Äiti ei kuuntele

Poika 17v

On jo pari vuotta ollut ongelmana äidin kanssa riitely. Normaaleita riitoja mutta niiden läpi käyminen menee aina samalla kaavalla: Riita johtuu aina siitä että hän ei kuuntele mitä asiaa minulla on hänelle, usein alkaa vain NAURAMAAN. Tämän jälkeen jos suutun ja sanon rumasti / haukun (en edes kiroile, sanon vain esimerkiksi idiootiksi) hän suuttuu pahasti siitä että haukun ja puhun rumasti ja alkaa uhkailemaan ja kiristämään. Viikkoraha pois, et saa uutta kannettavaa ja muuta sellaista johon tarvitsen häntä. Mutta hän ei puhu pahasti koska hän aloittaa uhkailun välittömästi ilman asiallista keskustelua joka on hänen tyylinsä purkaa vihansa. En saa siis keskusteltua siitä, miksi suutuin. Kuin 5 vuotiaalle yrittäisi selittää miksi hän joutui arestiin. Hän vain ei kuuntele. Hän vain vihaisena osoittaa ettei häntä kiinnosta ja ettei hän kuuntele.

Hän on nyt vuoden auttanut minua paikallis lehden jakamisessa koska isoveljeni lopetti homman muutettua toiseen kaupunkiin omaan kotiin. Äitini on sanonut että tekee hommaa vielä tulevan kesän. Tänään kuitenkin tuli taas tavanomainen riita. Asia johti saman kaavan mukaan siihen että hän ei kuuntele > suutun > ja hän alkaa uhkailemaan. Tässä vaiheessa minulla pimahti todellakin koska en ole koskaan saanut raivoani ja vihaani purettua koska hän ei kuuntele. Heitin pöytäliinan lattialle ja kaadoin tuolin lattialle. Tämän jälkeen hän jatkaa taas uhkailuaan minun haukkuessa häntä jolloin hän ilmoittaa lopettavansa työn ensi kuun jälkeen. Tämä siis pakottaa minutkin lopettamaan työn, koska minulla ei ole opiskelujeni ohella aikaa hoitaa hommaa yksin. Ja tämä on siis ainoa työni tällä hetkellä.

Pyydän siis nyt apua miten hoitaisin homman. Kertokaa vaikka omia mielipiteitä ja vinkkejä joita vaikka näyttäisin hänelle koska minua hän ei kuuntele. Joku herätys olisi paikallaan ja toivon että tämä avautuminen ja toivotut kommentit auttaisivat. Asia on aika vakavaa koska ulkopuolisen avun hankkiminen on käynyt monesti mielessä

Kiitos jo etukäteen

4

207

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siivetkasvavat

      Hanki ulkopuolista apua. Alle 18-vuotiaana olet oikeutettu juttelemaan neuvolapsykologin kanssa maksutta. Myös kirkon perheasiain keskus auttaisi jos haluat.
      Sinun pitäisi saada ulkopuolinen välittäjä juttuihinne. Sinä puhut, kolmas henkilö kuuntelee, ja kommenteillaan pakottaa äitisikin kuuntelemaan. Äiti vastaa, ulkopuolinen karsii asiattomuudet jutuista, puhutte ja sovitte asioita selväksi jne.
      Matalan kynnyksen nuorisotyötä on muutamissa kaupungeissa tarjolla.
      Setä, isoveli tai joku miespuolinen luottoaikuinen olisi sinulle nyt tarpeen juttukaverina. En tiedä millainen isäsuhteesi on?
      Äitisi purkaa sinuun jotakin sellaista kiukkua, joka ehkä kuuluisi isällesi tai isoveljellesi tms. Jos hänellä on vaihdevuodet, hänkin on kärttyisä ja hapan ihan omista sisäisistä syistään.
      Olet jo niin iso poika, että joka tapauksessa muutat vuoden sisällä omillesi, eikö?
      Valmistaudu henkisesti pikkuhiljaa lähtemään omillesi. Älä jää siihen äidin helmoihin, vaikka taloudellisesti se näyttäisi järkevältä. OK?

      • Poika 17v

        @siivetkasvavat

        kiitos vastauksesta. Hänellä ja isälläni aika on paljon riitoja mm isäni alkoholin käytön takia, ehkä se johtuu niistä.


    • tsemppiä

      Oletko sanonut äidillesi, että haluat hänen kuuntelevan ja että nauraminen loukkaa sinua?

      • Pirkko-pappi

        Hei.

        Olet hankalassa tilanteessa, saitkin jo hyviä vinkkejä siitä mistä voit hakea apua - se tosiaan kannattaisi. Jotenkin olettaisin, että äidilläni on hankala olo, ehkä monista eri syistä. Rauhallinen keskustelu olisi hyvä saada aikaan ja ellei se onnistu kahden kesken, ulkopuolisen läsnäollessa tilanne saisi uusia näkökulmia, kumpikin tulisi kuulluksi.

        Totta on tuo, että varmaankin muutaman vuoden kuluttua olet muuttamassa omillesi. Oletko muuten ainoa lapsi? Jos olet, äitisi joutuu läpikäymään ensimmäistä ja viimeistä kertaa sen, että lapsi lähtee "pesästä" ja koti tyhjenee. Tämä on aina melkoinen muutos äidille ja isällekin. Millaiset välit sinulla on isäsi kanssa? Olisiko hänestä tukea sinulle näihin keskusteluihin? Tulisiko hän mahdollisesti mukaan, jos lähdette esim. perheasiainkeskukseen? Jo se, että ehdottaisit äidillesi ulkopuolista apua, teille kaikille, saattaa muuttaa jotain tilanteessa.

        Voimia ja kaikkea hyvää,
        Pirkko-pappi


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      65
      815
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      726
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe