Onko oikein?

Vuokrasimme anoppini miehen omistaman vanha OK-talon Multialta. Hän ostikin sen juurikin vuokraus mielessä meille. Hintaa talolla ja 3,63Hehtaarilla oli
56 500€. Tukkipuut hän möikin välittömästi metsästä, sekä pihapiirin vanhan aitan. No kuitenkin, meillä on ollut usko siitä, että ostaisimme talon joskus tulevaisuudessa
omaksemme. Olemme remontoineet kaikki huoneet. Irrottaneet tapettia ja maalanneet seinät, katot, listat ja vanhat tummat ikkunatkin maalasimme valkoisiksi. Talosta on tullut oikein hieno ja moderni,
meidän työmme jäljiltä. Vuokraisäntä on maksanut maalit, mutta me olemme ilmaiseksi tehneet työt...Sekä olen ollut auttamassa ulkoseinien kanssa, viemärin sulatuksessa, ja muussa remonttissa yhteensä noin
10-15 päivänä, 6-8 tuntia per päivä. Eli onhan tästäkin kertynyt jo ilmaisia työtunteja noin 100...Ja toiset sata on vähintäänkin mennyt muussa laitossa.
No nyt kun kyselimme talon myyntihintaa vuokratontilla, se olisi yli 40000€. Noin korkea hinta koska talon arvo on noussut. Eikös me olla aikatavalla omalla ilmaisella työllämme, juurikin talon arvoa nostaneet?
Emme missään nimessä ole tätä ostamassa tuohon hintaan, eikä enään periaatteestakaan haluta tehdä tuon koijarin kanssa enään yhteistyötä. Kuinka saada korvausta omalle työlle?
4296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

On oikein.

Äänestä

Mieti vielä sellaista pientä seikkaa, ettå tarvitsetko pankista lainaa!?

Lainan saamiseksi vuokraoikeuden tulee olla kirjaamiskelpoinen, eli vapaasti siirretävissä ja voimassa ainakin 30 vuotta, muuten ei lainaa sitä vastaan saa. Toisaalta, kunhan se on kirjaamiskelpoinen, niin saat ajan myötä takaisin ne sijoittamasi työtunnit eikä "vuokranantajalla" ole mitään oikeutta puuttua asumiseenne. Lisäksi vuokraoikeuden perustaminen on varainsiirtoverosta vapaa. Eli osta nyt ihmeessä jos voit, noin halpaa täydellisessä kunnossa olevaa taloa et muualta saa.

P.S. Mitään korvausta omasta työstä et saa, ellei sitä ole kirjattu nykyiseen vuokrasopimukseen.

Äänestä
  • Nyt suu kiinni.

    Vuokranantaja on ollut hyväntekijä.

    Hänen tehtävänsä ei ole auttaa Teitä taloudellisesti, vaan hyötyä omasta investoinnistaan.

    Omistaja on myynyt puuta, maksanut remppatarpeet, ilman, että on nostanut vuokraa parannetusta kiinteistöstä.

    Tämän lisäksi hän alentaa kiinteistön arvoa melkein 20 tonnia. 100h töitä saa joltain toimi nimeltä reilulla 2000 €urolla, joten vähän mittasuhteita tähän.

    Äänestä

Se talo pitäisi saada ilmaiseksi, kun olette tapettiakin irrotelleet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Waldo741 kirjoitti:

Vuokrasimme anoppini miehen omistaman vanha OK-talon Multialta. Hän ostikin sen juurikin vuokraus mielessä meille. Hintaa talolla ja 3,63Hehtaarilla oli
56 500€. Tukkipuut hän möikin välittömästi metsästä, sekä pihapiirin vanhan aitan. No kuitenkin, meillä on ollut usko siitä, että ostaisimme talon joskus tulevaisuudessa
omaksemme. Olemme remontoineet kaikki huoneet. Irrottaneet tapettia ja maalanneet seinät, katot, listat ja vanhat tummat ikkunatkin maalasimme valkoisiksi. Talosta on tullut oikein hieno ja moderni,
meidän työmme jäljiltä. Vuokraisäntä on maksanut maalit, mutta me olemme ilmaiseksi tehneet työt...Sekä olen ollut auttamassa ulkoseinien kanssa, viemärin sulatuksessa, ja muussa remonttissa yhteensä noin
10-15 päivänä, 6-8 tuntia per päivä. Eli onhan tästäkin kertynyt jo ilmaisia työtunteja noin 100...Ja toiset sata on vähintäänkin mennyt muussa laitossa.
No nyt kun kyselimme talon myyntihintaa vuokratontilla, se olisi yli 40000€. Noin korkea hinta koska talon arvo on noussut. Eikös me olla aikatavalla omalla ilmaisella työllämme, juurikin talon arvoa nostaneet?
Emme missään nimessä ole tätä ostamassa tuohon hintaan, eikä enään periaatteestakaan haluta tehdä tuon koijarin kanssa enään yhteistyötä. Kuinka saada korvausta omalle työlle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu