On selvää, että kahvitaukoihin liittyy paljon hyvää. Voi rentoutua hetken ja jutella vapaasti mieluisimpien työkavereiden kanssa tai olla hiljaa omissa ajatuksissaan tai selailla taukhuoneen lehtiä. On selvää, että on mukava kahvitella yhdessä työkavereiden kanssa. Mutta mitä tapahtuu, kun "hyvä" viedään liian pitkälle?
Miltä kuulostaa, että joka työpäivä on kaksi pakollista kahvitaukoa! Sekä aamupäivällä että iltapäivällä jokaisen työntekijän on saavuttava kahvihuoneeseen sillä hetkellä, kun käsky käy. Aivan kuten armeijassa.
Suomeksi se tarkoittaa esim. sitä, että ihan jokaisella kahvitauolla on mukana myös firman toimitusjohtaja ja esimiehesi. Ihan joka kerta, kaksi kertaa päivässä. En nyt vihjaile, että toimari tai esimies eivät olisi toivottua kahviseuraa, tai että työpaikalla pitäisi klikkiytyä jonkun "mukavimman" työkaverin kanssa, mutta meillä toimari ja esimiehesi ovat AINOAA luvallista kahviseuraasi. Kahvia saa juoda vain yhteistaukojen aikana, kun kaikki ovat paikalla. Lisäksi jokainen kahvitauko keskeyttää työntekosi. Et voi pitää taukoa sillin, kun työssäsi on hyvä hetki. Tauko on silloin kun sanotaan! Tosi outoa.
Edellisellä työpaikallani oli kerran viikossa perjantaisin yhteiskahvit. Kaikki toimistolla olevat kahvittelivat klo. 14. Pidin tapaa tosi mukavana. Muutoin porukka haki kupin kahvia kun siltä tuntui. Aikuisiahan tässä ollaan. Jokainen osaa juoda tarpeeseensa, kun siltä tuntuu!
Nykyisellä työpaikkallani homma on viety pidemmälle ja ainut kahvittelun muoto on pakollinen yhteiskahvittelu kaksi kertaa joka työpäivä. Kuten armeijassa, tämä kahvitaukomme on pakollinen ihan jokaiselle ja kaksi kertaa päivässä!
Näinkin pieni asia kuin pakotetut yhteiskahvit 2 kertaa päivässä ovat alkaneet ottaa päähän minua! Liika on liikaa, vai mitä?
Yhteiskahvittelu on kivaa, mutta ei pakotetulla kokoonpanolla (koko toimisto) ja pakotetulla hetkellä (silloin kun kutsu käy!).
Voitko kuvitella kahvittelevasi vain esimiehesi kanssa, joka päivä, ja vieläpä kaksi kertaa päivässä? Muuta tapaa viettää kahvitaukoa ei ole. (kuten arvata saattaa, niin kyseessä on alle 10 työntekijän yritys. Suuremmassa homma ei kai toimisi tai kahvihuoneeseen eivät kaikki mahtuisi).
Voisiko näin pieni ärsyttävä asia olla jopa SYY VAIHTAA työpaikkaa? Ihan oikeasti. Olen kypsynyt pakkokahveihin.
Pakollinen kahvitauko ärsyttää!
32
3670
Vastaukset
- työn orja
Kaikesta sitä pitää valittaa, olisit tyytyväinen, että saat tauot pitää ja oletko oikeutettu myös ruokataukoon?
Meidän työpaikalla kahvitauot ovat erittäin harvinaista herkkua ja ruokatauosta voi vain uneksia. Pomo kyllä kahvittelee ja ruokailee mielin määrin.
Meillä myös alle 10 työntekijän yritys. Mielelläni tauot vaikka pomon kanssa viettäisin, jos siihen mahdollisuus annettaisiin.- mitä sanot?
Ongelma oli se, että aamulla heti kun pääsi työnteossa vauhtiin (töihin klo. 8) se tekeminen katkesi. Vielä klo. 10 aikaan huomasi, että edelleen päivä on vasta käynnistymässä..
Oma rutiinini (jos saisi itse päättää) on tulla töihin klo. 8 ja tehdä keskeytyksettä töitä ekat 3-4 tuntia. Sitten pidän lounastauon ja iltapäivällä klo. 14 aikoihin kahvitauon.
Nyt oli pakkokahvitauko aamulla klo. 8.45-9.00 alkaen ja se katkaisi työnteon jopa 20 minuutiksi. Jotenkin sen jälkeen joutui taas hakemaan itseään, että pääsi uudelleen vauhtiin...
Tosi huono kuvio. Ei sopinut minulle.
- asento, lepo, kahvit
Jälleen yksi syy olla kiitollinen siitä että olen isommassa talossa töissä, tauolle voi mennä työn kannalta sopivalla hetkellä parin tunnin välein, tosin pituus on kyllä määritelty ja ainakin toistuvista huomattavista lipsumisista kyllä huomautetaan. Tauolla voi käydä joko ruokalassa, taukohuoneessa tai sosiaalitiloissa, tupakoivat tupakointipaikalla. Pakko ei ole poistua kyllä työpisteeltäkään, kukaan ei tule ajamaan pois.
Kyllä minuakin ärsyttäisi noin tarkkaan määritelty kahvitauko kuin aloittajalla, armeijassa armeijan tavalla, työpaikka ei kuitenkaan ole mikään armeija. - Järjetöntä on
Ymmärrän täysin aloittajaa ja itsekin olisin äärimmäisen tuskastunut moisista pakkokahveista. Olen itse onnellisessa asemassa siinä mielessä ettei minun ole pakko moiseen hölynpölyyn osallistua.
Outoa että pakotetaan olemaan tuottamattomampia ja käyttämään työaikaa väkisin johonkin sellaiseen, joka pitäisi olla vapaaehtoista. Luulisi olevan työnantajankin etu se että työntekijä/toimihenkilö halutessaan käyttäisi kahvituntiajan muuten kuin höpöttämällä joutavuuksia pakkokahveilla.- mitä sanot?
Tällä työpaikkalla oli tapana se, että pidetään taukoja yhdessä ja sitten tehdään ylitöitä joka päivä yhdessä.
Katsoivat vähän pitkään minua siitä, kun tein vain 8 tunnin työpäivää. Vaikka se oli juuri se, mistä oli sovittu, olisi tällä työpaikalla pitänyt katsoa miten muut toimivat ja tehdä sitä 9 tunnin päivää, joka päivä.
Joskus ihmiset sanovat yhtä, mutta se ei ole sitä mitä he oikeasti tarkoittavat. Se että sanotaan työpäivän olevan klo. 8-16 ei tarkoittanut sitä, että kahdeksan tunnin työskentely olisi oikesti ollut riittävästi tässä yrityksessä.
- kusilientä
Ei toki jos muuten pidät työstäsi ja tulet toimeen ko.henkilöiden kanssa ja viihdyt työpaikallasi. Lopeta kahvin juonti vedoten terveydellisiin syihin esim. närästys, suolisolmu tai jotain.Jos olet kofeiiniriippuvainen voit salaa nappailla koffareita. Kahvipaikallekaan ei tarvitse mennä, kun sanot ettet halua, kun mielesi alkaisi kuitenkin haluta liikaa kahvia ja nyt lääkärin kehotuksesta tai vaikka univaikeuksien takia haluat siitä luopua.
- XDXD
Kahvitauko on paras :D Ja viina :D:D:D
- mitä sanot?
Kiitos kaikille vastaajille. Onhan se selvää, että vain huippunäyttelijä saa kätkettyä todelliset tunteensa, ja pidemmäksi aikaa vain häiriintynyt sivupersoonan omaava ihminen. Mutta minä olen normaali ihminen. En jaksa näytellä 40 tuntia viikossa. Jos ei oikeasti ole "satasella" mukana pienen työyhteisön säännöissä ja tavoissa, ei kuulu siihen työyhteisöön.
Pidemmittä puheitta sain tänään potkut. Elämäni viimeinen "pakkokahvitauko" oli tänään pe 28.2. klo. 9.
Jännä miten joskus tuntuu, että omat puheet ovat enne tulevasta. Ei tarvitse kuin lukea aloitukseni viimeisimmät lauseet.
Opetuksena se, että sen lauluja laulat kenen leipää syöt. Jos ei oikeasti uppoa siihen pakotettuun muottiin työpaikalla, niin parempi vaihtaa maisemaa. Joskus sen ehtii tehdä itse, joskus työantaja antaa potkut.
Potkut tosiaan tuli ja työpäivä päättyi siihen hetkeen. Olin koeajalla töissä. Muistakaa tietty nöyryys kaikki te, joilla vielä on työpaikka.- mitä sanot?
Muistattehan, että elämän tosiasiallinen sisältö on ihan jossain muualla kuin työpaikalla:
http://www.youtube.com/watch?v=mYEcV6LA93U
Sääli niitä, joille työ on koko elämä. Näitä menetettyjä sieluja näin pakollisen kahvitauon merkeissä, mutta en näe enää. Osanottoni ja pahoitteluni, etten pystynyt tuomaan totuuden sanomaa sieluihinne. - ...
Ikävä kuulla että sait potkut... Toivottavasti sinua ei kuitenkaan liikaa harmita! Entisen työpaikkasi pakkokahvitus kuulosti kyllä todella kummalliselta. Ymmärrän että määrätynlaisessa työssä tauko pidetään samaan aikaan (esim. liukuhihna töissä) koska työtä ei voi tehdä jos joku puuttuu. Minkälainen työpaikkasi/alasi oli?
- mielipide1
Tiedän. Meitä on persoonaltaan niin erilaisia ihmisiä, toiset kaipaavat yhteisöllisyyttä ja ihmisiä ympärilleen, toiset viihtyvät pienemmässä porukassa/ yksin. Työpaikan henkilöstö paljon määrittelee sen millaiseksi ilmapiiri muodostuu. Kuppikuntaisuus usein myrkyttää pahasti henkilöiden välisen avoimen ilmapiirin. Avoimmuudella tarkoitan hyväntahtoisuutta ja solidaarisuutta, toisen ihmisen arvostamista yksilöllisenä persoonana ja ihmisenä. Työpaikkojen pakkoyhteiset-kahvi-ja ruokatauot ovat vihoviimeinen tapa hallita työyhteisöä. Ahtaudutaan kuin sillit suolattuun purkkiin ja vedetään pinnallista diibadaabaa.
- mitä sanot?
... kirjoitti:
Ikävä kuulla että sait potkut... Toivottavasti sinua ei kuitenkaan liikaa harmita! Entisen työpaikkasi pakkokahvitus kuulosti kyllä todella kummalliselta. Ymmärrän että määrätynlaisessa työssä tauko pidetään samaan aikaan (esim. liukuhihna töissä) koska työtä ei voi tehdä jos joku puuttuu. Minkälainen työpaikkasi/alasi oli?
Olin tili-/isännöintitoimistossa harjoittelijana. Totta on se, että työpaikan todellista ilmapiiriä on vaikea huomata vielä siinä vaiheessa, kun poikkeaa pikaisesti työhaastattelussa. Vasta sitten kun muutamia työpäiviä on mennyt huomaa, millainen yritys oikeasti on. Aloitin työt mieli avoimena ja tarkoituksena pitää työpaikasta ja saada jäätyä pitempäänkin töihin sinne!
Joskus on vaan niin, että joidenkin ihmisten kesken kemiat ei kohtaa. Jotenkin aistin, että yrityksen kaksi työntekijää eivät pitäneet minusta yhtään. Muut suhtautuivat minuun neutraalisti.
Toinen "vihaajistani" ansioitui sillä, ettei milloinkaan aamulla tervehtinyt minua, nähdessämme työpäivän ensimmäistä kertaa. Muutamana aamuna mielenkiinnosta jätin tervehtimättä, jolloin hän ei minua tervehtinyt. Toki jos minä tervehdin, hän vastasi siihen "puoliväkisin".
Toinen veijari, jonka kanssa jaoin työhuoneen, lähti vaikkapa perjantaina klo. 16 viikonlopunviettoon. Hän sammutti tietokoneensa, otti kassinsa ja käveli huoneesta pois sanomatta sanaakaan minulle. Sitten hän kävi luikkaamassa kaikille muille työntekijöille viereisissä huoneissa "hyvää viikonloppua", ja lähti kotiin.
Kahvitauollla oli jotenkin vaivautunut olo. Tuntui kuin olisi pitänyt kertoa jotain juttuja, mutta samaan aikaan miettiä, mikä olisi fiksua ja sopivaa keskustelunaihetta kun firman toimitusjohtaja kuitenkin aina oli saman pöydän ääressä. Tunnelma oli usein kaikkea muuta kuin rento ja vapautunut.
Lisäksi yrityksen mentaliteettiin kuului se, että 40 tunnin työviikkoa pidettiin epänormaalina. Heille oli normaalia tehdä palkattomia ylitöitä 10-20 tuntia viikossa! He käyvät lauantaisinkin töissä, ympäri vuoden.
Ymmärrän toki sesonkikiireen ja sen, että tilitoimistoissa kevät on kiireistä aikaa, mutta ei kukaan normaali ihminen käy vaikkapa keskikesällä tai syksyllä töissä kuutena päivänä viikossa, jos ma-pe aikana tekee jo ylipitkää päivää. Sunnuntaisin he käyvät öissä tarvittaessa. Eli työviikko olisi ollut 6-7 päiväinen. Ihan oikeasti. Palkkataso: bruttona vähän yli 2000 euroa/kk. Laskennallinen tuntipalkka saa yrityksen näyttämään enemmän vapaaehtoistyöltä tai harrastustoiminnalta kuin oikealta (lue: normaaliilta) työpaikalta. - mitä sanot?
mielipide1 kirjoitti:
Tiedän. Meitä on persoonaltaan niin erilaisia ihmisiä, toiset kaipaavat yhteisöllisyyttä ja ihmisiä ympärilleen, toiset viihtyvät pienemmässä porukassa/ yksin. Työpaikan henkilöstö paljon määrittelee sen millaiseksi ilmapiiri muodostuu. Kuppikuntaisuus usein myrkyttää pahasti henkilöiden välisen avoimen ilmapiirin. Avoimmuudella tarkoitan hyväntahtoisuutta ja solidaarisuutta, toisen ihmisen arvostamista yksilöllisenä persoonana ja ihmisenä. Työpaikkojen pakkoyhteiset-kahvi-ja ruokatauot ovat vihoviimeinen tapa hallita työyhteisöä. Ahtaudutaan kuin sillit suolattuun purkkiin ja vedetään pinnallista diibadaabaa.
Kirjoittelet täyttä asiaa! Tällä työpaikalla johtaja paukutteli henkseleitä siitä, miten yksilöllisyyttä arvostetaan: yksi työntekijä oli vähän sellainen pitkähiuksinen, lävistetty muusikko. Mutta tämä yksilöllisyyden ja persoonallisuuden hyväksyminen oli vain ulkoisen persoonallisuuden hyväksyntää.
Henkisesti kaikkien oli PAKKO olla samasta muotista ja toimia samalla tavalla. Tämä työpaikka oli kuin uskonyhteisö tai uskonlahko: Henkisellä tasolla minkäänlaista sooloilua ei hyväksytty pätkääkään. Näennäisesti oltiin siis muka suvaitsevia, mutta ei oikeasti oltu.
Mielenkiintoinen kokemus tosiaan tämä parin kuukauden työskentely tässä yrityksessä. Taas yhtä kokemusta rikkaampana kohti huomista ja tuntematonta. Maanantaina alkaa työnhakuni taas uudelleen...
- duunari3
Nimim. Mitä sanot?
Täällä eräs, joka on kokenut saman. Olen aloittanut keskustelun aiheesta "Sain kenkää koeajalla". Tuossa alla on linkki siihen ja suosittelen lukemaan, koska ymmärrät sitten, ettei se ollut sinun syysi, että työt loppui. Kovia kokeneena tiedän, että ei kannata murehtia menneitä liikaa. Sinullekin on jotain muuta ja parempaa tarjolla, kun vaan luotat itseesi. Onnea ja menestystä jatkossa!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11984246#comment-65602960- mitä sanot?
Kiitos!
- ..........
Minuakin vähän ärsyttää pakkokahvittelu silloin kun ns. tärkeimmälle henkilölle sopii. Muilta ei kysytä vaan hän on se, joka määrää. Työ alkaa minulla kello 7.00 ja ensimmäinen tauko on heti siinä seitsemän jälkeen. Olen lisäksi ollut useissa muissakin työpaikoissa, joissa kahvitauko on justiin eikä melkein tiettynä kellonaikana. Jos kahvitauko on 14.00 ja pääsee kotiin 14.00, niin iltapäivän kahvitaukoa ei saa pitää.
Ja toinen taukoihin liittyvä ärsytyksen aihe on se, että meiltä vietiin työajalla syömisen etuus. Tilalle tuli palkaton puolituntinen. Muuten se voisi mennäkin, mutta mystillisesti minulta ja monelta muultakin on sen jälkeen vähennetty työaikaa puoli tuntia... Pomot puhuvat työhyvinvoinnista, mutta pistää niin vituttamaan, kun tietää että rahan säästämisen takia se tehtiin. Kun laitetaan päivään puoli tuntia palkatonta, niin helppohan siitä on napsia puoli tuntia työaikaa pois. Orjat raatavat saman ajan, mutta pienemmällä palkalla. - Tärinäkuppi
Olen kärsinyt kahvikuppineuroosista koko ikäni. Siksi olen pelännyt ja jännittänyt kahvn juomista muitten seurassa enkä varmaan nyt 52v pääse siitä eroon tulevaisuudessakaan. Onkohan meitä muita? Sinänsä pidän jutustelusta ja kaipaan ihmisiä.
- anna arvo toiselle
Pakkokahvittelu ei sinänsä ärsytä, vaan yleiset käytöstavat. Jos olet automaatilla ottamassa kahvia, joku ryntää kylkeesi ja melkein tönii sinut pois, jotta saisi itse kupin täyteen. Tämän jälkeen istutaan pöydässä ilman mitään kiirettä vähintään 15 minuuttia.
Samanlainen käytös toistuu myös astianpesukoneen, lavuaarin ja roskakorin kohdalla. Mikä kiire on saada käytetty kuppi pois käsistä niin, että läväyttää astianpesukoneen kannen toisen pohkeille? Niin, ja sana oho ei tiettävästi tarkoita anteeksipyyntöä.
Hoi moukat, jos teillä on kotona tapana töniä, niin yrittäkää edes töissä ottaa toiset huomioon. Havaintojeni mukaan monet näistä malttamattomista ovat naisia, jotka varmaankin kotona hallitsevat keittiötä itseoikeutettuna valtiatterena. - ihme touhua
Kaikki ihmiset eivät ole sosiaalisia eivätkä tarvitse kaveria kahviaikaan. Itse ole hoitoalalla ja ärsyttää istua kuuntelemassa tuntemattomien tai puolituttujen ihmisten erinomaisista lapsista tai yhtään mistään. Kun itse tahtoisi vaikka keskittyä lehteen. Ei onnistu. Jos on pieni huone osa työntekijöistä lojuu siellä vaikka kahvit on juotu. Olen hoitoalalla ja kaakattajia riittää.
Itse en käy kahvilla, onneksi se ei ole pakko. Ei kukaan voi pakottaa. Sijaisen etu on se ettei tarvitse tutustua kehenkään jos ei halua. On myös epäkohteliasta kysellä ja udella asioita. Miksi ei riitä että tekee työnsä mahd. hyvin ja on muuten kohtelias. Kaverit ja ystävät ovat muualla. - Tee
pakkokahvi on kiellettävä
- Loppuupahan
Jos on paskassa duunissa, niin potkut on voitto.
- taukoajatuksia
Kaikkea sitä onkin, kahvipakko. Entäs jos ei juo kahvia eikä teetä niin kuin minä? Paikalle vaan olisi varmaan tultava.
En kannata pakkokahvitaukoja. Niinhän siinä kävisi, että varsinkin pienemmässä työpaikassa työntekijät olisivat aikaa myöten toistensa kurkussa kiinni, kun on pakko vaan näytellä niin sosiaalista niin sosiaalista, eikä voi vapaan tahdon mukaan toimia.
Vaan enpä pääse kehumaan, että olisi kokemusta moisesta asiasta. Meillä kahvitauot ja ruokatauot pidetään jos satutaan ehtimään ja se on vähän huonompi vaihtoehto kun edes jonkinlaiset tauot, pakkoa tai ei.
En usko, että ihan tuon asian takia työpaikkaa vaihtaisin, ellei kahvihuoneseura olisi todellakin ahdistavaa...- mitä sanot?
"Entäs jos ei juo kahvia eikä teetä niin kuin minä? Paikalle vaan olisi varmaan tultava."
Kyllä. Paikalle oli saavuttava sillä hetkellä kun kutsu kävi. Työnteko piti keskeyttää vaikka olisi juuri ollut "hyvässä vauhdissa".
Kuten armeijassa, "nyt kahville"" -kutsua ei voi uhmata.
- komppaan, kyllä
Ei kukaan voi pakottaa sinua turisemaan joutavia ja juoruamaan akkojen kanssa kahvitauolla. Anna niiden juorukellojen pitää omat pakkokahvinsa, sinä saat rauhoittua ja tehdä jotain missä rentoudut.
Se on tauon tarkoitus, johon nyt on ihme touhuksi mennyt, jos pakotetaan kahvitauolle, eikä anneta virkistyä työtätekevän ihmisen.- komppaan, kyllä
Itse sain katsella vierestä kun eukot ja muut tyhjäntoimittajat pitivät jopa 50 minuutin taukojakin ja ottivat jopa kahvihuoneeseen läppärin mukaan, jotta näyttäisi siltä, että he muka tekevät "työtä". Voi v***u että se oli sitten rasittavaa filmaamista, itsellä kun oli oikeasti, ja oikeita töitä.
Ja sitä perseen levitystä sai katsella päivästä toiseen kun pakko oli sen huoneen ohi kävellä, loppuaikoina aloin kyllä jo kääntämään päätäni pois, niin vastenmielistä se oli. Onneksi pääsin pois koko halvatun konttorista. - mitä sanot?
"Ei kukaan voi pakottaa sinua turisemaan joutavia ja juoruamaan akkojen kanssa kahvitauolla."
Tällä työpaikalla se oli pakotettua. Siitä nousi ahdistus, kun tiesi, että ihan joka päivä (kaksi kertaa) piti saapua pakkokahvitauolle, kun käsky käy.
Joitakin ihmisiä asia ei kai ahdistaisi, mutta toisi ahdistaa. Vähän sama kuin jossain uskonlahkossa: joku kokee ahdistusta säännöistä ja määräyksistä, kun joku toinen kokee ne samat säännöt elämää helpottavina ohjeina ja tukena.
- Oma tauko
meillä on päivässä 2 kahvitaukoa ruokatauko. Minä olen välillä tehnyt poikkeuksia tässä. Jos tulen aamulla, etten kerinnyt juomaan kahvia, haen työpaikan automaatista ja meen tupakalle. Sit aloitan työt. Teen fyysistä työtä. Olet oikeassa että tuo armeijan malli ei toimi. Minä pidän lyhyen tauon kun siltä tuntuu. Se auttaa jaksamaan paljon paremmin ja saa töissäkin enemmän aikaiseksi kun kuuntelee omaa ruumistaan.
- fry768u7uj8ikj
Vaihda ihmeessä jos tuo nuppia kiristää... Helpotus muillekin...
- Kahvi on pahaa
Itseäni ärsytti välillä se, että onhan selvää kaikille, että jos pomo istuu samassa pöydässä, niin se aiheuttaa tietynlaisia jännitteitä, vaikka pomo olisi mukavakin.
Jos pomo tulee metelöimään muun johtoportaan kanssa aina samaan kahvihuoneeseen muiden työntekijöiden kanssa, niin se ei ole hyvä, varsinkaan jos se koko ajan mesoaa isoon ääneen suurista linjoista, uudistuksista ja lomamatkoista ym. henk. koht. asioista. Pitäisi olla oma rauha työntekijöille. - teehetki...
Työehtosopimuksessa on kohta että työntekijällä on oikeus yhteen (1) kahvitaukoon työvuoron (8h) aikana.
Yleinen harhaluulo on että niitä on 2 kertaa päivässä. - paras firma
Olin pari kertaa eräässä loistavassa työpaikassa muutama kesä sitten jonne sai tulla 6-9 aikaan aamusta, tauot oli sillon kun oli tai oli ollenkaan ja töistä sai lähteä kun työt oli tehty. Tuo oli kiistatta paras työpaikka mikä on ollut. Menin kuuteen ja jätin kaikki tauot pitämättä ja parhaimpina päivinä lähdin puoli yksi pois ja sain kuitenkin 8h palkan. Työ oli ns. liukuhihnatyötä mutta työvaiheita oli monta eikä pomot hääränneet nenän edessä eikä niitä välttämättä näkynyt koko päivänä. Pidin siitä työstä ja työpaikasta, nykyisin firmalla menee niin huonosti ettei sinne pääse kirveelläkään.
- kjhbkhk
Olisin tyytyväinen jos olisi enemmän taukoja meillä. Toisaalta niitä ei saisi määrätä liikaa. Esim. pari kertaa viikossa koko tiimin kesken määrättynä olisi varmaan ihan riittävää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631473Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271311Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on691293Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151154- 1271086
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3191027Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2261022- 42949
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että278933- 72915