Norjan kansallinen katastrofi, kulisseissa kiehuu.

Norjalaisten voitelujupakka ei ole sattumaa sattuman perään. Näin monta voiteluepäonnistumista peräkkäin on aivan liian epätodennäköistä ollakseen pelkkää sattumaa. Paras, vuosikymmeniä hiottu voitelukoneisto ei epäonnistu kerta toisena jälkeen sattumalta vaan asian takana on tarkoituksellisuutta. Tarkoituksellisuus kertoo siitä että kulisseissa on menossa D-peli. Kaikille tuttu D-sovittelumenettely on nyt päällä. Sovitun mukaan Norja saa hiihtää, mutta ei mitaleille.

Norjan valtava öljyrahasto tarvitaan nyt käyttöön että KOK saadaan salaamaan D-testien tulokset. Nähtäväksi jää onnistuuko Norja välttämään kansallisen katastrofin isolla rahalahjoituksella KOK:n kassaan vai paljastuuko kaikille miten Norjan olympiamitalit on hankittu.
11278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jotain tuollaista siellä varmaan on tapahtunut. Kisojen alkuhan meni hyvin mutta, kun kotimaassa tehty letkutuksen vaikutus alkoi kisojen puolivälissä heikkeneen, niin vaikeudet alkoivat. Se on niin helppo syyttää voitelua, suksia, hiontoja kun niitä on ulkopuolisten vaikea todeta ja joku tuollainen selityshän on syytä antaa lehdistölle. Norjalaisethan ovat edelleen noissa suksihuolto-asioissa ehdotonta maailman huippua. Seuraavissa maailmancupin kisoissa ovat oikeat "rasvat" taas löytyneet pakista.

Äänestä

Saatte nähdä vielä, että Norja korjaa mitaleja pariviestissä ja päätösmatkoilla.

Ovat nyt ehtineet pari päivää testailla kalustoa.

Äänestä

Tänään Norja taas jyräsi, mikäs teoria nyt keksitään?

Äänestä

Norjalainen lääkintäneuvos on saapunut Sotshiin....

Äänestä
  • Ruisku on ahterissasi.

    Äänestä

  • Katsokaa tätä päätöstä ja sen valheellisia perusteluita http://www.iltasanomat.fi/jaakiekko/art-1288665608074.html

    Perustelut eivät ole kenekään asiantuntijan mukaan kestävät.

    Asioista voidaan kuin voidaankin sopia kulisseissa. On mahdollista saada KOK katsomaan sormien läpi dopingin käyttö.

    - He (NHL) vaativat Tre Kronoria nousemaan KOK:ta vastaan ja että joku piti uhrata syntipukiksi. Tässä tapauksessa kyse oli Ruotsin kiekkojoukkueen lääkäristä Björn Waldebäckistä, lähde sanoo.

    - KOK:n kurinpitoelin otti huomioon urheilijan yhteistyöhalun, avoimuuden ottamastaan lääkkeestä ja että hän luotti joukkueensa lääkärin tarkkoihin ohjeisiin, joiden mukaan lääkitys ei johtaisi arvojen ylittymiseen.

    Korkein taho saadaan mukaan vilunkiin.

    Äänestä

Olen jo kauan ajatellut just nuo asiat kuten aloittajakin kirjoittaa, aika hurjaa jos tuo kaikki onkin totta, mutta minkälainen luonnekkin tuollaiseen tarvitaan? On aika uskomatonta että ollaan ihan pokkana sitten arvostelemassa esim, Suomalaisia siittä, kuten, "olette häpeäksi koko hiihtomaailmalle" näin sanoi eräskin norjalainen ihan vasta siellä Sotsissa, Arhinmäen kommenteista.

Äänestä
  • Tuskinpa Norja on tämän päivän DDR. Uskoo kuka haluaa. Muutama norjalainen saattaa käyttää jotakin, mutta käyttö ei voi olla laajamittaista ja ylhäältä organisoitua. Jossain vaiheessa joku olisi jo vuosia sitten vuotanut salaliiton jos sellainen olisi.

    Äänestä

  • Hmmm.... kirjoitti:

    Tuskinpa Norja on tämän päivän DDR. Uskoo kuka haluaa. Muutama norjalainen saattaa käyttää jotakin, mutta käyttö ei voi olla laajamittaista ja ylhäältä organisoitua. Jossain vaiheessa joku olisi jo vuosia sitten vuotanut salaliiton jos sellainen olisi.

    On käynyt ilmi että kaikkialla maailmassa on hämmästyttävän hyvin pystytty käyttämään laajamittaiseti dopingia jäämättä koskaan kiinni sisäpiirivuodon takia.

    Yksi tapaus ja ehkä ainoa oli USA:n yleisurheilu THG tapaus, jossa yksi tyytymätön sisäpiiriläinen kostoksi kiikutti testeissä näkymättömän THG:n testaajille. Kyseisestä aineesta kärysi myös Euroopasta mm. Britti 100m EM kultamitalisti.

    Äänestä

  • yöpakkanen kirjoitti:

    No totta. Mieleen tulee tämä NHL-douppaus, josta on tihkunut vain vähän tietoja, vaikka niin moni pelaaja käyttää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

suikkapie kirjoitti:

Norjalaisten voitelujupakka ei ole sattumaa sattuman perään. Näin monta voiteluepäonnistumista peräkkäin on aivan liian epätodennäköistä ollakseen pelkkää sattumaa. Paras, vuosikymmeniä hiottu voitelukoneisto ei epäonnistu kerta toisena jälkeen sattumalta vaan asian takana on tarkoituksellisuutta. Tarkoituksellisuus kertoo siitä että kulisseissa on menossa D-peli. Kaikille tuttu D-sovittelumenettely on nyt päällä. Sovitun mukaan Norja saa hiihtää, mutta ei mitaleille.

Norjan valtava öljyrahasto tarvitaan nyt käyttöön että KOK saadaan salaamaan D-testien tulokset. Nähtäväksi jää onnistuuko Norja välttämään kansallisen katastrofin isolla rahalahjoituksella KOK:n kassaan vai paljastuuko kaikille miten Norjan olympiamitalit on hankittu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu