Minulle tärkeä ihminen raiskattiin viime yönä.. Olen pahasti lukossa ja nyt en tiedä mitä tehdä.. Ajattelin että olisiko muita joille tapahtunut samaa, kun koita nyt pärjätä ja kyllä se siitä eivät oikein tuo lohtua tähän tilanteeseen....
Raiskaus
5
1301
Vastaukset
- ei kannata yrittää
raiskaus on laillinen ja hyväksytty rikos länsimaisessa yhteiskunnassamme. Yhdysvalloissa raiskaajat useimmiten tuomitaan, samoin useissa kehitysmaissa. Suomi ei valitettavasti vielä täytä sellaisia kriteereitä, että se voisi pitää toisen elämän tuhoamista kiellettynä. Suomessa ei siis kannata raiskauksesta lähteä puhumaan sen enmpää poliisille kuin oikeudelle. Ainoa joka voi helpottaa asiasta selviytymisessä, on oma apu. Eli jos uhri löytäisi sellaisen miehen joka ei hyväksy tappoa tai raiskausta, niin sellainen voisi kätdä uskottavasti hieman puhuttelemassa raiskaajaa. Raiskauksissa on sellainen yhteiskunnallisesti kyseenalainen laillisuus, että tuollaisen "rikoksen" seurauksena syntyy uutta elämää, useita kymmeniä lapsia vuosiottain saa alkunsa vastoin tahtoa. Siitä vastaa kuitenkin vain sen kohdun omistaja joka teon kohteeksi joutuu. Ehkä tilanne muuttuu sitten kun raiskauksen tai murhan kohteeksi joutuu joku oikeusviranomainen tai hänen lapsi. Yleensä jotain aletaan tehdä vasta kun joltain menee henki.
- Leksa
Edellisellä kirjoittajalla on varmaan omat syynsä vuodatukseensa, mutta jottei totuus unohtuisi:
1) raiskaus on rikos, joka ei todellakaan ole millään lailla laillinen eikä hyväksytty teko yhteiskunnassamme, vaan paremminkin raiskaajat ovat jopa rikollisten keskuudessa pohjasakkaa. Soveltuvat lainkohdat löytyvät esim. FINLEX:istä (www.finlex.fi, hakusanaksi "raiskaus"). Pähkinänkuoressa kuitenkin:
- yrityskin on rangaistava teko
- "tavallisesta" raiskauksesta tuomio 1-6 vuotta linnaa
- törkeästä 2-10 vuotta
2) Tilastokeskuksen sivuilta näkee, että raiskauksia ilmoitettu poliisille tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla 352 kpl.
3) Tuomioista en helposti löytänyt tilastoa, mutta lehtijutuista päätellen niitä jaetaan.
Nämä nyt lähinnä vastineena nimimerkille "ei kannata yrittää".
Sitten:
Tärkeää olisi, että raiskattu henkilö tekee rikosilmoituksen poliisille mahdollisimman pian, ja käy siihen liittyen lääkärintarkastuksessa, joka voi muutenkin olla tietty paikallaan. Siitä sitten lähtee lakirattaat pyörimään.
Uhri ja hänen läheisensä elävät varmasti vaikeaa aikaa, ja ulkopuolinen "ammattituki" voi auttaa asian työstämisessä, tämmöiseen on joku auttava puhelinkin muistaakseni. Jaksamisia... - pahoittelut
Leksa kirjoitti:
Edellisellä kirjoittajalla on varmaan omat syynsä vuodatukseensa, mutta jottei totuus unohtuisi:
1) raiskaus on rikos, joka ei todellakaan ole millään lailla laillinen eikä hyväksytty teko yhteiskunnassamme, vaan paremminkin raiskaajat ovat jopa rikollisten keskuudessa pohjasakkaa. Soveltuvat lainkohdat löytyvät esim. FINLEX:istä (www.finlex.fi, hakusanaksi "raiskaus"). Pähkinänkuoressa kuitenkin:
- yrityskin on rangaistava teko
- "tavallisesta" raiskauksesta tuomio 1-6 vuotta linnaa
- törkeästä 2-10 vuotta
2) Tilastokeskuksen sivuilta näkee, että raiskauksia ilmoitettu poliisille tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla 352 kpl.
3) Tuomioista en helposti löytänyt tilastoa, mutta lehtijutuista päätellen niitä jaetaan.
Nämä nyt lähinnä vastineena nimimerkille "ei kannata yrittää".
Sitten:
Tärkeää olisi, että raiskattu henkilö tekee rikosilmoituksen poliisille mahdollisimman pian, ja käy siihen liittyen lääkärintarkastuksessa, joka voi muutenkin olla tietty paikallaan. Siitä sitten lähtee lakirattaat pyörimään.
Uhri ja hänen läheisensä elävät varmasti vaikeaa aikaa, ja ulkopuolinen "ammattituki" voi auttaa asian työstämisessä, tämmöiseen on joku auttava puhelinkin muistaakseni. Jaksamisia...vaikka laki soisi mahdollisuuden 1-10 vuoden tuomioon teosta riippuen, on tämän sosiaalivaltion oikeuskäytäntö eri linjoilla. rikollista suojellaan kaikin mahdollisin tavoin ja todennäköinen tuomio pari tuntia yhdyskunta palvelua, turussa ja itärajalla hovioikeus kumoaa senkin. Kysymys kuuluikin uhrin ja hänen ystäviensä auttamisesta, kunnasta riippuen terveyskeskuksesta voi löytyä keskustelukumppania tai sitten on valtakunnallinen raiskattujen tuki ry.
- Leksa
pahoittelut kirjoitti:
vaikka laki soisi mahdollisuuden 1-10 vuoden tuomioon teosta riippuen, on tämän sosiaalivaltion oikeuskäytäntö eri linjoilla. rikollista suojellaan kaikin mahdollisin tavoin ja todennäköinen tuomio pari tuntia yhdyskunta palvelua, turussa ja itärajalla hovioikeus kumoaa senkin. Kysymys kuuluikin uhrin ja hänen ystäviensä auttamisesta, kunnasta riippuen terveyskeskuksesta voi löytyä keskustelukumppania tai sitten on valtakunnallinen raiskattujen tuki ry.
Nyt löytyi hieman tilastoakin aiheesta, esim. http://www.om.fi/optula/uploads/5t3adft.pdf (kyseisen pdf:n sivu 5, Taulukko 44)
Arviointia vaikeuttaa jonkin verran "nipputapaukset", joissa samalla kertaa on tuomittu monesta eri rikoksesta, mutta jotain käsitystä saa katselemalla yksittäisrikosten keskirangaistuksia. Tuomiot tulevat tosiaan aikalailla skaalan alapäähän, vuonna 2000 n. 25 kuukautta, ja suurin osa on selvinnyt ehdollisella tuomiolla. Verrattuna vaikka huumerikoksiin (törkeästä 36.3 kk keskim. vuonna 2000), niin onhan se kieltämättä aika vähän. Ja uskon, että uhria sapettaa, jos tekijä selviää ehdonalaisella.
Yksi selitys kohtalaisen "kevyille" tuomioille voi tietysti olla se, että tuomioistuimen on vaikea saada riittävän vahvaa näyttöä teon "törkeysasteesta". Useinhan tapaus on sellainen, että uhri ja tekijä tuntevat toisensa entuudestaan, ulkopuolisia todistajia ei ole, alkoholilla on osuutta asiaan... Puskasta puukon kanssa hyppäävät "pipo-raiskaajat" ovat (onneksi) harvinaisia. Tämä nyt siis ei tarkoita, että olisin jotenkin sitä mieltä, että se tutun suorittama raiskaus olisi jotenkin kivempaa. Pointti on vaan homman luonteen osoittamisen vaikeus oikeudessa.
- Anonyymi
Raiskkajan saa pahoinoidellä pahoin, jos mieli tekee.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2317806
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s455360- 594832
- 763527
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162035Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗322001- 311859
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441717Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin1441714- 381672