Oikeudenkäynnit

zorro1

Zorro1:ltä kysyttiin perintäasiasta hovioikeuden ratkaisun perusteita. No niitähän ei ole eikä se anna perusteluita. Perinteinen vastaus "katsoo", joka on perusteluista tehty päätelmä eikä perustelu. Selvitän aluksi ei-summaarisen velkomuksen. Kiistin perustellusti asiakirjoin velkani. Tällöin näyttötaakka o kantajalla: yhtiön pitää osoittaa velkani oikeelliseksi. Eli ennen kuin se voi velkoa minulta jotakin - sen on osoitettava velkani oikeaksi. Käytännössä se tarkoittaa alkuperäistä laskua tai oikeaksi todistettua jäljennöstä. Yhtiöllä ei sitä ollut ja se hävisi käräjäoikeudessa.
Hovioikeus käänsi jutun nurinniskoin käsitellen sen summaarisena: valmis oletus oli, että lasku on minun. Minun olisi siis todistettava, että olen maksanut laskun, jota käsiteltiin varmana laskunani. Enhän tietenkään voi todistaa enkä ole maksanut laskua, joka ei ole minun. Hovioikeudessa ei siis todistettu eikä käsitelty lainkaan itse pääasiaa: laskun todistaminen, mihin yhtiö ei oman lausuntonsakaan mukaan enempää pystynyt kuin esittämään valokopioita.
" - - onko - - saanut kirjallisen todisteena olevat - - laskut ja ovatko ne olleet alkuperäisiä tai oikeaksi todistettuja, ei ole merkitystä maksuvelvollisuuden kannalta.
Yhtiön kirjallisilla todisteilla ei ollut merkitystä. Mutta silloinhan asia ratkaistiin joillakin muilla perusteilla. Todistamatta se oikeudellisesti jäi. HO ei vastaa eikä anna perusteluita, ja se lienee lainvastaista.
Eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Koskinen esitti TV:ssä edelliskeväänä, että operaattorit jne. pystyvät teknologiansa avulla tekemään "haamulaskutusta", jota perivät asiakkailta. Asiasta yritettiin oikein lakimuutostakin.
Jatkuu lähipäivinä

11

271

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näytöstä

      Kyllähän sen saamisoikeuden voi näyttää toteen muutenkin kuin alkuperäisen laskun tai sen oikeaksi todistetun jäljennöksen esittämisellä. HO on näköjään katsonut laskun valokopion riittäväksi näytöksi zorrro1:n tapauksessa.

      Käytännössä on lukuisia saamisoikeuksia, jotka eivät perustu minkäänlaiseen laskuun. Kyllä nekin voi ja pitää voida velkoa. Jos esim. vuokralainen jättää vuokransa maksamatta, ei tosiaankaan vaadita, että vuokranantaja olisi lähettänyt hänelle kuukausittain "alkuperäisen laskun" ja säilönyt siitä itselleen "oikeaksi todistetun jäljennöksen" ja esittänyt sitten jomman kumman tuomioistuimelle rästivuokran velkomiseksi.

    • modus operandi

      Suomessa oikeuslaitos on omahyväinen ja kiero rosvokopla.

      • Rötöstuomareita...

      • näinhän se on
        Rötöstuomareita... kirjoitti:

        Joo.... nähty on, yli 15 vuotta, mitä oikeusvallankäytön kulissien takana muhii!

        Rikollista tuomiovallan käyttöä.. ( nyt etenemässä virkavastuun eteen..)

        http://kiusaamiskoneisto.vuodatus.net/sivut/karajakiusaaminen

        Jaaha, MLHiekkanen aktivoituu tässäkin ketjussa!!

      • Laiton, rasistit
        näinhän se on kirjoitti:

        Jaaha, MLHiekkanen aktivoituu tässäkin ketjussa!!

        Jaaha?

        Palstakyyttääjä "näinhän se on" aktivoituu tässäkin ketjussa!

        Rasistista toisen kirjoittajan sanan-, mielipiteen - ja ilmaisunvapauden rajoittamisen agendaa!

        Vastoin perusoikeuksia. Vastoin Suomi24 sääntöjä....

        (Säännöt sanovat, että on sääntörikkomus hyökätä toista kirjoittajaa vastaan.)

        Nimmari "näinhän se on" on hyökännyt viikkokausia yhtä ja samaa kirjoittajaa vastaan MLHIe.... Viestit tallessa.

        Kyseessä on laiton ja rasistinen näyttö.

        Ilmoitettu valvojalle.

        TÄÄLLÄ keskustellaan ja kirjoitetaan viestejä ASIOISTA:
        Aiheena mm. oikeudenkäynnit.

        Ei tämä ole mikään "näinhän se on" luvallinen "hyökkäyspalsta" aina samaa henkilöä, kirjoittajaa vastaan!

        Nyt "näinhän se on" meni jo rikolliseen näyttöön.... alkaa hyökätä yksityisyyttä vastaan...

        Aika kiva juttu, mutta käpälälauta edessä....

      • Onnibonni1
        Laiton, rasistit kirjoitti:

        Miten Näinhän se on:in "hyökkäykset" ovat rasistisia? MLH:n nimi (Marja-Liisa Hiekkanen?) kuulostaa minun mielestäni aika suomalaiselta. Vai tarkoittaako MLH että hänen kanssaan eri mieltä olevat ovat ulkomaalaisia, ja rasistisia suomalaisia kohtaan?

        Taitaa asia olla oikeasti niin, että MLH syyttää muita omista synneistään...

      • Anonyymi
        Onnibonni1 kirjoitti:

        Hei, Marja Liisa. Luin aamulla kirjeesi valtakunnansyyttäjälle.
        Hyvin perustelit näkökulmasi.
        Sittemmin se on ilmeisesti sensuroitu, ei löytynyt enää luterilaisuuspalstalla.
        No, sellaista sattuu.
        Hyvää jatkoa kuitenkin, toivottavasti huomaat hyvän jatkon toivotukset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rasismikortin käyttö on kaksiteräinen miekka. Vähän kuin kaataisi ämpärillisen kuravettä itsensä päälle... Hovinarrit ja mainoslahjat ovat olleet mukana kun naapurinsa Tohmajärveltä...

      • Anonyymi
        Laiton, rasistit kirjoitti:

        Jaaha?

        Palstakyyttääjä "näinhän se on" aktivoituu tässäkin ketjussa!

        Rasistista toisen kirjoittajan sanan-, mielipiteen - ja ilmaisunvapauden rajoittamisen agendaa!

        Vastoin perusoikeuksia. Vastoin Suomi24 sääntöjä....

        (Säännöt sanovat, että on sääntörikkomus hyökätä toista kirjoittajaa vastaan.)

        Nimmari "näinhän se on" on hyökännyt viikkokausia yhtä ja samaa kirjoittajaa vastaan MLHIe.... Viestit tallessa.

        Kyseessä on laiton ja rasistinen näyttö.

        Ilmoitettu valvojalle.

        TÄÄLLÄ keskustellaan ja kirjoitetaan viestejä ASIOISTA:
        Aiheena mm. oikeudenkäynnit.

        Ei tämä ole mikään "näinhän se on" luvallinen "hyökkäyspalsta" aina samaa henkilöä, kirjoittajaa vastaan!

        Nyt "näinhän se on" meni jo rikolliseen näyttöön.... alkaa hyökätä yksityisyyttä vastaan...

        Aika kiva juttu, mutta käpälälauta edessä....

        Käpälälauta edessä, just joo ja kenellä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käpälälauta edessä, just joo ja kenellä?

        Laiton, rasisti tiedosti jo vuonna 2014 että naiset säätää. Nythän meillä on Sirpa Paatero saamassa ämpärillisen kuravettä niskaansa.
        Samaa käsittelyä odottaa Päivi Räsänen. Jännä juttu että miten käy. Nimittäin voi käydä niinkin että Raija Toiviainen saa ensimmäiseksi kuravesihuuhtelut.

    • Anonyymi

      Zorro 1 vuonna 2014 aloittama oikeudenkäyntiketju ei ole eka ja tokaluokkalaisten harrastamaan kettuiluväittely.
      Mitä muita ongelmia tänä aamuna on kohdattu? Ketsuppipullojen varastelu tai maustaminen on jotenkin isku annelistien vyön alle, eikö?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      101
      960
    2. 60
      883
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      68
      683
    4. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      41
      645
    5. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      61
      639
    6. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      552
    7. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      33
      548
    8. Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille

      Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka
      Lieksa
      24
      512
    9. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      46
      484
    10. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      478
    Aihe