En osaa olla parisuhteessa

Tottakai voi muuttaa omia toimintatapojaan ja tottumuksia, varsinkin jos itse tiedostaa jonkun niistä aiheuttavan ongelmia ja itse haluaa päästä niistä eroon tai ainakin lieventää niitä. Pitää opetella uusia paremmin toimivia toimintatapoja huonosti toimivien tilalle.
Ei kannata syyttää pelkästään isän puuttumista kasvuaikana, vaikka sillä on tietysti vaikutusta, mutta huono isä voi olla vielä hunompi kuin ei isää ollenkaan.

Toimivan parisuhteen aikaan saaminen ei ole kovinkaan usein helppoa, joten uutta yritystä silläkin alalla, kun kohdalle sattuu osumaan oikeanlainen kumppani homma toimii loistavasti isättömyydestäsi huolimatta.

"Tunnevammasi" ei liity mitenkään menetettyyn isään. Sen taakse on turha piiloutua.

Parisuhde on haastava laji kaikille. Onnistumisen mahdollisuudet ovat aika heikot.

Hmm... Oletkos nyt aivan varma, että kyse on sinussa olevasta "valuvirheestä"..?
Olet ollut suhteessa "luureiden ja kusipäiden" kanssa - ja syyllistät itseäsi, ettet ole osannut näyttää heille rakkauttasi? Mitä tuolla tarkemmin ottaen tarkoitat? Miten voisit yksipuolisesti tuoda läheisyyttä suhteeseen, jossa sinua ei kohdella hyvin?

Lopeta siis vian etsiminen itsestäsi ja oman käyttäytymisesi tarkkailu = ala elämään hyväksyen itsesi sellaisena kuin olet. Ei sinun tarvitse mukautua olemaan jonkun mielen mukainen - jollet kelpaa omana itsenäsi, toinen ei ole sinulle oikea kumppani. Jos tunnet, ettet voi olla oma itsesi, totta kai se saa sinut heittämään "hidastuvaihteen" päälle, olemaan varuillaan ja pitämään suojamuuria pystyssä.

Ei meistä kenellekään ns ehjän kodin lapselle ole "opetettu" parisuhteen mallia - itselläni on iäkkäät vanhemmat, jotka eivät koskaan esim näyttäneet keskinäisiä tunteitaan meidän lapsien aikana. En silti ole koskaan miettinyt parisuhteessani, että miten äiti/isä käyttäytyivät tai olivat käyttäytymättä... Minä olen minä ja muovaan itse oman elämäni.

"Olen 22 vuotias nuori nainen ja tajusin juuri,että minä en osaa olla parisuhteessa"

-Olet vielä sen verta nuori, että ehdit kyllä oppia. ;)

Ja mikä ihmeen hinku sulla on nyt jo vakiintua..?! Harva suhde muutenkaan nykypäivänä kestää..varsinkaan nuorella iällä solmittu...

"Varmasti kasvaminen ilman isää ja mallia siitä miten parisuhteessa tulisi elää on vaikuttanut aika suuresti näihin mun "tunnevammoihin"."

-Hohhoijaa...taas tätä nykypäivän psykopas**a...

Lakkaa ylianalysoimasta kaikkea ja keskity enempi elämään hetkessä. Kyllä se oikea vielä kohdalle tulee...ja monta väärääkin.. X)

Hyvä. Olet jo paranemassa kun tajusit aloituksen verran asioita.
Joudut tämän asian kanssa taistelemaan pitkin matkaa, vuosien päästä. Esim. olet viisi vuotta onnellisesti naimisissa ja sitten pikkulapsen äitinä yhtäkkiä koet haluavasi ehdottomasti erota. Mutta kun asioita ja niiden taustoja tiedostaa, voi itse suorittaa korjausliikkeitä. Miehen valinta on yksi tärkeä juttu, toinen on tapasi olla vuorovaikutuksessa.
Psykologin kanssa juttelu ja esim. ryhmäterapia, ns. psykodraama, voisi tehdä ihmeitä tunne-elämällesi.

Aloituksessa ei mainittu haluaako hän edes olla parisuhteessa. Oli vain ettei osaa. Jos ei halua niin ongelmaa ei ole.
Ei parisuhde muutenkaan pelkän muodollisuuden vuoksi ole mistään kotoisin... eli ei parisuhdetta vaan sen takia koska niin on tapana elää.

Jos pystyt ymmärtämään, että sinua kohtaan on oltu kusipäisiä, niin mikä vaikeus sinulla on ymmärtää että itse olet kusipäinen kylmyytesi kanssa muita kohtaan?

Ei onnistuneeseen seurusteluun välttämättä tarvita mitään mallia vanhemmilta. Päinvastoin, vanhempien epäonnistuminen sillä saralla voi olla etukin. Jonkun tutkimuksen mukaan isättömistä miehistä tulee usein itse hyviä isiä. Eli ihmiset haluavat välttää ne virheet mitä vanhemmat ovat tehneet. Riippuu tietysti ihmisestä.

Ohjeet naiselle suhteeseen:

Anna sitä rakkauden jakorasiaa väh 1 kerta viikossa niin pysyy pääkoppa kunnossa
Älä valita turhasta
Tee kotityöt ilolla
Palvele miestäsi ilolla, koska mies on aina naista korkea-arvoisempi
Anna miehen välillä tuulettua, mutta tyydy itse kosmopolitaniin
Opettele kokkaamaan ja katsele elokuvia miehen kanssa
Hymyile, urheile hieman ja pidä ulkonäkö kondiksessa

Miksi pitäisi rekisteröidä parisuhde lainkaan?
Käsittääkseni tuet ja laskut vaan lisääntyy tästä.
Voi sitä seurustella ilman rekisteröimistäkin.

Ei voi muuttaa. Itse olen juuri samanlainen kuin sinä. Nyt 31-vuotiaana olen vihdoin hyväksynyt tosiasiat. Lapsuus jättää joillekkin traumat joille vain ei voi mitään.
Itselläni oli tunnekylmä äiti, juoppo pahoinpitelevä isä. Olen kokeillut seurustella useaan otteeseen, se vain ahdistaa. Lopulta eron järjestettyäni olen helpottunut.
Minun tapauksessa tarvittaisiin vuosien terapiaa ja siitä tuskin on apua. Ei se koettuja asoita muuksi muuta. Ei ole rahaa terapioihin.

Tässäpä vielä hyvä runonpätkä:
Philip Larkin: This be the verse

They fuck you up, your mom and dad
They may not mean to, but they do.
They fill you with the faults they had
And add some extra, just for you.

Vaihdan miehiä kuin paitaa kun ihastusvaihe menee ohi ja miehet muuttuu kusipäiksi.

Sitoutumiskyvyttömyys on usein sitä, ettei pysty sitoutumaan juuri siihen ihmiseen. Miten voit näyttää rakkauttasi toiseen, jos sua kohdellaan huonosti? Tuskin edes olit oikeasti rakastunut, silloinhan haluaa olla toisen lähellä ja yhdessä, ikävöi kun ei näe toista ja haluaa osoittaa tunteita. Älä anna noitten kusipäisten miesten antaa sun luulla, että se vika on sinussa. Vika on siinä, ettet ole löytänyt itsesi arvoista kumppania. Ota sellainen, joka saa sun olon tuntumaan hyväksi.

Kyse onkin siitä, että kaipaatko parisuhdetta?
Eipä kannattaisi hätäillä vaan kehittää itseään sekä todella miettiä mitä haluaa ainoalta elämältä.

Parisuhde on loputtomien kompromissien tekemistä ja ei oikeasti sovellu kovinkaan monelle.
Kompromissi on yleensä muuta kuin 50/50 sopimus ja käytännössä jopa "joudut" jättämään vuosiksi jonkin tavoitteesi yhä toistuvasti...

Eroja ei tulisi jos jokaisen toiveet toteutuisi eikä aina jotenkin kummalla tavalla vain toisen toiveet...

Älä muutu, vaan ole ikuisesti oma itsesi, tosin kehittyä kannattaa mutta ei muuttua paitsi jos aina toisia ihmisiä vähättelevä asenne!

Parempi sun on ollut olla kuin sellaisilla, jotka on elänyt vanhempien kanssa, jotka koko ajan riitelee jne.

Olisko sun mutsis pitänyt ottaa sitten siihen vaan joku mies, että olist saanut jotain huonoa mallia?

Sika !

Etäisyys ja kykenemättömyys läheisyyteen on luonnon oma suojelukeino välttää sopimattomia ihmissuhteita. Ole mielissässi, että suojelumekanismisi on kunnossa. Kannattaa aina katsoa jonkun aikaa ennen kuin menee suhteessa liian pitkälle. Alussa irroittautuminen on helpompaa, kun tottumus ei aiheuta turhaa riippuvuutta.

Koita kattella kumppania jolla on samanlaiset kiinnostuksen kohteet. Varmasti osaat alkaa näyttää tunteitasi jos iloitsette/surette/kiihdytte yhdessä samasta asiasta. Ja eihän millään seurustelulla kiirettä ole, kattele vaan rauhassa.

Ymmärrän sinua omalla tavallani oikein hyvi, joskin elämämme ovat erilaisia. Minulla on ollut kahdet vanhemmat, sillä olen adoptoitu puolitoista vuotiaana , vanhemmalle pariskunnalle, joilla ei ollut omia lapsia.T unnen saman kaltaisuutta, kun luen tuota kertomustasi. On totta, että, jos sinut on jätetty, ja sitä ei tarvitse pienen lapsen mailmassa tapahtua kuin kerran, se riittää. Annan sinulle yhden neuvon, jos siitä sinulle on apua. Luota itseesi, sillä se on se voima, jolla sinä pärjäät. Minä en koskaan osannut olla pari suhteessa, niinkuin naisen olisi itänyt olla, kai se liittyi lapsuuteen, mutta olen kasvamassa siitä eroon. Toivon sin ulle kaikkea hyvää, ja luota itseesi. Ystävyydellä Eila Hilden.

Ei ihmisen tarvitse olla parisuhteesa. Voi olla yksinkin.
On todella tunnevammaista kuvitella rakastuvansa p*skapäähän, joka kohtelee huonosti.

Häh? Olet nainen! 99.9999999999999% varmuudella löydät varmasti jonkun sulle sopivan miehen. Jos olisit mies, niin todennäköisyytesi olisi 0.000000000000001%. Joten lakkaa itkemästä ja ole kiitollinen!!!!!!!!!!!!

Täältä "Suolipalstalta" et ainakaan elämänohjeita tule saamaan. Kyllä sen elämänsä täytyy itse järjestää, tietenkin hyvän kumppanin kanssa, vaikka ensteks vaan "vakipanon" kanssa..

Se on vähän niinkuin naiminen, kyllä se itse täytyy opetella ja hariootella..

Tässä eräs tarina.. Toisesta talosta oli varastettu polkupyörä ja naapurista oli kuollut vanhempi nainen. Pappi tuli käymään "surutalossa" ja lausui osanottonsa emännälle, emäntä oli todennut että ei siittä suurta vahnkoo tullut ja että olisihan sillä poijjaat voinu vähä vielä hariootella.

Pappi oli tyrmistynyt ja lähtenyt kävelemään pois, tietämättä että hän oli mennyt vahingossa väärään taloon josta oli varastettu se polkupyörä.

Ei ole mitään syytä olla täsmälleen samanlainen, kuin kaikki muut. On parempi olla oma itsensä.
Mutta se että jos on edes missään tekemisissä "luusereiden ja kusipäiden" kanssa, ei ole kyse "tunnevammoista tai kylmästä olemuksesta", vaan kyse on pelkästään typeryydestä.

Ei tuo mitenkään liity isään. Oma isäni lähti myös perheestämme ollessani pieni. Silti olen osannut elää parisuhteissa ihan hyvin. Sinulle on vain sattunut pari kusipäätä ensimmäisiksi seurusteukumppaneiksi, eikä se ole sinun vikasi. Hanki itsellesi hyvä itsetunto ja itsekunnioitus, jotta osaat jatkossa arvostaa itseäsi, etkä anna kenenkään alistaa tai kohdella huonosti sinua.

Minullakin oli yksi seurustelusuhde, jossa kumppani oli sairaalloisen mustasukkainen, haukkui, vähätteli, yritti rajoittaa ja alistaa. Onneksi ymmärsin aikaisempien suhteideni perusteella, ettei se ole tervettä, vaan kunnollisiakin miehiä on olemassa, jotka kykenevät tasaveroiseen parisuhteeseen. Nyt olen elänyt vakaassa parisuhteessa onnellisena jo 19 vuoden ajan.

Kuten täällä on moni muukin sanonut, niin parisuhdetaidot pitää itse opetella. Puhumista ja tunteiden näyttämistä on vain harjoiteltava.

Se sun kylmä olemus ei johdu susta olet vaan saanut jommaltakummalta vanhemmistasi tuon ominaisuuden. Ja olen aivan varma että et ikinä tule onnistumaan jos et itse halua muuttua.Vanhempiesi avioerolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa millainen oot. Herran pieksut 22v. eihän sun aivot ees oo vielä täydellisesti edes kehittynyt. Tutkikaas kaikki te kakarat milloin aivot on täysin valmiit että voi elää aikuisen elämää. Sehän on n.24-25 v. Ja sitten alkaa hyvin hidas rappeutuma jota ei huomaa moneen vuoteen. On kuulkaas elämän kokemusta 40v. avioliittoa kunnes mies otti kuoli.
Koitahan alottaja pärjätä.Elämä on just sellanen kun haluut äläkä syytä vanhempias ne rakastaa sua.

Tähän kohtaan suosittelen lukemaan kirjan "Paritellen" Seksuaalikäyttäytymisen kehityshistoria, Christopher Ryan & Cacilda Jetha. Ehkä saat uuden perspektiivin asiaan. Ainakin minä sain.

"kummatkin miehet ovat olleet todella luusereita ja kusipäitä... ystäväni on ihmetellyt miksi olen tyytynyt tuollaisiin tapauksiin,kun tasoni on todellisuudessa paljon korkeammalla."

Vitun ylimielinen narttu, lopeta haukkumasta muita ja katso peiliin!

Minun vanhempieni suhde oli kireä ja heidän keskinäinen kunnioitus puuttui. Mietin lapsena usein, miksi ne on yhdessä, kun kumpikin oli selvästi onneton. Erosivat, kun kaikki lapset oli saatu omilleen. Vanhempana isäni oli kuitenkin rakastava "pehmoisä".

Itse opin vanhemmiltani, millaista suhdetta en halua. Ja isältäni sen, miten hyvin haluan oman puolisoni minua kohtelevan. Ei sitä oikeaa miestä ja luonnollista suhdetta silti löytynyt kuin vasta pitkälti aikuisiässä, monen turhautuneen yrityksen jälkeen.

Uskon, että onnistuminen on pitkälti kiinni siitä, että löytää sen itselle sopivan ihmisen, jonka kanssa elämä tuntuu luonnolliselta. Jonka kanssa voi olla täysin oma itsensä.

Vaikka se on helppo sanoa että kyllä se onnistuu, niin vaikea se on muuksi muuttua. Lapsena ne perusjutut muotoutuvat sellaisiksi minä ne pysyvät loppu elämän. En tiedä auttaisiko jokin hypnoositerapia. Tietoisesti et itse muutu.

Nähtävästi meillä on vain täydellisiä naisia, suomalaisia, jotka eivät koskaan löydä mitään vikaa itsestään. Syy on aina meissä miehissä, sioissa.

Aloittaja vaikuttaa psykopaattiselta narsistilta.
Tunnekylmä, pitää itseään korkeampi tasoisena ja löytää ulkopuolisia syitä itsessään oleviin vikoihin.
On helppoa syyttää miehiä ja isää jota ei ollut...

Minusta ei kannata vastata ja antaa simppeleitä neuvoja, jos itsellä ei ole vastaavia kokemuksia ja taustaa. Olen itse jo yli 50 ja ymmärrän hyvin mistä kysyjä puhuu. Valmiita neuvoja minulla ei silti kuitenkaan tässä iässäkään ole. Kuten joku sanoi, tiedostaminen on hyvä alku. (Minä en kysyjän iässä tiedostanut taustani vaikutuksia.) Olen lukenut asiaan liittyvää kirjallisuutta (esim. 'Tunne lukkosi' on minusta hyvä, on selkeästi ja järkeen käyvästi kirjoitettu), mutta ei luettu vaan tahdo juurtua pysyvästi mieleen, pyyhkiä pois kaikkea sitä mikä sinne juurtui elämän vuosina 1-18. Terapia olisi varmaankin auttanut paremmin, mutta sellaisessa en käynyt.

Lakkaa narisemasta.Äläkä syytä vanhempias.Kasva aikukseksi. Vanhemmat sitä ja vanhemmat tätä. Oot vaan kahden kusipään geenien tulos.

Kukkuu nukkuu eiku käkikukkuu kuusikossa

Taustani on ihan onnellisesta perheestä, mutta hieman silti tunnistin nuoremman itseni kertomuksestasi. Meillä ei kotona kyllä tunteita ikinä näytetty, eli sieltä ehkä jäi se pelko kunnolla heittäytyä suhteeseenkaan. Anyways, sitten kakskymppisenä sain upean miehen jollain ihme konstilla. Hän sanoi hetken seurustelun jälkeen jotain tyyliin että "hei camoon, nyt tyttö, miksi aina torjut mut. Haluun olla lämmin, lähellä, pusutella, höpöillä, olla reilusti rakastunut!" No se mursi jään ja opin vähitellen olemaan avoin tuolle toiselle ihmiselle. Ollaan oltu yhdessä nyt 9 vuotta, naimisiin mentiin ja lapsikin saatiin, ja läheisyyttä ei ole puuttunut sen jälkeen.

En tiiä, koita löytää joku hyvä tyyppi, semmoinen terveet elämän arvot omaava kunnon mies. Ei se ehkä ole se seksikkäin pitkätukka, mutta sisältä paljon parempi kuin monet niistä rokkiäijistä. Sille uskaltaa avautua. Kirjoita kirje, jos et uskalla suoraan sanoa. Kirjoita vaikka, että haluat todella tämän jutun toimivan, mutta kaipaat toiselta vähän, tai ehkä vähän enemmänkin rohkaisua.

http://www.adressit.com/avioliitto_on_naisen_ja_miehen_valinen_julkinen_liitto

Suomen kansaa on aina lyöty vitsauksilla, kun se on hylännyt periaatteet, moraaliset periaatteet. Homoille toki samat oikeudet, mutta avioliitto on pyhä sakramentti, ja sitä ei tule halveerata, vaikka vihreä puolue haluaa senkin tehdä.
Eikö teille vihreille riitä jo kun tuhositte rikkidirektiivillä vientimme, puu ja turveverolla työpaikat maalta, ja tilalle tuli saastuttava kivihiili ja ydinvoima?

Asiahan on vain niin että haet miehiä jotka on mulkkuja jotka kohtelee kaltoin yms...

Jos on traumoja niin mieli etsii just niitä luusereita, silloin ei odota liikaa suhteesta. Sekin antaa turvallisuuden tunnetta kun ei oikeastaan tarvi odottaa mitään, en tiedä ymmärtääkö kukaan.

Mä olin just samanlainen nuorempana (nyt 30v).

Hyppäsin miehestä toiseen, aina yksi jalka oven ulkopuolella, en pystynyt antamaan 100% itsestäni missään suhteessa, koska mua oli loukattu niin monta kertaa. Myös meidän perheessa isä ei ollut ikinä paikalla.

Neljä vuotta sitten hyppäsin yhdestä avoliitosta toiseen ajatellen että "no oon tän jätkän kaa kunnes keksin jotain muuta".
Samassa suhteessa olen vieläkin :). Kolme vuotta meni toinen jalka lähtövalmiina, mutta jotenkin mä rakastuin ja opin ymmärtämään että tää mies oikeesti välittää musta, eikä hän ole lähdössä mihinkään :). Voi tätä onnen tunnetta.

Joten, toivotaan että löydät hyvän miehen, ehkä vähän vahingossa niin kuin minäkin :)

Meitä riittää, maailma on täynnä alkoholistien ja muitten kusipäiden lapsia joita on lapsesta lähtien kohdeltu kuin koiraa.
Yritä pitää terveydestäsi huolta ja toivottavasti löydät kumppanin joka on kasvanut aikuiseksi,
eli on kärsivällinen, huumorintajuinen ja terveellä tavalla hienokäytöksinen.

Voin kokemuksesta sanoa että jos ei korjaa terapialla ns. tunnevammaa niin ei parisuhde onnistu koskaan.

Itse lapsena tulin vanhempieni hylkäämäksi ja sijaisperheessä seksuaalisesti hyväksi käytetyksi. En osaa rakentaa parisuhdetta, en yksinkertaisesti voi seurustella kenenkään kanssa. Viihdyn yksin, toki minulla on ystäviä ja harrastus kavereita monessa eri harrastuspiirissä. Minulle ei terapiastakaan ollut apua, olin liikaa satutettu. Henkisesti kyllä voin hyvin, olen positiivinen ja iloinen. Jotenkin en vain osaa ajatellakkaan parisuhdetta.

Toivon että menet terapiaan olet niin nuori siitä on sinulle varmaan apua.

Voit kehittää itseäsi. Sinun ei tarvitse kantaa isän puuttumista koko ikääsi, vaan voit suunnata katseen huomispäivään, millainen itse haluat olla ja millainen olet. Kylmä olemus taitaa tulla jonkinlaisesta varautuneisuudesta ja epävarmuudesta. Huomaamattasi olet torjuva ja varovainen etkä osaa heittäytyä suhteeseen täysillä avoimesti ja luottamuksella. Mutta sitä voi opetella. Tunnista ensin itsestäsi käytös, joka rakentaa muurin ympärillesi ja rupea sitten tietoisesti toimimaan toisin. Jos et pysty omin päin, hae keskusteluapua

Vaikutat itsekin kusipäältä, siksi ihmettelen miten tämä match made in heaven oikein meni pieneeln. Haha

Mietippä näin; mitä kaikkea uutta ja positiivista miehellä on antaa sinulle, ja miten sinun tulee olla miehelle aktiivisesti läsnä saavuttaaksesi se.

Kylmyys ja mitäänsanomattomuus on takuuvarma keino hankkiutua eroon hyvästäkin miehestä.

Sä olet kuonaa ja et vielä itse sitä ymmärrä.

Mulle sopisi ainakin etäinen ja kylmä nainen. Mä olen rauhallinen itsestä huolehtiva kaveri, jolla on aika paljon harrastuksia liikunnasta henkisen puolen juttuihin.

Ei ole itsestään selvää, että päästää toisin "lähelle" samantien. Toiset vaativat luottamuksellisen suhteen ennen kuin voivat heittäytyä tunteilleen. Asioista täytyy voida puhua kumppanin kanssa... http://tinyurl.com/avautumisia

Täällä yks samanlanen.Minut jätettiin ja meillä on yhteisiä lapsia.Mä mietin että mikä meni pieleen.Tiedän että olen kipakka sanomaan asioista.Lapseni olen kasvattanut mielestäni hyvin.Muutettiin kaupungin eri osaan ja aloin saamaan naapurin lapsilta aivan ihmeellistä palautetta.Ajattelin että on vanhemmat puhuneet varmaankin jotain,koska en ole ikinä komentanut muiden lapsia.Ihmettelin sitä miehelleni.
No sitten mieheni tutustui yhteen naapuriin ja kävi hänen kanssaan tupakalla pihalla ja juttelivat niitä näitä.No itse kun en polta niin en käynyt eikä minua muutenkaan kiinnostanut siellä juoruta.
No mieheni muuttui,siis en itsekään tätä ymmärrä mutta muuttui ja halusi eron.No olihan meillä vaikeuksia ollut,mutta en silti tuota odottanut.Nyt me ei olla enää puheväleissä ollenkaan.Meillä on jotenkin kaikki ihan loppu.Siis mikä minulta meni ohi?

Olen joutunut lapsen päiväkodissa puuttumaan pitkin syksyä asioihin ja nyt nekin ovat kärjistyneet niin ettei me puhuta.Tämä tapahtui eromme jälkeen.Toki miehelleni näistä asioista yritin puhua heti tapahtuman jälkeen, mutta ei häntä kiinnostanut kuin kuskata lasta.

Nyt mietin että mikä minussa on pielessä?Tiedän että minulla on sosiaaliset taidot huonot tai sanon asioista väärällä tavalla,mutta en ole koskaan kohdannut tämmöistä.

Olen miettinyt että heräsikö mieheni huomaamaan että olen huono keskustelemaan.Yritin kyllä puhua mieheni kanssa,mutta hän ei koskaan ollut halukas puhumaan muusta kun työstä.En ymmärtänyt tätä ollenkaan.Meillä ei puhuttu siis mistään mitään.Jos kysyin mielipidettä johonkin ei hän osannut sanoa mitään.

Olen ihan tumpelo seurustelemaan.En vaan ymmärrä miten toinen otetaan huomioon.

Minun vanhempani ovat myös eronneet,eikä äitini koskaan ottanut uutta miestä.Huusi todella paljon ja oli huonolla tuulella aina.Vanhempieni suhde oli myös väkivaltainen.Elimme pelossa.

Onko mahdollista että mieheni on pelännyt minua..?Otin aika aikasin veljestäni vastuuta ja minusta tuli vahva,ehkä pelottavakin.Nyt vain suren tätä menetettyä suhdetta,koska yritin tosissani hakea suhteemme aikana apua omaan olooni.Mutta en saanut sitä.Parisuhdeterapiaan ei mies lähtenyt.

Nyt mietin lapsiani,vaikka olen kasvattanut heidät paremmin (rakastavammin ja lempeämmin)kuin minut on kasvatettu,niin mietin sitä että olisiko heidän parempi isällään ja minä voisin erakoitua jonnekin omiin oloihini.Antaa kaikkien olla rauhassa..Osaanko olla heille tarpeeksi hyvä?Osaanko heitä kuunnella?Miestäni en nähtävästi osannut.

Mä tiedän ettei mua ollut koskaan helppo lähestyä ja työnsin häntä pois.Puuttui läheisyys,vaikka mä kaipasin sitä todella paljon,en vain osannut olla helposti lähestyttävä,enkä olla lähellä.Kaipaan häntä,mutta tiedän ettei hän palaa koskaan.

Olen huomannut itsessäni saman piirteen. Mun elämässäni on aina ollut pelkästään upeita miehiä. Siis aivan uskomattoman hienoja tyyppejä, rakkautta on riittänyt, koskaan ei ole petetty eikä hakattu, fiksuja miehiä kaikin puolin siis...
Mutta minä lähden aina karkuun kun alkaa ahdistaa. Ja heti on uusi mies kuvioissa.

Äiti ja isä erosivat kun olin pieni. Äiti ei antanut isän tavata meitä ja meni vuosia ennen kun uudelleen saatiin rakennettua suhde isään. Koko sen ajan isä oli asunut vain parin korttelin päässä meistä, kaivannut meitä kovasti. Äiti haukkui isää ja manipuloi meitä. Onneksi ei onnistunut siinä.

Kävin terapiassa juttelemassa tästä, koska minua oikeasti vaivasi se asia. Miksi jätän ja lähden hyvän miehen luota. Terapeuttini vastasi, että ongelma on jo osittain ratkaistu koska osaan jo etsiä vastauksia ja kyseenalaistaa itseni ja oman toiminnan.

Nyt olen pitänyt taukoa miehistä ja keskittynyt vain itseeni ja omaan hyvinvointiini. Olen torjunut joitakin todella kivanoloisia tyyppejä, koska en ole kokenut olevani vielä valmis suhteeseen. Toivottavasti he ovat ymmärtäneet... tai ehkä ei ihan kaikki :(
Ystäväni kyselevät että olenko rakastunut kun säteilen päivä päivältä enemmän, hymyilen koko ajan, miehet lähestyy rohkeasti...
Vastaan aina että olen rakastunut, itseeni

Suojasin itseni muurilla vanhempieni takia. Äiti manipuloiva, hakkaava, kiero, henkistä väkivaltaa käyttävä juoppo. Isä valehtelija. kummallakin vieläkin ote minuun.
Itsetutkiskelua olen "harrastanut" n.12v. Auttaa jotenkin.
Baarista itselleni miehen löysin. Yhdessä ollaan oltu 8vuotta. Mies vain näki tuskani lävitseni ja halusi auttaa, kuunteli kun olin valmis puhumaan. Rakasti vaikka välillä taas sulkeuduinkin.
Nyt meillä 6v lapsi jota olen vannonut kasvattavani eritavalla kuin minut kasvatettiin. Työtä riittää, välillä esiin kumpuaa lapsena saatu kasvatustapa. Mielen hallinnalla
olen pystynyt muuttamaan kotoa saadun kasvatusmallin melkein kokonaan.
Kaikki on halusta kiinni!

Mistähän näitä ns. kuspäitä oikein sikiää?

Samankaltaisuudet vetävät puoleensa toisiaan, sanotaan. Ei tietenkään aina.

Jos rehdin suomalaisen miehen malli on poissa, niin mihinköhän se johtaa? Lapsi oppii kuitenkin ottamalla mallia vanhemmistaan. Nykyään rehtiys on kuitenkin katoavaa kansanperinnettä kun on mäcci, kokis ja minäite!

Miehen malli on aika hukassa kun kuspäisyys on muotia. Ja niin taitaa olla naisen mallikin. Feminismi meni lopulta niin pitkälle, että koko naiseus meni mukana.

Ihmiset uudelleenkoulutukseen oppimaan ihmissuhdetaitoja. Koulussa niitä ei jostain kumman syystä opeteta. Näin ei voi jatkua tai kohta Finland onkin Assholeland.

Eikä ketään saisi oikeasti kutsua kuspääksi, koska se joka haukkuu on ite!

Pitäkää se mielessä.

ÄLÄ OLE PARISUHTEESSA VAAN HARRASTA VAPAATA SEKSIÄ JOS KERTA PYSTYT SIIHEN KUTEN MIES!!!!NAUTI!!

"Olen muutaman kerran seurustellut,kummatkin miehet ovat olleet todella luusereita ja kusipäitä.Kohdelleet mua kuin roskaa ja kummastakin miehestä jokainen ystäväni on ihmetellyt miksi olen tyytynyt tuollaisiin tapauksiin,kun tasoni on todellisuudessa paljon korkeammalla."

nimenomaan ?

Minullakin on vaikeaa luottaa miehiin. Kaikki johtuu vaikeasta isäsuhteesta varsinkin miten kohteli minua lapsena. Se on heiastanut aikuisena erittäin paljon varsinkin luottamukseen miehiin. Olen levoton ja pelkään jättämistä. Nykyinen mieheni on hyvä, mutta pelko, että hän jättää minut on aina läsnä ja luottamus häneen on joskus pelottavan vaikeaa.

Itse olen myös lapsena tullut tunnevammaiseksi ja pitää sanoa vaikka lähentelen jo 60 ikävuota en vieläkään osaa oikein rakastaa toista niin ehdotta ja syvästi että laittaisin kaikki peliin. Itseäni se ainakin häiritsee kun huomaa että jotenkin *jarru*
aina pikkasen päällä. Muta kun siitä hylkäämisen tunteesta ei vaan pääse eroon vaikka kuinka olen yrittänyt ammatti auttajien avulla sun muiden auttajien kanssa...elämä vaan on sellasta ja sen kanssa oppii elämään.

Nämä tämmöiset on aina ylläpidon tekemiä valheita... ties mihin tarkoitukseen ....?

"Olen 22 vuotias nuori nainen ja tajusin juuri,että"

Ei Kukaan, ei kukaan 22 - vuotias kirjoita saati ajattele olevansa enää nuori 22- vuotiaana !

"Olen 22 vuotias nuori nainen "


Aloituksen tekijä on vanha katkera nuoruuteensa pettynyt nutturapää.

Ap:kannattaisi unohtaa se "tasonsa". Ehkä parisuhdekin sitten onnistuisi.
Mistä näitä itsestään liikoja luulevia pissiksiä riittää?

todella paljon ja lisää tulee koko ajan, kun ihmisten lukumäärä ja rakkaudettomuus lisääntyy koko ajan maailmassa. Jeesuksen Hengessä on rakkaus ja voidaan anoa nimessään. Miten nopeasti ihmisen vammat parantuu sydämestään, on moninaisempi asia, eikä välttämättä koskaan, jos ihmisen vastaanottokyky on rajoittunut, toki en tiedä tätä asiaa tarkasti anomisen ja rukousvastauksen ja syiden ja seurauksien suhteen. Varmuudella Jumala on hyvä Jeesuksessa, ja kannattaa häneen turvata jokaisen, myös niinsanottujen terveiden, jos nyt sellaisia on, ja Jeesus tuli sairaita parantamaan ja hyvä evankeliumi on siksi annettu.

"Olen muutaman kerran seurustellut,kummatkin miehet ovat olleet todella luusereita ja kusipäitä.Kohdelleet mua kuin roskaa ja.."


Mikä oli tämän yksityiskohdan tarkoitus tuossa kontekstissa, haetko jotain sympatiaa asiallesi noin nurkan takaa? Tekstistäsi näkyy oman edun hakuisuus ja itsekkyys jonkin tason narsismi. Varmaan olet joo vaikee tapaus ihan lähtökohtaisesti ja jos tullut äitiis niin tuossa yks syy minkä takia isäs nosti kyntkintä.

Ei siinä

Vilkaisin ketjun läpi. Olet saanut paljon täysin asiattomia vastauksia. Ehkä sinun ei kannattaisi etsiä apua hankalaan tilanteeseesi täältä, koska nämä palstat ovat monille ihmisille vain paikkoja, joissa saa purkaa omaa pahaa oloaan tai tietämättömyyttään muihin ihmisiin.

Voit varmasti oppia monia "mielen" asioita. Ihmisen mieli on jatkuvasti muovautuva, kunhan sitä harjoittaa ja tietty mieli muuttuu ajan kuluessa huomaamattakin esim. ympäristön vaikutuksen mukaan. Sinun olisi tärkeää löytää ns. hyviä ihmisiä elämääsi, sellaisia jotka oikeasti haluaisivat sinun parastasi ja olisivat itse tasapainoisia. Ehkä törmäät vääränlaisiin ihmisiin osaksi siksi, että olet jo lapsuudessa tullut kohdelluksi huonosti ja tavallaan tiedostamattasi etsit tätä samaa kohtelua, joka tuttuna tuntuu näennäisen turvalliselta, vaikka on kaikkea muuta. Mutta luotettavat ihmiset, miehet ja naiset, olisivat nyt olennainen osa hyvää kehitystäsi.

Mieti, miten voisit tutustua uusiin ihmisiin. Miehiin tutustuminen on aina vähän onnenkauppaa. Moni nainen menee lankaan ja joutuu huonosti kohdelluksi. Itsellenikin on käynyt niin. Heidän kanssaan ei sitten opi läheisyyttä, eikä rakastamaan, vaan lähinnä epävarmuutta omasta arvostaan ja hämmennystä siitä, enkö kelpaa. Koska sinua on kohdeltu huonosti, ihmistuntemustutkasi ei ehkä toimi hyvin. Siinä on se sudenkuoppa: lankeat helposti juuri niihin vaikeisiin miehiin, jotka ehkä valehtelevat, käyttävät hyväksi ym. kohtelevat huonosti. Mutta kun tiedät, että ehkä helposti joudut väärään seuraan, voit miettiä tarkoin, kehen tutustut. Vaikka näin on, sinun ei kuitenkaan pitäisi käydä liian kriittiseksi ja kontrolloivaksi, vaan koettaa pysyä avoimena uusille ihmisille. Tämä on vaikea yhtälö, mutta tulet siinä paremmaksi aikaa myöten.

Älä anna kohdella itseäsi huonosti. Muista se aina, suhteessa kaikkiin ihmisiin, miehiin, naisiin, työkavereihin, ystäviin, sukulaisiin jne. Tämä voi olla aluksi vaikeaa, mutta vahvistut siinäkin. Olet yhtä arvokas kuin kaikki muutkin. Ole heille ystävällinen, mutta katso, että sinuakin kohdellaan hyvin. Kaikkien ihmisten kanssa yhteistoiminta ei vain suju ja silloin sinun kannattaa lopettaa sellainen ihmissuhde tai jos poistuminen siitä ei ole täysin mahdollista, niin ole tekemisissä niin vähän kuin mahdollista.

Kun olet löytänyt ns. hyvän ihmisen elämääsi, vaikkapa ihanan miehen, kerro hänelle ongelmistasi. Jos hän on sinulle sopiva, hän ymmärtää sinua ja haluaa olla mukana tielläsi parempaan oloon. Ole rohkea ja osoita välittämisesi sanoilla, kosketuksella, teoilla jne. Ota rohkeasti vastaan hänen lämpimät tunteesi sinua kohtaan. Älä pakene, sulkeudu. Olet rakkauden arvoinen. Ja sinun antamasi rakkaus on arvokasta, juuri sinun.

Arvosta myös taustaasi. Se on ollut vaikea, mutta se on kasvattanut sinut, ainutlaatuisen ihmisen.

Tässä oli vain joitakin ajatuksia. Tämä aihe on niin laaja, että tästä voisi kirjoittaa kirjan. Mutta tärkein viesti on, että voit saada onnellisen elämän, onnellisen parisuhteen.

Sinulle olisi varmasti hyötyä myös ammattilaisen (esim. psykologi) kanssa keskustelemisesta. Viisas mielen asiantuntija voisi auttaa sinua monella tavalla.

ilmeisesti. Ja niin sinä saat kärsiä äitisi tekemistä synneistä koko ikäsi. Jos saat lapsia, myös he kärsivät. "äitienne pahat työt kertautuvat kolmanteen tai neljänteen sukupolveen asti".

Valitettavasti.

"Olen muutaman kerran seurustellut,kummatkin miehet ovat olleet todella luusereita ja kusipäitä."

Toiset asiat maailmassa muuttuvat - toiset eivät.

"Kohdelleet mua kuin roskaa..."

Aikaa kuluu, maailma etenee mutta naisten ala-arvoinen kohtelu ei juuri miksikään tahdo muuttua.

"...on ihmetellyt miksi olen tyytynyt tuollaisiin tapauksiin,kun tasoni on todellisuudessa paljon korkeammalla."

Tämä positiivinen huomio varmasti aiheellinen mutta älä anna sen kuitenkaan nousta päähän.


Itse olen sosiaalisesti täysi katastrofi, mutta arvelisin että sinä vain tarvitset aikaa, kunnioitusta ja varsinkin ymmärrystä. Mistä sitten tällainen mies löytyy, niin onkin toinen tarina...

Ole oma itsesi ja valitse partnerisi ennakkoluulottomasti. Elämässä tapahtuu monia ihmeellisä asioita ja niitä on vaikea ennakoida ja kun löydät sopivan elämän kumpanin, koita pitää hänestä kiinni. Vastoinkäymisiä tulee siinäkin, mutta pinnistelkää silti molemmat.

Taitaa jäädä nykyään median ja viihteen antama kasvatus ja esimerkki kokonaan pois.
1950-1980 kaikki viihde, musiikki, elokuvat ja viihdeuutiset tukivat positiivista suhtautumista elämään ja unelmiin.
Siihen ei välttämättä vanhempia edes tarvittu, voivat rauhassa hakata tosiaan ja ryypätä, sehän oli edesmennen sodan syy.
Lapsia syntyi vain, koska ei ollut ehkäisyjä, kukaan niitä halunut pakko oli vain ottaa vastaan.

NYT murhataa, avataan ruumita, heitetään huulta, puhellaan kevesti, "rakkaus asioista ja vapaa-ajan viihteestä" laitetaan ruumiin sisäelimiä vaa'alle ja naureskellaan.
Murhat ja raiskaukset ovat hyvin arkipäivää sattuuhan sitä, jos sulle on sattunut oma syysi..
Sitä on lähes neljäkymmentä vuotta ainoana viihteenä olleet murhat raiskaukset ja tuhotyöt.. Se on sitä elämää.

Kiitos kaikille asiallisten kommenttien jättäneille,ja niille ei asiallisillekkin.-Annoitte minulle yhden syyn tuntea olevani parempi ihminen :)

Se on jännä miten jotkut käy täällä palstoilla vaan haukkumassa muita ja jättämässä semmoisia kommentteja minkä tarkoitus on vaan murskata ihmisiä.Silläkö saatte itsellenne paremman mielen?

Minä käyn täällä luukemassa tarinoita toisten elämistä,ja mikäli minulla on asiasta kokemusta niin kommentoin omilla kokemuksillani ja yritän niiden pohjalta auttaa.Näin minä saan hyvän mielen.

Mitä tästä voimmekaan päätellä? Saamme hyvän mielen päinvastasista asioista.Toiset saavat auttamalla muita ja toiset murskaamalla muita.Aika jännä.En voisi ikinä kuvitella saavanai hyvää mieltä tuottamalla toiselle huonoa oloa.Eikö se kerro siitä,että ei kovinkaan kultainen sydän taida tuollaisilla ihmisillä olla?

Sama täällä.

Olen kasvanut ilman isää ja äitiä. Olin varmaan lapsena niin ruma että molemmat vanhemmat hylkäsi minut kun eivät kestäneet rumuuttani. Äiti järkyttyi niin pahastiettä alkoi juomaan paljon viinaa ja siitä tuli alkoholisti. No nykyäänkään ei naiset minusta tykkää eivätkä halua mitään koska minusta tuli vaan ällöttävän ruma.

olen ollut aina sitoutumiskammoinen. ajauduin kolme kertaa
naimisiin ja tunsin lopuksi ahdistusta. ukoissa ei ollut mitään
norm poikkeavaa vikaavikaa. he olivat miehiä jotka veivät roska-
pussin ja tulivat useimmiten töistä kotiin tilpussin kanssa. minussa
oli omituinen salattu elämä eli en koskaan ollut kenenkään kanssa ME. nyt vuosia itsekseni elellessä olen löytänyt tasa-
painon läheisyydelle ja itsenäisyydelle. olen ollut aina hyvin seksuaalinen ja eroottinen. minulla on muutama vakipano ja
joskus muitakin....en kaipaa ketään aamuisin vierestäni.
tämä on mun kokemus ja elämä. ihminen voi muuttaa vain itseään. äitiä ja lapsuutta on turha pohtia. itse teemme valinnat.

Oon, ap, myöskin sun ikäinen ja kärsinyt samasta ongelmasta, mutta oon saanut siihen jo paljon apua joogaamisesta. Oon oppinut sen myötä rakastamaan itseäni ja siten pystynyt ottamaan rakkautta ja muita positiivisia tuntemuksia muilta vastaan ja samoin myös pystyn antamaan niitä paremmin muille! Itse teen kundaliinijoogaa, mutta varmaan samoihin tuloksiin pääsee ihan minkä tahansa joogamuodon säännöllisellä ja pidempi aikaisella harjoittamisella, näin uskon. Voimia, kyllä se siitä kuules vielä! :)

Kyllä ihminen voi olla kylmä ihmissuhteissa, vaikka toinen osoittaisi välittämistä. Sellainen suhde ei menesty. Vuosien myötä olen muuttanut asennettani miehiä kohtaan. Jos mies on liian asiakeskeinen kohtaamisessa, niin saa mennä. Mieshän voi olla hyvinkin tunteikas, muttei uskaltaudu tunnekohtaamiseen. Jotenkin vain ei kiinnosta alkaa opettamaan aikuista ihmistä. Ja kuitenkin asenteeni on hyvin toimiva. Ajattelen, että jollekkin toiselle hän on sopiva. Mieluimmin olen yksin kuin epätyydyttävässä suhteessa. Samoin on myös muiden miehen psyykkisten ominaisuuksien kanssa. Tunteiden esilläolo on erittäin tärkeää rakkaussuhteessa.

Itsekin olen luonteeltani kylmä, ja olen oppinut osoittamaan hellyyttä vasta ihanan poikakaverin myötä.

Kun väkisin, hänen mielikseen, vaikkapa kyselen kuulumisia jos ollaan erossa, tai tulen yllättäen halaamaan tai pussaamaan niskaan, vaikka en koe tätä millään tavalla tarpeelliseksi ja se tuntuukin mielestäni kamalan tungettelevalta, niin se että minut "palkitaan" siitä, se että minulle vastataankin halauksiin ja suudelmiin, madaltaa kynnystä osoittaa hellyyttä jatkossakin.

Eli kyllä ihmissuhdetaitoja todella voi oppia ja opetella, sinun täytyy vain löytää oikea ihminen oepttamaan niitä sinulle :)

olisin sulle sopiva "kumppani" kaksi sokeaa kompuroi läpi elämän,tai etsii sopivan

Sitten varmaan kannattaa hommata kissa. Mitä sitä väkisin jos ei vaan osaa.

http://1i.fi/ihanakuumuus

Ei tuo sinun ongelmasi välttämättä johdu isän mallin puuttumisesta, sillä olen minulla on samat ongelmat kuin sinulla ja vanhempani ovat olleet onnellisessa avioliitossa 1968 vuodesta lähtien. Minä olen 43-vuotias nainen.

Olet äitisi hyvän elämän kautta nähnyt, että naisella voi olla hyvä elämä ilman huonoa parisuhdetta. Minä näin tämän saman asian rakkaan mummoni kautta, joka oli yh sinkku.

Ota se positiivisena asiana, että karsit huonot miehet pois elämästäsi. Kyllä niitä ihania kunnollisia on olemassa, jos vaan kelpuuttaa sellainen hyvän miehen elämääsi.
Tsemppiä!

taida mikään parisuhde olla kestävä nykypäivänä. ja en kyllä parisuhdetta itselleni ole hamuamassakaan. Tuntuu et nykypäivänä parisuhteiden taustalla on joku tietty taka-ajatus eli ei olla aidosti mukana vaan siinä on aina jtn juttua. hyväksikäyttöä taloudellisesti, ei osata olla yksin vaan pakko olla joku aina siinä,tee sen eteen kaikkes niin se vaan vittuilee yms.shittiä. tai jos ei ole varaa omaa asuntoon niin majaillaan nurkissa. ja onhan noita..vaikka mitä. jaksa luetellakaan.jotkut saattaa pyöritellä useampaan ukkoo/akkaa yhtäaikaa..

Koppava paskiainen.
Voiko sitä enään ytimeksäämmisesti sanoa?

Rakkauden jo aikoja sitten haihtuneena alkaa ennen niin rakas ja ihailtu kumppani olla koppava paskiainen.

Jos nyt kuitenkin arviodaan vaan näin ikäänkuin maanläheisesti.olihan koppavan paskiaisen kanssa joskus sentään ihan hauskaakin.

Oli juhannus.Sieltä kaislikon seasta tämä likomärkä koppava paskiainen polskutteli kädessään lumpeenkukka-ojensi sen minulle sanoen:-Rakas.

En halua liikoja kritisoida, lähinnä kertoa mielipiteeni, joka nyt on vain minun mielipiteeni. Kiinnitin vain huomiota siihen kun alussa kerroit, että miehet kohtelivat sinua kuin roskaa ja että kun sait läheisyyttä toiselta, sinun oli itse vaikea heittäytyä siihen mukaan.. Lähinnä herätti ajatuksen, että jos sie itsekin olet olemukseltasi ollut "kylmä" niitä miehiä kohtaan, niin ei se lämmön osoittaminen sinulle ole varmasti heillekään ollut helppoa. Ihminen kun monesti peilaa toista ihmistä ja hyvä parisuhde tarvitsee sitä molemminpuolista lämpöä, satsausta ja yhteen hiileen puhaltamista. Jos molempien on vaikea puhua tunteistaan ja läheisyyttä ei kunnolla ole, jää suhde tottakai kylmemmäksi.

Siihen, jos suhde voi huonosti on yleensä 2 osallista. Itseanalyysi on siltä kannalta erittäin hyvästä, että voit tulevaisuudessa yrittää kehittää itseäsi siihen lämpimämpään suuntaan ja opetella puhumaan tunteistasi. Seuraavan kerran kun rupeat suhteeseen, niin koita vaikka ihan tietoisesti puhua enemmän siitä miltä sinusta tuntuu ja kertoa vaikka taustoistasi, jotta toinen parhaimmillaan voisi ymmärtää miksi jotkut asiat suhteessa tuottavat siulle hankaluuksia. Uskon, että kun kaksi ihmistä yrittää ymmärtää toisiaan, niin monta solmua voi aueta siinä samalla, kun huomaa että toinen välittää niistä "vajaavaisuuksista" huolimatta. Niistä kannattaa kuitenkin puhua. Vaikkei se aina helppoa olekaan. :)

Jokainen parisuhde on opettelua ja jokaisesta pieleenmenneestäkin suhteesta voi oppia jotakin. Tsemppiä siulle.