Onkohan

Ensinnäkin tiedän, että todelliset metsämiehet tekevät hyvää työtä luonnossa. Mutta, mutta, ihmettelen "miesten" logiikkaa, kun kysymys on koirasta. Tämänpäiväinen esimerkki: kaksi hirvestäjää toi autolla koiran peltotietä ja päästi metsään. Sitten auto ajeli edestakaisin ja pysähtyi minultakin kysymään, oonko nähnyt koiraa. Tutkat ja vempaimet oli. En ollut nähnyt kuin silloin, kun se päästettiin. Ulkoilutin siinä omaani ja naapuritalon emäntä sanoi, että se koira oli heidän pihalla pitkään ja sillä oli kivaa, kunnes sai omat koirat sisälle. Siis pointti on, miksi tällaista koiraa ei jakseta viedä kunnolla metsään, eikä päästää "kylillä" irti. Mikäli sen vietti on niin huono, että se lähtee kaiken kivan hajun perään, eikö olisi parempi viedä se lähelle hirveä.
3298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On ihan turha väittää, etteikö meidän metsästäjienkin joukossa olisi älykääpiöitä. Merkillisintä kuitenkin on se, että 200 asiallista metsästäjää ei herätä kirjoittelun aihetta mutta yksi "poikkeava" metsästäjä ylittää oitis uutiskynnyksen ja lähes poikkeuksetta hänet sitten yleistetään tyypilliseksi metsämieheksi, jota hän ei todellakaan ole!
En millään lailla puolustele kertomiesi ns. metsämiesten toimintaa kun en tunne tapausta enkä sitä, mikä oli koirien todellinen tehtävä, mikä tilanne jahdissa oli meneillään jne. Metsästys - niinkuin moni muukin asia - kun joskus saattaa sivustakatsojalle vaikuttaa hyvin erikoiselta kun ei tunne tilannetta. Jos kertomassasi jutussa oli kuitenkin koko stoori niin ei voi ku ihmetellä ihmisen järkeä!

Äänestä
  • Se etteivät asialliset metsästäjät ylitä uutiskynnystä johtuu varmaankin siitä että he eivät juuri näy tai kuulu 'ulkopuolisille'. Jos metsässä tulee vastaan muita niin tervehditään kohteliaasti ja kerrotaan mahdollisesta jahtiporukasta. Ja sitten vielä kerrotaan varmuudeksi radiolla/puhelimella omalle porukalle että liikkeellä on muitakin.
    Kyllä mä olen linnustaessa ollut sanalla monet kerrat sienestäjien/marjastajien/vaeltajien kanssa monet kerrat. Ja kaikki olemme hyvin metsään mahtuneet. Se on vähän sama juttu kun autoilussakin. Et sinä lehteen päädy kun ajelet selvinpäin ja muutenkin sääntöjen mukaan. Mutta vetäisepä vauhdilla omakotitalon seinästä sisään niin taas on kaikki nuoret kamalia kaahareita...

    Äänestä

hirvikoiraksi kutsutusta on juuri tuolla tasolla, eikä se ole yksinomaan rodun ja koiran itsensä vika.
On vain niin, että hirvikoirakin on koulutettava, ja lähellekään kaikista hirvimieheksi itseään kutsuvasta siihen ei ole, eikä tule koskaan olemaankaan.

Osaava koiranohjaaja lähtee aina itse koiransa kanssa maastoon, eikä jää autolla seikkailemaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyhmä kysymys kirjoitti:

Ensinnäkin tiedän, että todelliset metsämiehet tekevät hyvää työtä luonnossa. Mutta, mutta, ihmettelen "miesten" logiikkaa, kun kysymys on koirasta. Tämänpäiväinen esimerkki: kaksi hirvestäjää toi autolla koiran peltotietä ja päästi metsään. Sitten auto ajeli edestakaisin ja pysähtyi minultakin kysymään, oonko nähnyt koiraa. Tutkat ja vempaimet oli. En ollut nähnyt kuin silloin, kun se päästettiin. Ulkoilutin siinä omaani ja naapuritalon emäntä sanoi, että se koira oli heidän pihalla pitkään ja sillä oli kivaa, kunnes sai omat koirat sisälle. Siis pointti on, miksi tällaista koiraa ei jakseta viedä kunnolla metsään, eikä päästää "kylillä" irti. Mikäli sen vietti on niin huono, että se lähtee kaiken kivan hajun perään, eikö olisi parempi viedä se lähelle hirveä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu