hämmästyttää kummastuttaa

Oudolta tuntuu veroeurojen käyttö hiihtostadioniin ja kaupunkipuroon. Samaan aikaan ajetaan koulua alas ja puhtaat sekä likavedet vuotavat pitkin mantuja putkistojen ikääntyessä, teiden kunnosta puhumatta. Olisiko aika tarkstella kuka näistäkin asioista oikein päätökset tekee, vaikutta pienten piirien omien intressien ajamiselta verovaroin .Kyllä jokaista Imatralla asuvaa koskevien asioiden luulisi menevän ohi harrasteluiden tai väkisin väännettävän matkailukohteen.
6405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

no mutta mutta..... kukahan muu kun me itse äänestetään kerta toisensa jälkeen samat moraalittomat päättäjät sinne.

Äänestä

Eipä noita Hiihtoniiloja tuonne kaupugin johtopaikoille ole äänestetty. Ja yrittäjävetoista turismia kaupugin rahoilla tuntuu harjoittavan tai ainakin siihen pyrkivään on aika iso porukka. Tuntuu vaan olevan hyväksyttyä toimia verovaroin.

Äänestä

Puro on ihan jees mutta hiihtoniilot vois bylsiä keskenään hiihtojuustojansa simmarit puolitangossa

Äänestä
  • Saakos se Avia-areenan palloniilo ilmaiset sosiaali- ja pukuhuonetilat sinne omalle hallileen vai tuleeko siihen pesiskentään erilliset, ei oikein auennut lehtijutusta. Ja mites sen hiihtostadionin sulattelu kesäksi, tai sen ja hiekkanurmen toimivuus muutenkaan, meneekö edelle hiihto vai pesis kun syksyllä ja keväällä noi kaudet menee päällekkäin ja pahasti.

    Äänestä

  • turpo2 kirjoitti:

    Saakos se Avia-areenan palloniilo ilmaiset sosiaali- ja pukuhuonetilat sinne omalle hallileen vai tuleeko siihen pesiskentään erilliset, ei oikein auennut lehtijutusta. Ja mites sen hiihtostadionin sulattelu kesäksi, tai sen ja hiekkanurmen toimivuus muutenkaan, meneekö edelle hiihto vai pesis kun syksyllä ja keväällä noi kaudet menee päällekkäin ja pahasti.

    Kyllä mättää,vielä leirintäalue noiden lisäksi kuivalle kankaalle! Mikä teitä päättäjiä oikein mättää, eikö olisi aika jo pikkaisen ajatella ensteks....Saattas säästyy aika paljon niitä euroja ihan oikeesti kuntalaisten palveluun.

    Äänestä

No, tuleehan sinne saunat ja muut ja ihan veronmaksajain piikkiin. Kyllä on tervettä yksityisyrittämistä ja suhteet kunnossa Avian hepuilla. Onnea

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hämmästyttä kirjoitti:

Oudolta tuntuu veroeurojen käyttö hiihtostadioniin ja kaupunkipuroon. Samaan aikaan ajetaan koulua alas ja puhtaat sekä likavedet vuotavat pitkin mantuja putkistojen ikääntyessä, teiden kunnosta puhumatta. Olisiko aika tarkstella kuka näistäkin asioista oikein päätökset tekee, vaikutta pienten piirien omien intressien ajamiselta verovaroin .Kyllä jokaista Imatralla asuvaa koskevien asioiden luulisi menevän ohi harrasteluiden tai väkisin väännettävän matkailukohteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu