Eli onko mahdollista, että samassa talossa olisi sekä kissa että esim. hamsteri? Meillä näin ei siis ole, eikä varmaan tule olemaankaan, kysyn vain, kun tunnen joitakin, joilla on.
Kissa ja jyrsijä?
5
290
Vastaukset
- kurrmau
Meillä oli kaksi marsua ja kissa joskus samaan aikaan. Kissa tuli pentuna taloon, kun oli jo nuo marsut. Ei välittänyt niistä mitään aluksi ja pystyí olemaan niiden kanssa samassa huoneessa valvonnassa, kun pidin marsuja vapaana pienellä alueella. Kun sitten kissa kasvoi aikuiseksi, niin huomasi, että kiinnostus yhtäkkiä alkoi. Kiinnostui häkissä kuuluvasta rapinasta, mutta eipä sitten mitään yrittänyt, vaikka katseli niitä välillä kuin leluja. Nuo jyrsijöiden häkit ja lootat ovat sellaisia onneksi, että ovat turvallisia paikkoja niille, eikä kissan tassu niistä ikinä mahtuisi.
- MVKN
Meillä ollut kohta kuutosen vuotta kaks kappaletta gerbiilejä, edelliset vipeltäjät melkein viis vuotta ja nykyset reilu vuoden, ja kaks kappaletta kissoja samassa taloidessa. Toki asiallisten varotoimien kanssa(kannen päälle riittävästi painoa ja kissat suihkepullon avustuksella häkiltä pois pidettyinä. Ei tarvinnut kuin pari päivää, jos sitäkään, vahtia pullon kanssa niin johan on pysyneet poissa toljottelemasta. Ja myönnän että on yksilöllistä miten menee, meillä yhteiselo sujunut ilman selkkauksia.
- onnistuu
Minulla on kaksi kissaa sekä kaksi hamsteria.
Ei meillä mitään ongelmia ollut, kun hamsuilla turvallinen ja painava häkki niin kissat eivät sitä vahingossakaan saa alas tiputettua, tykkäävät häkin katolla aamuisin seurata mitä hamsut puuhailee. :) Kisujen ikioma luontokanava ;D - ystävät
Minulla on 2 hiirtä ja kani ja minun kissa ja kani on tosi hyyviä ystäviä
- Sannnnnnni
Meillä oli pahimmillaan kissa ja 9 (!) hiirtä (sattui eläinsuojelutapaus ja olin niiden hiirten puolesta niin pahoillani että ajattelin tarkemmin vasta puuhaan lupauduttuani). Lopuksi se kuitenkin onnistui: hiirille piti rakentaa korkeat, akvaariotyyppiset kodit (tein itse tosi korkeista muovisista muuttolaatikoista ja metalliverkosta) jotta kissa ei päässyt niitä sohimaan. Käytin myös normaalien kiipeilypuiden etc sijaan paljon kuiviketta ja hautasin siihen kuivikkeeseen pahvirullia, ruukusta tehtyjä pesiä tms jotta hiiri sai tuntea olevansa suojassa. Laatikot sitten vielä kiinnitin listoilla seinään jotta kissa ei saanut niitä nurin myöskään. Kissa tuijotti kyllä mielellään, mutta niin kauan kuin ei saanut tassulla läpätyksi, useimmat hiiret eivät tuntuneet huomaavan. Yksi vaikutti hermostuneelta, sen boksille laitoin ikea-hyllyn katonrajaan (isoin reunoin jottei se voinut pudota). Niitä laatikoita tietysti piti puhdistaa tosi usein kun ilma ei vaihtunut niin hyvin kuin avohäkeissä, ja ammoniahan on keuhkoille pahasta, mutta kyllä sen kesti. Pidin kutakin hiirtä viitisen minuuttia päivässä kädessä ja ruokin herkkuja jottei ihmisten läheisyys alkaisi ahdistaa; jotkut niistä lopuksi nuuhkivat kissaakin ihan kiinnostuneina (joskin siinä aina katsoi että toisella ihmisellä oli kissasta luja ote siltä varalta että se olisi jotenkin saanut yhtäkkisen metsästyskohtauksen. Ei tosin koskaan saanut, vaikutti uteliaalta lähinnä).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621117Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661087- 501050
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373999Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153912Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89827
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182800Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105719Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51703