pikku

Pitääkö pentua ulkoiluttaa aluksi ilman hihnaa, olen pitänyt sillä hihnaa kun se tuli meille,mutta nyt kuulin et pentua täytyisi pitää irrallaan?
9571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tietenkin pentu pitää totuttaa hihnaan ja ulkoiluttaa hihnassa. Mutta tietysti jos on oma piha ja haluaa, että koiraa voi aikuisena pitää vapaana, niin kannattaa aloittaa opettaminen jo pentuna, eli pitää silloin tällöin myös vapaana, mutta remmissä välillä, jotta pentu tottuu remmiinkin.

Äänestä

pentua kannattaa totuttaa hihnaan pienestä pitäen.
Kaulapantaa voi pitää aluksi vain vähän kerrallaan niin että pentu tottuu siihen ja ottaa pois ulkoilutuksen jälkeen.
Itselläni on nyt 14-viikkoinen pentu ja olen käyttänyt sillä ns. pentutalutinta, elikkä ei kaulapantaa vaan pelkkä hihna missä on liukulukitus. Aluksi käytiin vain tuossa omalla pihalla lyhyitä aikoja kerrallaan, hihna tuntui aluksi vaivaavan mutta pian se siihen tottui.
Mutta pentua ei välttämättä kannattaisi ulkoiluttaa alueilla missä liikkuu paljon koiria ennenkuin rokotukset ovat kunnossa.

Äänestä
  • luennolla oli että pennun pitäisi olla irti 5 kk ikään saakka ja liikkua paljon metsässä.
    Mun eka sakemanni ei ollut pentuna kiinni, vaan kipitti irti perässä ja se ei koskaan ollut kiinnostunut muista koirista eikä ihmisistä,sitä pysty pitämään irti missä vaan.Muut ( nykyinen pentu) oli kiinni pennusta ja niiden kanssa piti olla varuillaan muiden koirien takia.
    Eli ei pentua pidä sen takia pitää kiinni että se tottuu pantaan.Mitä enemmän pentu on irti sitä vahvempi side sille tulee omistajaan.

    Äänestä

  • Riva. kirjoitti:

    luennolla oli että pennun pitäisi olla irti 5 kk ikään saakka ja liikkua paljon metsässä.
    Mun eka sakemanni ei ollut pentuna kiinni, vaan kipitti irti perässä ja se ei koskaan ollut kiinnostunut muista koirista eikä ihmisistä,sitä pysty pitämään irti missä vaan.Muut ( nykyinen pentu) oli kiinni pennusta ja niiden kanssa piti olla varuillaan muiden koirien takia.
    Eli ei pentua pidä sen takia pitää kiinni että se tottuu pantaan.Mitä enemmän pentu on irti sitä vahvempi side sille tulee omistajaan.

    Tuota irti - kiinni juttua olen itsekin vähän pähkäillyt. Tuntuu olevan mielipiteitä molempien puolesta. Pentu on tulossa tasan kuukauden päästä ja johonkin tulokseen pitää päästä. Tässä on kyllä metsä ihan vieressä, joten kyllähän sitä siellä vapaanakin voisi periaatteessa pitää.

    Äänestä

  • the-Rane kirjoitti:

    jäi mieleen;
    Kun haet pennun laita se pehmustettuun laatikkoon ja aja metsään,ei kotiin,laske pentu maahan ja lähde mitään sanomatta kävelemään metsään,pentu tulee perässä,teet pienen lenkin ,laitat pennun takas autoon ja ajat sit vasta kotiin.

    Mut täytyy myöntää että ei hajuakaan mitä sit teet seuraavana päivänä,luento oli vähän sekava,ei saanut kokonaiskuvaa mitä se koirallistaminen tarkoittaa,muutakun että sillä tavalla saadaan hyvä koira.

    Tämä on kopioitu koirallistamis infosta.

    Koirallistamisessa halutaan kasvattaa pentu koirana. Koirallistamisen lähtökohta on se, että pentu saa heti luovutushetkestä lähtien itse arvioida omat edellytyksensä selviytyä. Näin se pääsee havainnoimaan - koiralle mielekkäälle tavalla - kehittymisensä kannalta merkittäviä asioita.

    Pennulla on sisässään omalle lajilleen tyypillinen käsitys pennun roolista laumassa. Kun pentu saa kasvaa tässä roolissa, se kykenee kokonaisvaltaisemmin olemaan yhteydessä vietteihinsä ja vaistoihinsa.

    Tie koiran maailmaan vaatii omistajalta ensisijaisesti omista inhimillisistä tulkinnoista luopumista.

    Äänestä

  • the-Rane kirjoitti:

    Tuota irti - kiinni juttua olen itsekin vähän pähkäillyt. Tuntuu olevan mielipiteitä molempien puolesta. Pentu on tulossa tasan kuukauden päästä ja johonkin tulokseen pitää päästä. Tässä on kyllä metsä ihan vieressä, joten kyllähän sitä siellä vapaanakin voisi periaatteessa pitää.

    Molempia mielestäni pitäisi tehdä. Siis totuttaa pentua olemaan vapaana, ja myöskin totuttaa pentua hihnaan ja kaulapantaan.

    Äänestä

onko se sun pentu uros vai narttu?

Äänestä
  • narttu, 3kk.

    Äänestä

  • pentu kirjoitti:

    narttu, 3kk.

    sä voit pitää sitä irti ja opettaa sillä tavalla seuraamaan itseäsi,sit kun se on n.5kk niin on pakko pitää kiinni juoksun takia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pentu kirjoitti:

Pitääkö pentua ulkoiluttaa aluksi ilman hihnaa, olen pitänyt sillä hihnaa kun se tuli meille,mutta nyt kuulin et pentua täytyisi pitää irrallaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu