maalaus

nimimerkillä vallaton ville 18.02.-12


Koivun latvaoksilla kaksi varista. Istuneet siinä kevyen merituulen tuulikeinussa jo hetken. Siinä olivat jo reilu tunti sitten kultaisen noutajan lukiessa ahkerasti eilen illalla tai aikaisin tänä aamuna lumiruutuun ilmestyneitä kellertäviä viestejä. Kolmas varis lentelee hetken koivun ympärillä, perääntyy ja istahtaa sitten talon katolla olevan ilmastointipiipun päälle, levittää siipensä, ravistelee
niitä kuin pudottaakseen tarttuneet lumihiutaleet. Siinä istuvat hiljaa toisilleen mitään raakkumatta, niinkuin kaikki asiat olisivat jo eilen käsitelty tai vain siksi, että tänään on sentään lauantai.
Noutajan kunniaksi yksinäinen talitintti esitti äsken kevätsoolon, erehtynyt ajasta, huomiseksi luvattu lumimyräkkä ja myrskytuulta.
Kumpaakaan niistä en kaipaa, en tuulta sen paremmin kuin luntakaan. Piha-alueen korkeat lumivallit kertovat lunta tulleen jo vuoden tarpeiksi. Tuuli puolestaan rikkoo talojen suojassa olevan taideteoksen. Mäntyjen lumikruunut katoavat.
Erikoisia ne männyt, muualla männyissä vain pieniä lumirakennelmia, täällä latvojen lumi kuin sheikkien valkoiset päähineet. Vaivaismäntyjä, ihmisten runtelemia ne. Yli kaksi metriäkorkeat kivirakennelmat mäntyjen keskellä, kaksi tässä talojen muodostamassa aitauksessa toiset kaksi vielä näkymättömissä aitauksen takana, samanlaisia kuitenkin. Rakennelmien tähden männyt runneltu. Ilmatorjuntatykkien ampumasektorin syystä pelkästään tympätty, asemien naamioimisen vuoksi ei kaadettu. Vuosien mittaan nuo latvattomat männyt kasvaneet ja oksat pidentyneet. Nyt ylimmät oksat muodostavat alustan kauniille lumikruunuille, valitettavastimyrskytuuli riistää tuon maisemataulun. Tilalle jää karumpi, kaunis sekin.
Ihmeellinen tuo taulu ikkunalasin lävitse katsottuna. Vielä muutama viikko ja sen perusväri muuttuu ensin likaisen ruskeaksi syksynkeltaisten koivunlehtien peittämän nurmikon värjäydyttyä lumen alla miltei tuhkanharmaaksi. Sitten vain muutama päivä lumipeitteen väistyttyä keväänvihreät ruohot antavat taululle uuden pohjavärin. Neliulotteisen taulun sointi muuttuu kuin taikaiskusta peipposten ja mustarastaiden sävelvyöryssä. Lehtipuut pukeutuvat vihreähohtoisiin pukuihin, jotka kesäauringonkuumuudessa muuttuvat jotenkin tummemmiksi. Vaihtavat sitten muuttolintujen häipyessä asunsa syksyn karnevaalien juhla-asuiksi. Viimein levittävät asunsa nurmikolle ja jäävät odottamaan aikaa, jolloin räätäli herää talviunestaan.
Ja kaikki tuo ja sadepisarat ikkunaruudussa, kuka maalari osaisi tehdä kauniimman taulun.
2190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kertojan ääni kehrää luoden tunnelman aistittavaksemme.
Muistan nämä kauniit tarinasi, kiittelin niistä monesti.
Kiitos vielä.

Äänestä

Käpylinnuilla jo poikaset kun pienemmät varpuslinnut vasta riiustelevat. Eron huomaa. Ne ajavat toisiaan takaa lempi rinnoissaan sata mittarissa.
Olen huojentuneella mielellä lintujen puolesta. Niiden nälkäkuuri jäi tänä talvena lyhyemmäksi kuin viime talvina on ollut tapana.

Pitää toivoa, ettei pahaa takatalvea tulisi. Ne on hyvin aikaisen kevääntulon suuri uhka. Mutta nyt on nyt, ilmastonmuutos aikaa kun elämme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_10411316 kirjoitti:

nimimerkillä vallaton ville 18.02.-12


Koivun latvaoksilla kaksi varista. Istuneet siinä kevyen merituulen tuulikeinussa jo hetken. Siinä olivat jo reilu tunti sitten kultaisen noutajan lukiessa ahkerasti eilen illalla tai aikaisin tänä aamuna lumiruutuun ilmestyneitä kellertäviä viestejä. Kolmas varis lentelee hetken koivun ympärillä, perääntyy ja istahtaa sitten talon katolla olevan ilmastointipiipun päälle, levittää siipensä, ravistelee
niitä kuin pudottaakseen tarttuneet lumihiutaleet. Siinä istuvat hiljaa toisilleen mitään raakkumatta, niinkuin kaikki asiat olisivat jo eilen käsitelty tai vain siksi, että tänään on sentään lauantai.
Noutajan kunniaksi yksinäinen talitintti esitti äsken kevätsoolon, erehtynyt ajasta, huomiseksi luvattu lumimyräkkä ja myrskytuulta.
Kumpaakaan niistä en kaipaa, en tuulta sen paremmin kuin luntakaan. Piha-alueen korkeat lumivallit kertovat lunta tulleen jo vuoden tarpeiksi. Tuuli puolestaan rikkoo talojen suojassa olevan taideteoksen. Mäntyjen lumikruunut katoavat.
Erikoisia ne männyt, muualla männyissä vain pieniä lumirakennelmia, täällä latvojen lumi kuin sheikkien valkoiset päähineet. Vaivaismäntyjä, ihmisten runtelemia ne. Yli kaksi metriäkorkeat kivirakennelmat mäntyjen keskellä, kaksi tässä talojen muodostamassa aitauksessa toiset kaksi vielä näkymättömissä aitauksen takana, samanlaisia kuitenkin. Rakennelmien tähden männyt runneltu. Ilmatorjuntatykkien ampumasektorin syystä pelkästään tympätty, asemien naamioimisen vuoksi ei kaadettu. Vuosien mittaan nuo latvattomat männyt kasvaneet ja oksat pidentyneet. Nyt ylimmät oksat muodostavat alustan kauniille lumikruunuille, valitettavastimyrskytuuli riistää tuon maisemataulun. Tilalle jää karumpi, kaunis sekin.
Ihmeellinen tuo taulu ikkunalasin lävitse katsottuna. Vielä muutama viikko ja sen perusväri muuttuu ensin likaisen ruskeaksi syksynkeltaisten koivunlehtien peittämän nurmikon värjäydyttyä lumen alla miltei tuhkanharmaaksi. Sitten vain muutama päivä lumipeitteen väistyttyä keväänvihreät ruohot antavat taululle uuden pohjavärin. Neliulotteisen taulun sointi muuttuu kuin taikaiskusta peipposten ja mustarastaiden sävelvyöryssä. Lehtipuut pukeutuvat vihreähohtoisiin pukuihin, jotka kesäauringonkuumuudessa muuttuvat jotenkin tummemmiksi. Vaihtavat sitten muuttolintujen häipyessä asunsa syksyn karnevaalien juhla-asuiksi. Viimein levittävät asunsa nurmikolle ja jäävät odottamaan aikaa, jolloin räätäli herää talviunestaan.
Ja kaikki tuo ja sadepisarat ikkunaruudussa, kuka maalari osaisi tehdä kauniimman taulun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu