dementtiaa vastaan yritän kehitellä muistikuvia lapsuudestani.
Minun lapsuuteni,niinkuin monen tällä palstalla olevan,kuului sota ja sodan jälkeinen puute.
Sota alkoi olla loppupuolella,kun tänne Savon puoleen tuli hedelmiä.
Tilipäivänä isä "törssäsi" ja toi kotiin veriappelsiiniä,kai ne oli kalliita,kun muutaman vain osti.Sain vain puoli apelsiiniä,sillä leikkikaverini oli kanssani ja herkku piti jakaa.
Jälkeen päin olen ajatellut,että sieltä se tämä solidaarinen mielenlaatu on peräisin.
Vanhempieni periaate oli,että ,jos jotakin vieraita oli,yksin ei saanut mässätä.
Ne appelsiinit olivat todella hyviä,vai kultautuuko muistot.
Sain ensimäisen karamellin samoihin aikoihin,tätini joka oli Helsigissä,pikkuravintolan pitäjänä,sai kai jostakin tälläisiäkin herkkuja.
Minähän en tiennyt edes karamellin nimeä ,pyysin saada "nyyttipaperia".
Ensimäisen hienon nukkeni sain myös tältä tädiltä, se laittoi silmät kiinni ja oli kaunis ,Lumikin näköinen nukke. Yhteisiin leikkeihin se otettiin ja naapurin tyttö särki sen (vahingossa)
nukella oli pahvipää ei se kestänyt kovia otteita.
Senjälkeen leikittiin oma tehdyillä nukeilla.
Koluruokaa jo jaettiin ja se piti hakea keittolasta.
Kerran hakuvuorollani läikähti soppaa saappaan varresta.Saappaat oli nahkaiset ja "pässinpökkimät" sukkina,arvaatteko paloiko ja koskiko jalkaan,en kertonut opettajalle,vasta kotona jalka hoidettiin,arpi on vieläkin muistona.
Sota oli juuri loppunut.
Ensimäinen elokuvani oli jossakin ,enpä muista paikkaa,se oli järkyttävä kuva,niin pienelle katsojalle.
Vieläkin muistan kuinka siinä kuvassa kertoi venäläinen nainen tarinansa,saksalaisten vankina olosta.En muista kuinka sitä jouduin katsomaan.
Vielä yksi muisto,asuimme silloin Viialassa,siellä oli yhteinen leivintupa, siellä nuoret piti nurkkatansseja,salassa tietysti.
Siellä oli myös iso sauna,ja kaikki kylpivät sekaisin. En muista oliko mahdollisuus perhekylpyihin.
Viialassa oli myös vankileiri venäläisille,muistan kun siskoni joka oli 10 vuotta minua vanhempi,kävi aidan takana viemässä pojille ruokaa,ja kai siinä vähän muutakin oli.
Selkäsaunani sain myös Viialassa, syötin kortti sokerit naapurin lapsille,ja äitini harmistui niin ,että antoi piiskaa,minusta epäreilua.
Ainoaksi jäi,oliskon useammin pitänyt saada,voisin olla kiltimpi,arvelee pioni.
Kertokaa jos muistoja on.
Minun lapsuuteni,niinkuin monen tällä palstalla olevan,kuului sota ja sodan jälkeinen puute.
Sota alkoi olla loppupuolella,kun tänne Savon puoleen tuli hedelmiä.
Tilipäivänä isä "törssäsi" ja toi kotiin veriappelsiiniä,kai ne oli kalliita,kun muutaman vain osti.Sain vain puoli apelsiiniä,sillä leikkikaverini oli kanssani ja herkku piti jakaa.
Jälkeen päin olen ajatellut,että sieltä se tämä solidaarinen mielenlaatu on peräisin.
Vanhempieni periaate oli,että ,jos jotakin vieraita oli,yksin ei saanut mässätä.
Ne appelsiinit olivat todella hyviä,vai kultautuuko muistot.
Sain ensimäisen karamellin samoihin aikoihin,tätini joka oli Helsigissä,pikkuravintolan pitäjänä,sai kai jostakin tälläisiäkin herkkuja.
Minähän en tiennyt edes karamellin nimeä ,pyysin saada "nyyttipaperia".
Ensimäisen hienon nukkeni sain myös tältä tädiltä, se laittoi silmät kiinni ja oli kaunis ,Lumikin näköinen nukke. Yhteisiin leikkeihin se otettiin ja naapurin tyttö särki sen (vahingossa)
nukella oli pahvipää ei se kestänyt kovia otteita.
Senjälkeen leikittiin oma tehdyillä nukeilla.
Koluruokaa jo jaettiin ja se piti hakea keittolasta.
Kerran hakuvuorollani läikähti soppaa saappaan varresta.Saappaat oli nahkaiset ja "pässinpökkimät" sukkina,arvaatteko paloiko ja koskiko jalkaan,en kertonut opettajalle,vasta kotona jalka hoidettiin,arpi on vieläkin muistona.
Sota oli juuri loppunut.
Ensimäinen elokuvani oli jossakin ,enpä muista paikkaa,se oli järkyttävä kuva,niin pienelle katsojalle.
Vieläkin muistan kuinka siinä kuvassa kertoi venäläinen nainen tarinansa,saksalaisten vankina olosta.En muista kuinka sitä jouduin katsomaan.
Vielä yksi muisto,asuimme silloin Viialassa,siellä oli yhteinen leivintupa, siellä nuoret piti nurkkatansseja,salassa tietysti.
Siellä oli myös iso sauna,ja kaikki kylpivät sekaisin. En muista oliko mahdollisuus perhekylpyihin.
Viialassa oli myös vankileiri venäläisille,muistan kun siskoni joka oli 10 vuotta minua vanhempi,kävi aidan takana viemässä pojille ruokaa,ja kai siinä vähän muutakin oli.
Selkäsaunani sain myös Viialassa, syötin kortti sokerit naapurin lapsille,ja äitini harmistui niin ,että antoi piiskaa,minusta epäreilua.
Ainoaksi jäi,oliskon useammin pitänyt saada,voisin olla kiltimpi,arvelee pioni.
Kertokaa jos muistoja on.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Minä sain, nimenomaan sain, viettää lapsuuteni maalla, missä synnyin silloin kun Suomessa oli jo rauha.Sodat, talvi ja jatkosota oli sodittu ja "hävinnyt", eli Suomi maksoi sotakorvauksia.
Isä oli palannut rintamalta ja me sisareni kanssa kuulumme niinkutsuttuihin suuriin ikäluokkiin.
Muistan valtavan paljon iloisia ja jännittäviä tapahtumia lapsuudestani, mutta muistan myös komentelevan isän, jota oli vaikea miellyttää missään asiassa.Vasta aikuisiällä ymmärsin, että hänkin oli tavallaan sotainvaliidi, vaikka palasikin sodasta ulkonaisesti vahingoittumattomana.
Leikin nukeilla ja puhuin niille tyyliin:"Johan nyt on helvetti, ettei sana kuulu!"
Se hymyilytti jopa kärttyisää isäämme, sillä hän huomasi nukella leikkivän tyttärensä käyttävän hänen omaa puhetyyliään.
Kesät olivat muuten lapsuudessani pitempiä ja lämpimämpiä kuin nykyisin!!!!))
Minä olen saanut viettää hyvin etuoikeutetun lapsuuden. Itseasiassa vasta aikuisiässä olen sen ymmärtänytkin.
Ensimmäiset lapsuusmuistoni ovat vasta 50-luvun alusta. Olisinko ollut 4- tai 5-vuotias, kun sain turkin. Se oli valkoinen lammasturkki ja kaksoisisarellani oli tietysti samanlainen.
Isäni oli perheyrityksen johdossa, meillä oli suuri, kaunis puutalo paikkakunnalla, joka siihen aikaan oli kauppala.
Meillä ei ollut puutetta mistään. Ja jos olikin, koskaan ei siitä ainakaan meidän lasten kuullen puhuttu eikä annettu millään tavalla ymmärtää.
Muita lapsia meillä ei ollut, vain minä ja kaksoissisareni.
Vanhin lapsista, poika, oli kuollut vain kahden viikon ikäisenä.
Veljestä ei koskaan puhuttu, kai se oli kipeä asia ainakin isälleni, joka tietysti toivoi pojasta perheyrityksen jatkajaa. Vasta aikuisena olen ensi kertaa käynyt veljeni haudalla.
Nuken myös muistan. Sain se joululahjaksi. Sillä oli "kuttaperkka"pää ja ihanat pitkät silmäripset ja pieni punainen suppusuu.
Nukke nostettiin jonnekin kaapin sisälle, enkä saanut leikkiä sillä juuri koskaan, se oli liian "hieno" ja minähän olisin voinut rikkoa sen.
Vieläkin muistan sen vihreän leningin, siinä oli kauluksessa ja hihansuissa valkoista pitsiä.
Tänä päivänä ainoa konkreettinen muisto nukesta on sen nimi, joka on tyttärelläni.
muistoni ajoittuvat heti sodan jälkeiseen aikaan, jolloin oli pula kaikesta. Kun kunnon kenkiä ei saanut kuin isolla rahalla mustasta pörssistä, niin äiti vei minut Etolan kumiliikkeeseen, josta minulle ostettiin paperikengät. Naruahan ne olivat, eivätkä kauaa kestäneet, ensimmäisten syyssateitten jälkeen ne olivat entiset.
Sitten alettiin saamaan Amerikasta paketteja, joista oma muistoni on enkelinukke, jota oli vaikea pukea vaatteisiin, joita me pennut itse tehtiin, kas kun ne siivet oli aina tiellä.
Vintillä pengottiin äidin suurella työllä järjestämiä paperisäkkejä, joista aina löytyi jokunen kangastilkku nukenvaatetta varten. Ensimmäisen selkäsaunani sain juuri sen takia, kun olin levittänyt kaikki säkit ympäri vintin lattiaa, etsiessäni näitä "ihania" riepuja.
muistan ne Amerikan paketit,en saanut mitään,isäni oli työssä ja olin kuopus,kotona ei muita lapsia.
Muistatteko ne kortit,missä oli kuponkia,jos ei ollut kuponkia ei saanut.
Minulle äiti aikoi ostaa tehdas tekoiset sukat,oli saanut kupongin jäämään.
Kaupassa rouva laittoi sukat "tiskin " alle ja niin jäin sukitta.
Herrojen rouvat kyllä saivat,kyllä oli katkera mieli. Näitä pulppuaa lisää pionilta.
Olikohan ne kahvikupongit? En ole ihan varma.
Semmoinen muisto näistä yleisistä saunoista, joissa sodan jälkeen käytiin, olin äidin kanssa
"naisten vuorolla" löylyhuoneessa, joka oli täynnä vanhoja isorintaisia naisia, jotka heittelivät tissejä olkapäälle niitä vihtoessaan ja pestessään, pikkutytön silmin alimmalta lauteelta katsottuna pelottavan näköistä. Kaikkein kauheinta oli, kun saunan höyryisestä katosta tipahti torakka lattialle, siinä saivat muijatkin kyytiä pukukopin puolelle, joku urhea sitten kävi läiskimässä torakan kuoliaaksi, ja taas jatkettiin saunomista.)))
puhuttiin yleisten saunojen miesten ja naisten puolista. Pikkupojat usein joutuivat naisten puolelle äireen kanssa.
sen verran, että minulla on muistona muutamia siltä ajalta kun ne lakkautettiin. Kun oli käyttämättömiä ostokuponkeja, sain ne muistoksi ja tallella ovat, taidan olla sellainen vanhojen muistojen tallettaja, nykyisinhän kaikki heitetään pois mitä juuri sillä hetkellä ei tarvita.
Hilkulla sai silloin maitolitran ja voi kirnuttiin kotona.
Kävin lohduttautumassa nettisivun muistitestissä, kun noita 'mustia aukkoja' aina silloin tällöin ilmeni. Ei ollut hätää! Sinun kirjoituksestasi muistui mieleen tuttava, jo edesmennyt,jolla olisi ollut kovasti muisteltavaa myös. Hän ei vaan oikein päässyt 'sinuiksi' tekniikan kanssa. Inhosi kaikenlaisia uusia vempeleitä ja vimpaimia. Olisipa vaan ehtinyt tutustua tämmöiseenkin palstaan, niin taatusti mieli olisi muuttunut. Eipä silti, tietynlaisia sisäsyntyisiä antipatioita itsellänikin oli.
minäkin näitä vempeleitä karsastan, en ole oikein sinut.
Siivosin taas tämän päivän ja tuskailin ikkunoiden suuruutta,ovien paljoutta,kukkienkin suihkutusta ym..(yksi ruukku särkyi)
Sitten tuli mieleen ,miten ennen siivottiin ja millä välineillä.
Katajaluuta millä ripsuttiin ,ikkunat pestiin ja paperilla kuivattiin/kirkastetiin,kai seiniäkin pestiin,puulattiat runsaalla vedellä ja suovalla hangattiin. Tuoksu oli puhdas.
Rupesi miettimään ,pystyisikö siihen ,todettava on ,ei varmasti.
Emme pystyisi siihen mitä esiäitimme ovat tehneet,monessa muussakin pitäisi hattua nostaa ja korkealle,meidän narisioiden,helpolla asiat nyt hoituu.
kertoivat kuinka olivat sota-aikana "naisissa" kyntäneet hevosella ja tehneet kaikki raskaat maataloustyöt, kun miehet olivat sodassa.
Sitä en voi muistaa, kun en ollut silloin vielä syntynytkään, mutta muistan lapsuuteni ajoilta kehruutalkoot, jolloin monta naapurin emäntää oli rukkeineen isossa pirtissämme talkoilla kehräämässä lankaa.
Äiti, tai mummo meni sitten puolestaan naapuritaloon vastaavanlaisiin talkoisiin.
Pikkutytöstä oli mukavaa istua kuuntelemassa kun rukit surisivat ja juttu luisti.
piti lasten jo pienenä osallistua kaikkiin töihin ja siitä olen ikuisesti kiitollinen vanhemmilleni että sain oppia monta hyödyllistä taitoa.
Aurasin, äestin ja kylvin salpietaria sormenvälit verillä, se kun poltti hikisen ihon rikki, ja talvella ajoin peltoladolta yksin heinäkuormia navettalatoon. Onneksi oli kiltti hevonen joka totteli joka käänteessä.
Noita taitoja ei nykyisin enää tarvitse, eikä ole niitä peltotyökaluja ja hevostakaan.
Noiden muiden opittujen asioiden kanssa on toisin.
Monta kertaa nykyisinkin muistuu mieleeni vaikkapa mummoni lause," huone on siivottava nurkkia myöden " kun katselen kuinka joku on siivonnut.
Ruokavesikin oli haettava muutaman kilometrin päästä lähteestä, kesällä pyöränkorviin pari 50 litran maitotonkaa ja vedenhakuun, talvella potkukelkalla tai vetäen isoa vesikelkkaa.
Omien kaivojen vesi oli ruosteista, mutta kelpasi eläimille.
Joten.. summarum... kaikenlaista sitä elämänsä varrella joutuu / saa tehdä.
Onnekseni nyt on helpompaa, on koneet apuna ja vesi tulee ja menee, ( mitä nyt kesällä jäi pihalle järviksi, kun salaojat eivät ehtineet vetää ) eikä sähköistetty huusholli ole oljylampun valon varassa, näkee touhuta yöllä ja päivällä.
sanoa,että helpolla lapsena pääsin,kun tuon Kirjarin jutun luin.
Lapsuuteni meni leikkien ,ja toisten lasten kanssa touhuten.
Pettäneekö muistini,kun muistan toukokuussa,koulun jälkeen menimme porukalla uimaan ,sitä läträttiin kauan,eikä vesi ollut kylmää.
Uiminen olikin juttu mitä tehtiin paljon,rantaan vajaa puoli kilometriä,uimapukua pyöriteltiin ,että kuivui ja sitten takaisin.
Kesätkin oli aina kauniita,pihassa pelasimme jos jotakin peliä.
Tunteeko joku "perspallon ?
Liiterin vintillä oli pysyvät kotileikit,pojat tuppasivat kiusaamaan.
Liiterissä oli myös pässi kesällä ja syksyllä lihoiksi,siitäkö johtunee,että vieläkään en lampaanlihaa suosi.
Tuleeko ihminen todella vanhaksi,kun alkaa lapsuuttaan muistelemaan. Kyselee SkillaN
tulvivat mieleen. Ei tiedä, mistä oikein aloittaisi?
Näin omenien aikaan muistui mieleeni pommisuojareissu. Taisi olla ensimmäinen sellainen.
Keskellä yötä soi sireeni ja juoksimme erään lähitalon kellariin.
Voi sitä omenien määrää, mitä laarissa oli. Pienet lapset, kuten minäkin, katselimme vesikielellä noita herkkuja.
Olisihan siinä joku ystävällinen sielu jo jakanut lapsille maistiaisia, mutta tämän talon väki ei moista tullut ajatelleeksi.
Ilmeisesti omenia ei ollut liiemmälti tarjolla kotioloissa, koska tuo on jäänyt mieleeni.
Sota-aikaisista muistoista saisi kyllä pienoisen kirjan.
pelänneensä sota-aikana pappia enemmän kuin pommikoneita, sillä tapanahan oli ollut, että perheen sodassa olevan miehen kaatumisesta rintamalla, tuli pappi tuomaan surusanoman omaisille kotiin.
Jos minun isäni ei olisi palannut sodasta,minä olisin jonkun muun tytär, tai minua ei olisikaan. Näin spekuloimme siskoni kanssa lapsina.
Äiti sanoi, että yritin matkia isää kaikessa, että olisin saavuttanut hänen hyväksymisensä.
Ukko oli toivonut poikaa ja varannut nimeksikin Taisto.
Just' niin. Syyttäköön vaan itseään kun tyttäristä tuli oikeita tappelupukareita.
sellaista,kun 14-15 vuotiaana kävimme luistinradalla.
Hokkarit kaulassa ja angoralangalla päällystetyt korvalaput korvilla,tallusteltiin joka ilta viisi kilometriä pitkä matka "luistelemaan".
Luistelua ei tapahtunut ollenkaan, tanssiminen oli pääasia.
Siellä veivattiin Mona-Lisat ,Ceetsiboyt, hauskaa oli.
Kotimatkalla pojat taas kiusasivat,pesivät "lumipesuilla" ja muuta viatonta,silloin kuljettiin vielä porukoissa.
Ei ollut linja-autoja ,eikä valitettu matkan pituutta.
Se oli sellaista hauskaa,mitä tämän päivän nuoret katselisivat hymyssä suin, uskoo Skillan