Minulla on ollut hiiriä lemmikkinä jo useita vuosia, joiden aikana vastaan on tullut niin kasvaimia kuin muitakin ongelmia. Nykyaikakauteen on erittäin tyypillistä, että ihmiset hakevat, niin itsensä kuin lemmikkiensä, ongelmiin vastausta netistä. Näin olen itsekin tehnyt, jos olen esimerkiksi yrittänyt päätellä, onko hiirellä kasvain, rasvapatti vai paise.
Haluan yleiseen hyvinvointiin vedoten varoittaa: älkää luottako hiirifoorumi.net -sivuston käyttäjien puheisiin. Lyhyesti syy on siinä, että kyseinen sivusto pyörii hiirten kasvattajien toimesta. En väitä, etteikö Suomestakin löytyisi hyviä hiiren omistajia, mutta haluan tehdä selväksi, että hiiren kasvattaja ei ole sama asia kuin hiiren omistaja.
Nämä ihmiset sivustolla omistavat sadoittain hiiriä ja ainakin väittävät hoitavansa niitä. Kaikki menee luultavasti hyvin, kunnes useimmille hiirille tulee näitä tavallisia ongelmia: kasvaimia, tauteja ja sisäsiittoisuutta. Eläinkaupat usein ostavat kasvattajilta hiiriä, joita kasvattajat eivät tarvitse. Jos hiiret eivät mene kaupaksi, kasvattaka lopettaa hiiren, koska sillä ei ole arvoa. Tämän vuoksi on tyypillistä, että eläinkaupoissa myydään "huonolaatuisia" hiiriä: alipainoisia, erittäin kasvainherkkiä jne.
Kasvattajat myös tappavat vuosittain satoja hiiriä, myös vastasyntyneitä hiiriä. Syy tähän on se, että yritetään tehdä pentuekoko tarpeeksi pieneksi, jotta muut hiiret kasvaisivat mahdollisimman paljon. Tämä tarkoittaa, esimerkiksi 11 pentueen tappamista neljään. Monet kasvattajat puolustelevat Jumalana leikkimistä hyvinvoinnin luomisella. Suurin osa hiiriä kuolee kasvattajan leikkiessä pentutehtailua, mutta valtava määrä myös "virheellisiä" hiiri joutuu kuolemaan. Kasvattajat jalostavat hiiriä isän, äidin, siskon ja veljen kanssa ja tästä on aiheutunut suuria ongelmia. Kasvainherkkyys on lisääntynyt sekä hiirille on kehittynyt mitä erikoisempia sairauksia ajan myötä.
Moni hiiriä rakastava, mutta päästään vialla oleva kasvattaja harrastaa päämotiivinaan saada hiirinäyttelyihin voittajahiiri. Tämä yksilö syntyy niin, kun kasvattajat, etsiessään täydellisiä geenejä, käyttävät järjettömiä määriä sisäsiittosuutta ja tappavat jokaisesta poikueesta aina mielensä mukaan poikasia. Lopputuloksena joku näistä kasvattajista saa 20 euron setelin kouraansa ja voittaa näyttelyn.
Hulluinta tässä tavassa on se, että nämä päästään sekaisin olevat "ihmiset" levittelevät "hyviä ohjeita" juuri mainitsemallani sivustolla. Esimerkiksi lähes kaikki kasvattajat neuvovat jopa lapsia lopettamaan lemmikkinsä pienenkin vaivan takia, vaikka eivät olisi nähneet ikinä kyseistä lemmikkiä. Sivustolta löytyy myös paljon keskusteluja, joissa kasvattajat väittävät olevansa enemmän perehtyneitä hiiriin kuin eläinlääkärit. Perehtynyt on liian pieni sana kuvaamaan näitä Jumalia. He pystyvät kertomaan aina 100% tarkkuudella, jos lemmikkisi täytyy lopettaa, vaikka he eivät tiedä, mikä lemmikkiäsi vaivaa.
Tämä on todella yksinkertainen asia: älkää luottako kouluttamattomiin amatööreihin, vaan eläinlääkäreihin, jotka ovat opiskelleet yleensä viisi vuotta yliopistossa. En voi kuin sydämeni pohjasta toivoa, että kukaan ei tee pienintäkään päätöstä luottaen kasvattajien neuvoihin tietämättä kasvattajasta enempää. Jos olet huomannut, että hiirisi vointi on huono tai jokin on pielessä, ota yhteys eläinlääkäriin - ÄLÄ KASVATTAJAAN. Pahan mielen lisäksi et saa muuta neuvoa, kuin miten voit itse tappaa hiiresi etkä koskaan saa tietää, mikä hiirtäsi lopulta vaivasi. Jos oikeasti luotat täysin tuntemattoman ihmisen käskyyn tappaa lemmikkisi... Hmm... Omahan on tietysti valintasi. Eläinlääkäri kuitenkin kertoo sinulle, jos eutanasiaan on oikeasti aihetta tai jos parantaminen on mahdollista.
Tappamisen kasvattaja osaa. Mainitsemallani sivustolla on myös useita konsteja siihen. Jotkut kasvattajat tarjoutuvat mielellään tappamaan hiiresi, jos kysyt - vielä ilman maksua. Jos kiinnostaa, www.hiirifoorumi.net . Tuntemattomina, nimimerkeillä keskustelevat ihmiset kertovat mielellään, miten ja milloin tapat hiiresi.
Varokaa "hiiriasiantuntijoita" hiirifoorumi.net -sivuilla!!!
17
3126
Vastaukset
Eh, pakko vähän kritisoida :D
Eläinlääkäreillä ei ole MITÄÄN käsitystä kuinka hiiriä pitäisi hoitaa. Rotista tajuaviakin eläinlääkäreitä on aika harvassa. Hiiren kanssa on etenkin syrjemmällä pakko kävellä lääkäriin omat ohjeet kourassa että saa kunnolliset lääkkeet, jos nää lehmälääkärit hiirä suostuu edes katsomaan. Viisi vuotta yliopistossa opiskellen jotain ihan muuta kuin hiiriä, on vähän eri asia kuin omistaa hiiriä pari kymmentä vuotta... Enkä lähtisi eläinlääkäriin lopettamaan hiirtä, rotankin piikkilopetus oli aika vaikean ja kivuliaan näköistä, entä sitten niin pikkuruinen hiiri? :/
"Eläinkaupat usein ostavat kasvattajilta hiiriä, joita kasvattajat eivät tarvitse."
-Aika harva virallinen taitaa myydä eläinkauppaan ;)
"Tämän vuoksi on tyypillistä, että eläinkaupoissa myydään "huonolaatuisia" hiiriä: alipainoisia, erittäin kasvainherkkiä jne."
-Oisko syy kuitenkin se, että eläinkauppahiirut on useimmiten tukkuhiiriä, tai kasvattajilta joita jalostus ei kiinnosta, pelkkä pentutehtailu (=ei hiiriyhdistyksen viralliset)? Hyvä kasvattaja nimenomaan ei käytä jalostukseen hiiriä jotka on erityisen herkkiä esim. kasvaimille, ja alipainoiset löytyy nimenomaan karsimattomista poikueista.
"Kasvattajat myös tappavat vuosittain satoja hiiriä, myös vastasyntyneitä hiiriä. Syy tähän on se, että yritetään tehdä pentuekoko tarpeeksi pieneksi, jotta muut hiiret kasvaisivat mahdollisimman paljon. Tämä tarkoittaa, esimerkiksi 11 pentueen tappamista neljään."
-Jep. Ikävää kyllä, mutta emo ei jaksa hoitaa niin suuria poikueita kuin usein syntyy. Karsimisen tarkoituksena on että poikaset pääsevät koteihin terevinä ja hyvin kasvaneina, eikä kenenkään tarvitse kuolla nälkään. Olisiko mielestäsi parempi ratkaisu esimerkiksi käsinruokinta kissanmaidonkorvikkeella?
"Moni hiiriä rakastava, mutta päästään vialla oleva kasvattaja harrastaa päämotiivinaan saada hiirinäyttelyihin voittajahiiri."
-=terve, terverakenteinen, hyvinkasvanut hiiri. Vrt. monet koirarodut jossa voittajat on oikeesti aika ufoja. Näyttelyhiiren pitää olla kaikin puolin terve.
Lopettamisesta on toki monia käytäntöjä, hiirikasvattajien mielipide on parempi liian aikaisin kuin liian myöhään -niin eläin ei ainakaan ehdi kärsimään. Toinen ääripää on jenkkimeininki, jossa hiiriltä leikataan kasvaimia ja kastroidaan, ja rakennellaan niille "esteetön terra" sitten kun vanhemmiten takajalat lakkaa toimimasta. Perus hiiristi sijoittuu varmaankin näiden kahden väliin, mutta elän kuitenkin mieluummin Suomessa, huh :O
T. Eräskin hiirifoorumin "aivopesemä"- Apua aloittelijoille
-Jep. Ikävää kyllä, mutta emo ei jaksa hoitaa niin suuria poikueita kuin usein syntyy. Karsimisen tarkoituksena on että poikaset pääsevät koteihin terevinä ja hyvin kasvaneina, eikä kenenkään tarvitse kuolla nälkään. Olisiko mielestäsi parempi ratkaisu esimerkiksi käsinruokinta kissanmaidonkorvikkeella?
Ei pidä paikkansa, tiettyyn rajaan asti. Epämääräisesti sanottuna emo jaksaa hoitaa suuren poikueen. Valtavaa poikuetta ei jaksa. Tämä tabu, legenda, jonka mukaan hiiri emo kuolee rasitukseen, jos poikasia on liikaa, ei pidä paikkansa. Emo karsii itse poikasiaan mielensä mukaan, jos kokee sen tarpeelliseksi, esimerkiksi ravinnon puutteen vuoksi. Ja kuinka usein näin käy? Laittakaahan joku kasvattaja viestiä, että olet oikeasti unohtanut ruokkia hiiriemon ja siksi poikaset ovat syöty.
Jos olet kasvattanut hiiriä ja saanut niillä pentueita, niin tiedät, ettei ihmisen tarvitse puuttua pätkääkään emohiiren ja poikasten väliin. Jos pentuekoko on 10, emo pärjää mainiosti ihmisen avulla - luonnossa ei. Jos emolle annetaan tukiruokaa ennen tiineyttä, sen aikana sekä imetysvaiheessa, emon massa kasvaa ja niin myös maidon määrä.
Kenenkään, ei yksinkertaisesti kenenkään, pidä ajatella, jos esimerkiksi haluaa kasvattaa hiiriä, että karsiminen kuuluisi kasvattamiseen mitenkään. Hiiret.fi -sivuilla väitetään suoraan täysin toisin. Jälleen kerran, näiden mini-jumalien mielessä on vain se optimaalinen pentuekoko, jotta saadaan neljän hiiripennun koko kaksi grammaa isommaksi aikuisikään mennessä. Kaksi grammaa, kymmenen hiiripennun pää nurin. Se ei ole sen arvoista. Ei pidä paikkansa? Tuokaa TIETEELLINEN TUTKIMUS julki, jossa KASVATTAJAN OLOSUHTEISSA RAVITUT, RUNSAILLA VIRIKKEILLÄ VARUSTETUISSA HÄKEISSÄ ASUVAT hiiret oikeasti kasvavat selvästi pienemmäksi, kun pentuekoko on iso verrattuna pieneen.
Tiedän, että yliopistoissa eläinlääkäritutkinnossa perehdytään paljon enemmän kookkaisiin eläimiin. Valtaosa ajasta meneekin varmasti maatilaeläinten, kissojen sekä koirien parissa. Vaikka eläinlääkäri ei tietäisi hiiristä lajina yhtään mitään, eläinlääkäri on kuitenkin oikea paikka kysyä apua, koska kasvattajalta sitä ei kukaan saa. Kasvattaja kertoo sinulle ainoastaan, että miten tapat hiiresi. Eläinlääkärillä taas on mahdollisuus paranta lukemattomia tauteja, jotka idioottikin näkee päällepäin. Kahdesta vaihtoehdosta, eläinlääkäristä ja kasvattajasta, kasvattaja ei ole vaihtoehto.
Eläinlääkäri ei puhu eutanasian puolesta ennen kuin siihen on selvä ja järkevä syy. Kasvattaja ehdottaa eutanasiaa, vaikka ei näkisi hiirtäsi eikä tietäisi siitä mitään. Ai niin... Hiirifoorumi.net sivuilla nämä jumalaa leikkivät hullut vielä painostavat sinua tappamaan hiiresi ja epäsuorasti kutsuvat sinua eläinrääkkääjäksi varsinkin, jos haluat parantaa hiiresi tavallisesta vaivasta. Sivusto koettelee laittomuuden rajaa.
"Tämän vuoksi on tyypillistä, että eläinkaupoissa myydään "huonolaatuisia" hiiriä: alipainoisia, erittäin kasvainherkkiä jne."
-Oisko syy kuitenkin se, että eläinkauppahiirut on useimmiten tukkuhiiriä, tai kasvattajilta joita jalostus ei kiinnosta, pelkkä pentutehtailu (=ei hiiriyhdistyksen viralliset)? Hyvä kasvattaja nimenomaan ei käytä jalostukseen hiiriä jotka on erityisen herkkiä esim. kasvaimille, ja alipainoiset löytyy nimenomaan karsimattomista poikueista.
-Oisko syy kuitenkin kuitenkin se, että sellaisia kasvattajat ovat? Väitätkö, että Suomessa olisi yksikään tervejärkinen "kasvattaja", joka olisi oikeasti onnistunut jalostamaan terveeempiä hiiriä kuin mitä luonnossa on? Eiköhän se "jalostaminen" kuitenkin ole vain sitä, että tehdään hiiristä helvet in nätin näköisiä. Miksi ette saman tien käy Prismasta ostamassa kullan väristä metallihohtospray-maalia ja maalaa hiirtä kullan väriseksi? Puhumattakaan, että hiiri voittaisi kivat näyttelyt, jalostajana voittaisit varmasti Nobelin.- Luontoemo julmaemo
"Emo karsii itse poikasiaan mielensä mukaan, jos kokee sen tarpeelliseksi, "
Onhan se niin paljon julmempaa saada mahdollisimman nopea hengenlähtö, kun on nämä luonnonmukaisemmatkin keinot!
Voi joko näivettyä hitaasti ja tuskallisesti nälkään, tai tai kiljua viimeiset hetkensä kärsien käsittämättömistä kivuista "emon karsiessa itse" eli suoraan sanoen syödessä poikasen elävältä. Yleensä vielä takapäästä aloittaen, ei iskien hampaansa ensin aivoihin.
Tässä asiassa itse hiirenpoikasten voinnilla ei taida karsimisen kauheudesta huutaville olla yhtään mitään väliä. Pääasia, ettei omat kädet tahriinnu ja voi sitten hyvistellä ympäri nettiä.
"Ei pidä paikkansa, tiettyyn rajaan asti. Epämääräisesti sanottuna emo jaksaa hoitaa suuren poikueen. Valtavaa poikuetta ei jaksa. Tämä tabu, legenda, jonka mukaan hiiri emo kuolee rasitukseen, jos poikasia on liikaa, ei pidä paikkansa. Emo karsii itse poikasiaan mielensä mukaan, jos kokee sen tarpeelliseksi, esimerkiksi ravinnon puutteen vuoksi. Ja kuinka usein näin käy? Laittakaahan joku kasvattaja viestiä, että olet oikeasti unohtanut ruokkia hiiriemon ja siksi poikaset ovat syöty."
-Nimenomaan villihiiri karsi poikasensa koska ruokaa ei ole tarpeeksi, ja samasta syystä kotona hiiri yrittää viimeiseen asti hoitaa poikasensa koska ruokaa on tarpeeksi. Toki kasvatukseen ei myöskään ole käytetty poikasia tappavia emoja. Koska luonto ei karsi, emo hoitaa poikasiaan vaikka heikkenisikin siitä itse, ja poikasista osa saattaa nääntyä nälkään aika ikävällä tavalla. Toki osa emoista saattaa jaksaa hyvin isompiakin poikueita, olen ihan samaa mieltä siitä, enkä ole mitenkään ylettömästi karsimisen puolella, mutten myöskään usko että itsestään kuoleminen tai käsinruokinta on parempia vaihtoehtoja. Entäpä sairaansa syntyneet, pitäisikö ne mielestäsi karsia, vai antaa kuolla itsekseen?
http://www.hiiret.fi/fin/kasvatus/?pg=2&sub=8
Tässä linkissä jonkinlaista tutkimusta poikuekoosta.
Mikä motiivi kasvattajilla muuten olisi karsia, ellei terveydellinen hyöty? Jos he haluaisivat mahdollisimman paljon rahaa, kaikki kannattaisi tietenkin säästää myytäväksi :P Eikä karsintaikäisistä edes näe mikä olisi tuleva näyttelytähti, joten hän voi hyvin karsia sen vahingossa :D Ei ne kai niistä grammoista jotain outoja kiksejä saa...
"Vaikka eläinlääkäri ei tietäisi hiiristä lajina yhtään mitään, eläinlääkäri on kuitenkin oikea paikka kysyä apua, koska kasvattajalta sitä ei kukaan saa. Kasvattaja kertoo sinulle ainoastaan, että miten tapat hiiresi. Eläinlääkärillä taas on mahdollisuus paranta lukemattomia tauteja, jotka idioottikin näkee päällepäin."
-Eläinlääkäri ei kuitenkaan välttämättä osaa niitä tauteja parantaa. Esim. perus loisten kanssa eläinlääkäri, joka ymmärtää lähinnä kissoista ja koirista, ei osaa antaa oikeaa annostusta hiirille, koska se on niin älyttömän suuri. Vaikka omistaja tietäisi oikean annoksen, lääkäri ei välttämättä suostu siihen, koska pitää sitä hengenvaarallisena :D Lopputulos: väärä annostus, ei tehoa, uudestaan lääkäriin tai kuollut hiiru. Ja laskua sata euroa. Sama antibiooteissa. Entäpä ne taudit, joita tyhmä ei näe, vaan oikeasti tarvitsisi kokemusta? Ne joita se harrastaja ei itsekin osaa diagnosoida? Kasvattajapa tuntee ja osaa hoitaa nekin.
"Oisko syy kuitenkin kuitenkin se, että sellaisia kasvattajat ovat?"
-Ne eläinkauppa hiiret ei tule hyviltä, hiiriyhdistys-meinigin kasvattajilta :D Miksi käytät niitä esimerkkinä?
"Oisko syy kuitenkin kuitenkin se, että sellaisia kasvattajat ovat? Väitätkö, että Suomessa olisi yksikään tervejärkinen "kasvattaja", joka olisi oikeasti onnistunut jalostamaan terveeempiä hiiriä kuin mitä luonnossa on? "
-Öö kyllä :D Jos tykkäät villihiiristä jotka pelkää ihan sikana, puree sua hulluna ja saat verenmyrkytyksen ja kantaa kaikkia kivoja loisia niin mikäpä siinä... Villihiirihän on jo ehtinyt lisääntymään vuoden ikäiseksi, ja voi sitten hyvin kuolla esim. kasvaimiin (vaikka peto todennäköisesti nappaa ensin). SUomessa myös perinnölliset sairaudet ja kulkutaudit on varsin harvinaisia. Paitsi toki eläinkaupan ties millä tukkuhiiruilla.- vaelthron
Onneksi fiksut ihmiset ei etsi tietoa niinkin epäluotettavasta lähteestä kuin suomi24..
- Taustatiedot
Taustatiedot: Cimi suivaantui siitä, että hiirifoorumilaisten mielestä olisi ollut parempi päästää selittämättömistä ja sietämättämistä kivuista kärsivä hiiri vaivoistaan sen sijaan, että sen olisi pitänyt jatkaa kärsimistään siihen saakka että Cimi olisi saanut tilattua netistä tarvikkeita eläinkokeiden tekemistä varten.
- CimiPimi
Tuota noin...
Kattelen tätä foorumia ja tätä keskustelua vasta nyt, joten en ole aloittaja. Samaa mieltä kuitenkin siitä, että hiirten kasvattajiin ei pidä luottaa missään hiiren terveyteen liittyvässä asiassa.
Taustoista enemmän: keskustelin nimimerkil Cimi hiirifoorumi.net -sivuilla. Kahdella hiirelläni oli omituinen "korvanraapimistauti", josta oli keskustelua foorumin terveysosiossa. Foorumin vakio käyttäjät olivat pohtineet Rapunzel -nimimerkin (sivuston perustajan) johdolla, mikä voisi hiirillä aiheuttaa kutinaa ja niskan sekä kaulan seudun raapimista ruvelle. Koska nämä amatöörit olivat tuputtaneet läjäpäin loishäätölääkkeitä eivätkä hiiret olleet parantuneet, ei kyseesaä ainakaan heillä voinut olla loinen. Itse ehdotin, että kyseessä voisi olla mikrobi. Rapunzel minullekin alkoi ehdottamaab hiirteni lähettämistä Eviraan, koska se tulisi halvemmaksi kuin hiirteb varsinainen parantaminen. Uskomatonta, mutta tämän idioottin johdolla kymmenet sivustojen käyttäjät ovat antaneet kymmenille hiirille loishäätölääkkeitä, vaikkeivat he tiedä, mitä tekevät. Rapunzel vielä ihmettelee, miksi ei löydä loisia mikroskoopilla. Vastaus siihen on se, ettei hän osaa mikroskooppia käyttää. Kaiken huipuksi sivustolla muut käyttäjät sanoivat hiirteni kärsivän, vaikka he eivät ikinä ole nähneet niitä - eivät tiedä edes hiirten nimiä. Tiedossa oli vain kutina. Toivoin sivuston käyttäjien lopettavan itsensä, jos heidän takalistojansa alkaa kutittamaan.
Terveisiä hiirifoorumi.netille: sain parannettua hiiret. Huom: maineeni vuoksi en tehnyt eläinkokeita. Vein molemmat hiiret eläinlääkäriin, pyysin näytteidenottoa ja gram-värjäystä sekä sain antibiootit. Hiiret ovat paranemassa. Voisitteko kusipaat ottaa ne eutanasiaheitot tosissanne? Te ette tiedä hiiristä yhtään mitään enkä antaisi vihamieheni perskärpästäkään teidän hoitoon. Suosittelen kaikkia tsekkaamaan sivustolla käydyn keskustelun. Monia saattaa alkaa kut-kut-kutittamaan. - juu ei aloittaja
CimiPimi kirjoitti:
Tuota noin...
Kattelen tätä foorumia ja tätä keskustelua vasta nyt, joten en ole aloittaja. Samaa mieltä kuitenkin siitä, että hiirten kasvattajiin ei pidä luottaa missään hiiren terveyteen liittyvässä asiassa.
Taustoista enemmän: keskustelin nimimerkil Cimi hiirifoorumi.net -sivuilla. Kahdella hiirelläni oli omituinen "korvanraapimistauti", josta oli keskustelua foorumin terveysosiossa. Foorumin vakio käyttäjät olivat pohtineet Rapunzel -nimimerkin (sivuston perustajan) johdolla, mikä voisi hiirillä aiheuttaa kutinaa ja niskan sekä kaulan seudun raapimista ruvelle. Koska nämä amatöörit olivat tuputtaneet läjäpäin loishäätölääkkeitä eivätkä hiiret olleet parantuneet, ei kyseesaä ainakaan heillä voinut olla loinen. Itse ehdotin, että kyseessä voisi olla mikrobi. Rapunzel minullekin alkoi ehdottamaab hiirteni lähettämistä Eviraan, koska se tulisi halvemmaksi kuin hiirteb varsinainen parantaminen. Uskomatonta, mutta tämän idioottin johdolla kymmenet sivustojen käyttäjät ovat antaneet kymmenille hiirille loishäätölääkkeitä, vaikkeivat he tiedä, mitä tekevät. Rapunzel vielä ihmettelee, miksi ei löydä loisia mikroskoopilla. Vastaus siihen on se, ettei hän osaa mikroskooppia käyttää. Kaiken huipuksi sivustolla muut käyttäjät sanoivat hiirteni kärsivän, vaikka he eivät ikinä ole nähneet niitä - eivät tiedä edes hiirten nimiä. Tiedossa oli vain kutina. Toivoin sivuston käyttäjien lopettavan itsensä, jos heidän takalistojansa alkaa kutittamaan.
Terveisiä hiirifoorumi.netille: sain parannettua hiiret. Huom: maineeni vuoksi en tehnyt eläinkokeita. Vein molemmat hiiret eläinlääkäriin, pyysin näytteidenottoa ja gram-värjäystä sekä sain antibiootit. Hiiret ovat paranemassa. Voisitteko kusipaat ottaa ne eutanasiaheitot tosissanne? Te ette tiedä hiiristä yhtään mitään enkä antaisi vihamieheni perskärpästäkään teidän hoitoon. Suosittelen kaikkia tsekkaamaan sivustolla käydyn keskustelun. Monia saattaa alkaa kut-kut-kutittamaan." en ole aloittaja"
"sain parannettua hiiret. Huom: maineeni vuoksi en tehnyt eläinkokeita."
Jos aikoo valehdella, ei kannata unohtaa tarinaansa kesken viestin.
- "Raaka kasvattaja"?
Hiirinäyttelyistä ei myöskään heru rahaa voittajille. Joka hiirensä näyttelyyn vie, joutuu ihan itse maksamaan hiirensä osallistumisen. Sieltä saa tuotepalkintoja yms.
Itse en ole virallinen kasvattaja, mutta olen silti hiirillä tehnyt pentuja usean poikueellisen ja kyllä, myös minä karsin poikueita. Yleensä lähtee urokset sekä selkeästi sellaiset, jotka ovat heikonoloisia/pienempiä kuin muut. Ja jos vaikuttaa, että emo riutuu, niin sitten lähtee myös naaraita. Maksimissaan jätän 6 pentua emolle, josta voi vielä karsia tarpeen mukaan.
Ja olen kyllä omin silmin todennut karsinnan tarpeellisuuden pentujen kehityksen kannalta. Joskus kokeilin niin, etten karsinut isoa poikuetta, ja vain vahvimmat yksilöt saivat tarpeeksi ruokaa, heikoimmat riutui ja lopulta löytyivät kuolleina. Ei se emokaan niitä välttämättä itse karsi, vaan hylkää vain, kun tajuaa, että ovat heikompia kuin jotkut muut. Siinä voi sanoa, että harrastin eläinrääkkäystä kun en itse laittanut niitä heikkoja pois, mutta halusin kokeilla, kun aina joku kuitenkin siitä asiasta väittelee. Tulen myös jatkossa karsimaan poikueet sopivan kokoisiksi. Eikä se tosiaan ole siitä emon ruokinnasta kiinni, että riittääkö ruokaa kaikille vai ei. Vastasyntyneet hiiret kuitenkin ovat lähes koko ajan kiinni emon nisissä, joten joku on aina ilman, koska ei niitä nisiäkään ole sillä emolla kymmentä eli niitä ei vain riitä kaikille. Siinä tapauksessa ne vahvimmat yksilöt saavat tarpeeksi, heikoimmat eivät, koska eivät jaksa taistella ruoasta isompia ja vahvempia vastaan. Kivaa että muutkin hiiristit löysitte paikalle, itse kun olen muutenkin enemmän rottaihminen! :D Toivottavasti en ihan roskaa kirjoittanut kuitenkaan...
- justjust1
Turhauttavaa luettavaa kun kaikki eivät kerta kaikkiaan osaa keskustella asiasta kehittävään ja kypsään sävyyn. Hyökkäävä asenne, henkilökohtaisuuksiin meneminen ja toisten nimittely kertoo ainakin minulle kaiken olennaisen. Jos olisin itse nimittelyn kohteena, niin ottaisin selvää siitä, meneekö tuo jo kunnianloukkauksen puolelle.
Kasvatan itse omille käärmeilleni ruokahiiret, jotta tiedän, miten hiiret ovat elämänsä eläneet. Olisihan se minun kannaltani taloudellisempaa, jos niistä harvoista meillä syntyvistä hiiripoikueista saisi kasvamaan useamman poikasen. Meillä poikueet kuitenkin karsitaan, sillä karsimisen puolesta puhuu huomattavasti enemmän asiantuntijoita ja jokunen tutkimuskin kuin sitä vastaan. Miten kummassa joku voi tosissaan väittää, että karsiminen on Jumalan leikkimistä kun otetaan huomioon, ettähiirille on nimenomaan luonnollista se, etteivät kaikki poikaset selviä?
Aloitusviestistä löytyy niin monta virheellistä väitettä, että olen itsekin tyytyväinen siitä, että tältä sivustolta ei monikaan järkevä faktatietoja itselleen hae, kuten joku aikaisemmin jo kirjoittikin. Kannattaa tosiaan käydä lukaisemassa tähän liittyvät keskustelut hiirifoorumin puolelta, sillä sieltä saa paremman kuvan siitä, mistä on kysymys, jos vain omaa yhtään kriittistä ajattelukykyä. Nimenomaan hiirifoorumilta löytyy useita asiantuntijoita, vaikka kaikki siellä kirjoittelevat eivät sitä tietenkään ole. Esimerkiksi juurikin Rapunzel on vuosien varrella kerännyt niin paljon hiiriin liittyvää tietotaitoa, että häntä luonnehtisin nimenomaan yhtenä parhaimpana Suomesta löytyvänä asiantuntijana. - Tutkimus
Viimevuoden syksyn tiede lehdessä oli juttu pentua koista, ja siinä testattiin eri määrillä pentuja. Parhaat koot olivat 6 ja alle, kun koot muistaakseni olivat 2, 4 ,6 ,8 ,10 ja 12. ja noista suurimmista kuoli monta poikasta ja ne olivat pienikokoisempia kuin muut ja 4 ja 6 koissa oli selvinneet kaikki ja olivat hyvinvoivia, 2 koossa olivat terveitä mutta kasvaneet keskikokoista isommiksi... Ja kyseessä oli laaja tutkimus jossa oli monta vertauskohdetta, olisiko ollut 8 jokaista kokoryhmää kohden. Ja vain muiustaakseni 5 pentuetta selviytyi yli 8 pentuekoolla... Ja niistä olisiko 3 ollut 8 kokoisia ryhmiä....
Että karsinta lisää hyvinvointia, jos et usko, etsi se lehti sieltä viimevuoden(2013) lehdistä!!!
Anteeksi kirjoitus virheet, tein tämän iPadilla.... - Hiirenkinelämääarvostava
Pahimmat hullut niistä löytyvät nykyään Facebookin "Kesyhiiret" ryhmästä. Siellä hiirenomistajat tappavat emoilta poikasia niinkin pienen syyn, kuin väärän värin takia. Siellä ei minkäänlaista arvostusta eläimen henkeä kohtaan. Kesyhiiret ryhmässä seuraavana henkilönä huomaa kyllä nopeasti, kuinka hullua porukkaa siellä on.
- Kivahiiri
Olisi todella kiva, jos saataisiin perustettua joku "karsiminen ei ole mikään pakko" - verkosto, jossa voitaisiin jakaa näitä vähän erilaisia kokemuksia hiirten kasvatuksesta. Ja myydä ja ostaa niitä "väärin kasvatettuja" hiiriä. Vain täyspäisen rennoille hiiriharrastajille :D
Ei tuolla Kesyhiiret-ryhmässä voi kukaan vihjaistakaan mistään poikkeavasta, kun saa heti mafian kimppuunsa. Kyttäävät haukkana poikueiden ja asumusten kokoja ja ties mitä. Masentavaa porukkaa. - Arvostuksenvastakohta
Kivahiiri kirjoitti:
Olisi todella kiva, jos saataisiin perustettua joku "karsiminen ei ole mikään pakko" - verkosto, jossa voitaisiin jakaa näitä vähän erilaisia kokemuksia hiirten kasvatuksesta. Ja myydä ja ostaa niitä "väärin kasvatettuja" hiiriä. Vain täyspäisen rennoille hiiriharrastajille :D
Ei tuolla Kesyhiiret-ryhmässä voi kukaan vihjaistakaan mistään poikkeavasta, kun saa heti mafian kimppuunsa. Kyttäävät haukkana poikueiden ja asumusten kokoja ja ties mitä. Masentavaa porukkaa.Ette suinkaan ole ensimmäiset ihmiset, jotka syyttävät "vainoamisestaan" niitä, jotka toimivat yleisesti hyväksyttyjen ja ihan tieteelliselle tutkimukselle perustuvien normien mukaan. Kaikessa anarkistisuudessanne olette toki sitä mieltä, että vain te erilaiset nuoret tiedätte, miten toimitaan oikein unohtaen kätevästi, että niin käytäntö kuin puolueeton tieteellinen tutkimuskin on osoittanut toimintaperiaatteenne kaikeksi muuksi kuin nerojen edistyksellisyydeksi, joista kaikkien muidenkin tulisi ottaa opiksi.
Kun tästäkin kerran puolueetonta tutkimusta on tehty, niin minkäs takia te tarkalleen ottaen ette halua poikueita karsia? Niinkin imbesilliin argumenttiin ei nyt pidä lähteä, että ette halua"leikkiä Jumalaa" kun jo ihan lähtökohtaisesti niin teette päättämällä hiirien poikimisista ja pitämällä sekä emoja että poikasia paremmin hengissä kuin luonnontilassa olisi ikinä mahdollista. Joten nyt kaivattaisiin muita, järkevämpiä perusteluita. Kiistämätön faktahan on, että se Jumala tai luontoäiti tai miksi nyt sitten haluattekin kutsua, on tarkoittanut hiiripoikueet karsittaviksi petojen, sään, ravintopulan jne. toimesta, jotta vain vahvat selviävät ja hiiripopulaatio pysyy näin vahvana ja elinvoimaisena. Hiiret siis synnyttävät, kuten mitkä hyvänsä muutkin eläimet, enemmän poikasia kuin on tarkoitettu jäävän henkiin. Nyt te sitten väkisin kaikessa neroudessanne ja hiirten elämää kunnioittavassa hengessänne keinotekoisesti päätätte luonnon vastaisesti pitää hengissä nekin, joiden kuuluisi luonnollisesti karsiutua. Tämän teette tutkimustulostenkin vastaisesti, sillä tutkimukset ovat täysin aukottomasti osoittaneet, millainen poikuekoko on niin naaraille kuin poikasillekin kaikkein optimaalisin.
Masentavaa porukkaa tuollainen "minä tiedän kaiken parhaiten" -jengi, joille Jumalan leikkiminen on kaikkein tärkeintä vastoin parempaa tietoa. Kaikkein hulluinta on se, että kaikessa neroudessanne toimitte täysin päinvastoin kuin kuvittelette ja nimenomaan ette arvosta emon tai vahvojen poikasten henkeä tarpeeksi antamalla niille paremmat eväät elämään pitämällä huolen siitä, että heikoimmat eivät jää luonnon vastaisesti henkiin niiden vahvojen kustannuksella. - Kivahiiri
Teikäläisten puusilmäisyys tässä eniten ärsyttää. Ymmärrän kyllä että jalostavat kasvattajat lahtaavat hiiriä, koska ei valtavan "epäkelvon jalostusmateriaalin" pitäminen nurkissa ole tietenkään järkevää. Toivottavasti on edes hyötykäyttöä ruokana.
Mutta on sietämätöntä, että omat starndardit yritetään väkisin tehdä yleisiksi normeiksi joiden "rikkojia" saa ihan vapaasti arvostella ja ivata netissä. Varsinainen kiusaajajengi.
Vetoamanne tutkimukset kertovat vain sen, että hiiri kasvaa tietyssä poikaskoossa mahdollisimman isoksi. Mutta miksi ihmeessä pelkkä koko olisi itseisarvo? Ehkä sille kasvattajalle ja näyttelyttäjälle, joka haluaa mahdollisimman komean hiiren ollakseen kuuluisa hiirten jalostaja. Mutta tavalliselle lemmikinomistajalla muutamalla grammalla ei todellakaan ole merkitystä. Yksittäisen poikueen hiirillään teettävällä lemmikinomistajalla on myös enemmän aikaa auttaa äitihiirtä ruokinnassa, mikäli maito ei tosiaankaan riitä. Sarjakasvattajalla ei tietenkään ole sellaiseen aikaa, joten siksikin HEILLE karsiminen voi olla järkevää. Entäs sitten hiirelle itselleen? Olisiko mieluummin kuollut vai hieman kevyempi ja pienikokoisempi?
Tosiasia on kuitenkin, että jos oikein kunnolla arvoja pohditaan, niin karsijoiden arvot voidaan kyseenalaistaa paljon helpommin kuin karsimattomien.
Onko oikein että monet kuolevat ihan vaan sen takia että ne harvat saisivat rypeä mahdollisimman suuressa yltäkylläisyydessä? Kesyhiiret-ryhmässäkin juuri esittelevät läskipallohiiriä karsituista poikueista. Olis ilmeisesti hyvin riittänyt maitoa muutamalle muullekin. Onko teistä oikein soveltaa samaa ihmisiin? Suurin osa ihmiskuntaa joutaa kuolla, jotta muutamat saavat lihoa? Kummassa porukassa olisit mieluummin itse?
Luonnossa hiiret kuolee vauhdilla, mutta luonnontilassa niin käy ihmisillekin. Ihminen on kyennyt vähentämään kuolleisuutta omalla kohdallaan. Mutta hiirien kohdalla se pitää julistaa "mahdottomaksi" ja tappaa niitä omin pikku kätösin siksi että luonnossakin niin käy? En ole todellakaan kieltämässä karsimista silloin kun hiiren omistaja sen näkee järkeväksi. Mutta olen todellakin sitä vastaan että toisin toimivia lähtökohtaisesti arvostellaan ja "valistetaan" aggressiivisella tavalla. Kun oikeanlainen hiiriemoa tukeva karsimattomuus on oikeasti ihan OK:
- Anonyymi
Samaa mieltä, eläinrääkkäystä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1404422Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3502230Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik32114Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481891- 1071820
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4561787Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4831621MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar571479Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4881363Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441338