Heipä hei kaikki vauvakuumeen kourissa olevat!
Olen siis 23-vuotias ja minulla on todella hirveä vauvakuume!!! Olen seurustellut poikaystäväni kanssa n.2 vuotta. TIEDÄN, että en ole seurustellut kauheen kauan ja että monen mielestä on ehkä turha "tässä vaiheessa" ajatella mitään vauvoja. MUTTA, mielestäni siinä päälle 20 on täydellinen ikä. En haluas olla ensisynnyttäjä vasta 35-vuotiaana.
Poikaystäväni on 25-vuotias, kun olen puhunut asiasta, siis "vauvoista yleensä", en saa mitään järkevää vastausta. Vaan, että jooh ehkä 15 vuoden päästä. En kyllä usko, että hän sitä tarkottaa ihan kirjaimellisesti. Itselläni on vielä viimeinen vuosi koulua kesken, tottakai aion käydä koulun ensin!
Mulla on hirveä kateellisuus niitä kohtaan, ketkä ovat raskaana =( Harmittaa...
NYT on käynyt niin, että poikaystäväni isoveljen vaimo on raskaana! Just joo, arvatkaa vaan kuinka pahalta tuntuu! Hän odottaa siis ensimmäistään. Mä olen NIIN ÄLYTTÖMÄN kateellinen. Tuntuu vaan NIIN sanoin kuvaamattoman pahalta.
Onko mulla kohtalotovereita? Miten TE olette selvittäneet itsenne tällaisessa tilanteessa?
Taisi tulla melko sekava teskti, anteeksi.
toivon kuitenkin, että kerrotte jos teillä on samantapainen ongelma ja miten olette "päässeet yli" kateellisuudesta? ...ja jaksaneet odottaa?
Kiitos
Olen siis 23-vuotias ja minulla on todella hirveä vauvakuume!!! Olen seurustellut poikaystäväni kanssa n.2 vuotta. TIEDÄN, että en ole seurustellut kauheen kauan ja että monen mielestä on ehkä turha "tässä vaiheessa" ajatella mitään vauvoja. MUTTA, mielestäni siinä päälle 20 on täydellinen ikä. En haluas olla ensisynnyttäjä vasta 35-vuotiaana.
Poikaystäväni on 25-vuotias, kun olen puhunut asiasta, siis "vauvoista yleensä", en saa mitään järkevää vastausta. Vaan, että jooh ehkä 15 vuoden päästä. En kyllä usko, että hän sitä tarkottaa ihan kirjaimellisesti. Itselläni on vielä viimeinen vuosi koulua kesken, tottakai aion käydä koulun ensin!
Mulla on hirveä kateellisuus niitä kohtaan, ketkä ovat raskaana =( Harmittaa...
NYT on käynyt niin, että poikaystäväni isoveljen vaimo on raskaana! Just joo, arvatkaa vaan kuinka pahalta tuntuu! Hän odottaa siis ensimmäistään. Mä olen NIIN ÄLYTTÖMÄN kateellinen. Tuntuu vaan NIIN sanoin kuvaamattoman pahalta.
Onko mulla kohtalotovereita? Miten TE olette selvittäneet itsenne tällaisessa tilanteessa?
Taisi tulla melko sekava teskti, anteeksi.
toivon kuitenkin, että kerrotte jos teillä on samantapainen ongelma ja miten olette "päässeet yli" kateellisuudesta? ...ja jaksaneet odottaa?
Kiitos
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kai sitä vaan aina tolkuttaa itselleen niissä tilanteissa kun kadehtien katselee raskaana olevia että kyllä se munkin aika vielä tulee. Ja ettei näissä asioissa pidä hoppuilla. Lapsi tulee kun on tullakseen...kaikki on kai tuolta ylhäältä käsin jo ennalta määrätty senkin suhteen. Se masentaa kyllä ihan hirveesti kun tulee se tunne ettei itsellä ole vauvaa, ja muilla on. Ja tiedän että olisin maailman onnellisin ihminen jos tietäisin kantavani sisälläni rakkautemme hedelmää. Se olisi onnemme täyttymys, elämän suurin ihme.
Tunsin aluksi ihan samoin kun mieheni sisko alkoi odottaa lastaan. Meni viikko, jonka jälkeen aloin olla rehellisesti onnellinen heidän puolestaan. Sen jälkeen valtasi suunnaton innostus uudesta sukulaisesta. Ja kummiksi pääsin.
Luulin, että tulisin kateelliseksi, kun tiesin, ettemme yrittäisi vielä vähään aikaan vauvaa ja että kaverit ovat raskaana. Mutta kuinka ollakaan, en ole oikeastaan tuntenut minkäänlaista kateutta, pelkkää iloa toisten puolesta, kun he saivat esikoisensa. :)
Nyt olemme mieheni kanssa aikamme yrittäneet lasta ja kaverini ovat tulleet raskaaksi lähes ensiyrittämällä tai sitten ihan vahingossa. Välistä mietin, että miksen minäkin voisi jo olla jo raskaana, mutten edelleenkään tunne kateutta muita kohtaan. En vain osaa olla kateellinen jos toiset ovat niin onnellisia. Se olisi väärin kaikkia kohtaan ja ennen kaikkea miksi kiusaisin itseäni.
Ei aina ole helppoa sulkea kateudentunnetta pois, mutta se vaikuttaa kyllä omaan käytökseen ja saa aikaan kireyttä seurassa.
Tiedän, että saan kavereiltani tukea, jos emme saa lasta ja että saan käydä heidän luonaan milloin haluan leikkimässä pienokaisten kanssa. Joten en ainakaan halua myrkyttää välejämme itsekkyydelläni. Lapset ovat heidän ja sillä siisti. Minä saan joskus omani, jos saan, mutta en turhaan katkeroidu muiden onnesta.
Tsemppiä kaikille, vauvaa yrittäville ja niistä haaveileville! :) Ja vaikka tunteilleen ei välttämättä voi mitään, niin kannattaa silti aina yrittää muuttaa ajatuksiaa positiiviseen suuntaan. ;)
Heippa!
Arva vaan onko ollut sama juttu! x)
Joittenkin mielestä en saisi ajatella vauvoja, sillä täytän vasta 19, mutta vauvakuumetta on ollut siitä lähtien kun rupesin seurustelemaan. Seurustellut jo yli vuos. Vasta tänä keväällä se pulpahti pintaan kun poikaystäväni isoveli sai vauveliinin,esikoisen vieläpä!
Olin ihan hirveän maassa. En tienyt aluksi mitä ajatella. Pitin itseäni ihan turhana, koska poikaystävä pääsi setäksi ja minä olin edelleen sukun ulkopuolella.
Pikku hiljaa totuin siihen, että he saivat vauvan. Kunhan en näe sitä muulloin kun merkkipäivinä. Inhottaa kun kaikki käyvät hymyissä suin sen luo ja sanovat jotakin herttaista. Täytyy myöntää, että minä olen tehnyt samoin! Miten se vauva saakaan minut hymyilemään, vaikka olen hirveän kiukkuinen...
Poikaystävälle! Aluksi luulin, että tämä on minun naiseuteni loppu. Poikaystävä ei ole ainakaan viiden vuodeen valmis perheen perustamiselle. Sen hyväksyin jotenkuten. Tarkoitan sitä sillä, että en lopeta vauvahöpinät, vaikka hän ei haluaisikaan vielä lasta. Lapsimielisiä kuitenkin ollaan, mutta kuulemma hänen mielestä talous ei vielä ole kunnossa. Opiskelunikin on vielä puolimatkassa "/
Saan siis tyytyä ostamaan (jos huvittaa) vauva tarvikkeita. En ole sitä tehnyt. Ainut joka voisi liittyä lapseen on meidän pesuhanska, jossa on nallenkuva anteeksipyytävästi. Sen piti antaa sille poikaystävän isoveljen vauvalle, mutta päätimme pitää sen itse kun oli niin söpö :)
Se mikä voisi vietä hetkeksi pois vauva-ajatuksista on vaikka miettiä häitä. Omaa tulevan vauvan miettimistä ei kannatta unohtaa, koska et kuitenkaan saa sitä pois mielestä.
Toinen on tehtä pikkuinen kiusa kullalle "olisiko ihanaa jos lapsemme huutaisi isi-isi ja takertuisi jalkoihisi kun lähtet töihin?".. tai vastaava... :)
Poikaystäväni on iloinen kun on kummi ja samalla setä. Häntä parempaa ei saisikaan :)
On jotenkin tyypillistä häneltä että hän hymyilee uutelle vauvalle. Hänestä ainakin se vauva on ihana. Olen joskus kysynyt, et olisitko iloinen vauvastamme... viittaisin siihen veljen vauvaan, mutta en ole saanut vastausta "/
Tämä kyllä vihastuttaa minua, mutta annan ajan kulua. Näkisi ainakin veljen vauvasta, etteivät lapset ole kauhukakaroita, niin kuin hän on joskus niitä luonehtinut...
Jotkut ovat sanoneet, et kun mies on 30 tai yli, niin niille iskee vauvakuume. Toivotaan, sillä poikaystävälläni on siihen matkaa vielä kolme vuotta.
Toivon silloin olevan hankala vauva-ajatukselle ;)
Ainakin suhteemme sellaisella pohjalla, että haluamma elää toistemme kanssa hautaan saakka. Joten sitä huolta ei ole, toivottavasti, et toinen tekisi jtn tyhmää kuten pettämistä.
Mieheni on yhden naisen mies :)
Musta tuntuu, että olen katellinen niin kauan kun ei ole omaa lasta. Ei se ole näkyvää, vain hiljainen kiukku. Vauvalle en ole vihainen vaan typerälle, mutta ihanalle poikaystävälleni.
Vointia ja jaksamista! Äitillisyys tahtoo vain voimistua ikää karttuessa! :)
Joo tiedän miltä tuntuu.... Kaikki ystäväni ovat tuleet raskaaksi heti! Se on niin väärin! Myös veljeni perheineen ovat saaneet lapsia heti kun ovat niitä toivoneet!
Tottakai olen onnellinen heidän puolestaan mutta miksi meille ei ole suotu lasta? Olisimme varmasti hyvät vanhemmat. Olemme avioliitossa, talous on kunnossa ja suhteemme voi hyvin.
Asiaa pahentaa vain se, että tuntuu kuin ystäväni vaan ja ainoastaan puhuvat lapsistaan. Ei voisi enempää pistää kiukuksi kun saada kuulla ystävien suusta että: meille tulee toinen vauva. Näin kävi tässä muutama kuukausi sitten....
Tiedän, että kuulostaa kamalalta mutta minkäs teet... Minäkin haluaisin ison masun ja pienen ihanan käärön meille.
Ei voi muutakun odottaa ja toivoa, että kyllä se meidänkin vuoro vielä tulee. Tsemppia sinnepäin :)
Tuttua kauraa... Vauvakuume alkoi minulla 17 kesäsenä ja jatkuu edelleen. Ikää on reilut 22 ja kuume nousee koko ajan. Varsinkin kun jätin pilsut pois, sen jälkeen kun tuli mahdollisuus tulla raskaaksi, kuume senkun paheni.
Kaupungilla on yllättävän paljon odottavia äitejä tai vauvoja. Sitten sitä luo syrjäkarein katseita, jotka ovat jotain haikailun ja kateellisuuden väliltä. Keskustelupalstojenkin plussaajat saavat oman osansa kateudesta. Onneksi tutuilla ei ole vauvoja tai niitä ole tulossa, niin ei tarvitse sitä miettiä.
Valoa tunnelin päässä kuitenkin on? Onhan tuo sulho lupaillut vauvatalkoita jahka saan ammatin. Tämä tarkottaisi, että ensi kesänä kenties.... Arveluttaa vaan että sitten tulee miehelle pupu pöksyyn :) Kumpa voisi suunnata kaiken tämän ylimääräisen energian edes häihin, mutta kun niitäkään ei ole lähitulevaisuudessa luvassa, koska ei ole rahaa.
Jotta syksy ei tuntuisi liian helpolta, on minua siunattu epämääräisillä kierroilla ja pitkillä sellaisilla. Toiset saa yrittää kahesti sillä aikaa kun minä saan aikaiseksi yhden oviksen :(
Sillä aikaa tekisi mieli ommella ja ostella vauvakamaa, mutta ei sitä uskalla tuottaa huonoa onnea...
Toivottavasti joskus meille koittaa se päivä, kun on se oma nyytti kainalossa!
Hei!
Olen kans miettinyt sitä et miksi näitä raskaana olevia ja vauvankärryn työntäjiä on niin paljno katukuvassa.. siis ennenhän niitä ei ollut mitenkään näkyvissä.
No, taitaa johtua villityksestä tai jtn. Ainakin tän vuoden keväällä syntyi kuulemma todella paljon lapsia, siis ennätyksellisesti.
Onnea vain lapsen saamiseen! :)
..Katukuvassa näkyy rattaita työntäviä ihmisiä ja vauvoja paljon juuri siksi kun itselleenkin toivoisi sellaista niin paljon. Asiaan kiinnittää enemmän huomiota.
Itsessäni ainakin tunnistan sen, että kun näen esimerkiksi mainoksen missä on pieni suloinen vauva, hätkähdän ja ajattelen, että olisipas minulla tuollainen myös. Kaupungillakin kulkiessa välillä tuntuu, että minua oikein kiusataan kun joka puolella on vaunuja työntäviä ihmisiä.
Ennen sitä ei välittänyt kun ei ollut toiveita eikä mitään ajatuksia vauvan saamisesta.
Minulla ei (onneksi) ole sellaisia sukulaisia joilla olisi pieni vauva tulossa tai juuri syntynyt. Mutta sellaisia kavereita ja tuttuja on joilla on jo vauva tai jo vähän varttuneempi lapsi, jonka he ovat saaneet nuorena. Olen itsekkin nuori ja haluaisin lapsen/lapset nuorena mutta en kuitenkaan koe itseäni liian nuoreksi olemaan äiti.
Toivotan jokaiselle lasta haluavalle ja sellaisen saaneelle onnea ja paljon iloisia päiviä :)
nimittäin naiset on usein kateeellisia toisilleen mikäli joku uskaltaa hankkiutua raskaaksi kesken opiskelu-uraputken...
kauheaa arvostelua miksi se nyt noin tekee ja miksei opiskele jne.
jos hankkiudut alle 20v raskaaksi, olet huono äiti koska olet teiniäiti
20-30 v olet huono äiti koska et ole opiskellut kaikkea mahdollista etkä ole vielä kunnon urassa
30-40-vuotiaana vauvan hankkineet ovat huonoja äitejä koska tekevät lapsen kesken uraputken
yli 40-vuotiaat ensisynnyttäjät ovat huonoja äitejä koska ovat halunneet lapsen vain biologisen kellon tikityksestä
miksei jokainen saisi päättää vauva-asioistaan itse? miksi työpaikalla tai opiskelupaikalla katsotaan nuoria äitejä kieroon? ja vanhoja äitejä myös! koska ne kakarat pitäisi tehdä???