värinäkö vaiva

sannax

Pari vuotta sitten kiinnitin huomiota, että punainen värikorostuu silmissäni. Kirkkaan punainen teksti kirkkaan sinisellä/vihreällä taustalla, niin punainen pomppaa silmään lähes 3D. Aina kun laitan silmät kiinni oikeassa silmäkulmassa väräjää "sateenkaari". Välillä en saa edes punaisesta tekstistä selvää kun se sumentuu silmissä. Vuosi sitten sain epilepsia diagnoosin, mutta neurologi ei edes ottanut kantaa näköhäiriöön, koska ei kuulu hänen alaansa, neuvoi silmälääkäriin. Kävin silmälääkärissä, eikä mitään vikaa löytynyt, ainoastaan silmän paineet hieman koholla/rajalla. Kävin muutaman kerran tarkistuksissa ja samoja raja tuloksia. En sitten enään käynyt kun sanoivat, että jännityskin voi nostaa paineita. (ja jännitän kauheasti :)Kuulostaako ongelmani yhtään tutuilta/ herättääkö ideoita? Lekureista ei ole ollut apua, mutta vaivaa minua kovasti. Ai niin 20 vuotta olen käyttänyt on/off miinus laseja n.-1,5.

2

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei ole mikään värinäkö ongelma.
      Vastavärit tekevät noin ihmisen silmissä koska kontrasti on niin suuri.
      Samoin kuin keltainen teksti violetilla pohjalla.

      • värinäkö

        OK, lohdullista, kiitti:) Mistähän johtuu, että olen huomannut asian vasta parina vuotena? Ikä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18554
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      57
      5458
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      5077
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      33
      4987
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      38
      4811
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      76
      4705
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4273
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      3937
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      40
      3204
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2909
    Aihe