Leikkiikö teidän lapset??

matleena4

Meillä 8- ja 3 vuotiaat lapset. Ja minua huolestuttaa ja surettaa 8-vuotiaan pojan leikkimättömyys. Tv ja erilaiset netti/tietsikka ym. pelit vetäisi puoleensa, mutta niiden kanssa ollaan tiukkoina. On siis vain tietyt ajat milloin pelataan ja telkkua saa katsoa. Harmitus on suuri, kun vasta löysin pojan huoneesta juuri pari vk sitten syntymäpäivälahjaksi saamansa legopaketin..avaamattomana! Leluja hänellä on laidasta laitaan, mutta viimeisen vuoden ajan ollaan oltu tiukkoina myös siinä, että uusia hankitaan vain jos edellisillä leikitään. Noh, tietty synttärit ja joulu poikkeus. Leikkiminen ei kiinnosta yksin eikä kaverin kanssa..usein olen kuullut kuinka kaveri haluaisi leikkiä, mutta poika keksii jotain muuta hyörinää/pyörinää/kysyy pelaamista ym. Yksinleikki ei onnistu siis laisinkaan. Hän voi olla 5-10min huoneessaan ja pyöritellä leegoja käsissään, mutta mitään ei tapahdu. Olen yrittänyt kannustaa leikkimällä yhdessä ja sitten lähtemällä leikistä pois..ei tulosta. Kysellyt miksi leikkiminen ei kiinnosta..ja mikä tekeminen kiinnostaisi..Olen vain niin harmissani, koska ajattelisin että tämän ikäisille lapsille leikinmaailma vielä kovastikin kuuluisi. 3wee puolestaan leikkii ja touhuaa koko ajan yksin tai yhdessä. Mutta lyhyesti siis, leikkiikö teillä tuon ikäiset lapset?? Kommentteja, ideoita, neuvoja ja vinkkejä..

3

336

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuijaleena

      Voi että..Mulla ei ole vielä omia lapsia..Mutta ei muakaan 8-vuotiaana leegopalikat kauheesti kiinnostaneet. Pikkusiskoa enemmänkin. Hänellä onkin aina ollut enemmän kolmiulotteisuuden tajua..

      Näin nelikybäsenä saatan innostua pelaamaan bleikkareita siskojen lasten kanssa..Miks muuten kaikkien pitäis rakennella ja leikkiä keskenään, kuin jotkut tinasotilaat. Mäkin olen aina ollu tälläne "häslä"... Kohta voisin vaikka rakentaa kolmiolääkepaketeista pyramiidin..kun on noita näytepakkauksia..

      Joo mut vakavasti ottaen: Ihmiset on erilaisia!!

    • kolmenäiti

      Kahdeksanvuotias pikkumies saattoi sata vuotta sitten olla paimenessa pitkää päivää, tai miesten apuna muissa töissä.
      Eniten minua huolestuttaa sinun huolestuksesi. Annat selvää signaalia pojalle että hän on vääränlainen, valitsee vääriä asioita ja haluaa sellaista mikä on huonoa mielestäsi (pleikat). Usko nyt jo että hän ei kaipaa legoja, lahjoittakaa ne yhdessä köyhille lapsille.
      Tuonikäiselle avainsuoritteita ovat mielestäni liikunnalliset asiat. Esim. jalkapallo, jääkiekko, jokin muu peli, tai itämaiset budolajit (judo, karate ym.), onko hänellä liikuntaharrastuksia? Myöskin esim. partio olisi mainio juttu, kun hänellä ei ole ikätoveri-sisaruksia.
      Älä ole liian ankara pleikkaa ym kohtaan , kaikki hänen kaverinsakin pelaavat ja hän tuntee itsensä syrjityksi jos juuri hänen pelaamistaan rajoitetaan voimakkaasti.

    • porgftdgftyhu

      Pelien rajoittaminen on ihan oikein. Kakkosluokkalaisen ei todellakaan kuulu istua tuntitolkulla pelaamassa tai katsomassa tv:tä. Mietin onko lapsesi leikkimättömyys uusi juttu vai onko niin ollut koko iän? Onko lapsella harrastuksia? Jos lapsi ei ole koskaan erityisemmin kiinnostunut leikkimisestä, lähtisin miettimään asioita lapsen ensimmäisistä ikävuosista alkaen. Leikkimättömyyden syy voi olla esim. vuorovaikutuksen tai kiintymyssuhteen vajavuudet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      65
      815
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      726
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe