Hän oli tehnyt päätöksensä, hän lähtisi Jeanin mukaan. Se oli hänen mahdollisuutensa ja hänen oli käytettävä se ennen kuin olisi liian myöhäistä. Hyvästely Jackin kanssa oli ollut sydäntä särkevää, mutta Jack oli saanut hänet vakuuttumaan siitä että hän tekisi oikein lähtemällä. He molemmat tiesivät etteivät tuskin näkisi toisiaan enää koskaan. Michaelia lohdutti kuitenkin ajatus, että myös Jack oli lähdössä. Jack oli saanut rahaa Joen ystävältä juuri sitä varten, että hän pääsisi takaisin kotiin. Heidän oli parempi erota kokonaan, katkaista yhteydenpito toisiinsa, jättää kaikki entinen taakse ja toivoa että heitä ei löydettäisi.
Lähtöpäivä koitti, Ricky oli lähtenyt tapansa mukaan jo aamulla. Michael pakkasi kiireellä ja hermostuneena. Hänen koko omaisuutensa mahtui yhteen laukkuun. Tärkein kaikista oli kuva hänen perheestään, siitä oli tullut hänen aarteensa, jota hän säilytti huolella. Hän katseli kuvaa hetken haikeana ennen kuin asetteli sen varovasti vaatteidensa väliin. Sitten hän oli valmis. Vilkuilematta taakseen hän jätti asunnon ja kiiruhti ala-aulaan, jossa Jean odotti häntä. Asunnolta he lähtivät suoraan lentokentälle. Michael oli vaitonainen hän ei pystynyt olla ajattelematta sitä yötä kun hän oli tullut New Yorkiin, katsellut niitä samoja maisemia täysin erisilmin, viattomana ja toiveikkaana. Nyt hän oli matkalla kohti parempaa elämää tai niin hän toivoi, mutta samalla hän ei uskonut sen olevan totta. Hän pelkäsi että jotain sattuisi, että Ricky tietäisi ja odottaisi heitä lentokentällä eikä hän pääsisikään lähtemään.
Vasta heidän päästyään lentokoneeseen, Michael rauhoittui hieman. Hän katseli tyytyväisenä maata joka erkani heidän takanaan koneen noustessa yhä ylöspäin. Hän nojasi taaksepäin tuolissaan, sulki silmänsä ja puristi Jeanin kättä. ”Kaikki hyvin?” Jean kysyi katselleen huolestuneena Michaelia. Michaelin kasvoille nousi hymy, hän avasi silmänsä ja katsoi Jeaniin ”Kaikki on loistavasti” hän sanoi sitten ja nojautui eteenpäin suutelemaan Jeania. ”Kiitos sinun”
Tuntui surrealistiselta seistä Pariisin maaperällä. ”En voi uskoa, että olen todella täällä” Michael kuiskasi Jeanille heidän kävellessä ulos terminaalista. ”Usko pois, sinä todella olet” Jean hymyili ja tarttui häntä kädestä. ”Ystäväni Erik, lupasi tulla hakemaan meidät” Jean sanoi. ”Ah, tuolla hän onkin!” Jean huudahti ja vilkutti miehelle, joka käveli heitä kohti. ”Bonjour! Sinä taidat olla Michael? Tervetuloa Pariisiin! Olen Erik” ”Bonjour, Erik” Michael sanoi hymyillen. ”Valitettavasti en oikein osaa enempää ranskaa, häpeän myöntää sitä” Michael naurahti. ”Ah, no älä sitä sure ollenkaan, piankos sinä opit nyt kun sinulla on kaksi suuremoista opettajaa” He kävelivät autolle päin. ”Paul ei tullut mukaan?” Jean kysyi. ”Ei, olisi kyllä kovasti halunnut nähdä sinut pitkästä aikaa ja tietenkin tämän ihmeellisen Michaelin, josta olet niin paljon puhunut, mutta no, kun työt kutsuvat niin ne kutsuvat.” Erik hymyili katsoen Michaeliin. ”Niinhän se on. Tulkaa joku ilta käymään niin tehdään jotakin ruokaa yhdessä” Jean ehdotti. ”Toki, Paul ei varmaan malta odottaa kovin pitkään teidän tapaamistanne.” Michael huomasi pitävänsä heti miehestä, Erik vaikutti hyvin sympaattiselta ja välittömältä ihmiseltä.
He tulivat Jeanin asunnolle, joka sijaitsi hieman syrjemmällä keskustasta. Erik auttoi heitä kantamaan laukut ylös asuntoon, kolmannessa kerroksessa. Asunto oli mukavan kokoinen ja valoisa, olohuoneessa oli parveke, josta avautui mukava näkymä viereiseen puistoon. Michael meni heti ikkunan ääreen katsomaan sitä. ”Onpa täällä kaunista” Hän sanoi sitten. Jean tuli hänen taakseen. ”Niin on, olenkin kaivannut tätä” hän suuteli Michaelin niskaa. ”No jospa minä jätän teidät kyyhkyläiset rauhaan” Erik sanoi hymyillen oven suusta. ”Kiitos avustasi Erik, tulisitteko jo huomenna käymään Paulin kanssa?” Jean kysyi. ”Tottahan toki, me voimme tuoda viinin. Nähdään sitten!” Erik sanoi ja lähti.
”Mmm…vihdoinkin kahden” Jean huokaisi oven sulkeuduttua. ”Mitäs sanot virallistettaisiinko sinun muuttosi tänne tuolla makuuhuoneen puolella?” Jean kysyi puristaen Michaelia itseään vasten ja leikkien hänen hiuksillaan. Michael katsoi Jeania silmiin ja suuteli sitten häntä. Hän avasi suudellessaan Jeaniin paidan napit ja liutti sen pois hänen päältään. Hän siirtyi alemmas huulilta kohti kaulaa, rintakehää ja vatsaa, kunnes oli polvillaan miehen edessä. Hän avasi Jeanin vyön, ja housun napit, laskien housut alas. Sitten hän suuteli miehen elintä alushousujen läpi. Jean huokaili kiihottuneena. Hän haroi Michaelin t-paitaa hänen yltään. ”Otetaan tämä pois” Jean sanoi ja kiskoi paidan Michaelin pään ylitse. Michael veti Jeanin alushousut alas ja alkoi nuolemaan hänen kiveksiään, sitten hän otti kovettuneen kalun huuliensa väliin leikitellen sillä, kiusoitellen Jeania. ”Ime sitä, ota se kokonaan suuhusi” Jean voihki. Michael liutti huuliaan sen vartta pitkin katsoen samalla Jeania silmiin ja tarkkaillen hänen reaktiotaan. ”Mmm…tuntuu hyvälle, juuri noin” Michael puristi samalla Jeanin pakaroita. ”Haluan tulla sisääsi” Jean sanoi. Michael nousi ylös lattialta. ”Haluan sinut nyt heti” Hän kiskoi Michaelin housut hänen jaloistaan ja painoi hänet seinää vasten. Hän työnsi aluksi muutaman sormen Michaelin sisään ja liukasti aukkoa syljellään. Sitten hän liukasti kalunsa ja alkoi varovasti työntymään Michaelin sisään. ”aah, tekee niin hyvää” Jean otti tiukan otteen Michaelin lantiosta ja alkoi panemaan häntä kovaa. Michael otti tukea seinästä, häneen sattui aluksi hiukan, mutta se vaihtui pian nautinnoksi. Lopulta Jean tuli vavahdellen hänen sisäänsä ja painautui häneen kiinni huohottaen. ”Olet ihana, kiitos Michael” Jean kuiskasi ja suuteli hänen niskaansa ennen kuin tuli ulos hänen sisältään. Mennäänkö nyt yhdessä suihkuun” Jean kysyi hymyillen, tarttui häntä kädestä ja johdatteli kylpyhuoneeseen.
Jatkuu taas myöhemmin... =)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.