Kiitos

Huokaisin, mitäpä olisin voittanut vaikka olisin saanut lohkaistua laimeet vitsini. Aukaisin dvd ja sieltä tipahti paperi, siinä luki "Elokuva on parhaimmillaan kun sen katsoo kaksin, tänään klo 20" siinä oli osoite ja puhelinnumero, ei itse leffaa. Onneksi sattui penkki alle kun polveni notkahti. Tämä on totta? Melkein katsoin näkyykö jossain piilokameraa. Tätä ei tapahdu, ei minulle. Mutta siinä se oli, selkeästi kirjoitettuna.

Kello on 19.47 ja seison oven takana jossa lukee Kantola, keksipaketti käy mielessäni ja hymyilen hermostuneena. Joko voin soittaa, olenko liian innokas jos olen ajoissa, eikö se ole kohteliasta olla juuri sovittuna aikana, ei ennemmin ei myöhemmin. Kuivaan kättäni housuihini ja harjoittelen kättelyä ilmaan, luontevasti sitten, painotan itselleni. Rennosti ja hauskasti. Suklaarasia toisessa kädessä kättelen ilmaa ja mumisen itsekseni avausreplaani. Vilkaisen kellooni ja päätän että muutama minuutti etuajassa on ok ja ...samassa ovi aukeaa ja hän seisoo edessäni sanoen että ei jaksanut enää odottaa että soittaisin ovikelloa. "Hyvää suklaata tässä olisi vähän makoisaa iltaa.." sanoin ojentaen samalla suklaarasiaa ja toista kättäni kättelyä varten. Hän otti suklaan naurahtaen "käy sisään ja ole kuin kotonasi, otatko juomista?" seisoin siinä kumpikin käsi suorana kuin idiootti ja huokaisin "otan ihan mitä vain".

Istuimme sohvalle ja hän antoi punaviinilasin "Katsotaanpa onko elokuva sopiva rakkauden nälkään" ja painoi play. Maistoin punkkua ja laskin tärisevin käsin lasin lasipöydälle, hermostunut ääni lähti siitä. Hyvin menee. Vilkaisin häntä, siinä hän istui katsoen tv:n suuntaan, upea profiilikin, ihanan pitkä kaula, ihanat olkapäät, rinnat kaartuivat esiin ohuen paidan alta ja,,"Elokuva ei ole sinun makuusi?" nostin katseeni hänen silmiinsä ja tunsin miten vajoan pikkuisen syvämmälle sohvassa, "eiii, kyllä on minä vain, tarkoitan, missähän vessa on?" hyvä minä, kuinka hyvin pelastettu tilanne missä toinen saa kiinni sinut tarkastelemasta rintojaan. Hän näytti suunnan ja nousin. Vessassa huuhdoin kasvoni kylmällä vedellä, nyt tsemppaat, ole oma itsesi, älä jäädy! Peilikuvassa näkyi nyökkivä pää.

Istuin sohvalle takaisin ja keskityin elokuvaan, tunsin kuinka hän siirtyi istumaan minua lähemmäs, tuijotin tiiviisti ruutua. Hän laittoi käden selkääni, hitaasti hän nosti kättä kohti niskaani. Sitten hän käänsi pääni häntä kohden ja suuteli. Pehmeät huulet minun huulillani, kaulallani. Kuumat väristykset kulkivat läpi vartaloni. Käteni etsivät hänen rintansa ja hän huokaili kaulaani vasten. Vedin hänen puseronsa pois ja hän riisui minun, hän painoi minut sohvaa vasten ja tuli istumaan päälleni, suudeltiin, ihomme tuntui silkkiseltä yhdessä. Kädet vaelsivat vartaloilla, huokailut ohjasivat huuliamme.

Tänään, 10 vuotta myöhemmin, istun sohvalla, suklaarasia edessä, punaviinilasi kädessä. Rakkaani istuu viereeni ja laittaa elokuvan pyörimään. Katsomme toisiamme ja hymyilemme. "Rakastan sinua" "Niin minäkin sinua" käännämme katseemme kohti ruutua. Tunnen käden selälläni.
4409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kiitos 1939-1945

Äänestä

Kiva!

Äänestä

Meni vähän liian nopeasti suutelukohtaan, se vähän latisti realistista tunnelmaa, mutta kiva ajatus ja hyvin mielikuvituksekkaasti kirjoitettu. Kiitos.

Äänestä

Jep ! Thanks !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ikuisesti Sinun kirjoitti:

Huokaisin, mitäpä olisin voittanut vaikka olisin saanut lohkaistua laimeet vitsini. Aukaisin dvd ja sieltä tipahti paperi, siinä luki "Elokuva on parhaimmillaan kun sen katsoo kaksin, tänään klo 20" siinä oli osoite ja puhelinnumero, ei itse leffaa. Onneksi sattui penkki alle kun polveni notkahti. Tämä on totta? Melkein katsoin näkyykö jossain piilokameraa. Tätä ei tapahdu, ei minulle. Mutta siinä se oli, selkeästi kirjoitettuna.

Kello on 19.47 ja seison oven takana jossa lukee Kantola, keksipaketti käy mielessäni ja hymyilen hermostuneena. Joko voin soittaa, olenko liian innokas jos olen ajoissa, eikö se ole kohteliasta olla juuri sovittuna aikana, ei ennemmin ei myöhemmin. Kuivaan kättäni housuihini ja harjoittelen kättelyä ilmaan, luontevasti sitten, painotan itselleni. Rennosti ja hauskasti. Suklaarasia toisessa kädessä kättelen ilmaa ja mumisen itsekseni avausreplaani. Vilkaisen kellooni ja päätän että muutama minuutti etuajassa on ok ja ...samassa ovi aukeaa ja hän seisoo edessäni sanoen että ei jaksanut enää odottaa että soittaisin ovikelloa. "Hyvää suklaata tässä olisi vähän makoisaa iltaa.." sanoin ojentaen samalla suklaarasiaa ja toista kättäni kättelyä varten. Hän otti suklaan naurahtaen "käy sisään ja ole kuin kotonasi, otatko juomista?" seisoin siinä kumpikin käsi suorana kuin idiootti ja huokaisin "otan ihan mitä vain".

Istuimme sohvalle ja hän antoi punaviinilasin "Katsotaanpa onko elokuva sopiva rakkauden nälkään" ja painoi play. Maistoin punkkua ja laskin tärisevin käsin lasin lasipöydälle, hermostunut ääni lähti siitä. Hyvin menee. Vilkaisin häntä, siinä hän istui katsoen tv:n suuntaan, upea profiilikin, ihanan pitkä kaula, ihanat olkapäät, rinnat kaartuivat esiin ohuen paidan alta ja,,"Elokuva ei ole sinun makuusi?" nostin katseeni hänen silmiinsä ja tunsin miten vajoan pikkuisen syvämmälle sohvassa, "eiii, kyllä on minä vain, tarkoitan, missähän vessa on?" hyvä minä, kuinka hyvin pelastettu tilanne missä toinen saa kiinni sinut tarkastelemasta rintojaan. Hän näytti suunnan ja nousin. Vessassa huuhdoin kasvoni kylmällä vedellä, nyt tsemppaat, ole oma itsesi, älä jäädy! Peilikuvassa näkyi nyökkivä pää.

Istuin sohvalle takaisin ja keskityin elokuvaan, tunsin kuinka hän siirtyi istumaan minua lähemmäs, tuijotin tiiviisti ruutua. Hän laittoi käden selkääni, hitaasti hän nosti kättä kohti niskaani. Sitten hän käänsi pääni häntä kohden ja suuteli. Pehmeät huulet minun huulillani, kaulallani. Kuumat väristykset kulkivat läpi vartaloni. Käteni etsivät hänen rintansa ja hän huokaili kaulaani vasten. Vedin hänen puseronsa pois ja hän riisui minun, hän painoi minut sohvaa vasten ja tuli istumaan päälleni, suudeltiin, ihomme tuntui silkkiseltä yhdessä. Kädet vaelsivat vartaloilla, huokailut ohjasivat huuliamme.

Tänään, 10 vuotta myöhemmin, istun sohvalla, suklaarasia edessä, punaviinilasi kädessä. Rakkaani istuu viereeni ja laittaa elokuvan pyörimään. Katsomme toisiamme ja hymyilemme. "Rakastan sinua" "Niin minäkin sinua" käännämme katseemme kohti ruutua. Tunnen käden selälläni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu