suru mielin

itsellänikin on näistä asoista aina suunnattoman paha mieli. Muut ne vaan seurustelee ja tekee kaikkea, ja minä vaan olen tietokoneella. Olen tietokoneella ja katson ihastustani chatissa ja ajattelen mitä kaikkea kivaa olisin voinut kaiken tämän ajan tehdä hänen kanssaan. Muistelen sitä aikaa 8lk puolessavälissä kun tutustuimme jonkun verran. Edessä oli vielä yli puolet yläasteesta, rippileirit ja oikeastaan koko nuoruus. Sitten häneen ihastuin. En vain missään vaiheessa ole uskaltanut tehdä pienintäkään aloitetta. Olen nähnyt hänen kasvavan pienestä ujosta tytöstä määrätietoiseksi ja juhlivaksi nuoreksi naiseksi. Olen nähnyt hänen seurustelevan ja menettävän neistyytensä ja kokevan vaikka mitä hauskaa kaverini kanssa. Kaiken sen ajan esitin että se ei kosketa minua, vaikka jokainen hetki minkä näin heidät yhdessä sattui sydämessä nuolen lailla. Nyt, muutama vuosi tätä, ja olen edelleen lähtöasemassa. En kykene tekemään minkäänlaista aloitetta. Joskus juttelen, mutta pidemmälle en saa vietyä mitään. Nykyään mieleni poukkoilee valtaosin menneen hyvän ajan ja ihastukseni välillä, toisinaan saan hetken tauon kun jotain poikkeavaa tapahtuu tai valitettavan usein kun popsin kiellettyjä aineita, joilla voin paeta parempaan todellisuuteen. Mitä minulla olisi parisuhteessa muka tarjottavana? Ei mitään. Kaiken tämän yksinäisyyden jälkeen en yksinkertaisesti edes osaisi seurustella.