Lukaisimpa Mikko Lundin blogia.
Niin usein on tullut moitituksi hänen tekemisiään ja kirjoituksiaan, tuntui oikein hyvälle lukea kerrankin täyttä asiaa, koskien räsäskää. En tiedä onko tässä jokin henk. koht. hyödyn tavoittelu tai erimielisyydet valtuustossa kyseessä. Oli miten tahansa, kirjoitus oli oli hyvä, kriittisempikin olisi saanut olla.
Eniten jäin miettimään kuinka monijakoinen sisäministeri meillä onkaan, kuuluu sitten viiteen (ainakin) uskontokuntaan. Kun nyt tiedossa on että kaksikin uskonlahkoa saattaa tapella verissäpäin, mikä poikkeus räsäskä on, kun tulee toimeen kaikkien kanssa?
Poliittiset nimitykset ei ole harvinaisuuksia, mutta uskovaisia on totuttu pitämään rehellisinä (vaikka kieroina) kuten tämäkin Lundin poliittinen virkanimitys esille toi.
Erilaisia avioliittoja vastustetaan sillä periaatteella ettei niistä ole raamatussa kuin kielto. Se on vanha kirja moneen kertaan uusiksi muokattu,vaan eipä pysy ajan tasalla.
Oma mielipiteeni on perustakoon joku vaikka haaremin itselleen jos siihen varaa löytyy ja menköön avioliittoon ihan kenen kanssa hyvältä tuntuu, ei lakia raamattu säädä, pitää siinä joku järkikin olla mukana.
Noiden adobtioiden suhteen kyllä seison vieläkin vaakalaudalla, sää nähdä kummalle puolelle putoaa.
Kiitokset Mikolle!

Vastaukset 9
Vanhimmat
Höpö , höpö
Useinhan kokoomus ja demarit löytävät toisensa, kun löytyy yhteinen vastustaja.
Lund taisi löytää Räsäsestä uuden haukuttavan, kun kaupunginjohtajan haukkuminen ja lukuisat valituksensa eivät ole ihmeemmin tähän asti menestyneet saati saavuttaneet sen yleisempää kannatusta.
On se sukkela tuo eräiden luonne, kun aina pitää olla joku nokittavana.
Ikävä ihminen, ei voi muuta sanoa.
Kyllä samaa ajattelin että mikäköhän juju tässä nyt on takana, kun tuon blogin luin.
Miksei sitä huomattu silloin kun asia oli ajankohtainen?
Parasta Lundia kuitenkin mitä olen koskaan lukenut, johtuen tietenkin siitä että joku muukin rasäskää huomauttelee kuin minä.
Kateellinen nilviäinen!
Kuinkas sitten kävikään .....suupielet valahtikin niin alaspäin.
Nyt jään odottelemaan meidän nuorison viisautta, koska heidän haukkumasanansa homo poistuu kielenkäytöstä.
Miten niin poistuu?.
Miten muuten homon voi erottaa heterosta?.
En kyllä ajatellutkaan alkaa miksikään jakajaksi kuka kukin on. Nuorten suussa homo lisättynä erilaisilla etuliitteillä on kaikki mistä he eivät pidä, haukkuvat siten vaikka sinutkin jos sopivalle kohdalle satut.
Toivoimpa vaan että se poistuu kun ei enää ole mikään jännitävä salaisuus.
Minusta homo on lyhyt ja ytimekäs ilmaisu.
Myös "ruskean reiän rassaaja" on kuvaava ja totuudenmukainen.