Mulla on yks ongelma, joka on jotenki jäänyt selvittämättä. Se koskee mun päättynyttä suhdettani, josta olen kyl päässyt jo eroon henkisesti, mutta kysymykset ovat jääneet vaille vastauksia. Tämän naisen kanssa niitä ei päästy selvittämään. Ei ollut koskaan aikaa ja hän aloitti heti uuden suhteenkin. Joittenki ystävien kanssa olen käyty tapahtumia, mut yhä oon ymmällä, että mitä oikeestaan tapahtu. Johtuko eroki musta itestäni.
Mulla oli suhteen aikana usein tunne, että mä haluun olla enemmän tekemisis mun naisen kanssa ku hän mun. Me ei asuttu yhdes, mut oletin, et viikonloput vietettäis yhes, kun oli vapaata kummallaki, mut eipä vaan vietetty. Naiseni oli usein ihan jossain muualla menossa, ei tansseissa, mutta kavereilla, kursseilla ja sellasilla. Oltiin me usein yhdeskin, mut mä kaipasin häntä enemmän. Mä aina kyselin, et välittääkö, josta hän ei tykänny. En olis saanu kysyy. Asia oli kuulemma itsestäänselvyys. Mulle se ei kuitenkaan ollu selvää.
Naiseni ei koskaan kysyny multa et tykkäänkö hänestä ja kun ihmettelin sitä, ettei hän kysellyt, niin hän vastas, et hän tietää et tykkään. Tässä se just olikin, hän tiesi musta, mutta mä en tienny hänestä.
Koko suhde meni siis epävarmoissa merkeissä ja sitten äkkiä hän ilmoittikin, että oli ihastunut toiseen naiseen. Se oli aikamoinen järkytys, vaikka tavallaan olin tienny koko ajan, mutta kun hän oli väittänyt muuta.
Nyt tahtoisin kuulla, mitä ajatuksii tämä teissä herättää. Ei tietenkään kukaan voi sanoa varmasti, mitä tapahtu, mutta mitä ajatuksii tää koko tarina teissä herättää. Ajoinko naiseni epäilyksilläni kauemmas itsestäni? Joku on joskus sanonu, että jos itse on tosissaan, niin uskoo toisenkin olevan tosissaan. Ei oikeen sovi tähän mun tapaukseen, koska ite olin tosissani. Rakastin naistani, enkä ole mikään läheisriippuvainen. Enemmän itsenäinen, mutta mulle on helppo jakaa aikaani toisen kanssa, jos toinen vaan haluu. Oon aika tervehenkinen näissä asioissa.
Mulla oli suhteen aikana usein tunne, että mä haluun olla enemmän tekemisis mun naisen kanssa ku hän mun. Me ei asuttu yhdes, mut oletin, et viikonloput vietettäis yhes, kun oli vapaata kummallaki, mut eipä vaan vietetty. Naiseni oli usein ihan jossain muualla menossa, ei tansseissa, mutta kavereilla, kursseilla ja sellasilla. Oltiin me usein yhdeskin, mut mä kaipasin häntä enemmän. Mä aina kyselin, et välittääkö, josta hän ei tykänny. En olis saanu kysyy. Asia oli kuulemma itsestäänselvyys. Mulle se ei kuitenkaan ollu selvää.
Naiseni ei koskaan kysyny multa et tykkäänkö hänestä ja kun ihmettelin sitä, ettei hän kysellyt, niin hän vastas, et hän tietää et tykkään. Tässä se just olikin, hän tiesi musta, mutta mä en tienny hänestä.
Koko suhde meni siis epävarmoissa merkeissä ja sitten äkkiä hän ilmoittikin, että oli ihastunut toiseen naiseen. Se oli aikamoinen järkytys, vaikka tavallaan olin tienny koko ajan, mutta kun hän oli väittänyt muuta.
Nyt tahtoisin kuulla, mitä ajatuksii tämä teissä herättää. Ei tietenkään kukaan voi sanoa varmasti, mitä tapahtu, mutta mitä ajatuksii tää koko tarina teissä herättää. Ajoinko naiseni epäilyksilläni kauemmas itsestäni? Joku on joskus sanonu, että jos itse on tosissaan, niin uskoo toisenkin olevan tosissaan. Ei oikeen sovi tähän mun tapaukseen, koska ite olin tosissani. Rakastin naistani, enkä ole mikään läheisriippuvainen. Enemmän itsenäinen, mutta mulle on helppo jakaa aikaani toisen kanssa, jos toinen vaan haluu. Oon aika tervehenkinen näissä asioissa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minä luulen, että sinä aavistit asian oikean laidan.
että mielestäni ei ole mitään väärää haluta viettää aikaa kultansa kanssa. Mikä suhde se sellainen on, jossa ei toisen kanssa vietettäisi aikaa? Kuulostaa minun korviini aika kummalta..
Mitä kirjeestäsi sain irti, niin sanoisin, että vika oli hänessä, eikä sinussa. Voihan olla, ettei hän ole sinua rakastanut (tai sitten on, en tiedä), mutta läheisyyden hakemisessa suhteessa ei ole mitään väärää! Tottakai jokainen haluaa tietää, että rakastaako/välittääkö toinen ja varmasti sitä toiselta kysyykin, ellei se muuten tule ilmi!
Maailma on täynnä naisia, jotka näyttävät tunteensa, joiden kanssa voi keskustella kaikesta ja jotka haluavat omistautua kullalleen. Sinun exäsi ei ilmeisestikään sellainen sinulle ollut.. Uskon kyllä, että sinullekin löytyy vielä täsmälleen sinulle sopiva nainen!
on itelläni aika samantapainen tarina takana. paljon olen asiaa pohtinut ja tiedän että vastausta en tule koskaan saamaan. itse päädyin siihen että exäni "sairasti" silloin jotain läheisriippuvuuden vastakohtaista juttua. rakkauteni ja rakkaudenosoitukseni oli lopulta hänelle liikaa. tai sitten en vaan ollut hänelle oikeanlainen, vaikka itsestä tuntui että hän oli mulle aivan täydellinen. vaikka tosin, kyllähän se vähän vaivasi, kun toinen ei koskaan sanonut rakastavansa, ainakaan kysymättä. teot ja ilmeet toisaalta useimmiten taas puhui sen puolesta. huh, kuulostaapa sekavalta. joka tapauksessa, tulen jäämään täysin omien spekulaatioideni varaan. nykyisessä suhteessaan hänellä näyttäisi kuitenkin olevan ihan eri meininki. eli tosiaan, oletan että, hän ei vielä ollut valmis rakastamaan todella. joko mua, tai ketään muutakaan. eromme jälkeen hän taisi kyllä käydä jonkinlaisen oman projektin itsensä kanssa. kalja ja rilluttelu maistui pitkän aikaa. toivottavasti saat jotain tolkkua tästä selostuksesta. olen aika väsynyt, eikä ajatukset oikein pysy kasassa.
No, tuommoisessa tilanteessa ei sulla ole oikeestaan mitään enempiä tehtävissä.
Tunteet on tainnu teillä mennä vähän ristiin. Olet rakastanut häntä paljon, mutta hän ei ehkä niin paljoa sinua, tai ollut epävarma. Kuitenkaan hän ei ole uskaltanut siitä sinulle raportoida syystä tai toisesta.
Olin joskus ehkä hivenen saman tapaisessa suhteessa. Tuntui, että tilanne sulkeutu kokoajan, vaikka mielestäni yritin kokoajan avautua. Siinä vaiheessa en ehkä täysin ymmärtänyt tilannetta.
Suhteen loputtua vaadin pitkää juttutuokiota, jotta mieleni saisi rauhan. Sen hän onneksi minulle soi ja pääsin jatkamaan elämääni jälleen puhtaalta pöydältä. Asiat kesken jättäminen on kaikkein kamalinta, mitä toiselle voi tehdä.
Noista jutuista pääsee onneksi kyllä yli voittajana. Siinä oppii ainakin miten itse kannattaa reagoida, jos joskus omalle kohdalle käy vastaavanlaisesti. Tiedät myös hyvin mitä arvostat suhteessa ja toisessa ihmisessä.
Rakastuin aika paljon nuorempaan naiseen ja alkuun tuntui että se oli molemminpuolista. Kuitenkin löysin viitteitä siitä että kaikki ei ollut kohdallaan. Olin kuitenkin niin rakastunut etten siinä vaiheessa kuunnellut sisintäni ja satsasin tuohon suhteeseen paljon. Sitten vaan eräänä iltana iltaa istuessamme ja tulevaisuutta suunnitellessamme hän sanoa paukautti minulle ettei jatka minun kanssani.
Se oli niin kylmä hylkääminen että jälkeenpäin olen ajatellut ettei hän varmaan rakastanutkaan minua niinkuin olin ajatellut, ei muutoin olis voinut noin toimia. Olisin toivonut että hän olisi rehellisesti kertonut minulle eromme syyt mutta sitä vastausta en koskaan saanut.
Se vaan on pahinta että minun sydän rikkoontui varmaan ikuiseksi ajaksi.
Tutun kuulosta, vaikka itselläni sitä ei voi suhteeksi sanoa. Itse haluaisi niin paljon enemmän, mutta toisesta ei saa mitään irti. 'Tiedän', että tunteita on vaikkei sitä tosiaankaan oo mulle sanottu ja siksi on vaikea luovuttaa. Kai siinä on toisella sitä 'läheis- JA LÄHEISYYSriippuvuuden vastakohtaa'. Ja takana vaikea ero - sellaisesta toipumiseen kai voi mennä vuosia. Tunteita on, mutta ehkä pelkoa ja itsesuojelua. Ehkä itsesuojelu saa kaiken muun menemään edelle ja haluamaan olla haluamatta mitään? Ei kai sitä 'lukkoa' saa aukeamaan kun ajan kanssa.
Tuollaiset tyypit ovat itsekkäitä ja pahasti tunnevammaisia, enkä jaksa käsittää että sellaisia odotetaan ja paapotaan vuositolkulla. Jokin raja pitää olla "toipumisessakin". Tehkää mulle palvelus, ja jättäkää mut rauhaan, arvon naiset, jos KOSKAAN tekisin niin että odotuttaisin teitä jossain sairaan yksipuolisessa kuviossa... No joo, tuskin sellaista kovin pitkään toiselle raaskisin tehdä, vaikka omat haavani syviä ovatkin.
Minusta tuollaisille tyypeille vallankäytön keino myös. Roikutetaan toista, ei anneta hänelle mitään, ja sitten hypätäänkin toisen kelkkaan. Raukkamaista jos mitä. Multa ei saisi ymmärrystä moinen.
Normaali epävarmuus ja pelko on aivan eri asia kuin tuollainen käytös. Ei pidä sekoittaa keskenään. Kai se olisi kiva kaikista kun joku odottaisi, mutta onko se reilua sitä odottajaa kohtaan, etenkin kun palkkiona on usein sitten vain kourallinen p*skaa. Kukin itse päättää!
Niin, annetaan odottaa sitä että edes sanoo toiselle suoraan että välittää/rakastaa/arvostaa...
Ei ole normaalia olla haluamatta viettää aikaa kumppaninsa kanssa! Siis lähes ollenkaan. Jestas.
..sellainen seikka, ettei siitä odotuttajasta aina saa selvää, että onko hän vaan tyyppinä sellainen, joka haluaa omaa aikaa enemmän kuin itse vai onko hän todellakin epävarma suhteeseen heittäytymisessä entisten kokemustensa vuoksi.
Nämä kun ovat niin veteen piirrettyjä objektiivisuudessaan....häilyy, häilyy ja laineilla keikutaan..:)
Itse olen juuri eräs heistä, joka on odottanut vuosia, eikä toisesta ole tullut sen valmiimpaa. No suoraan sanottuna, olen ollut liian kiltti, luottavainen ja tulevaisuuteen katsova.
Mutta. En todellakaan olisi ollut näissä suhteissani viikkoa kauempaa, jos olisin ymmärtänyt, mitä tuleman pitää.
Tämä on yksi suurimmista ongelmistani. Nähdä kaikessa siinäkin hyvää ja toivoa, missä sitä ei ole..:(
...kun jotkut käyttävät muita ajantäytteenään tai kokeilevat, josko hyvinkin sattuisivat innostumaan ajan myötä. Jos eivät, pudottavat kelkasta. Se tekee tuhoa ihmisissä, masentaa, aiheuttaa pelkoja, katkeruutta tai kyynisyyttä jatkossa. Ajattelematonta, muttei kai harvinaista. Itsekästä ainakin.