Onko oikein?

waldo741

Vuokrasimme anoppini miehen omistaman vanha OK-talon Multialta. Hän ostikin sen juurikin vuokraus mielessä meille. Hintaa talolla ja 3,63Hehtaarilla oli
56 500€. Tukkipuut hän möikin välittömästi metsästä, sekä pihapiirin vanhan aitan. No kuitenkin, meillä on ollut usko siitä, että ostaisimme talon joskus tulevaisuudessa
omaksemme. Olemme remontoineet kaikki huoneet. Irrottaneet tapettia ja maalanneet seinät, katot, listat ja vanhat tummat ikkunatkin maalasimme valkoisiksi. Talosta on tullut oikein hieno ja moderni,
meidän työmme jäljiltä. Vuokraisäntä on maksanut maalit, mutta me olemme ilmaiseksi tehneet työt...Sekä olen ollut auttamassa ulkoseinien kanssa, viemärin sulatuksessa, ja muussa remonttissa yhteensä noin
10-15 päivänä, 6-8 tuntia per päivä. Eli onhan tästäkin kertynyt jo ilmaisia työtunteja noin 100...Ja toiset sata on vähintäänkin mennyt muussa laitossa.
No nyt kun kyselimme talon myyntihintaa vuokratontilla, se olisi yli 40000€. Noin korkea hinta koska talon arvo on noussut. Eikös me olla aikatavalla omalla ilmaisella työllämme, juurikin talon arvoa nostaneet?
Emme missään nimessä ole tätä ostamassa tuohon hintaan, eikä enään periaatteestakaan haluta tehdä tuon koijarin kanssa enään yhteistyötä. Kuinka saada korvausta omalle työlle?

3

246

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • määääääää

      1) Jos se ei halua vapaaehtoisesti maksaa niin ette voi mitenkään saada mitään korvauksia.

      2) Hän voi pyytää talosta mitä haluaa.

      3) Tässä on kyse teidän suvun sisäisistä asioista.

      • Multia ja Keuruu

        Esittäkää lasku omistajalle ja varautukaa irtisanomiseen ja lopulliseen välien rikkoutumiseen!


    • hmmmm

      tän takia kannattais aina sopia kaikki etukäteen ja kirjallisena, jälkeenpäin on hankala tehdä mitään :(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      412
      9096
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      188
      3692
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      20
      2163
    4. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      86
      1357
    5. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      27
      1125
    6. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      66
      1112
    7. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1100
    8. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      79
      1095
    9. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      106
      1046
    10. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      1043
    Aihe