Tjäreborg väittää, että Hotelli Villa Cortesissa (sijaitsee Playa de las Americasissa) voisi olla buffet-illallinen. Hotellista on kerrottu, että heillä ei ole koskaan buffet-illallista.
Tjäreborg johtaa väittämillään kuluttajia harhaan. Toivon, että Tjäreborg viipymättä muuttaa nettitekstejään vastaaman totuutta.
Toistaiseksi en suosittele Tjäreborgin matkoja.
Tjäreborg johtaa väittämillään kuluttajia harhaan. Toivon, että Tjäreborg viipymättä muuttaa nettitekstejään vastaaman totuutta.
Toistaiseksi en suosittele Tjäreborgin matkoja.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Tämä on siis vaan yksi kohde Tjäreborgin kohteista, ei yleistetä. Olemme olleet 14 kertaa Tjärebogin matkoilla eikä ole koskaan ollut ongelmia. Joissain esitteissä voi olla vanhoja tietoja ja jos näin käy niin soittamalla varmaan selviää
Olen ollut käytännössä kaikkien järjestäjien matkoilla.
Samanlaisia ne kaikki ovat kun katsoo kokonaisuutta. Oppaat ovat aina ystävällisiä pienellä palkalla, minä en jaksaisi. Huonoa palvelua en ole kymmenien matkojen aikana saanut koskaan. Välillä ollaan myös omatoimimatkoilla. Osa ei ymmärrä esim. että halvimmalta hotellilta voi vaatia juurikaan mitään.
Oppaista sen verran että kaikilla matkoilla joilla olemme olleet, oppaat ovat olleet loistavia asiakaspalvelijoita. Emme ole heidän palvelujaan monesti tarvinneet lainkaan mutta niinä muutamina kertoina kaikki on sujunut mainiosti.
Ei koskaan Tjäreborgin matkalle: hotellitiedot aivan jotain muuta kuin todellisuudessa, oppaat lapsia ja osaamattomia!
Olin kerran Tjäreborgin matkalla Playa de las Americasissa. Tjäreborgin kautta tilattuna ja maksettuna viikon aamiaiset maksoivat 40 € / henkilö. Paikan päällä hotellista ostettuna saman sai 28 eurolla. :o)
"Paikan päällä hotellista ostettuna saman sai 28 eurolla. :o)"
Kuusi henkilöä pitää miinuksen arvoisena tietoa, että aamiaiset saa hotelliin maksamalla halvemmalla kuin Tjäreborgilta suoraan ostettuna! Härmäläista logiikkaa!
Varmaan tässä tulee alapeukkuja tollolle, joka valittaa asiasta nettipalstalla. Matkatoimiston kautta tehdy varauksen olisi voinut purkaa ja ostaa halvemmalla paikan päällä. Ei se sen kummempaa ole.
a) kannattaa tutustua hotellien omiin nettisivuihin ennen varaamista
b) olisiko asiaa valittaa suoraan Tjäreborgille?
Kyllä on valitettukin, mutta mitähän Tjäre tekee: ei mitään!
Rahat kelpaa, mutta vastetta ei saa. Mutta eipä hätää, osataan sitä matkustaa ilman Tjäreborgiakin:)
Tjäreborgin matkoihin olen tyytyväinen, ainoa mikä on närästänyt oli Tjären lomaluotto, jota pidin retkien maksuun ja tähän se ei Teneriffalla kelvannut. Sen jälkeen irtisanoin kortin. Aina ei voi voittaa!
Varmaan aika kalliita reissuja tulee noilla lomaluotoilla. Kannattaisko matkustaa vasta sitten kun pystyy kaiken maksamaan tulorahoituksella.
Ei millään pahalla, mutta velka on veli otettaessa ja...
Äly hoi, kirjoitin että pidin lomaluottoa retkien maksuun kohteessa yhtenä maksuvaihtoehtona. En varaa retkiä etukäteen, miksi niin tekisin.
Luottolaskun kun maksaa heti, ei korkoa, ei kulua. Sanoisin että se olisi ollut kätevää. Pidän matkassa useampaa kuin yhtä luottokorttia ihan turvallisuussyistä, jos yksi pöllittäisiin niin elämä jatkuisi toisella.
Kuten yleensäkin niin luottokortti on käytännöllinen, ja lopuksi vielä että luottotiedot kunnossa.
Monesti nämä nuoret oppaat ovat ensityöpaikoissaan saamassa tärkeää työkokemusta. Ei siinä kellään alussa muissakaan työpaikoissa ole kaikkea asiantuntemusta. Harmittaa kun joutuvat kärsimään kärttyisiä valittajia. Kellä on samanikäisiä lapsia ymmärtävät varmaan nuoria ja innokkaita oppaita. Minullakin nuori sukulaistyttö oppaana.
Joo ihan sama, käytän itsekin korttia kohteessa paljon, tosin kuittaan kyllä perusostokset debitillä. En ole eläissäni tarvinnut matkanjärjestäjän luottokorttia ja äly hoi, eikö niitä retkiä voi kuitata visalla, masterilla ja mitä noita nyt onkaan. En usko että sulle se Tjären luottokortti on vaan retikiä varten. Sori.
Kuitenkin pitäisi edes yrittää, vaan ei; näytetään nyrpeää naamaa ja ollaan muutenkin niin tympeitä.. Tuolla lailla jos Suomessa kovin pitkään asiakkaita palvelee niin uskoisin työn loppuvan ja äkkiä. Jaksavat kuitenkin sitten illalla bilettää... Toivottavasti oppivat joskus jotakin, luulen kyllä nuo tjären oppaat ovat vain kertakausi oppaita.
2302:lle, mullahan ei enää ole Tjären korttia jos hoksasit. Kortilla maksu on ilmaista, nostoista esim. maksat kulut, minä en.
Ihan sama, monihan kantaa sitten myös kotoa tonneja käteistä, ettei kohteessa tule nostokuluja...
Jokainen hoitelee noita omia finanssiasioitaan parhaaksi katsomallaan tavalla eikä noissa varmaan ole kuin oikeita vastauksia.
Kokemus samasta hotellista kuin alkuperäiselläkin kirjoittajalla. Halusimme nimenomaan buffet-illallisen, koska toisella meistä on pahjoja ruoka-aineallergioita. Buffetista on helpompi ja turvallisempi valita mukava ateriakokonaisuus. Ala carte -annosten koosteesta on vaikeampi saada selvää. Tästä syystä soitimme Tjareborgille ennen kuin varasimme matkan. Meille sanottiin, että kun matkustatte nyt sesongin aikana, niin silloin on buffet-illallinen. Ala carte -illallisen piti olla vain sesongin ulkopuolella. Uskoimme tätä. Mutta perillä paljastui, että buffettia ei ole. Heti ensimmäisen illallisen jälkeisenä yönä toisella oli kovat mahakivut. Loma oli pilalla. Jatkossa sitten pyysimme pelkkää paistettua kalaa ja tiettyjä kasviksia. Tarjoilijat olivat ihmeissään ja varustettuna huonolla englannilla. Heti illallisen jälkeen menimme nälkäisinä ja pettyneinä hotellihuoneeseen syömään kaupasta ostettuja eväitä. Sen piti olla hieno juhlaloma! Rahat kelpasivat, mutta vastinetta emme saaneet. Opasressukkakin vain valitteli ja pahoitteli ("todella pahoillani").
On minullakin ollut matkalla ripuli, toisella nuha, kolmannella oksennustauti.
Nälkäisenä en ole nukkumaan mennyt.
Jos toisella vain on ruoka-aineallergia,miten molemmat olivat nälkäisiä???Eikö toinenkaan voinut syödä kun tarjoilijat eivät osanneet englatia???Käsittääkseni aikuisia ihmisiä matkoilla,ei kun ihmettelen vaan.
Miksi espanjalaisten pitäisi osata englantia?
Elkää ny hyvät ihmiset yhen aterian takia lomaanne pilakko.
Rahhaa vaan tiskiin niin saa mitä pyytää.
netistä saa hotellin tiedot johon kannattaa tutustua etukäteen,jälkeenpäin on turha itkeä omaa mokaansa
voep olla puhvetti tai voep olla jotta ei ou puhvettii, tiijä häntä.
matkat oleet aina , niin Kanarialla kuin muuallakin mielestämme ihan ok järjästettyjä.Joskus jopa extraa kun ovat äkkilähdöllä, määrittelemättömällä hotelilla sijoittaneet upeaan hotelliin
Näin meidän kokemuksilla.Matkoja tehty emännän kanssa yli 30v :)