Suurin osa tämän palstan jutuista näyttää olevan huumorimielessä kirjoitettuja, mutta kannanpa kuitenkin korteni kekoon ja kirjoitan tai oikeastaan kysyn ihan vakavalla mielellä aaveista.
Sukuni hallussa on noin 100 vuotta vanha tila, joka minun olisi mahdollista ostaa edullisesti kesämökiksi perheelleni (minä, puoliso ja kaksi lasta). Tilaan kuuluu kaksi asuinrakennusta ja joitain ulkorakennuksia, mm. sauna, huussi, vanha navetta yms. Toinen ulkorakennus on purkukunnossa, kuten saunakin, mutta toisesta saisi vielä kesäasuttavan. Tila on ollut tyhjillään n. 2 vuotta, viimeinen asukas oli isäni setä, joka muutti tilalta ensin palvelutaloon ja siellä sittemmin kuoli. Tila on isoisovanhempieni rakentama ja isänikin on syntynyt siellä, joten sitä ei haluta myydä ulkopuoliselle.
Puolisoni on asiasta innoissaan ja haluaisi heti ostaa tilan meille, koska suhteellisen pienituloisina meillä ei muuten ole kesäpaikkaan varaa. Hän ei ymmärrä miksi epäröin. Syy epäröintiini on, että minä, aikuinen mies, pelkään tilalla kummittelevan.
Lapsena vietin tilalla aina noin viikon kesäisin (meillä oli oma mökki muualla), enkä koskaan halunnut jäädä sinne yksin esim. siksi aikaa kun muut kävivät kaupassa tai marjametsällä tms. Minulla oli aina tunne, että siellä oli muitakin kuin vain me lihaa ja verta olevat ihmiset. Olin hyvin herkkä ja mielikuvitusrikas poika, joten olen saattanut vain kuvitella kaiken.
Muistan kun kerran, 10- tai 11-vuotiaana heräsin eräänä kesäaamuna siihen, että kaikki muut (vanhempani ja isosetäni) olivat lähteneet. Tuvan oöydällä oli lappu, jossa luki että he olivat lähteneet käymään naapurissa ja voisin tulla sinne kun heräisin. Minulla oli hyvin kummallinen tunne, kun istuin yksin tuvan pöydän ääressä syömässä aamupalaa. Tuntui kuin joku olisi takanani, istuisi vanhassa kiikkustuolissa ja katselisi kun syön. Muistan hyvin hämärästi, että isäni isoäidillä oli tapana istua kiikkutuolissa, ja jostain syystä kuvittelin yksin ollessani että Elsa-mamma siinä keinuu. Elsa-mamma oli kuollut kun olin alle kouluikäinen, eli noin viitisen vuotta aiemmin. Vanhassa talossa kuuluu aina kaikenlaisia ääniä, ja juuri silloin kuului jokin narahdus, joka säikäytti minut puolikuoliaaksi. Ajattelin, että ääni tuli keinutuolista. En enää uskaltanut istua tuvassa, vaan menin ulos. Ulkona oli kaunis aurinkoinen kesäpäivä, mutta minulla oli yhä outo olo. Tuntui että pihapiiri oli näkymättömiä silmäpareja täynnä. Yritin olla katsomatta talon ikkunoihin, mutta silmäkulmastani olin näkevinäni liikettä tuvan ikkunaverhon takana, kuin jokin tumma hahmo olisi katsonut sieltä. Lähdin kiireen vilkkaa naapuriin, aamupesutkin jäivät tekemättä.
Olenko siis naurettava pelkuri, jos en uskalla ostaa tilaa omakseni? Minulla olisi vielä muutakin kerrottavaa sukutilastamme, jos jotakuta kiinnostaa.
Sukuni hallussa on noin 100 vuotta vanha tila, joka minun olisi mahdollista ostaa edullisesti kesämökiksi perheelleni (minä, puoliso ja kaksi lasta). Tilaan kuuluu kaksi asuinrakennusta ja joitain ulkorakennuksia, mm. sauna, huussi, vanha navetta yms. Toinen ulkorakennus on purkukunnossa, kuten saunakin, mutta toisesta saisi vielä kesäasuttavan. Tila on ollut tyhjillään n. 2 vuotta, viimeinen asukas oli isäni setä, joka muutti tilalta ensin palvelutaloon ja siellä sittemmin kuoli. Tila on isoisovanhempieni rakentama ja isänikin on syntynyt siellä, joten sitä ei haluta myydä ulkopuoliselle.
Puolisoni on asiasta innoissaan ja haluaisi heti ostaa tilan meille, koska suhteellisen pienituloisina meillä ei muuten ole kesäpaikkaan varaa. Hän ei ymmärrä miksi epäröin. Syy epäröintiini on, että minä, aikuinen mies, pelkään tilalla kummittelevan.
Lapsena vietin tilalla aina noin viikon kesäisin (meillä oli oma mökki muualla), enkä koskaan halunnut jäädä sinne yksin esim. siksi aikaa kun muut kävivät kaupassa tai marjametsällä tms. Minulla oli aina tunne, että siellä oli muitakin kuin vain me lihaa ja verta olevat ihmiset. Olin hyvin herkkä ja mielikuvitusrikas poika, joten olen saattanut vain kuvitella kaiken.
Muistan kun kerran, 10- tai 11-vuotiaana heräsin eräänä kesäaamuna siihen, että kaikki muut (vanhempani ja isosetäni) olivat lähteneet. Tuvan oöydällä oli lappu, jossa luki että he olivat lähteneet käymään naapurissa ja voisin tulla sinne kun heräisin. Minulla oli hyvin kummallinen tunne, kun istuin yksin tuvan pöydän ääressä syömässä aamupalaa. Tuntui kuin joku olisi takanani, istuisi vanhassa kiikkustuolissa ja katselisi kun syön. Muistan hyvin hämärästi, että isäni isoäidillä oli tapana istua kiikkutuolissa, ja jostain syystä kuvittelin yksin ollessani että Elsa-mamma siinä keinuu. Elsa-mamma oli kuollut kun olin alle kouluikäinen, eli noin viitisen vuotta aiemmin. Vanhassa talossa kuuluu aina kaikenlaisia ääniä, ja juuri silloin kuului jokin narahdus, joka säikäytti minut puolikuoliaaksi. Ajattelin, että ääni tuli keinutuolista. En enää uskaltanut istua tuvassa, vaan menin ulos. Ulkona oli kaunis aurinkoinen kesäpäivä, mutta minulla oli yhä outo olo. Tuntui että pihapiiri oli näkymättömiä silmäpareja täynnä. Yritin olla katsomatta talon ikkunoihin, mutta silmäkulmastani olin näkevinäni liikettä tuvan ikkunaverhon takana, kuin jokin tumma hahmo olisi katsonut sieltä. Lähdin kiireen vilkkaa naapuriin, aamupesutkin jäivät tekemättä.
Olenko siis naurettava pelkuri, jos en uskalla ostaa tilaa omakseni? Minulla olisi vielä muutakin kerrottavaa sukutilastamme, jos jotakuta kiinnostaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Otsikkohan piti tietysti olla suku- ei sujutilan aaveet...:) sori typosta.
Nuo sinun kertomasi lapsuudenaikaiset tapaukset sukutilalla johtuvat kyllä mielestäni vilkkaasta mielikuvituksesta. Ei tullut esille mitään sellaista mikä antaisi aihetta epäillä kummittelua. Jos siellä sukutilalla olisi kummitellut, niin kyllä muutkin siellä asuneet olisivat pelänneet ja kokeneet kummia, etkä vain sinä.
Voitte ostaa paikan ihan huoletta.
Pyydätte vain papin tekemään kodin siunauksen. Sen saa vaikkapa lähimmästä evankelis-luterilaisesta seurakunnasta, eikä se maksa seurakunnan ulkopuolisillekaan yleensä mitään. Toinen vaihtoehto on pyytää jotain uskossa olevaa tuttavaa siunaamaan koti.
Kummitukset - olipa niitä tai ei - lähtevät varmasti.
Lisätietoa kodin siunaamisesta:
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/62077DDCFE16D09FC2256FEA003B87C0?OpenDocument&lang=FI
Itsekin ajattelin, että se on vain ollut vilkasta mielikuvitustani. Mutta sain saman epämiellyttävän tunteen kun isosedän kuoleman jälkeen kävimme tyhjentämässä tilan asuinrakennusta (siis sitä joka on yhä pystyssä). En halunnut olla tuvassa hetkeäkään yksin, vaan puuhailin lähinnä pihamaalla kun vaimo siivosi sisällä. Ja silloinkin vältin katsomasta ikkunoihin, en halunnut nähdä ketään sieltä ulos katselemassa..!
Toinen juttu mikä aikoinaan säikäytti minut oli eräs painajainen, jonka näin teini-ikäisenä tilalla ollessani. Olimme aiemmin samana päivänä käyneet läpi vanhan kaapin sisältöä äitini kanssa ja sieltä löytyi iso laatikollinen kortteja, sellaisia joita oli ennen tapana lähettää kun kutsuttiin häihin tai otettiin osaa jonkun kuoleman johdosta.
Siellä oli useita osanottoadresseja, jotka oli lähetetty isäni toisen sedän Maunon kuoleman vuoksi. Äitini kertoi, että Mauno oli kuollut tapaturmaisesti pudottuaan hevoskärryiltä 15-vuotiaana. Tämä tapahtui joskus 1930-luvulla ennen sotaa. Yöllä näin sitten unta, että heräsin ja nousin käydäkseni ulkona huussissa. En kuitenkaan päässyt kuin ulko-ovelle asti kun näin jonkun vieraan pojan seisovan valoisassa kesäyössä pihamaalla. Hän oli selin taloon päin ja vain seisoi paikallaan tekemättä mitään. En pystynyt liikkumaan enkä edes puhumaan, minulle tuli se painajaisista tuttu tunne että olen halvaantunut niille sijoilleni. Hitaasti poika kääntyi katsomaan minua ja alkoi hymyillä. Hänen suunsa oli luonnottoman leveä ja irvistys kammottava. Tässä kohtaa heräsin, enkä koko loppuyönä uskaltanut huussiin nähtyäni unessa tuon olennon. Sen pahansuopuus tuntui sanovan, että se kadehti minua, ikäistään elossa olevaa poikaa, ja halusi vahingoittaa minua.
Tuosta kodin siunaamisesta sen verran, että en kuulu ev.lut. tai muuhunkaan kristilliseen kirkkokuntaan, joten en oikein usko noihin siunaustouhuihin.
Jos et "usko siunaustouhuihin", silloin sinun on majailtava kummitusten kanssa tai jätettävä talo ostamatta.
Muuta apua ei nimittäin ole.
Mielenkiintoista asiaa, mutta kyllä tämä nyt pahasti vaikuttaa siltä, että aloittajalla on jäänyt hirvittävä psykologinen "takalukko" (tämä siis oma termini, ei lääketieteellinen) liittyen noihin lapsuuden tuntemuksiin. Etenkin kun pystyt tämän koko homman vielä fokusoimaan vain tuohon yhteen nimenomaiseen paikkaan.. kirjoitat esimerkiksi tuossa, miten vielä nyt aikuisenakin vältit pihalla ollessasi katsomassa talon ikkunoihin, koska pelkäsit jo etukäteen näkeväsi jotakin. Monet kummittelukokemukset perustuvat juuri tuohon: ihminen nimittäin todellakin näkee sen, mitä hän jo valmiiksi etukäteen pelkää näkevänsä. Esimerkiksi jos jossain paikassa kerrotaan kummittelevan, niin silloinhan pelko tuota paikkaa luodaan jo etukäteen ihmisen mieleen, ennen kuin hän on itse edes käynyt siellä. Näin se vain menee.. sinun mielesi on jo lapsena päättänyt, että sukutilallasi kummittelee ja piste. Psykologinen takalukko on valmis, eikä sitä poista se, että aikuisena pitäisi sitten muka pystyä ajattelemaan järkevästi..
Ottaakseni ei-yliluonnollisen esimerkin, niin sama homma on vaikkapa koiria pelkäävillä ihmisillä. Kyllä aikuinen ihminen sen tajuaa, että eihän tässä oikeasti ongelmaa ole, mutta jos joskus vaikkpa lapsena on koirien kanssa tapahtunut jotakin pelottavaa, niin ikävä kyllä psykologinen pelko vain vahvempi kuin ihmisjärki
ota sinne jotkut kummitustutkijat tutkimaan ?