Niin, siis koiran olen pitkän harkinnan jälkeen päättänyt ottaa mutta mikä rotu sitten sopisi rivitaloon? Aamulla voisin tarjota koiralle liikkuntaa 15 minuutista 20 minuuttiin, päivällä aikaa tunti ja illalla puoli tuntia. Olen joskus omistanut jackrusselinterrierin ja meillä käy välillä sellainen ranskanbulldoggi hoidossa, joten kokemusta jonkin verran on.
Vastaukset 12
- ftfrtyhgk
ranskis siinä mielessä hyvä rivitaloon, että ei juurikaan hauku. mutta tekemistä ja liikuntaa olisi hyvä tarjota enemmän kuin tuo mitä ajattelit. Samoin russelin kanssa, aivotyö yms tärkeää jottei tylsisty.
Samoin mielestäni suurin osa terriereistä kaipaa vähint.2h/pv ulkoilua ja /tai liikuntaa.
Älä ota isompaa tai ainakaan vaativampaa rotua.
Miten olisi esim.kiinanpalatsikoira?- suomiusa
Miksi ei saisi ottaa isompaa rotua? Monet pienet ovat paljon aktiivisempia ja vaativat enemmän liikuntaa ja tekemistä, kuin isommat. Vaativampaa rotua en minäkään suosittelisi.
Rotuja, joita sinulle voisi sopia, on liian paljon listattavaksi. Tuo liikunta, jonka mainitsit on toki hyvä, mutta itse kyllä suosittelisin vähintään 4 lenkkiä päivässä. Pari lyhyempää ja pari pidempää vaikka. Ja entäs muu aika jonka olet koiralle valmis antamaan? Loppujen lopuksi nuo ajat muokkautuvat sitten ajan kanssa kuitenkin. - sissusi
suomiusa kirjoitti:
Miksi ei saisi ottaa isompaa rotua? Monet pienet ovat paljon aktiivisempia ja vaativat enemmän liikuntaa ja tekemistä, kuin isommat. Vaativampaa rotua en minäkään suosittelisi.
Rotuja, joita sinulle voisi sopia, on liian paljon listattavaksi. Tuo liikunta, jonka mainitsit on toki hyvä, mutta itse kyllä suosittelisin vähintään 4 lenkkiä päivässä. Pari lyhyempää ja pari pidempää vaikka. Ja entäs muu aika jonka olet koiralle valmis antamaan? Loppujen lopuksi nuo ajat muokkautuvat sitten ajan kanssa kuitenkin.Irlannin susikoira olisi paras valinta rivitaloon.
- ???
Suosittelisin ehdottomasti, että harkitset vakavasti yhden tai kahden koiran hoitajaksi ilmoittautumista. Hyviä koirahoitopaikkoja tarvitaan ja silloin et sitoudu oman koiran jopa 20 vuoden hoitamiseen, joka voi olla sekä henkisesti että myös taloudellisesti aika raskasta.
Ketjussa - Miksi haluat vaativan koiran? - on hyvää asiaa koiran ottoa harkitsevalle. Suosittelen senkin lukemista. - Ei pahvinukke
Hienoa, että suhtaudut vakavasti uuden perheenjäsenen hannintaan. Koiran emäntänä/isäntänä oleminen on elämäntapa. Ei ole mahdollista lokeroida koiraan käyttämääsi aikaa. Voit joutua nousemaan yöllä, viemään koiraa ulos, jos sillä on vatsanpuruja. Kannattaisi toimia muutaman 'naapurin' koiran hoitajana. Laita ilmoitus lehteen.
- Ei pahvinukke
Hienoa, että suhtaudut vakavasti uuden perheenjäsenen hannintaan. Koiran emäntänä/isäntänä oleminen on elämäntapa. Ei ole mahdollista lokeroida koiraan käyttämääsi aikaa. Voit joutua nousemaan yöllä, viemään koiraa ulos, jos sillä on vatsanpuruja. Kannattaisi toimia muutaman 'naapurin' koiran hoitajana. Laita ilmoitus lehteen.
- No tietysti
Mäykky.
Sekin on pitkä. - dgfgfd
No meillä oli kettuterrieri ja hyvin meni. :) Leikkisä ja iloinen oppivainen rotu.
- Anonyymi
joopa joo. kettä kiinnostaa ¨=prllt
- kkfkfkmfmfmmföfölkk
Jätä ottamatta ja ota sitten myöhemmässä elämänvaiheessa. Jos aika on noin kortilla, ei oikeasti tule yhtään mitään. Pentuna se koira tarvitsee vähän aikaa 24h aikaasi. Siitä se sitten vähenee pikkuhiljaa niin että jollekin muullekin asialle voi aikaa olla. Mutta tuolla minuuttipelillä ei siis onnistu aikuinenkaan koira. Koiralle annetaan aikaa sen verran, kuin se koira sitä tarvitsee. Se on perheenjäsen, eikä mikään massatuotantolehmä karsinassa.
Jos viikkokin on mahdollista pitää lomaa, alkuun pääsee vallan mainiosti.- ei kiireellä
Täysin samaa mieltä, pennun kanssa menee aikaa, siinä ei aamulla kahveja keitellä kun ollaan jo ulkona. Samoin aikuisenenkaan koira ei elä minuuttien kanssa, jos on vatsasekaisin käydään tiuhemmin ja joskus taas menee todella kauan ja odotellaan tähtien oikeaa asentoa jne. että isompi hätä tulee.
- Anonyymi
Ei mikään, eikä' mihikään taajamaan. Hanki dildo, vaikka verkkovirralla toimiva niin ei väsy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.191168Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke57965Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63933- 54863
- 51761
- 61715
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81696- 82662
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le37660Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29596