Onnellinen vai oikeassa

ihmettelijat

Minulle IOK on ollut pitkään aika vaikea.... siitä on ollut vaikea saada otetta vaikka se tuntuukin antavan juuri minulle sopivaa ajattelemista ja viitekehystä totuuden etsimisessä.

Vaikeus oli oikeastaan siinä, että en saanut kiteytettyä oleellisia asioita tai sanoman ydintä itselleni. Jotenkin olen sellainen luonne, että mitä vaikeampi, laajempi, monimutkaisempi ym. asia, yritän aina löytää asiasta sen oleellisen, ytimen.

Muutamia vuosia sitten olin Hengen ja tiedon messuilla, jossa päädyin IOK-asioita käsittelevään miniseminaariin. Siellä oli myös kanavointiosuus. Kanavoinnissa toistui sanoma "oletko mieluummin onnellinen kuin oikeassa". Tämä viesti tuintui hyvin oleelliselta, koska se yleensä oli yhteenveto/loppusanat asiaa kuin asiaa käsiteltäessä.

Niinpä aloin tarkastelemaan niin kurssin sisältöä kuin käytännön elämääni tämän 'moton' kautta ja se on osoittautunut minulle selvästi avainasiaksi.

Viimeksi tänä aamuna valitsin Maailmankaikkeus katoaa -kirjasta sattumanvaraisen kohdan, joka olikin sivu 127, joka käsittelee juuri tätä asiaa (viittauksineen Kurssiin). Muutenkin juuri tämä kirja on minulle kaikkein parhaiten tarjonnut Kurssin käytännön soveltamisen sisältöä - siinä kivalla ja vuorovaikutteisella tavalla käsitellään Kurssin monimutkaista ja laajaa sisältöä hyvin käytännönläheisesti.

Joten minulle monen vuoden Kurssin opiskelun kiteytys on juuri tämän 'oletko mieluummin onnellinen kuin oikeassa' -periaatteen käytännön toteutus mahdollisimman usein. Mitenkään helppoahan se ei ole kuten juuri tuossa Renardin kirjan sivulla todetaan, ihmiset - egon nokkelana harhautuksena - usein uskovat olevansa oikeassa, josta heille tulee toisinaan hyvä olo - vähäksi aikaa.

Onnellisuuden polun löytäminen arjen valintatilanteissa taitaa olla sama asia kuin Pyhän Hengen vaihtoehdon valitseminen. PH on minulle aina ollut hyvin vaikea ja liian abstrakti asia, joten olen kovin onnellinen että löysin sille asialle minulle istuvan maanläheisen synonyymin.

7

262

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mietiskelijä

      Hei!

      Harmi, että olet kokenut IOK:n vaikeaksi. Tosin niin itsekin olen välillä, ja se on jäänyt siksi vain selausasteelle. Ei siksi, ettenkö monia asioita siitä ymmärtäisi ja olisi samaa mieltäkin, mutta koen nykyään, että se Egomme vain kaipaa kaikkea tätä tietoa ja haluaa selvittää milloin mitäkin.

      Pitäisi kysyä, miksi Egomme kaipaa kaikkea tietoa, kun se ei kuitenkaan lopulta halua hyväksyä sitä, mikä ehkä on se "totuus", koska se olisi Egomme loppu (elämän uni, valaistuminen, minättömyys jne.)

      Olemme kaiken rakkauden arvoisia, haluammepa kehittää itseämme tai emme.

      Onhan IOK yms. mukavaa aivojumppaa ja kyllähän se meitä ihmisenä kehittää, mutta jos tämä ihmisenä oleminenkin on vain unta ja harhaa, niin onko sitten viisasta kuluttaa tosi paljon aikaa ja voimia itsensä henkisen kehittämisen suhteen? Toki jokainen saa tehdä juuri niitä asioita, joista iloa saa, mutta jos se käy liian työlääksi....

      Entä jos vain keskittyisi elämään tässä hetkessä? Olisi hyvä itselleen ja muille. Yrittäisi olla kuulematta niin paljon egonsa vaatimuksia ja houkutuksia ja ehkä meditoisi - saisi yhteyden omaan tarkkailijaansa, jonka jälkeen oma elämä - ja ehkä myös heidän, joihin olemme kytköksissä täällä pallolla - saattaisi helpottua.

      Kaikkea hyvää kaikille! :)

    • "...jos tämä ihmisenä oleminenkin on vain unta ja harhaa, niin onko sitten viisasta kuluttaa tosi paljon aikaa ja voimia itsensä henkisen kehittämisen suhteen? "

      Olen käsittänyt asian niin, että meidän pitää kehittää tietoisuuttamme tässä unessa siihen määrään asti, että pystymme oivaltamaan, että voimme siirtyä egon mihinkään johtamattomasta kehityssuunnitelmasta Pyhän Hengen kehityssuunnitelmaan, joka vie meidät Kotiin, Vapauteen tästä painajaisunesta.

    • Mietiskelijä

      Hmm... Minäkin olen ajatellut, että meidän pitäisi kehittää tietoisuuttamme, ja valaistua, mutta en tiedä enää mitä ajatella.

      Uskon, että teemme jonkun johdatuksen kautta asioita ja jossain vaiheessa kiinnostumme asioista, jotka herättelevät Tajuntaamme, joka on vielä samaistunut kehoomme.

      Kun luemme tiettyjä tekstejä ja kuuntelemme "mestareita", niin vaikkemme kaikkea ymmärtäisikään, niin silti Tajuntamme on jonkinlaisessa heräämisprosessissa ja yhtäkkiä se saattaa herätä ja oivaltaa, ettei se olekaan tämä keho-olento, johon se on samaistunut. Mutta onko keho-olento (ihminen) sen jälkeen ns. egoton tai minätön tai valaistunut vai noita kaikkea?

      Tajunnalla tarkoitan minä olen tajuntaa - kai.

      Mietin sitä, mikä on se meissä, joka pystyy valitsemaan Pyhän hengen ja egon väliltä? Onko se tarkkailija/näkijä? Joidenkin mukaan nuo kaksi tarkoittaa samaa ja samaa vielä kuin tajunta. Nyt mietin, että voiko se kehoon samaistunut tajunta toimia tarkkailijana? No sitten voi, kun se on ensin oivaltanut, ettei se olekaan keho-olento.

      Välillä sitä luulee oivaltaneensa jotain ja sitten taas tajuaa, ettei tajuakaan.

      Tänäänkin mietin, että eihän se ole meidän keho-olentojen pulma, valaistuako vaiko eikö, vaan ko. keho-olennon tajunnanhan pitää oivaltaa olevansa unessa kun se luulee olevansa ihminen. Taidan olla ihan pihalla tai pihan takana, mutta ei kai se haittaa sekään: :)

    • Hyviä kysymyksiä sinulla Mietiskelijä

      "Uskon, että teemme jonkun johdatuksen kautta...."
      Niin minäkin uskon ja se johdatus on minun oma mieleni joka on yhteydessä kakkialliseen ykseyteen ja joka tietyllä tavalla on itse tuo ykseys.... Olen vain niin "itsekäs" että kuuntelen mieluummin kehoani ja pelkojani että en huomaa Ykseyden opastusta?

      Ykseys on se joka antaa vastaukseksi idean joka tuottaa iloa ja rauhaa kaikille, ei yksin minulle. Joten sitä ei tarvitse erikseen nimetä kuka tai mikä on se jota kuuntelen. Vaan kuuntelen ajatusta joka tuottaa iloa ja rauhaa itseni lisäksi koko porukalle.
      Jos olet tilanteessa että et tiedä mitä pitää tehdä, älä tee mitään. Eräänä hetkenä huomaat mitä pitää tehdä.

    • ihmettelijat

      Minäkin luulen välillä oivaltaneeni jotain. Ja sitten tulee tunne että ei tajuakaan
      mitään. Kurssia lukiessa tämä tapahtuu helposti. Siksi juuri minulle toimivalta
      tuntuu tuo kiteytys 'ollako onnellinen vai oikeassa'... eli varmaan toisin sanottuna
      valitako rakkaus vai pelko.... eli pyhä henki vai ego.... käytännön elämässä minulla
      tämä toimii. Minun kokemukseni on että 'onnellisia valintoja' tehden olen matkalla sinne mihin haluan. Muuta ei tarvita päästäkseen pois tästä unimaailman risukasasta - sitten kun pyhän hengen äänen valinnat ovat muuttuneet luonnokseni
      egon äänen vaietessa lempeästi kuulumattomiin....

    • Oivallus on upea juttu.

      Pyhä Henki odottaa että hiljentyisit, lopettaisit ymmärtämisen yrittämisen jolloin on mahdollista kokea "en ymmärrä mitään". Silloin jää tilaa intuitiolle, oivallukselle, rauhalle.

      Ego syöksähtää paikalle ja tarjoaa pelkoa ja alemmuuden tunnetta "nyt minä en ymmärrä"

      Sanon silloin mielessäni että "näin juuri haluan olla" Hiljaa omassa mielessä ilman yritystä.

      Hauskaa vappua en yritä opettaa kunhan mietiskelen

    • Mietiskelijä

      Kiitos enkelipallo kun muistutit tärkeästä asiasta - ei tarvitse yrittää ymmärtää, eikä edes välttämättä siis kannata, vaan on parempi kokea "en ymmärrä mitään".

      Ihana sanoa huolestuneelle egolle:
      Näin juuri haluan olla - hiljaa omassa mielessä ilman yritystä.

      Mukavaa ja huoletonta vappua kaikille minunkin puolestani. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7502
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2926
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1153
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      74
      832
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe