Yritin kovasti googlettaa, mutta en löytänyt omaa tilannettani koskevaa juttua ainakaan monen yrityksen jälkeenkään. Mutta haluaisin kuulla joltain "asiantuntijalta", onko minussa rahtustakaan bi-seksuaalisuudesta..? Ei sillä että kovasti hinkuisin tai olisin vastaankaan, mutta kun netistä lueskelin niin suurimmassa osassa jutuissa on, että tuntee myöskin seksuaalista vetoa samaan sukupuoleen. Itseäni se lähinnä puistattaa, mutta silti olen ihastunut samaan sukupuoleen muutaman kerran. Nyt viime aikoina parikin kertaa lyhyen ajan sisällä ja en vaan saa ko naisia mielestäni. Ajattelen heitä todella paljon ja tunnen hyvää oloa heitä miettiessäni ja toivon näkeväni heidät aina pian uudestaan ja pyrin hakeutumaan heidän lähelleen. Olen kuitenkin naimisissa miehen kanssa ja siksi tilanne mietityttää kovasti. Näistäkin naisista mietin lähinnä, kuinka ihana olsii viettää heidän kanssaan kahden keskistä aikaa, halailla ja ehkä hieman "pussailla", mutta tosiaan koskaan en ole haaveillut meneväni sänkyyn naisen kanssa. Mistä tässä siis on kyse?
Bi?
Rika88
12416
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ainoa asiantuntija olet sinä itse, kukaan toinen ei voi puolestasi sanoa, mitä olet tai et ole.
Tietysti sanasta biSEKSUAALISUUS voisi päätellä, että seksuaalinen halu on melko keskeisessä osassa tätä identiteettiä.
Puistattaako sinua siis ajatus seksistä myös ihastuksesi kohteiden kanssa? Oletko tuntenut samoin miehiä kohtaan? Tuntuu erikoiselta, että aikuinen ihminen voisi tuntea romanttisen ihastumisen tunteita ja samalla kammota ajatusta seksistä ihastumisensa kohteen kanssa. Siinä tuntuisi olevan kyse jostain muusta seksuaalisuuden solmusta, kypsymättömyydestä kenties.
Tosin usein jokin asia puistattaa meitä lähinnä siksi, että se on vieras ja jollain tapaa pelkäämme sitä. Sinun kohdallasi voisi hyvinkin olla kyse siitä. Osaatko eritellä, mikä seksissä naisen kanssa puistattaa, jos kuitenkin suutelu on ajatuksena miellyttävä?
Eivät kaikki bi:t välttämättä tunne seksuaalista vetoa samaan sukupuoleen, mutta saattavat nauttia seksistä tiettyjen, samaa sukupuolta olevien yksilöiden kanssa. Ei siis niin, että naista himottaa saada pillua vaan että hän haluaa nauttia seksistä ihastuksensa kanssa, joka sattuu olemaan nainen.
En tiedä voisiko syynä sitten olla sekin, että seksi puistataa naisen kanssa, kun en ole mikään seksuaalisesti aktiivinen miestenkään kanssa koskaan ollut. En useinkaan nauti seksistä ja se on lähinnä pakkopullaa, vaikka sitäkin ollaan yritetty piristää vaikka millä keinoin. Olen tullut siinä asiassa siihen tulokseen, etten vain ole niin seksuaalinen. Itselleni riittäisi varmaan kerran-kaksi kuussa seksiä sopivaksi määräksi.
Nyt kun tarkemmin mietin, niin tämän uusimman ihastukseni kohteen kanssa voisin hyvinkin kuvitella harrastavani seksiä. Tietenkään siis mitään en tee, mutta hänen kanssaan ajatus ei tunnukaan niin vastenmieliseltä. Olet varmasti oikeassa tuossa asiassa, että se puistattaa ehkä siksi, että se todellakin on täysin vierasta ja kyllä siinä aika paniikissa voisi olla jos naisen kanssa sänkyyn joutuisi/pääsisi.
No, olen miettinyt aina että suutelu ja rintojen hively olis vielä ok, mutta esim jos mietin jotain alapään nuolentaa, niin ajatus ei kyllä kiihota milläänlailla.
Olen kertonut näistä ihastuksista miehelleni ja hän alkoi hieman huolestua, että aionko kohta vaihtaa leiriä, kun niitä tosiaan on nyt kaksi peräkkäin lyhyen ajan sisällä.
Sä olet ihan täysni kuin minä :) paitsi etten ole naimisissa. Ihanaa löytää joku joka on samanlainen.Oon jo kauan miettinyt oonko oikeasti ainut joka ei osaa määritellä itseään ollenkaan.
En ole täysin hetero, koska ihastun myös naisiin. En ole täysin bi, koska en halua seksiä mitenkään usein. En ole täysin aseksuaalikaan koska seksi kuitenkin kiinnostaa. Olen miettinyt joskus olevani harmaa aseksuaali, mutten ole täysin sitäkään. Olen miettinyt olevani demiseksuaali ja ajatellut, että syy siihen etten halua esim nuolla ketään naista on, ettei minulla ole koskaan ollut seurustelusuhdetta tai kovin läheistä ja turvallista suhdetta naiseen.
..Biseksuaalisuus tarkoittaa sitä että tuntee seksuaalista veto kumpaakin sukupuolta kohtaan, ei sitä että haluaa usein. :D
Ihanaa, että joku on samanlainen! :) Ajattelin jo olevani yksin tilanteen kanssa, kun lueskelin nuita muita keskusteluita ja kaikissa keskusteluissa tunnetaan vetoa myös seksuaalisesti!
Kai minä halusin alkaa sitten lokeroida itseäni siksi, kun tilanne alkoi hämmästyttämään ja etsin sille jotain selitystä. Helppoa olisi saada selitykseksi, että kai sitä sitten on bi, mutta en tosiaan tiedä mikä tässä tilanne on. Ehkä jotenkin alitajuisesti yritän vain olla täysi hetero, koska en ole koskaan ajatellutkaan olevani muuta, mutta ei kai sillä niin väliä. Toistaiseksi aion nimittäin kuitenkin pysyä miehen kanssa naimisissa ja toivoa, että ihastukset menevät ohi ja uusia ei ilmaantuisi. Mutta jos joskus tulee uusia, mieli tekisi päästä kokeilemaan jotain uutta ja miehen kanssa täytyis sit varmaan hieman keskustella.
Naisten välinen läheisyys ja rakasteleminen on niin paljon muutakin, kuin alapään nuolentaa ;) Sinne ei ole mikään pakottava tarve rynnätä heti ensimmäisenä, niinkuin miehillä se tuntuu olevan..
Herää kysymys miksi sinun pitäisi edes lokeroida itsesi, kun voit vain olla oma itsesi ilman turhia stigmoja?
Jokaisen seksuaalisuus on erilainen ja sen ilmenemismuodotkin ovat erilaisia, ei tuohon ole oikeaa tai väärää vastausta. Jos seksi on vastenmielistä, ei sitä tarvitse harrastaa. Etsi kumppani, joka ymmärtää sinua. Ja jos joku asia puistattaa kuten kerroit, ei sitä pakko ole tehdä. Tärkeintä on, että kummankin on hyvä olla eikä ketään pakoteta mihinkaan.
Mutta ympäristö pakottaa lokeroimaan. En ole ketjun aloittaja, mutta koen tilanteeni samanlaiseksi. Mitä vastaan kun kysytään oletko bi? Multa on kysytty tätä joskus ja oon joka kerta vastannut etten ole, koska en ole halunnut vastata mitään muutakaan kun en ole varma. Fantisoin läheisyydestä ja viimeisen puolen vuoden sisällä jopa seksistä naisten kanssa ja ihastun naisiin useammin kuin miehiin, eli en voi olla täysin hetero. En ole koskaan ollut kenenkään naisen kanssa enkä sen takia tiedä onko tämä vain fantasiatasolla tapahtuvaa, ja muuttuuko se sitten kun edessäni on oikeasti nainen. Mitä jos en kiihotukaan ja menen vain paniikkiin?
Kokeile. Mitä häviät? Minä olen mies ja hyvin erilaisessa tilanteessa sikäli, että olen kyllä mielelläni harrastanut seksiä miesten kanssa menneisyydestäni, mutta minkäänlaisia romanttisia tunteita en tunne miehiä kohtaan. En ole vuosiin ollut sänkypuuhissa miesten kanssa vaan elän naisen kanssa, joten voi kai sanoa, etten toteuta biseksuaalisuuttani mitenkään.
En myöskään katso esim. homopornoa, sillä jostain syystä miesten välisen seksin katsominen ällöttää minua hiukan, vaikka itse teosta nautinkin.
Koen kuitenkin, että kysyttäessä minun olisi vastattava olevani bi, sillä en mielestäni sovi heteronkaan rooliin vaikka ns. heterosuhteessa elänkin.
Ympäristö voi lokeroida niin paljon kuin haluaa, mutta kukaan ei pakota siihen lähtemään mukaan. Siinä on se iso ero: lokeroitko itse itsesi vai tekeekö ympäristö sen. Ensimmäinen ratkaisee kaiken.
Muut eivät voi päättää sun suuntautumistasi ja identiteettiä. Eikä sulla täydy edes olla sellaista! Ei minullakaan ole. En ole hetero, bi enkä homo. Olen vain ja katson mitä elämä tuo eteeni!
Voi toki valita itselleen jonkin identiteetin jos siltä tuntuu.
Sitten on vielä se että joskus saattaa olla niin että on vaikka seksuaalisesti kiihoittunut vain naisista, mutta haluaa romanttisen suhteen miehen kanssa. Seksi ja romanttinen kiinnostuminen eivät ole aina sama asia. Joskus sitä haluaa vaikka olla fyysisesti jonkun henkilön lähellä kuitenkaan tuntematta seksuaalista kiihottumista. Itse olen kiinnostunut monesti miehistä romanttisesti ja naisista taas seksuaalisesti.
Ihmisen seksuaalisuus on ihmeellinen asia jota ei mun mielestä voi sulkea tiettyyn lokeroon kenenkään kohdalla. Mutta tämäkin on vain minun näkemykseni, ei mikään absoluuttiinen totuus. Mutta ehkei totuutta olekaan?
Sinulla on aika rajoittunut käsitys naisten välisestä seksistä, jos saan sanoa. Yrität miettiä mitä olet ja samalla pohdit suuseksin antamista naiselle.
Kuka on sanonut, että suuseksi olisi pakollista kahden naisen välisessä parisuhteessa? Ollakseen lesbo tai biseksuaali ei tarvitse asettua seksielämässään mihinkään ennalta määriteltyyn muottiin, joka on syntynyt omien oletusten pohjalta. Myös lesbolla ja biseksuaalilla naisella on oikeus määritellä, mistä pitää ja mistä ei ja mitä seksielämältään haluaa.
Toiset pitävät suuseksistä, toiset eivät. Toiset pitävät penetroivasta seksistä, toiset eivät. Toiset pitävät eri alueiden koskettelusta, toiset eivät. Toiset pitävät tribadismista, toiset eivät. Toiset pitävät seksileleluista, toiset eivät. Ja niin edespäin. Ei ole mitään yhtä oikeaa tapaa harrastaa seksiä kahden naisen suhteessa. Kertoo melkoisesta itsekunnioituksen puutteesta kuvitella, ettei kahden naisen suhteessa saisi määritellä oman seksuaalisuutensa ja seksuaalisen mielenkiintonsa rajoja ja kuunnella itseään sen suhteen, mikä on itselle mielekästä ja nautinnollista.
Terveisin lesbo, jolla ei ole mitään erityistä tarvetta saada suuseksiä, mutta joka erittäin mielellään antaa sitä.