vauva itkee itsensä uneen

Tuli tässä mieleen, ettei vaan sattuisi naapurin äipällä oleen jonkin asteinen masennus ? Jos näin on, niin sitten tarvitsee pikaisesti apua. Ei kai kukaan tieten tahtoen halua jättää lasta huutamaan vartiksi. Kuulostaa ikävältä ja paha olo tässä tuleekin, kun ajattelee.

Jotain asialle pitäisi tehdä. Miten tällaisissa tilanteissa toimitaan yleensä ? Otetaan yhteyttä neuvolaan ? Voiko tältä naapurilta kysyä, mikä vauvalla on hätänä, kun lohduttomasti itkee ? Mitenkäs sitten, kun isä on paikalla vai onko ?

Voi kauheeta..Ihan sydänparka melkeen itkee kans. :( Tuolle asialle pitää kyl tehdä jotain..

Niin voiskohan olla masennusta sitten tai jotain. Olen kerran kunnolla jutellut tämän naapurin kanssa kun miehemme juttelivat pihalla, ja vaikutti ihan normaalilta ja hyvältä äidiltä, on yksi lapsi jo ennestään. Ei vaikuttanut ollenkaan tällaiselta sydämettömältä tapaukselta, ja ekan kerran kun kuulimme itkut itkuhälyttimestä ja mieheni kanssa niitä tosiaan kuuntelimme sen pitkät 15 minuuttia, oli mieheni jo lähdössä koputtelemaan naapurin ovelle että eikö se tosiaan kuule että vauva siellä itkee, niin siinä samassa hän sitten hakikin vauvan parvekkeelta, ja ajattelimme että tämä on yksi sattuma vain ettei hän varmaan tosiaan kuullut tai jotain, ja sydämestä se kyllä ottaa kun itkevää vauva parkaa joutuu kuuntelemaan ja itse ei voi tehdä mitään. Noh luulomme osoittautuivat vääräksi tuon tapauksen jälkeen kun hän toi valmiiksi itkevän vauvan parvekkeelle ja jätti sen vain sinne itkemään ja nukahtamaan itsekseen, siinä vaiheessa tajusimme että hän tekee sen tarkoituksella. Unikoulusta hän puhui silloin pihalla että sitä yrittävät, mutta ei lapsen itkettäminen tuolla tavalla päikkäreillä ole mitään unikoulua.. Ihan hirveetä että vauvaa itketetään noin. Ei vauva mikään koliikkivauvakaan ole kun naapurin kanssa juttelin.. sen tiedän että mies on poissa työnsä takia paljon kotoa, moniakin päiviä kerrallaan, ja se voi varmasti olla rankkaa hänelle, mutta silti, eihän sitä nyt noin voi käyttäytyä itkevän vauvan kanssa :/ en tiedä kuinka usein tätä tapahtuu kun yleensä tuomme parvekkeelle vauvat nukkumaan eri aikoihin, joko hänen vauvansa on jo nukkumassa siellä kun tuon omani, tai kun haen omani pois päikkäreiltä niin viereiselle partsille on ilmestyneet rattaat, eli ei hän aina sielä onneksi itke kun se muuten kuuluisi meille itkuhälyttimeen joka kerta, mutta nämä muutamatkin kerrat kun näitä itkuja on sattunut ja vauva siellä yksin niin raapaisee kyllä sydämestä.. En oikein tiedä miten voisi edes puuttua asiaan tai kysyä häneltä hienotunteisesti asiasta kun olemme nähneet vain pari kertaa ja jutelleet kerran.. Olemme siis suht uusia asukkaita tässä yhtiössä.

Kun itse olin pikkutyttö, meidän vauvaa hoidettiin justiinsa noin. Lapsen pitää "oppia". Koska hänellä oli kaikki hyvin, sai huutaa ihan itsekseen, koska huusi vain seurankipeyttään.
Sylissä hyssyttelyt tekee niistä epäitsenäisiä äidissä roikkuvia sylivauvoja.
Ohjeet olivat selvät: ruokailu joka 4. tunti, ruuansulatuksen rauhoittamiseksi ei ruokaa useammin.
Huutaminen voimistuttaa keuhkoja.
Vaipat vaihtoon ennen ruokailua, ja lapsi syötetään pullosta suoraan vaunuihin, joten nukahtaa itsekseen. Sylissä pitäminen rasittaa lapsen selkää.
Vauvalle piti antaa rauha eikä roikkua hänen koppansa laidalla seurustelemassa.

Myöhemmin, kun vauva ei oppinut, jäi hänen hyssyttämisensä minulle. Minun oli saatava vauva nukkumaan, ja jouduin keinuttamaan vaunuja ja lauleskelemaan pihanurmikolla istuen joka päivä moneen kertaan. Vauvan piti aina nukkua ja nukkua.
Kun hän oppi kävelemään, oli minun tehtäväni huolehtia hänestä. Minun syytäni oli jokainen muksahdus ja mustelma.
Vauva myös oppi tietämään, kuka hänestä huolehtii, joten hän valitsi minut äidikseen, jonka puoleen kääntyi kaikessa. Vähitellen olikin niin että vauvasta tuli minun lapsoseni, ja syvä kiintymys jatkui aikuisuuteen asti. Siihen väliin oli aikuisten turha enää yrittääkään.

Vaikea oli opetella omien vauvojen hoitamiset, koska äiti tuli neuvomaan kovalla äänellä, miten lapsi tulee hoitaa. Häntä ei saa pilata ylenmääräisellä huolenpidolla ja häiritä hänen omaa kehitystään hössötyksellä. Aluksi yritin seurata "viisaita" neuvoja, mutta kuten aloittajakin, kärsin hirveästi lapsen itkusta, ja kuulinhan minä, että itku usein oli hylkäämisen pelkoa.
Otin uuden asenteen, ja vauvastani, (kuten seuraavistakin), tuli rauhallinen ja sopeutuvainen, eikä hänen ikinä tarvinnut huutaa yksin vain kasvatuksen nimissä.

Ajattelin myöhemmin, että ehkä minun hankala äitisuhteeni on alkanut vauva-ajoista, koska tietenkin minuakin hoidettiin kaavamaisesti 4 tunnin perioodeissa ja jätettiin yksin hätään koko vauva-ajan. Luottamusta turvalliseen äitiin ei syntynyt.

Jos lapsi onkin sellainen, että huutaa nukkumaan mennessä, teki vanhemmat mitä hyvänsä. Meillä oli yksi huusi, kun työnnettiin vaunuissa, huusi, kun kannettiin tai seurusteltiin, huusi, kun istui autossa turvaistuimessa. Siis ei mitään merkitystä sillä, yrittikö häntä nukuttaa tai ei, huutoa tuli joka tapauksessa. Ymmärrän täysin vanhempia, jotka antavat lapsen itkeä uni-itkunsa omissa oloissaan. Lapsi voi olla myös sellainene, että herää kesken unien ja nukahtaa pienen rätinän jälkeen pian uudestaan. Äiti saattaa odottaa lapsen uudelleen nukahtamista, varsinkin, jos unet ovat olleet lyhyet, eikä sen takia mene lasta heti hakemaan. Ei tarvi olla kyse äidin masennuksesta tai sydämettömyydestä

Werus ja Jo isoäiti sen sanoivat. 15min itkut ei ole pitkä aika ja ulos laittaminen voi rauhoittaa molempia.

mun mutsi ei välittänyt musta pätkääkään,se myi äidinmaitonsakin jotta sillä oli rahaa kouluttaa omaa äpärä-penskaansa,ei viettänyt aikaa mun kanssa ollenkaan ja faija kokoajan matkatöissä.. eli pitäisköhän ilmoittaa Lastensuojelu-viranomaiselle että vauvasta on tulossa nuori eläkeläinen tota vauhtia kun äiti ei anna normaalia läheisyyden tunnetta... -kele stana !!!

minusta ei ole oikein kumminkaan että pieni vauva lakkaamatta huutaa täytt'ä kurkkua miksi ei vanhemmat jos yli päänsä huolehtivat ollenkaa niin miksi he eivät voi katsastaa onko vauva pissanut vaippaan tai kakannut sehän on yleensä suurin ongelma tai sitten haluaa vain seurustella tai leikkiä muistan kun minulla oli pikku lapsia itselläni niin minä tein kyllä sivussa kotityöt jos oli jotain sellaista kiirellistä ettei pystynyt siirtämään töitä mutta olin aina saatavissa jos pojilla oli mikä tarve vain ja leikin mitä tuon ikäiset pysty leikkimään, olin ulkona koska vauvoja nukkuttaa ja sain itsekkin raitista ilmaa muistan kun mieheni oli tullut työstä ja olimme palaamassa lenkiltä ja oli hyvä sää niin miksi väitetään että äiti ei saisi pitää huolta tai sitten tulee liian lellityksi lapsena jo, minusta on täyttä roskaa puhe jossa sanotaan että äiti ei saa pitää lapsita hyvää huolta tuohan on justiin sitä mitä äskön laitoin tekstiä, hyvän äidin tuntee siitä kun vauva kun huutaa niin katsoo ensin vaipat onko märät sitten syöttää ja jos vaikka leikki jos on tarvis jokaisella joka tulee vanhemmaksi niin huolehtii ja on mukana vauvan päivän askareissa se on kunnollinen äiti

Eipä tuo nyt hirveän vakavalta kuulosta. Lapsihan pitää opettaa siihen ettei joka itkun perässä juosta, muuten saa juosta jatkuvasti eikä opi nukkumaan öitään kunnolla. Kyllä äänestä oppii huomaamaan onko oikea hätä vai ohimenevä, ei unikaan tulee jos ihan oikeasti on hätä. Sydäntähän se särkee aluksi, mutta paljon paremmin sujuvat yöt kun opettaa lapsen siihen, ettei mitään hätää ole vaikka joskus yksin herääkin. AP taitaa olla niitä vanhempia, jotka lapsen kasvaessa antavat periksi joka asiassa kun eivät kestä yhtään itkua ja sitten huomaavat että lapsi pyörittää huushollia ja on viimeistään teini-iässä aivan mahdoton.

Ensimmäiseksi tuli mieleen, etä onkohan äiti lievästi masentunut tai tällä hetkellä vain väsynyt lastenhoitorumbaan. Toisaalta, vauvoja on erilaisia: toiset ovat hyvin vaativaisia pienestä lähtien ja toiset tyytyvät vähään, toiset itkevät paljon toisten tyytyessä hymyilyyn ja pieneen kitinään tarpeen vaatiessa. Ja toisaalta, on myös erilaisia vanhempia: toiset pomppivat lapsen jokaisen ininän mukaan ja toiset ottaat tiukasti ohjaavan otteen jo ensi hetkistä lähtien.

Itse annoin lasteni itkeä jos kaikki oleellinen oli tehty ja tilanne tarkastettu. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että en olisi muulloin hellinyt lapsiani ja antanut heille aikaani. Tuloksena lapsistani kasvoi minuun luottavia ja välimme ovat edelleen erittäin läheiset vaikka ovat jo aikuisia. Kasvaessaan lapseni eivät koskaan kiukutelleet tai mököttäneet koska tiesivät pienestä pitäen, että sillä ei saa mitään aikaan. Jos lapsen ei koskaan anna itkeä ja säntää välittömästi paikalle vaimentamaan itkun keinolla millä tahansa, lapsi oppii juoksuttamaan vanhempiaan nostamalla ääntään. Tilanne tulee tietenkin tsekata.

Miksi et kysy suoraan naapuriltasi? Sano että olet kuullut kuinka vauva itkee ja onkohan lapsella koliikki vai mikä vauvaa itkettää?