Raamatun mukaan helvetin eli tuonelan kidutuskammiot ovat maapallon sisällä. Osa demoneista eli langenneista enkeleistä on jo helvetissä.
Luuk.8:30-31 "Mikä sinun nimesi on?" kysyi Jeesus. Mies vastasi: "Legioona", sillä häneen oli mennyt monta pahaa henkeä. Ne pyysivät, että Jeesus ei käskisi niiden syöksyä kadotuksen kuiluun."
Vanhassa Testamentissa Jumala antoi kerran helvetin niellä elävältä eräät Jumalan halveksijat.
4Moos.16:33 "Näin he vaipuivat kaikkineen elävältä tuonelaan; maa sulkeutui heidän jälkeensä, ja he katosivat Israelin kansan keskeltä."
Helvetti odottaa että kadotetut sielut vajoavat sinne.
Jes.14:5-9 "Herra on murtanut jumalattomain sauvan, valtiaitten vitsan, joka kiukussa löi kansoja, löi lakkaamatta, joka vihassa vallitsi kansakuntia, vainosi säälimättä. Kaikki maa on saanut levon ja rauhan, he puhkeavat riemuun. Kypressitkin sinusta iloa pitävät sekä Libanonin setrit: 'Sinun maata mentyäsi ei nouse kukaan meitä hakkaamaan'. Tuonela tuolla alhaalla liikkuu sinun tähtesi, ottaaksensa sinut vastaan, kun tulet."
Jes.14:11 "Alas tuonelaan on vaipunut sinun komeutesi, sinun harppujesi helinä; sinun allasi ovat vuoteena madot, toukat ovat peittonasi."
Helvettiin joutuneen henkiruumista syövät ikuisesti madot ja tuli polttaa ikuisesti. Jesaja kertoi siitä ja myös Jeesuskin varoitti siitä.
Jes.66:24 "Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu."
Mark.9:43:44 "Jos kätesi viettelee sinua, hakkaa se pois. Onhan parempi, että käsipuolena pääset sisälle elämään, kuin että molemmat kädet tallella joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen, missä 'mato ei kuole eikä tuli sammu'"
Helvetin tuli ei tule täyteen sinne hukkuvista sieluista.
Sananl.30:16 "tuonela, hedelmätön kohtu, maa, joka janoaa sateenkin jälkeen, ja tuli, joka ei sano: "Jo riittää.""
Kadotetut sielut vajoavat tuonne kauhujen paikkaan tulen poltettaviksi, matojen syötäviksi ja demonien kidutettaviksi.
Job.18:13-14 "Hänen ruumiinsa jäseniä kalvaa, hänen jäseniänsä kalvaa kuoleman esikoinen. Hänet temmataan pois majastansa, turvastansa; hänet pannaan astumaan kauhujen kuninkaan tykö."
Luuk.16:22-31 "Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan. Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!' Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa. Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.' Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon sillä minulla on viisi veljeä - todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan'. Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'. Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen'. Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'."
Kuoleman hetkellä Jeesukseen Kristukseen uskovat ja syntinsä anteeksi saaneet menevät välittömästi taivaaseen mutta jumalattomat menevät helvettiin, tuonelaan. Siellä he ovat tuomiopäivään asti. Silloin tapahtuu ruumiin ylösnousemus ja silloin jokainen saa uuden iankaikkisen materialisen ruumiin ja sen ruumiin kanssa päästään joko ikuisesti Jumalan luo tai tuomitaan ikuisesti helvettiin.
Dan.12:2 "Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen."
Matt.25:41 "Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
Myös Raamatun ulkopuolisten lähteiden mukaan helvetti on maapallon sisällä. Samoin on myös ihmisten lukemattomien helvettikokemusten mukaan. Esimerkkeinä Mary K. Baxterin ja Bill Wiesen helvetti-kokemukset. Myös katolisen kirkon vuoden 1917 ihmeessä jossa Neitsyt Marian väitettiin ilmestyneen, Neitsyt Maria kertoi että helvetti on maapallon sisällä.
Mary K. Baxterin kokemus: http://www.tv7.fi/vod/player/?program=6409
Bill Wiesen kokemus: http://www.tv7.fi/vod/player/?program=2317
Vuoden 1917 Fatiman tapauksen paljastukset: http://en.wikipedia.org/wiki/Three_Secrets_of_Fátima
Helvetti on maapallon sisällä
Inside Earth
0
89
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834473Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243238Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392894Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172707- 162570
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172549Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432507Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142075Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281727