Kohtiammuttu

Janukovitsh astui Venäjällä julkisuuteen ja valitti, että häntä kohti oli ammuttu Ukrainassa.
Sen sijaan, että ymmärtäisi, miltä tuntuu, kun omat ampuvat, hän syöksyi Venäjälle pelastaakseen henkensä. Häntä ei ole syrjäytetty, hän vain on astunut syrjään, perheineen.

Niin toimii aito poliitikko!
13145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kiinteää omaisuutta toki V.J:lta Ukrainaan jäi, mutta niin omat kuin poikiensakin tilit ovat turvallisesti ehkä Sveitsin pankkien tileillä.
Näin tekee poliitikko, joka osaa katsoa ja arvioida tulevaisuuttaan realistisella tavalla.

Äänestä

Jotkut sodasta palanneet miehet irvistelivät olevansa ohiammuttuja. Varmasti heitäkin oli. Isäni oli vaitonainen sotatapahtumistaan.
Mut annas olla kun tupaan tuli vieras, jolla oli "kättelyvettä". Meidät kersat komennettiin pois kuulolta.
Eräs näistä harvoista sotakavereista kerto tosijutun isän va vastapuolen sotilaan kohtaamisesta. Sinun isäsi ehti ensin, molemmat olivat olleet jyvällä, sanoi mies.
Isäni oli metsästäjä ja tarkka-ampumaan.

Äänestä

Rotat jättävät uppoavan laivan ja kapteeni seisoo viimeisenä uppoavan laivan komentosillalla,

Minulla oli ilo tuntea Simo Häyhä henkilökohtaisesti. Vaatimaton, hiljainen mies, mutta äärettömän täsmällinen. Kampaajani kertoi, että Simo meni sekunnilleen sovittuun aikaan parturiin. Maksoi tasan tarkkaan hiustenleikkuun. Kerran häneltä olisi jäänyt kymmenen penniä puuttumaan parturirahasta, mutta hän ei halunnut jäädä velkaa, vaan meni taxilla pankkiin ja tuli maksamaan "lainansa".

Äänestä

Olisin halunnut tavata tarkka-ampuja Simo Häyhän. Hänestä on tehty filmin pätkäkin. Hyvin vaatimattoman oloinen mies hän oli.

Äänestä

Simo. eli "Simuna", niinkuin häntä kutsuttiin oli rohkean suomalaisen sotilaan perikuva, vaikkakin vaatimaton ja hiljainen.

Kun käsky rintamalle, isänmaata puolustamaan tuli, Simuna sanoi vain: "Mie lähen puolustammaa meije ommaa maata"

Äänestä
Aloittaja

Mistä mahtaa johtua, että mieleeni nousee Saksan salamasota Puolaan. Heiltä vaadittiin vastausta lyhyen varotusajan sisällä, ja kun sitä ei kuulunut, mentiin rajan yli - vips.

En nyt mitenkään ymmärrä, miksi tällainen asia on mielessäni pyörinyt koko iltapäivän.

Äänestä
  • Uskon meikäläisiä maailmanrauhan kannattajia, ettei tämä Ukrainan tilanne lähde lapasesta, ettei paikallista rähinää enempää verta vuodateta.
    Ukrainalaisilla ei ole mahdollisuutta ratkaista tulehtunutta tilaisuutta asevoimin. Venäläisillä on liian paljon pelissä, että he voisivat avata tulen alakynnessä olevia vastaan.
    Olen levollisella mielellä, kuten täällä on jo kirjoitettu. Et kai sinä Makriina oikeasti uutta maailmanpaloa pelkää?

    Äänestä

  • langto-d kirjoitti:

    Uskon meikäläisiä maailmanrauhan kannattajia, ettei tämä Ukrainan tilanne lähde lapasesta, ettei paikallista rähinää enempää verta vuodateta.
    Ukrainalaisilla ei ole mahdollisuutta ratkaista tulehtunutta tilaisuutta asevoimin. Venäläisillä on liian paljon pelissä, että he voisivat avata tulen alakynnessä olevia vastaan.
    Olen levollisella mielellä, kuten täällä on jo kirjoitettu. Et kai sinä Makriina oikeasti uutta maailmanpaloa pelkää?

    No en ihan, mutta on se vähän alkanut tuntua, että mitään ei ole opittu. Kun Berliinin muuri murtui, oltiin niin onnellisia, ja tuntui siltä, että seesteinen aika vihdoin on koittanit. Yhteisymmärrys saavutettu.
    Huoh.
    Mitä kaikkea onkaan tapahtunut sen jälkeen, eikä siitä nyt niin kauan ole. Montako sotaa?

    Toivottavasti venäläiset eivät avaa tulta alakynnessä olevia vastaan, sillä he ovat alakynnessä olevien ukrainalaisten maaperällä joukkoineen!

    Äänestä

  • Makriina ek kirjoitti:

    No en ihan, mutta on se vähän alkanut tuntua, että mitään ei ole opittu. Kun Berliinin muuri murtui, oltiin niin onnellisia, ja tuntui siltä, että seesteinen aika vihdoin on koittanit. Yhteisymmärrys saavutettu.
    Huoh.
    Mitä kaikkea onkaan tapahtunut sen jälkeen, eikä siitä nyt niin kauan ole. Montako sotaa?

    Toivottavasti venäläiset eivät avaa tulta alakynnessä olevia vastaan, sillä he ovat alakynnessä olevien ukrainalaisten maaperällä joukkoineen!

    Huolestuttavaa, mutta realiteetit huomioiden, ei kamalan suurta syytä pelkoon. Toisaalta Venäjällä on taipumusta "Mainilan laukausten" kaltaisiin provosoiviin toimintoihin. Mistäkö tiedä`? En mistään, mutta olen 41-luvulla syntynyt ja kuulluut, että vaikka voissa paistaisi, niin joku on sellainen kuin on.

    Äänestä

Ajat ovat muuttuneet. Venäjästä on tullut markkinatalousmaa. Sen vienti suuntautuu paljon EU-alueelle.
Sekin kaasuputki Suomenlahden pohjia pitkin on tarkoitettu tuomaan elintärkeää länsivaluuttaa.
Niin se vaan tytöt ja poijaat, että kauppa se elättää eikä kalavesi yli satamiljoonaista kansaa.
Ainahan sitä isotella ja uhitella täytyy. Tässä hiljan sammui olymiatuli Sotsissa. Isot rahat siihen uhrattiin. Tais tulla vähän kättä päälle ja käsirahaakin.

Teksti TV-sivun 895 Viikkomakasiinissa Jarmo Somppi tänään sanoo:

Sen verran utelias on aina syytä olla että haluaa nähdä vielä huomisen.

Uskon, että isompi kahina tälläkin kertaa piimii. Sellaselta vihreen teen lehdet kertovat.

Äänestä

harmi ku meni ohi, miten ne niin huonosti kohti ampu, vai oli se vain pelotteluksi tarotettu

Äänestä
  • No kyllä säikähdys on suuri, kun vallastaan kiinnipitävä presidentti karkaa ulkomaille ja anoo kirjeitse naapurimaan joukoilta, että nämä menisivät taistelemaan hänen puolestaan isänmaansa kamaralle ja tappamaan hänen äänestäjiään.

    Kuten olen sata kertaa Koivistoa siteerannut, ei pitäisi provosoitua kun provosoidaan.

    Äänestä

Koivistot, Tellu ja Manu: Seuraamme Ukrainan tapahtumia sydän kylminä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_9870 kirjoitti:

Janukovitsh astui Venäjällä julkisuuteen ja valitti, että häntä kohti oli ammuttu Ukrainassa.
Sen sijaan, että ymmärtäisi, miltä tuntuu, kun omat ampuvat, hän syöksyi Venäjälle pelastaakseen henkensä. Häntä ei ole syrjäytetty, hän vain on astunut syrjään, perheineen.

Niin toimii aito poliitikko!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu