eli litrojen ja kilojen mukaan, ei ole järkee maksaa maan omistamisesta se on jo sairasta touhua,
maataloustuet ruvetaan maksaan tuotannon mukaan
,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
479
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"jäsenvaltioiden saama hehtaarituki muuttuisi EU:n komission esityksessä verrattuna nykytilanteeseen. Suomen asema ei merkittävästi muutu EU:n komission esi- tyksessä. Koska Suomessa hehtaarituki on alle 90 % EU-27:n keskiarvosta, Suomen suorien tukien kokonaismäärä nousee 2,4 miljoonaa euroa nykytilanteeseen verrattuna tukien tasaamisesta johtuen. Tulevan rahoituskauden budjetin tiukkuus on kuitenkin johtanut siihen, että EU:n komissio on pääty- nyt ehdottamaan tukien leikkausta 1,3 % kaikissa jäsenmaissa. Tämä tarkoittaa sitä, että tukia leika- taan myös niissä maissa, joiden tukitaso on alle EU-27:n keskiarvon. Suomessa budjetin leikkauksesta aiheutuu 7 miljoonan euron menetys. Suomen suorien tukien määrä siis laskisi noin 4,6 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä vastaa noin 2 euron menetystä hehtaarilta nykytilanteeseen verrattuna. Komission esitys nostaisi jäsenmaiden suoria tukia tulosten mukaan 13 jäsenmaassa. Suhteessa eniten hehtaarituki nousee Baltian maissa. Euroissa laskettuna uudistuksesta eniten hyötyisivät Puola, Iso-Britannia ja Romania. Suhteellisesti eniten nykytilanteeseen verrattuna menettäisivät Hollanti, Belgia, Italia ja Tanska. Euromääräisesti suurimpia häviäjiä olisivat Italia, Ranska ja Saksa.
Ensimmäisen pilarin suorien tukien jakoa jäsenmaiden kesken tasoitetaan vuodesta 2014 lähtien. YMP:n uudistamisen ympärillä käytävässä keskustelussa on ollut esillä useita vaihtoehtoja tukien uudelleen jakamiseksi. Erilaisten mallien mukaan niin sanottujen uusien jäsenmaiden hehtaarikohtai- nen tukimäärä kasvaisi. Tukimäärän kasvu rahoitettaisiin laskemalla tukitasoja vanhoissa jäsenmaissa. Suomen hehtaarikohtainen tukimäärä on lähellä EU-27:n keskiarvoa, joten erilaisten mallien vaikutus Suomen tukitasoon on pieni. Ostovoimalla korjatussa tasatukimallissa Suomi olisi kuitenkin selkeä voittaja. EU:n komission esityksessä Suomen suorien tukien kokonaismäärä laskee nykyiseen tilantee- seen verrattuna. EU:n komission vuoden 2013 jälkeistä aikaa koskevassa lainsäädäntöesityksessä tukitasoja ta- soitetaan eri jäsenmaiden välillä maltillisesti. Maatalouden rahoitus tullaan pitämään vuoden 2013 tasolla EU:n rahoituskaudella 2014–2020. Vaikka Suomen hehtaarituki on alle 90 % EU-27:n keskiar- von, Suomen saamien suorien tukien kokonaismäärä laskee EU:n komission ehdotuksessa nykytilan- teeseen verrattuna. Rahoituskehyksen tiukkuus on johtanut siihen, että EU:n komissio on päätynyt ehdottamaan ensimmäisen pilarin tukien leikkaamiseen myös niissä maissa, joiden hehtaarituki on alle EU-27:n keskiarvon. EU:n komission näkemyksen mukaan useamman maan on osallistuttava tukitasojen nostamisen rahoittamiseen niissä maissa, joiden tukitasot ovat tällä hetkellä alle EU:n keskiarvon. Tasaleikkaus vähentää jäsenmaiden suoria tukia 1,3 % nykytilanteeseen verrattuna. Tämä pienentää tarvetta tukien leikkaamiseen suurissa jäsenmaissa. Vaikka Saksa ja Ranska ovat esityksessä euromääräisesti kolmen eniten häviävän maan joukossa, ehdotus rahoituksen uudelleen jakamiseksi on tehty niiden tarpeita ajatellen. Ensimmäisen pilarin tukien jako voi vielä muuttua muun muassa sen mukaan, millaiseksi kauden 2014–2020 rahoituskehys ja EU:n komission ehdotus muotoutuu Euroopan parlamentin ja neuvoston käsittelyssä.".
yli puolet eun budjetista maataloustukia ei ole järkeä maksella näille luuseri pummeille tälläisiä summia siksi tukia on jo alettu leikkeleen ja asiaa jatketaan muu ei auta eurooppaa eteneen,,,
Se taitaa olla että halvan ruuan ajat alkaa ohi olemaan. Paluu sodan jälkeiseen aikaan on edessä :(
Tuet sossu arskoille tuotannon mukaan, törkeetä pummimist,,,,,,,