Kävin tässä hiljaisen päivän ratoksi läpi vanhan tietokoneeni arkistoa ja törmäsin emaileja lukiessani ASCII-taiteeseen, tuohon 80- ja 90-lukulaiseen kuvataidemuotoon, joka alkoi kadota siinä vaiheessa kun muut kuvat alkoivat yleistyä ja ohjelmat alkoivat sotkea tekstin merkkien alkuperäiset paikat. Esimerkiksi tällaiselle palstalle ASCII-kuvia tuskin voi kirjoittaa, koska ne eivät luultavasti tulostuisi oikein.
Kuitenkin niitä voisi käyttää proosan ja runojen kuvitukseen muuttamalla tekstinkäsittelyohjelman asetuksia tai yksinkertaisesti käyttämällä tekstieditoria, kuten Wordpadia tai vastaavaa. (Oma valintani on vanha kunnon Prolix, jossa on toggleview ja valtavien tekstitiedostojen käsittelymahdollisuus. Nykyisin lienee saatavilla parempiakin freeware-tekstureita.)
Minä en olekoskaan ollut kummoinenkaan piirtäjä, mutta ASCII-kuvia olen aikoinani värkännyt, joten niiden tekeminen sujuu pienellä harjoittelemisella jokseenkin kaikilta. Kovalla harjoittelemisella ja puurtamisella on mahdollista luoda todella komeita kuvia.
Tästä linkistä löytyvistä gallerioista saa hyvän kuvan ASCII-taiteen kuvitusmahdollisuuksista sikäli kun jonkun kiinnostus heräsi.
http://www.webeverything.co.uk/directory/42604.html

Vastaukset 1
Vanhimmat
Unohdin mainita yhden seikan, joka ei välttämättä tule noviisille heti mieleen: Useimmat ASCII-kuvat ovat enemmän tai vähemmän kolhon näköisiä jos niissä käytetään liian suurta fonttikokoa. Pienentämällä sitä niistä tulee huomattavasti paremman näköisiä. Siksi browserin fonttikoko kannattaa asettaa pienelle gallerioissa käynnin ajaksi.