Välilasku

Nyt sitten viimeisintä tietoa, että pitääkö välilaskun aikan poistua koneesta vai ei? En tupakoi, että sillä asialla on turha yrittää kiusata. Jos pitää poistua, on parempi pakata arvotavarat ja passit pikkureppuun, jonka voi ottaa mukaansa. Muut kamat uskaltaa jättää koneeseen.
15369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ei pidä eikä edes saa.

Äänestä

10 vuotta ollaan käyty Gambiassa ja aina on raahattu bussilla terminaaliin Kanarialla. Joskus siellä on oltu vain n. 20 minuuttia ja takaisin haipakkaa koneeseen. Joskus laskeuduttiin pohjoiselle kentälle ja siellä pääsi jopa taxfreen puolelle. Nyt siis odotellaan koneessa? Niin ne käytännöt muttuu. Ennen vetosivat johonkin tankkaukseen liittyvään turvallisuuspointtiin, että siksi piti poistua koneesta.

Äänestä
  • Enää ei päästetä koneesta ulos. Ainoastaan turvavyöt tulee avata ja istua omalla paikalla kiltisti.

    Äänestä

Espanja ei halua malaria-ym tautisia Gambia- matkaajia enää maaperälleen.
Siksi maihinnousukielto.

Äänestä
  • Suosittelen sivistämään itseäsi, se onnistuu mm. kirjallisuuteen tutustumalla.

    Äänestä

Eihän malaria tartu ihmisestä ihmiseen?

Äänestä

21.2. lähtö, oletteko siis jo käyneet tämän vuoden puolella ko. reissussa? Vai mistä tieto? Olimme viime kaudella Tjären viimeisessä erässä ja silloin vietiin vielä Kanarialla terminaaliin mennen tullen.

Äänestä
  • Lauantaina tultiin Suomeen ja ei pääse pois koneesta.

    Äänestä

Malaria tarttuu ihmisestä toiseen Anopheles- lajin hyttysen piston välityksellä. Ennalta ehkäisevää rokotetta ei ole. Estolääkityksiä on markkinoilla kovaan hintaan joiden tehoista ei ole mitään tieteellistä näyttöä. Jotkut estolääkkeet aiheuttavat sivuvaikutuksia. Esimerkiksi
meflokiini aiheuttaa psyykkisiä sivuvaikutuksia sekä hiustenlähtöä.
Amodiakin ja Fansidar ovat suorastaan hengenvaarallisia.

Malarone on kallis ja uudehko estolääke jota markkinoidaan voimakkaasti vaikka sen tehosta on hyvin vajavaista näyttöä.

Täytyy siis muistaa ettei mikään estolääke takaa täyttä suojaa. Jotkut malarialoisetsaattavat säilyä maksasoluissa vielä viikkoja matkan jälkeen.

Espanjalaisilla on täysi syy olla päästämättä teitä maahan välilaskulla.
Oikeastaan pelkäävät koneessanne salamatkustajina olevia hyttysiä.
Vaikuttaa hieman hymyilyttävältä ellei kyse olisi kuolemanvakavasta asiasta.

Itse olen tuonut hyttysiä matkalaukussani Intiasta. Tämä on totta.

Äänestä
  • Idiotismi kukoistaa ja tarinoita koitetaan kirjoittaa niin uskottavasti, kun vaan kansakoulussa aikoinaan opetettiin, mutta täyttä potaskaa ne silti on :)

    Ne syyt, että koneesta ei pääse pois ovat välilaskun mahdollisimman nopea suoritus, työn vähentäminen ja turvallisuus. Tekninen välilasku kestää maksimissaan tunnin, jonka aikana tankataan kone, tuodaan ennalta tilatut tax free -ostokset, vaihdetaan miehistö ja tuodaan sapuskat koneeseen. Mikäli koneesta pääsisi pois, niin se tunti ei riittäisi siihen, että ne 300 matkustajaa änkisi kymmeneen eri bussiin ja pääsisi terminaaliin...

    Hyttyset, huhhuh.

    Äänestä

  • 13+6 kirjoitti:

    Idiotismi kukoistaa ja tarinoita koitetaan kirjoittaa niin uskottavasti, kun vaan kansakoulussa aikoinaan opetettiin, mutta täyttä potaskaa ne silti on :)

    Ne syyt, että koneesta ei pääse pois ovat välilaskun mahdollisimman nopea suoritus, työn vähentäminen ja turvallisuus. Tekninen välilasku kestää maksimissaan tunnin, jonka aikana tankataan kone, tuodaan ennalta tilatut tax free -ostokset, vaihdetaan miehistö ja tuodaan sapuskat koneeseen. Mikäli koneesta pääsisi pois, niin se tunti ei riittäisi siihen, että ne 300 matkustajaa änkisi kymmeneen eri bussiin ja pääsisi terminaaliin...

    Hyttyset, huhhuh.

    Mutta onhan Sinun myönnettävä että yritys oli hyvä, hih-hih..mutta on tarinassa pieni totuuden siemen.
    Mutta tietoisku malariasta on kuitenkin täyttä asiaa

    Äänestä

Toivottavasti ylihuomenna matkatavaroissani ei kantaudu täältä Suomesta hyttysiä Kanarialle.

Äänestä

Aivan oikeasti olimme aviopuolisoni kanssa Intia- matkatoimiston räätälöimällä kiertomatkalla joka kesti öbaut 5 viikkoa. Tässä nyt siitä sen enempää.
Kotiin päästyämme ekana aamuna ihmettelimme hyttyspaukamia joita oli edellisyönä tulleet. Aika oli helmikuun alku. Siinä silmiämme siristelimme ja löysimme 2 moskiittoa jotka saimme teurastettua. Nähtävästi niitä ei ollut enempää. Älä Sinä naapero vit*uile jos minä kertoilen tosiasiaa.

Äänestä

Se on aika todennäköistä että Intiasta tuot itikoita Suomeen mutta erittäin epätodennäköistä että Helmikuussa viet Suomesta itikoita ulkomaille.Joten kyllä naapero oli oikeassa

Äänestä
  • Koneessa pysytään sisällä ja syy on kanarian kallistuneet lentokenttämaksut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pakkaaja kirjoitti:

Nyt sitten viimeisintä tietoa, että pitääkö välilaskun aikan poistua koneesta vai ei? En tupakoi, että sillä asialla on turha yrittää kiusata. Jos pitää poistua, on parempi pakata arvotavarat ja passit pikkureppuun, jonka voi ottaa mukaansa. Muut kamat uskaltaa jättää koneeseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu