Riviera hotelli

Aurinkomatkoilla oleva hotelli, kertokaa risut ja ruusut
3234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olimme kyseisessä hotellissa syksyllä 2012. Hotelli sijaitsee hyvällä paikalla ihanan puiston ja rannan tuntumassa. Hotelliin kuuluu kolme erillistä rakennusta ja olimme uusimmassa. Huoneet ja parvekkeet olivat aika pienet mutta erittäin siistit. Ystävällisen henkilökunta ja aivan ihana puolihoitoruokailu. Uima-allasalue on myös pieni mutta rantahan on lähellä. Suosittelen.

Äänestä

Hei
Olin viime kesänä 2 viikkoa tässä hotellissa ja sijainti aivan loistava, kaikki olennainen kävelymatkan päässä. Samaa mieltä kaikesta, kun ylempi vastaaja. Ainoa negatiivinen juttu oli hotellin aulassa oleva undulaatin häkki ja linnun hoito, aina ei ollut ruokaa ja vesipulloa ei vaihdettu moneen päivään.

Viereinen puisto upea, joka päivä siellä kävi hääpareja kuvauttamassa itseään. Puistossa rautaporttien takana vanha hautausmaa, jonne joka ilta tuli käveltyä. Siellä oli rakennettu kissoille pesiä ja ruokapaikkoja, kissoista pidettiin hyvää huolta ja siellä vilisikin monta pentuetta ja aikuisia kissojakin paljon, tulivat aina tervehtimään mouruen.

Paljon tykkäsimme olla rannalla ja uimassa, allasalue oli tosiaan pieni. Aurinkotuoli- ja varjolippuja kannattaa ostaa hotellin neuvonnasta, on halvempaa. Rantabulevardilla useassa kohdassa kuntoiluvälineitä jokaisen käytettävissä. Lähellä paikallisten ruokakauppoja, joissa edullisempaa kuin turisteille tarkoitetut super-marketit, haettiin esim. jäätelöä, sipsiä, limppareita ja vettä.

Olemme varanneet uuden matkan tälle kesälle tähän samaan hotelliin, suosittelen !

Äänestä

Hei!

Olen ollut hotelli Rivierassa useita kertoja ja aina ollut tyytyväinen. Parasta aikaa hotellissa on meneillään iso saneeraus, joten paikka lienee vieläkin parempi tulevaisuudessa. Hotelli avataan 1.4. uudelleen. Suosittelen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aravat 1 kirjoitti:

Aurinkomatkoilla oleva hotelli, kertokaa risut ja ruusut

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu