Yhteishuollosta yksinhuoltajaksi

Meillä on siis lapsen isän kanssa yhteishuoltajuus. Voi olla että isä antaa minulle kuitenkin yksinhuoltajuuden. Jos saan yksinhuoltajuuden, lasketaanko elatusmaksut silti vielä isän tulojen ja menojen perusteella? Vai onko elatusmaksu silloin minimi 150e, kun isä ei enään huoltaja. Jotenkin ajattelisin että lasketaan vielä tulojen mukaan, mutta vähän mietityttää kuitenkin, että onko asia näin? Nytkin saan minimiä 150e vuosikorotus, vaikka vähän enemmän isällä olisi varaa maksaakin. Olisihan se ihan kiva jos laskettais vielä tulojen mukaan edelleenkin, mutta kyllä se minimikin käy, jos saan yksinhuoltajuuden.
5172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ihan samalla tavalla lasketaan kun ennenkin.

Äänestä

Eli viet lapsesi isältä ensin oman lapsensa huoltajuuden, ja toivot saavasi silti jatkossa häneltä vähintään saman verran rahaa kuin ennenkin, mutta toivon mukaan enemmän?

Olet halpamainen k-usipää. Ei voi muuta sanoa.

Äänestä
  • ."Voi olla että isä antaa minulle kuitenkin yksinhuoltajuuden"

    - voitko kertoa minulle että missä kohtaa tästä lauseesta käy ilmi että jotain ollaan joltain viemässä? Käsittääkseni tässä ANNETAAN! ei viedä..

    En ole alkuperäinen kirjoittaja, mutta pistää ketuttamaan tuollaiset idiootit jotka eivät osaa lukea. On erittäinkin vaikea viedä keneltäkään huoltajuutta noin vain, se tarvitsee oikeuden käynnin jos toinen sitä vastustaa.. Ja oikeudessa ei todellakaan muuteta yhteishuoltoa yksinhuoltajuudeksi ilman painavia perusteita! Eli pelkkä äidin "mutta kun mä haluan!" ei ihan riitä siihen..

    Äänestä

Sitä juuri tarkoitin että isä saattaa ANTAA yksinhuoltajuuden. Ja tarkoitin myös sitä että kyllä minulle tuo minimisumma kelpaa, mutta jos tulojen mukaan vielä lasketaan, niin jos isä haluaa yksinhuoltajuudesta huolimatta maksaa enemmän niin se kelpaa. Yleistä käytäntöä vaan kyselin. Ja kun isyys on tunnistettu, niin silloinhan isä on elatusvelvollinen, enkä voi elatustukea kelaltakaan hakemaan.

Äänestä
  • Sen yhden sanan oikea kirjoitusasu tuossa avauksessa on enää. Miksi se ylimääräinen n-kirjain pitää siihen väkisin perään laittaa?

    Mielestäni enään-sana ei ole edes murretta, vaan vain ja ainoastaan väärin kirjoitettu, opittu ja ymmärretty. Yleensä suomi24:n vakioprovoaja, lissu-ukko kirjoittaa "enään" ja perään vielä lauseen, "onko muilla tällaisesta kokemuksia?", joten jättäkäämme tuo hölmöily hänelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiutsi kirjoitti:

Meillä on siis lapsen isän kanssa yhteishuoltajuus. Voi olla että isä antaa minulle kuitenkin yksinhuoltajuuden. Jos saan yksinhuoltajuuden, lasketaanko elatusmaksut silti vielä isän tulojen ja menojen perusteella? Vai onko elatusmaksu silloin minimi 150e, kun isä ei enään huoltaja. Jotenkin ajattelisin että lasketaan vielä tulojen mukaan, mutta vähän mietityttää kuitenkin, että onko asia näin? Nytkin saan minimiä 150e vuosikorotus, vaikka vähän enemmän isällä olisi varaa maksaakin. Olisihan se ihan kiva jos laskettais vielä tulojen mukaan edelleenkin, mutta kyllä se minimikin käy, jos saan yksinhuoltajuuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu