Pois muuttamisesta.

Muutin itse 16 vuotiaana läheiseen kaupunkiin opiskelemaan.Sitä ennen asuin pienessä kunnassa ja liikuin pienissä piireissä...
En kokenut sitä mitenkään rankaksi tai ahdistavaksi.
Olihan yksinelämisessä opettelemisensa,mutta mukavaakin se oli,kun ei kokoajan tarvinnut menojaan selitellä.
Ja jos yksinäisyys ahdistaa,niin kannattaa harkita soluasuntoa tai kämppäkaveria niin sillä pötkii jo pitkälle.
Koulusta löytyi mukavasti uusia kavereita joiden kanssa tuli touhailtua kaikenlaista.
Ei kestänyt kauaa kun totuin kanpungin tavoille ja millään ei olisi malttanut edes kotona käydä.
Joten ei hätää. Kunhan muistaa pitää järjen päässä niin hyvin kaikki suttaantuu!=)

Itse muutin 16 vuotiaana opiskelemaan 60 km päähän ja paljon rankempaa se oli perheelle kuin minulle. Asuin 2 ensimmäistä vuotta soluasunnossa mikä oli kivaa kun oli hyvät kämppikset. Sitten muutin yksiöön ja hyvin olen pärjännyt. En kotona tehnyt kauheasti kotitöitä, mutta kuten näkyy, en nääntynyt nälkään vaikka kämppä sit joskus olikin kuin pyörremyrskyn jäljiltä. ;)

Et mainitse että tukevatko vanhempasi päätöstäsi. Tarvitset heidän suostumuksensa ja mielellään myös heidän rahojaan ;) sillä opintotuki asumislisineen ei ole mahdottoman suuri. Kotiväki tuki minua mistä olen erittäin kiitollinen. Täydellisesti oman talouden hoitoon siirryin valmistuttuani 19 vuotiaana. Jos kotiväki tukee, anna mennä vaan! =)

Niin kuin sanotaan: Parempi, että elämä on järjestyksessä, kaapeista ei niin väliä. ;)