuus tällä kehityksellä! 2025 väkimäärä on alle 5000. Kuka maksaa verot ja hoitaa vanhukset!
En ymmärrä miten kaupunginjohto on niin passiivinen tällaisessa tilanteessa!
Koulun sulkeminen on aina ikävää ja kertoo karua kieltä siittä, ettei paikkakunnalla ole kaikki hyvin. Kehitys ei ole hyvää! Tai onko jonkun mielestä kun kouluja joudutaan sulkea!
Kannus sivukylineen liitetään Kokkolaan muutaman vuoden sisällä. Kun seuraa yleistä kehitystä, huomaa mitä tuleman pitää. Kyläkoulujen ja pienien maalaiskaupunkien aika on ohi.
Pää pystyn vaan Eskolalaiset, toimitte täysin oikein. Kuntapäättäjiä kannattaa muistuttaa usein ja kuuluvasti!!
Kannus tunnetaan nykyään Eskolan kautta, kirkonkylä uinuu hiljalleen Ruususen uneen.
Missä on kuntapäättäjien moraali ja arvot kun pienet lapset tuomitaan taxi- tai linja-autokuljetukseen 7 vuoden ajaksi. Esikouluikäisetstä lähtien survotaan ahtaaseen aautoon 6,00 jälkeen aamusta ja kiikutetaan kirkonkylän ankeuteen saamaan oppia väsyneenä.
Kannuksen pitäisi luopua kaupunki tittelistä! Se on noussut liikaa päähän luottamus- ja virkamiehille. Nämä "kaupunkilaiset" ajavat maaseudun palveluja alas pahemmin, kuin Jutta ja Jyrki. Lisäksi keskittävät kovemmin kuin Virkkunen.Koulujen sulkeminen on täyttä keskittämis politiikkaa, jota keskusta kuulemma vastustaa?
Takaisin maalaiskunnaksi!
Niin olin kiltti ja reilu että vein eskolalaisten keräykseen ison kassillisen tavaraa, vaikka ovatkin niin ylypeitä eivätkä muita arvosta. Mutta siltikin vein...ehkäpä se laittaa ne ajattelemaan, toivon ainakin.
Kyllähän se suututtaa kun vero euroista ei tule kuin promille takaisin syrjäseudulle! Keskustaajamaan upotetaan kaikki! Ei se oikein ole!
Teitkin vaan rapistuu!
Eskolalaiset ei todellakaan ole koppavia. Hyvää porukkaa.
Ei varmaan koppavia, mutta erittäin pitkävihaisia ja ihtepäisiä. Ei ole viisasta jumittua kyläpahaseen ja olla kovin sisäänpäin kääntynyt. Ymmärtävätköhän kiittää leluista??
Eskolalaiset puhuu pahaa Kannuksen kirkonkylästä ja Kokkolasta.
Kirkonkyläläiset puhuu pahaa Kokkolasta ja Eskolasta.
Kokkolalaiset eivät puhu mitään Kannuksesta ja Eskolaa eivät edes tiedä!
Kokkolassa puhutaan ruotsinkielisistä ja maahanmuutajista pahaa.
Tosi juttu! Olen jo pitkään kulkenut Kokkolassa töissä. Ei Kokkolalasta ole ikinä mitään asiaa Kannukseen, joten ei se kiinnosta. Ruotsinkielisten ja maahanmuutajien kanssa asioidaan ja se herättää närää...
Pahaa puhuttaan aina niistä joiden kanssa on pakko olla tekemisissä!
Ymmärrän kyllä vähävaraisten perheiden tukemisen ja lelukeräykset, ne on hyvä juttu. Mutta miksi Eskolalaisille pitää järjestää erillinen keräys?
Keräyksen saa järjestää kelle haluaa. Vaikka museokankaan vuokra-taloissa asuville yh-perheille. Jotka täällä Eskolalaisia haukkuu, eivät varmasti tekisi sitä heidän edessään.
En haukkunut Eskolalaisia, ei ole mitään syytä. Totesin vain tuossa aikaisemmin, että kuntaliitos tulee varmasti muutaman vuoden sisällä ja että maalaiskaupunkien ja kyläkoulujen aika on ohi. Ehkä Eskolalaiset ja keskustassa asuvat alkavat tulemaan toimeen sitten kun keskustan palveluitakin aletaan ajamaan alas.
Ilmeisesti olet Eskolasta, kun asia vaikuttaa noin henkilökohtaiselta?
Saahan keräyksen järjestää kenelle tahansa, mutta eikö tuo keräys Eskolalaisille anna jo itsessään sellaisen kuvan, että Eskolassa asuu vain vähävaraisia lapsiperheitä? Tuollainen kuvako oli tarkoitus antaa? Olettekos miettineet, että tuollainen yhdelle kylälle järjestetty keräys vain lisää esim. koulukiusaamista yms?
Ei keräys lisää koulukiusaamista, nikistäkin voi päätellä ettei ko. kirjoittaja asu eskolassa. Jos joku saa siitä omasta mielestään sädekehän päänsä päälle kun käy lahjoittaan "pahoille ihmisille" leluja niin onnea sille. Itse en ole koskaan kuullut kannuksessa kenenkään muun haukkuvan eskolalaisia kun nämä päättäjät jotka ajoi koulua kiinni. Kiitos heidän idioottimaisuutensa ja pienen äo:n paljastavan ajattelutapansa moni on alkanut tsempata eskolalaisia.
Totta, enpä ole aikaisemmin huomannutkaan, että tuon asuinpaikan näkee usein suoraan nimimerkistä. Nyt onkin helponpi seurata keskustelua, kun voi päätellä siitä minkä takia joku kirjoittaa, mitä kirjoittaa. Kuskolan Elli on Kuskolasta jne...
Laitetaans vähän faktoja tiskiin:
1) lelukeräyksen kohteena on eskolan päiväkoti ei yksittäiset perheet - ajatuksena hieno, mutta jännä seurata, miten kyläaktiivit reagoi, kun kirkonkylä on nyt vaan niin paha paikka!
2) eskolan ei kannattaisi eristäytyä ja mököttää keskenään. Ikärakenne melko varmasti sielläkin 50 voittopuolisesti, joten aivan turhaa tapella koulun puolesta, joka pian tulisi kuitenkin tiensä päähän. Hedelmällisempää olisi kylän kehittäminen muilta osin.
3) nykyinen asenne: poltetaan sillat, kun ette tee, niinku me halutaan, joutaisi romukoppaan. Eskolalla tuskin on kavereita enää kovin paljon, vaikka heidän aktiivisuutta kiitellään, mutta nyrkit ojossa-asenne kertoo paljon. Kyllähän hienoja ideoita voi esittää ja visioida, mutta toteutus maksaa ja kun kyseessä on vain kaupungin sivukylä, rahoituksen hankkiminen omin neuvoin on rajallista
Joku täällä kirjoitteli korpelan kylästä, joka tosiaan on hieno esimerkki siitä, kuinka kylää voidaan monipuolisesti kehittää tekemättä numeroa omasta erinomaisuudestaan! Hyvä korpela
Ok, päiväkotikeräys ei varmaan aiheuta sen suurempia ongelmia. Paljonko Eskolassa on päiväkoti ikäisiä?
Penniliisalla taitaa olla oma lehmä ojassa kun tollasta soopaa jaksaa täällä jauhaa.