Metsänomistajalla pitäisi olla oikeus kieltää marjanpoiminta vetoamalla riistaruokintaan. Ei siinä mitään järkeä ole että thaikut nyppivät teerien ja metsojen marjoja ja linnut joutuvat käyttämään enemmän aikaa etsiessään ravintoa samalla altistuen vaaroille.
Marjanpoiminta voitava kieltää!
9
193
Vastaukset
- Jagdpanther
Kyllä sinne mehtään marjoja jää enemmän ku tarpeeksi jos ei halla oo kaikka vieny joka tapauksessa. Tosin noitten thaikkujen poimintatapoja ja tapoja yleensäkki sais aika paljon parantaa.
- Kyllä myöskin
punapipoväen olisi syytä korjata tapojaan. Esimerkiksi hirvenmetsästäjien ja sorsastajien jäljiltä löytyy käsittämättömiä määriä roskaa, tyhjiä kaltatölkkejä ja rikottuja viinapulloja yms. Ei voi kun ihmetellä millaista sikailua nuo 'mehtuureissut' oikein on.
- Punaniskojen hupi
Kyllä myöskin kirjoitti:
punapipoväen olisi syytä korjata tapojaan. Esimerkiksi hirvenmetsästäjien ja sorsastajien jäljiltä löytyy käsittämättömiä määriä roskaa, tyhjiä kaltatölkkejä ja rikottuja viinapulloja yms. Ei voi kun ihmetellä millaista sikailua nuo 'mehtuureissut' oikein on.
Pahinta on, että huvimetsästäjien jäljiltä luontoon jää miljoonia haavakkoja kitumaan jouduttuaan huvittelevien junttien ammuskelun ja pilkan kohteiksi.
Eläinten ammuskelu harrastuksen merkeissä on pahuutta ja väkivaltaa luontoa vastaan. - Jagdpanther
Kyllä myöskin kirjoitti:
punapipoväen olisi syytä korjata tapojaan. Esimerkiksi hirvenmetsästäjien ja sorsastajien jäljiltä löytyy käsittämättömiä määriä roskaa, tyhjiä kaltatölkkejä ja rikottuja viinapulloja yms. Ei voi kun ihmetellä millaista sikailua nuo 'mehtuureissut' oikein on.
Sorsastajien jäljiltä noita on löytynykki muttei hirviporukassa katella roskaamista ollenkaan. Palavat kun lentää nuotioon ja muuta roskaa ei tule.
- hippi7
Ei ainakaan niin pahaa roskaamista, kun ituhippien bongausreissut. Löytyy aina lintutorneilta kaljatölkkejä, karkkipusseja ja kannabissätkän tumppeja!
- Tätä ne metsästäjät
haluaa. Punaniskat kuvittelee että metsät kuuluu eläimineen pelkästään 'metsästäjille' ( lue luonnon raiskaajille ja tappajille). Metsiin ei kaivata retkeilijöitä, marjastajia, sienestäjiä, suunnistajia, valokuvaajia eikä ketään muitakaan jotka nauttii luonnosta muuten kuin tappamalla eläimiä. Kun muut on häädetty pois niin ei jää todistajia näiden junttien sikailuista.. Tämä on sitä 'riistanhoitoa'.
- Jagdpanther
Etkö parempaa aivopierua keksiny? Perusteleppa kantaas pikkasen.
- onnittelija
Onnea vuoden 2013 Huvimetsästäjälle.
- iedddd
Onnea vuoden 2013 kannabis ituhipeille
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1342728- 2312107
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1861880- 501857
Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva261690Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.1421505Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä621380- 1221158
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo306992Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli65865