Olen pitkään jo pohtinut omaa tilannettani. Enkä saa siihen vastausta, vaan turhaannun. Mun olotilani on kokoajan..odottava(?).
En tunne kuuluvani tänne, vaan odotan kokoajan "jotakin". En osaa pukea sitä sanoiksi.
Joskus tunnen irtaantuvani, aivan kuin jalkani irtoavaisivat maasta. Olen siinä, mutta toisaalta taas en. Onko mitään, mistä voisi saada tästä lisätietoa? Tosissani kysyn.
Ja tietty näin nimettömänä, eihän näistä puhella kahvipöydissä.
Ja muutenkin..on minulla paljon selittämättömiä kokemuksia, uskon siihen toiseen ulottuvuuteen.
" kaikki me ollaan, ristejä ollaan". Sanooko tuo lause mitään?
Kiitos
En tunne kuuluvani tänne, vaan odotan kokoajan "jotakin". En osaa pukea sitä sanoiksi.
Joskus tunnen irtaantuvani, aivan kuin jalkani irtoavaisivat maasta. Olen siinä, mutta toisaalta taas en. Onko mitään, mistä voisi saada tästä lisätietoa? Tosissani kysyn.
Ja tietty näin nimettömänä, eihän näistä puhella kahvipöydissä.
Ja muutenkin..on minulla paljon selittämättömiä kokemuksia, uskon siihen toiseen ulottuvuuteen.
" kaikki me ollaan, ristejä ollaan". Sanooko tuo lause mitään?
Kiitos
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olet tyydyttämätön, tai tyytymätön ihminen?
Sinä siis odotat elämääsi uusia kokemuksia, tai yleensä jotain sellaista mikä tyydyttäisi sinut?
Se että suljeudut siihen omaan maailmaasi saa sinut tuntemaan kaikenlaista outo?
Eikä siinä mitään sinänsä, mutta kyllä se normiseura saa ainakin useimmat ihmiset putoamaan ns. "maanpäälle" sieltä "taivaistaan",,haluatko edes sitä?
Mulle ei toi loppulause sano mitään, jokin sanonta varmaan.
Mutta mullakin on ollut odottava tunne. Ihankuin joku asia olisi aivan nurkan takana tulossa.
Sekä myös että minun pitäisi tajuta jotain tai jokin juttu, mutta en millään hiffaa.
Kuulostaa kans oudolta. Noi on oikeastaan vähentyneet vanhemmiten nykyään.
Kun seurustelukumppani kuoli jo vuonna -92 niin aloin tuntea myös tota leijumisentunnetta. Ihmettelin vähän. Seisoin kuitenkin siis maassa. Se tapahtui kun tunsin että olisi jokin kaipuu nousta sinne minne poistunut kaverikin meni.
Nyt osaan sen leijutunteen tehdä miten ja missá vain, mutten tiedä mitä silla tekisin. Varmaan se on taito askel ruumiistapoistumis osaamiseen, jota en ole kyllä enää harjoitellut,.
Ei näitäkään kahvilassa höpötä.
Ehkä sinäkin olet nuori joku 20 tai 30.
Itse olen 40 ja plus, ei ole enää tunnetta että kohta tapahtuu jotain.
Paitsi nyt tää sota..
Tietty ihmiselle "ei riitä" lopulta pelkkä arki, tarkoitan niin kuin ajatuksen tasolla?
Me kaipaamme selitystä kaikelle tälle(tietysti) olemassaolevalle ja pois menneelle,, monesti sitä "kaukomaata" varsinkin kun "emme löydä" pois kuolleita mistään muualta kuin ajatuksistamme,,ja sielläkin he ovat aina hiljaa.
Kuvittelemme; "jospa tuntisimme olevamme elämä itse",,tai jotain sellaista?
Voi olla niinkin että järkytys kaverisi kuoleasta oli niin kova ettet ole selvinnyt siitä täysin ja siksi muistat "poissa olevan" tunteen?
Voimia sinulle, kuten meille kaikille, sillä elämä ei ole "helppo koulu".
Laita kiviä taskuihisi niin et leiju pois.
Olen yli 30 vuotias. Toki elämää nähnyt ja paljon on kuolema ollut osana elämää. Mietinkin sitä koko ajan..huoli läheisestä, joka ei ole terve. Mutta en ajatellut, että se voisi johtua siitä, siis tuo poissaolevaisuus sekä leijumisen tunne.
Ja tuo lause minkä kirjoitin loppuun..se on oikeastaan todella outoa. Se ääni tulee eräästä..koneesta. Se on siis elektroninen ääni. Voihan se olla minun mielikuvitustani, mutta on se silti kummallista.
Jos tämä on vain osa elämäntarkoitusta, sen pohtimista. Ei niinkään rajatiedon alueella olevaa. Ja tämä odottava tunne..se on vain sellaista, että jotain tapahtuu..en tiedä.
Maailma on niin täynnä kaikkea..pitäisi vain avata silmät.