Hallituksen tiedettä?

Tuoreessa Suomen Kuvalehdessä oli Tiina Raevaaran ansiokas tiedepoliittinen kirjoitus, joka kannattaa nostaa esille täälläkin. Asialla on yhteys myös palstan aiheeseen.

http://suomenkuvalehti.fi/tarinoitatieteesta/tiede-ei-ole-hallituksen-orja/?shared=530-ca2570bc-999

Hallitus on siis suuressa viisaudessaan päättänyt, että osa nykyisestä tutkimusrahoituksesta tullaan ohjaamaan niin kutsuttuun "strategiseen tutkimukseen", mikä puolestaan tarkoittaa, että hallituksen poliittinen tahto määrittelee sen, mikä tutkimus "yhteiskunnallisesti tärkeänä" tuota rahoitusta saa ja mikä taas ei. Tuo raha on pois mm. Suomen Akatemialta ja Tekesiltä.

Asiassa piilee useita merkittäviä ongelmia:

1) Poliittinen johto ei ole välttämättä kykenevä päättämään (tai edes halukas pohtimaan), mikä tutkimus on tärkeää saati yhteiskunnallisesti hyödyllistä.

Ministereiltä ei edellytetä tieteellistä osaamista tai sitoutumista tieteen metodologiaan, joten ilmeisenä vaarana on paitsi tuon "hyödyn" väärinarviointi, niin myös osan rahoituksesta valuminen silkalle huuhaalle.

Kataisenkaan meriitit eivät ole tässä suhteessa kaksiset: "tapaus Himanen" on tuoreessa muistissa. Millä eväillä sitten tulevat ministerit tekevät tutkimusrahoituspäätöksiä usein täysin heidän oman koulutusalueensa ulkopuolelta? Epäilen henkilökohtaisten mieltymysten tulevan olemaan merkittävä tekijä.

2) Akateemisen tutkimuksen poliittinen riippumattomuus ja tieteen autonomisuus laajemminkin kyseenalaistuu.

Poliittiset rahoituspäätökset ovat poliittisia päätöksiä ja hallituksella voi olla houkutus käyttää tuota rahoitusta omien poliittisten tarkoitusperiensa edistämiseen yleisen edun kustannuksella.

Asian kristalloimiseksi tässä sopii heittää natsikortilla: Hitlerin Saksassa pyrittiin poliittisen agendan edistämiseksi etsimään tieteellisiä todisteita arjalaisen rodun ylemmyydestä - ja kyllähän sellaisia "todisteita" sitten "löydettiinkin", kun riittävän kovasti etsittiin. Neuvostovenäjällä taas evoluutiobiologia korvattiin lysenkolaisuudella sosialismin tuottaman "ylevän neuvostoihmisen" tieteellistämiseksi. Tiedettä käytettiin molemmissa tapauksissa törkeällä tavalla poliittisen agendan edistämiseen tutkimusetiikan kustannuksella: havaintoja väärennettiin, tuloksia vääristeltiin ja siinä samalla aiheutettiin mittaamatonta kärsimystä monille ihmisryhmille. En tietenkään usko, että Suomessa tuon luokan väärinkäytöksiin syyllistyttäisiin, mutta pienemmässä mitassa poliittisten tavoitteiden kannalta edullisemmilta vaikuttavat tutkimukset olisivat melkoisen varmasti etulyöntiasemassa rahoituspäätöksiä tehtäessä täälläkin.

3) Poliittista rahoitusta saavat kohteet olisivat käytännössä tilaustutkimusta, johon liittyvät kaikki tilaustutkimusten yleiset ongelmat.

Kuten Raevaara sanoo: tilaustutkimukset ovat usein kapea-alaisia, lähtökohdiltaan ja kysymyksenasetteluiltaa rajoitteisia. Pahimmillaan ne voivat olla suorastaan tavoitehakuisia: mieleen tulevat tupakkateollisuuden aikoinaan rahoittamat tilaustutkimukset. On suorastaan pelottava ajatus, että hallituksen päätöksentekoa perusteltaisiin hallituksen itsensä tilaamilla tutkimuksilla.

Onko sitten syytä huoleen?

Kyllä on, tässä eräs skenaario Suomesta vuonna 2015: eduskuntavaalit huhtikuussa päättyvät odotetusti opposition voittoon ja uuden hallituksen rungon muodostavat perussuomalaiset, keskusta ja kristilliset. Millaista tiedettä mahtaisikaan tuo hallitus rahoittaa, jos tiederahoituspäätöksistä vastaisivat esim. Timo "sakramentti" Soini ja Päivi "Raamattu käy lakien yli" Räsänen?

Hallituksen päätösvalta tutkimusrahoituksen suhteen tulisi ehdottomasti pitää nykyisellään s.e. varsinainen tieteellinen työ ei ole suunnitellun kaltaisessa poliittisessa ohjauksessa.

Muutoksia tarvittaisiin kyllä muuallakin: tiedettä on voitava hyödyntää päätöksenteossa nykyistä paremmin ja se taas edellyttää yliopistojen aktivoitumista nimenomaan yhteiskuntasuhteiden, tiedotuksen ja yleisönvalistuksen osalta. Ehkä Suomeenkin tarvittaisiin tieteen kansantajuistamisen professuureja, ja ainakin tiedeväen tulisi osallistua nykyistä aktiivisemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun.

10

248

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jyrrrrrrrr

      Asiaa puhut illu.

      Ilman terävää asiantuntevaa otetta tieteeseen käy niin kuin on jo käynytkin että huimia summia jaetaan uskomustieteisiin, ts. pseudotieteisiin.

      Ehdotankin että perustettaisiin minun johdollani tutkijaryhmä joka olisi kyllin pätevä erottamaan kaikesta yliopistollisesta tutkimuksesta uskomuspuolet poiskarsittavaksi.
      --Ensimmäisenä lentäisi pihalle valtava määrä evo-uskomuksia ja finnteologinen tiedekunta lakkautettaan typerine omanpäänteologioineen kokonaan.

      • >Ehdotankin että perustettaisiin minun johdollani tutkijaryhmä joka olisi kyllin pätevä erottamaan kaikesta yliopistollisesta tutkimuksesta uskomuspuolet poiskarsittavaksi.

        Mahtava idea, mutta mihin numeroon tutkijaryhmän kokoajan tulisi soittaa ja ketä kysyä?
        Vaarana on sekin, että ryhmän johtoon kutsutaan joku teko-jyreistä.

        Koska näin on, ehdotan ryhmän johtoon itseäni. Yksityisviestin voi jättää suomi24:n kautta, ja se päätyy varmasti oikealle henkilölle.

        Alankin nyt tarkkailla viestejäni.


    • hyrr-ryrr

      No, onneksi jyrri ei pääse tekemään näitä päätöksiä. Varmasti kyllä oppikirjat laitettaisiin uusiksi ja erinäiset kreationistiset tiedekunnat nousisivat ympäri maata. Sieltä varmaan tulisi ”polittisessa päätöksenteossa hyödynnettävää tietoa” kun kreationistit todistaisivat avioliiton todellisen luonteen ja kaikennäköiset homoliittoaloitteet voitaisiin suoralta kädeltä hylätä.
      Abortti kiellettäisiin koska elämä alkaa erektiosta. Sosiologeille jäisi tehtäväksi miettiä perinteisen avioliittokäsityksen murtumisen ja homoseksuaalisuuden vaikutusta yhteiskuntamme moraaliseen rappioon ja talouslamaan.

    • Aiheesta on ollut artikkeli tms. aiemminkin jossakin, ehkä vuosi sitten. Mielestäni tämä erittäin kyseenalaista ja kysymyksiä herättävää.

      Poliittinen ohjaus on tieteen turma varsinkin jos sillä ohjataan sellaisia tieteenaloja joilla voidaan vaikuttaa yleisen mielipiteen muodostukseen yhteiskunnallisista asioista ja en hirveästi luota siihen etteikö tätä käytettäisi myös politiikan välineenä.

    • Minäpä veikkaan että hallitus suuressa viisaudessaan päätyy antamaan rahaa tyhjänpäiväiselle "strategiselle" tutkimushankkeelle joka pohtii kuinka maahan saataisiin uusia Nokioita, tuottamaan tarpeettomia tingeltangeltavaroita massojen ostettavaksi.

      • Rahaa, siis ison tukun rahaa.


    • tieteenharrastaja

      Varmuuden vuoksi kannatan tuots, vaikka asia on kyllä mutkikkaampi:

      "Hallituksen päätösvalta tutkimusrahoituksen suhteen tulisi ehdottomasti pitää nykyisellään s.e. varsinainen tieteellinen työ ei ole suunnitellun kaltaisessa poliittisessa ohjauksessa."

      Ukiopuolelta tapahtuvassa tieteellisen tutkimuksen ohjauksessa taloudellisten tai yhteiskunnallisten painotusten pohjalta vaikkapa reurssien tai rahankäytön kautta.
      on ainakin olme erilaista tasoa:

      1 Tutkimuksen ongelma-alueiden osoittaminen
      2 Tutkimusongelmien määrittely
      3 Haluttujen tutkimustulosten ilmoittaminen

      Yhtä ilmeistä kuin kolmannen tason tapauksen ehdoton vahingollisuus tutkimukselle on mielestäni ykköstason täysin puuttuminen muusta kuin ehkä' perustutkimuksen alueelta. Koska tutkimuksen resursit tulevat tutkimuken ulkopuolelta, on täysi vapaus läpi linjan varma keino aiheuttaa niiden matala taso myös läpi linjan, ja myös tutkimuksen itsensä laadun romahdus.

    • Eikö kreationisteilla ole tästäkään asiasta mitään järjellistä sanottavaa?

    • Heikki N O Kannosto

      Hallitus ei ole asiantuntija millään osa-alueella.
      Suomen hallitukset kiitävät tästä syystä virheestä toiseen.
      Maailma on yksinkertaisten ihmisten hallinnassa ja he vievät maailman tuhoon.
      Hallituksen päätökset ohjaavat niin tiedettä kuin yhteiskunnan muitakin osa-alueita.
      Markkinatalous ei palvele kansaa vaan pääomaa!

    • korruptioevokki

      1. Linnaan tuo korruptoitunut kaksikko.

      Siis linnan juhlille sillä hehän ovat menestyneitä suomalaisia mitä rahankulkeutumiseen omiin taskuihin tulee.

      Kauppaneuvoksen arvonimi kummallekin.


      Korruptio on täten osoitettu evolutionistisesti yksilön edeun mukaiseksi joten kaikki vilpitön kiitos ja kunnia heile.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      62
      1208
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      613
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe