Kohta on yhteishaku, ja kamppailen parin lukion välillä. Keskiarvoni on 8.77 ja lukioiden keskiarvot ovat 7 ja 8.33 Eli kaiken järjen mukaan minun pitäisi päästä ensimmäiseen hakutoiveeseeni. (Olen siis tyttö)
Toinen lukioista (8.33) on kauempana kodistani. Autolla sinne menisi puoli tuntia. Bussista en tiedä. Lukiossa on myös se hyvä puoli, että sinne tulee useammasta paikasta porukkaa. Enenmmän vieraita ihmisiä, ja saattaisin sitten joskus saada vanhojen tansseihinkin parin. (Tiedän ettei ole vielä ajankohtaista) Myös eräs ystäväni menee sinne lukioon. Ainoa huono puoli on, että joutuisin heräämään aikaisin ja päivät venyisivät pitkiksi.
Ja sitten se kävelymatkan päässä oleva lukio. Siellä on jo eräs kaverini ja toinen tosi läheinen ystäväni menee ehkä sinne. (Vanhemmat haluaa niin) Muuten menisin itsekin, mutta asun pienellä paikkakunnalla.
Sinun ja kaverisi vanhemmat ovat samoilla kynttilä-kutsuilla, äitisi ja vittumaisen (entisen) luokkatoverisi äiti olivat samalla synnytys osastolla. Pikkuserkkusi täti on erään koulussasi olevan samalla asteella olevan sekopää-pojan kummitäti. Äitisi kaveri on hyvä tyyppi, et kuitenkaan halua olla tämän poikien kanssa tekemisissä, sillä toinen on yhden juorukellon kaveri ja toinen seurustelee sellaisen henkilön kanssa, jota et halua nähdä enään ikinä. Et voi jumalauta edes ostaa suklaapatukkaa ilman että törmäät tuttuihin. Vähintää joku pikkusiskosi kaveri, jota et tunne/muista tulee tervehtimään.
"Kyllähän sinne tulee muistakin kouluista porukkaa." Joo, pääset tutustumaan niihin kusipäihin uudestaan, jotka olitkin jo ehtinyt unohtaa. Ja jos ei muuta, hän on joku äitisi tuttu tai joku saakelin pikkuserkku!
Enhän minä kuitenkaan kaikkia tunne, mutta oma ikäiset ovat aika tuttua porukkaa.
Olin ala-asteella itkupilli. Olen ylipainoinen, tosin en ole varma kuinka pahasti. Terkkarin puheista voisi päätellä, että olen sairaalloisen lihava, mutta en oikein usko kaiken painon olevan rasvaa. Yksi kaverini ei aluksi edes uskonut minun olevan ylipainoinen. Se tosin voi johtua siitä, että välttelen paitoja jotka korostaisivat vatsaani yms. Leukojakin on vain yksi kappale... Olen muutenkin ruma, mutta pärstäni kunniaksi voi sanoa, ettei finnejä ole. Kaverini sanovat minua nätiksi, mutta kaverithan sanovat yleensäkin niin.
Seiskalla jouduin istumaan yhden pojan viereen. Luokassa alettiin huutelemaan "Hyiij" jne.
En uskaltanut silloin halata kavereitani. Ajattelin olevani sen verran
vastenmielinen, ettei kukaan halua koskea minuun.
Harvat kaverini olen saanut huumorintajuni ansiosta. Kun tapaan uuden ihmisen, minun on pakko saada hänet nauramaan tai vähintään hymyilemään. Koulustani en voi saada tällä tyylillä kavereita. Useimmat eivät kuule heittojani. He eivät ole tottuneet siihen, että puhun. Lissut pitävät minua jonain sosiaalisesti jälkeen jääneenä. Ei sinänsä, en minä heidän kaverinsa kyllä haluaisi ollakaan. Mutta inhottavaa, kun kaikki kaverit on sairaina. Usein on käynyt niin, ettei minulle puhuta sanaakaan. Yleensäkin olen hirveän ujo. Siis olin. Nyt ysillä olen jopa puhunut tunnilla ja viitannut useasti.
Meilläpäin rakastetaan juoruilua. Minä olen senverran näkymätön persoona, ettei koulumme ylempiarvoiset edes tiedä olemassa olostani. Mutta sitten aikuisena on eri juttu. Äidistäni puhutaan kylällä paskaa (täällä ei ole yhtäkään aikuista, josta ei puhuttais) ja isäni on kerännyt myös kivaa mainetta.
Anteeksi tämä pitkä stoori. Mutta minä teen? Kumpaan lukioon kannattaisi mennä?
Toinen lukioista (8.33) on kauempana kodistani. Autolla sinne menisi puoli tuntia. Bussista en tiedä. Lukiossa on myös se hyvä puoli, että sinne tulee useammasta paikasta porukkaa. Enenmmän vieraita ihmisiä, ja saattaisin sitten joskus saada vanhojen tansseihinkin parin. (Tiedän ettei ole vielä ajankohtaista) Myös eräs ystäväni menee sinne lukioon. Ainoa huono puoli on, että joutuisin heräämään aikaisin ja päivät venyisivät pitkiksi.
Ja sitten se kävelymatkan päässä oleva lukio. Siellä on jo eräs kaverini ja toinen tosi läheinen ystäväni menee ehkä sinne. (Vanhemmat haluaa niin) Muuten menisin itsekin, mutta asun pienellä paikkakunnalla.
Sinun ja kaverisi vanhemmat ovat samoilla kynttilä-kutsuilla, äitisi ja vittumaisen (entisen) luokkatoverisi äiti olivat samalla synnytys osastolla. Pikkuserkkusi täti on erään koulussasi olevan samalla asteella olevan sekopää-pojan kummitäti. Äitisi kaveri on hyvä tyyppi, et kuitenkaan halua olla tämän poikien kanssa tekemisissä, sillä toinen on yhden juorukellon kaveri ja toinen seurustelee sellaisen henkilön kanssa, jota et halua nähdä enään ikinä. Et voi jumalauta edes ostaa suklaapatukkaa ilman että törmäät tuttuihin. Vähintää joku pikkusiskosi kaveri, jota et tunne/muista tulee tervehtimään.
"Kyllähän sinne tulee muistakin kouluista porukkaa." Joo, pääset tutustumaan niihin kusipäihin uudestaan, jotka olitkin jo ehtinyt unohtaa. Ja jos ei muuta, hän on joku äitisi tuttu tai joku saakelin pikkuserkku!
Enhän minä kuitenkaan kaikkia tunne, mutta oma ikäiset ovat aika tuttua porukkaa.
Olin ala-asteella itkupilli. Olen ylipainoinen, tosin en ole varma kuinka pahasti. Terkkarin puheista voisi päätellä, että olen sairaalloisen lihava, mutta en oikein usko kaiken painon olevan rasvaa. Yksi kaverini ei aluksi edes uskonut minun olevan ylipainoinen. Se tosin voi johtua siitä, että välttelen paitoja jotka korostaisivat vatsaani yms. Leukojakin on vain yksi kappale... Olen muutenkin ruma, mutta pärstäni kunniaksi voi sanoa, ettei finnejä ole. Kaverini sanovat minua nätiksi, mutta kaverithan sanovat yleensäkin niin.
Seiskalla jouduin istumaan yhden pojan viereen. Luokassa alettiin huutelemaan "Hyiij" jne.
En uskaltanut silloin halata kavereitani. Ajattelin olevani sen verran
vastenmielinen, ettei kukaan halua koskea minuun.
Harvat kaverini olen saanut huumorintajuni ansiosta. Kun tapaan uuden ihmisen, minun on pakko saada hänet nauramaan tai vähintään hymyilemään. Koulustani en voi saada tällä tyylillä kavereita. Useimmat eivät kuule heittojani. He eivät ole tottuneet siihen, että puhun. Lissut pitävät minua jonain sosiaalisesti jälkeen jääneenä. Ei sinänsä, en minä heidän kaverinsa kyllä haluaisi ollakaan. Mutta inhottavaa, kun kaikki kaverit on sairaina. Usein on käynyt niin, ettei minulle puhuta sanaakaan. Yleensäkin olen hirveän ujo. Siis olin. Nyt ysillä olen jopa puhunut tunnilla ja viitannut useasti.
Meilläpäin rakastetaan juoruilua. Minä olen senverran näkymätön persoona, ettei koulumme ylempiarvoiset edes tiedä olemassa olostani. Mutta sitten aikuisena on eri juttu. Äidistäni puhutaan kylällä paskaa (täällä ei ole yhtäkään aikuista, josta ei puhuttais) ja isäni on kerännyt myös kivaa mainetta.
Anteeksi tämä pitkä stoori. Mutta minä teen? Kumpaan lukioon kannattaisi mennä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tyypillistä minua, kirjoitin liian pitkän tekstin eikä kukaan lue sitä. Jos en olisi näin saatanan moinen pelkuri, en istusi täällä märisemässä.
Anteeksi.
Mie luin, pääpiirteittäin tosin, mutta luin kuites. Se on SUN oma päätös loppujen lopuks. Ei sun vanhemmat periaatteesa voi päättää mihin sie haet. Kumpi tuntuu paremmalta? Rehellisesti sanoen mien pysty vastaamaan tähä kunnola olematta puolueeton. Listaa hyvät ja huonot jutut.
Siinäpä se onkin. Olen huono tekemään päätösiä. Olisi parempi jäädä tuohon lähelle, mutta katuisinko sitä myöhemmin?
Kiitos kuintenkin kun vastasit.
Kumpaan tahansa sie meet, sie kadut aluksi. Niin se ussein menhee. Mieki kaduin aluksi luokan vaihosta, mutta nyt mie tiijän että se oli oikia päätös. Se on vaan uskallettava päättää. Muuten mithään ei koskaan tuu tehtyä. Mie tiijän hienon sanonnanki siitä.
Jos sie oikiasti tahhot tavata uusia ihmisiä jne. mee ihmeessä siihen toiseen. Jos taas sie oikiasti tahhot kuunnelka porukojas, mee lähempänä olevaan.
Niin kai sitten. Oikeassa sinä olet.