Mäkihyppy on ajanut itsensä totaaliseen umpikujaan, kun kaikki liitämistä lisäävät kikkailut on hyväksytty. Nyt ollaan tilanteessa, että hyppyjen pituudesta on lähes mahdoton päätellä sijoitusta, varsinkin kisoissa joissa tuulensuunta muuttuu jatkuvasti, kuten Sothissakin on nähty. Ihan pelleilyksihän se menee ja tasapuolisuudesta ei hajuakaan.
Viimeistään näiden kisojen jälkeen pitäisi Fissin tehdä rajuja uudistuksia sääntöihin. Vähentää radikaalisti kaikkea liitopintaa lisäävää. Eli kieltää kääntyvät sukset, puvut oikeasti ihonmyötäisiksi ja tasaisesti ilmaa läpäiseviksi/läpäisemättömiksi. Ja jos sekään ei auta, niin sitten vaikka suksien pinta-alaa pienemmäksi, tai jopa V-tyyli pannaan.
Mäkihypyn tila
3
252
Vastaukset
- Arska Ha
Joo, mäkihyppy sisähalliin, niin saadaan olot tasapuolisiksi. Tosin se ei auta yhtään suomalaisia, aina jäädään 10 - 30 m hypyn pituudessa huippumiehille.
Tosta V-tyylistä, boklöv sai aikanaan vain pilkkaa yleisöltä ja 13-14 p tuomareilta, kun nykyään tulee 20 pistettä...
Joten hyppääminen sisähalliin ja arvostelutuomarit pois ja vauhdit niin hitaiksi että paremmatkin voi ponnistaa tosissaan!!! - NeitiWtyyli
Miksi hypyn pituudesta pitäisi saada PÄÄTELTYÄ sijoitus? Sielä on videomittaus, tuomarit ja tulospalvelu sitä varten. Mäkihyppy on tasapuolisempaa nyt kuin pitkiin aikoihin!
- paras lentorata
Miksei Asikaista viety kisoihin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2723392Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell211873Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.281537- 841421
- 1371068
- 811014
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.66926Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86796Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61707Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗51696