..kaipailisin tänä maanantaisena aamuna vähän pohdintojanne..;)
Mutta ihan ensimmäiseksi toivotan kaikille lukijoille/kirjoittajille, kaikille ihanille ihmisille, jotka pyrkivät tällä palstalla rakentavaan keskusteluun, oikein antoisaa maanantaipäivää ja viikon aloitusta!
Olkoon tämä viikko jokaiselle jollain erikoisella, pienelläkin, tavalla hyvä viikko.
No niin ja nyt sitten tuosta riitelemisestä.
On väistämätöntä, että parisuhteessa, missä tahansa ihmissuhteessa tulee välillä riiaa. Kovaakin riitaa.
Mutta miten oppia riitelemään niin, että siihenkin saisi jonkinlainen otteen, hallinnan, ettei riita vain lisääntyisi ja lisääntyisi ja lopulta rikkoisi pysyvästi jotain?
Tai että riidan jälkeen tarvitsisi kokea huonoa omaatuntoa, että riitautti esim. itse jonkin asian? Sanoi suoraan jotain sellaista, josta toinen/toisen ärsyyntyivät ja josta lopulta seurasi valtava sota.
Kertokaa kokemuksianne riidoista. Oletteko oppineet riitelemään paremmin vähitellen? Mitä riidan aikana pitäisi ottaa huomioon?
Mistä riidat yleensä syntyvät? Voiko niitä välttää ja miten? Onko hyvä edes yrittää välttää riitoja parisuhteessa/ystävyys/kaverisuhteissa?
Miksikö tätä kyselen tänä aamuna...! No arvatkaapa..;)
Loppusanat: Mutta rakkaat ihmiset, ei tehdä tästä riitelevää ketjua, vaan keskustellaan rakentavaan sävyyn riitelystä. Pakko sanoa tämä tähän loppuun ja toivon todellakin, että minua kerrankin kunnioitetaan aloituksen tekijänä.
Mutta ihan ensimmäiseksi toivotan kaikille lukijoille/kirjoittajille, kaikille ihanille ihmisille, jotka pyrkivät tällä palstalla rakentavaan keskusteluun, oikein antoisaa maanantaipäivää ja viikon aloitusta!
Olkoon tämä viikko jokaiselle jollain erikoisella, pienelläkin, tavalla hyvä viikko.
No niin ja nyt sitten tuosta riitelemisestä.
On väistämätöntä, että parisuhteessa, missä tahansa ihmissuhteessa tulee välillä riiaa. Kovaakin riitaa.
Mutta miten oppia riitelemään niin, että siihenkin saisi jonkinlainen otteen, hallinnan, ettei riita vain lisääntyisi ja lisääntyisi ja lopulta rikkoisi pysyvästi jotain?
Tai että riidan jälkeen tarvitsisi kokea huonoa omaatuntoa, että riitautti esim. itse jonkin asian? Sanoi suoraan jotain sellaista, josta toinen/toisen ärsyyntyivät ja josta lopulta seurasi valtava sota.
Kertokaa kokemuksianne riidoista. Oletteko oppineet riitelemään paremmin vähitellen? Mitä riidan aikana pitäisi ottaa huomioon?
Mistä riidat yleensä syntyvät? Voiko niitä välttää ja miten? Onko hyvä edes yrittää välttää riitoja parisuhteessa/ystävyys/kaverisuhteissa?
Miksikö tätä kyselen tänä aamuna...! No arvatkaapa..;)
Loppusanat: Mutta rakkaat ihmiset, ei tehdä tästä riitelevää ketjua, vaan keskustellaan rakentavaan sävyyn riitelystä. Pakko sanoa tämä tähän loppuun ja toivon todellakin, että minua kerrankin kunnioitetaan aloituksen tekijänä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olen huomannut että riidat syntyvät usein väärinkäsityksistä.
Itse olen sellainen että jos tyttöystäväni sanoo minulle, että hän lähtee pyöräilemään, niin oletan että hän käy ajamassa lenkin ja tulee sitten kotiin.
Hänen mielestään taas jos hän sanoo että käy pyöräilemäsä, niin siihen voi sisältyä sitä että hän meneekin jonkun kaverinsa luo tai että käykin oluella.
Tällaisesta saatan suuttua, en itse siitä asiasta mitä hän teki, vaan siitä että OLETIN muuta kuin mitä hän oli jo etukäteenkin suunnitellut tekevänsä.
Eli saatan suunnitella omat tekemiseni sen aikataulun mukaan että hän on poissa max tunnin, mutta sitten totuus onkin että hän on menossa 8 tuntia. Ei siinä mitään, muta olisi ollut kiva tietää etukäteen...
Eli väärinymmärrystä koko asia alusta loppuun ja riita pystyssä... :(
Tuo oli vain 1 esimerkki, mutta se logiikka on siinä takana mitä haluan tuoda esiin ja mistä ainakin itse suutun (en voi sille mitään)...
Uskon että kaikista eniten toista osapuolta ärsyttää se ettei toinen myönnä omia virheitään ja jos toinen asettaa itsensä yläpuolelle.Noh,syitä voi olla niin monia...
Mutta mitä rakentavaan riitelyyn tulee,mielestäni ei tulisi loukata toista haukkumalla.Jos riidellään jostain asiasta,niin riidellään sitten siitä asiasta,eikä kasvateta riitaa muistelemalla vanhoja juttuja tai yleensä vetämällä asiaan kaikkia helkutan asioita.Ääntäkään ei tarvitse korottaa,se ärsyttää toista lisää.Tulisi huomioida oma itsehillintä,mikä varmasti monelta usein pettää =)
Itse kun suutun,alkaa sydän hakkaamaan ja suusta saattaa tulla sammakoita.Onneksi me ihmiset osataan pyytää anteeksi.Ainakin suuri osa meistä.Se on ihan totta,tämä vanha klisee että riita puhdistaa (ainakin välillä) ilmapiirin.
Riitely.
Minun heikko kohtani.
En osaa riidellä.
Minä menen lukkoon, pala nousee kurkkuun ja itku tunkee väkisin silmäkulmasta.
En osaa riidellä parisuhteessa.
Olen kyllä kuullut että riita puhdistaa ilmaa mutta miten sitten kun pelkkä ajatuskin riidasta saa minun pakokauhun valtaan..?
Meillä riidellään todella vähän. Yleensä kinaamme jostain aivan typerästä asiasta, kuten siitä, onko amatsoneja ollut oikeasti olemassa. Vähän aikaa puhisemme, toinen ehkä lähtee hetkeksi kävelylle ja sitten jo halitaan ja hirnutaan omalle lapsellisuudelle. Tämäkin on kyllä vähentynyt suhteen edetessä.
Itselläni on aika vähän kokemusta riitelystä yleensäkin. Mutta yksi asia mielestäni on hyvin tärkeää. Itsehillintä. Sen avulla pystyy pitämään suuttumuksensa suitsissa ja välttää sanomasta niitä asioita, joita joutuu katumaan lopun elämänsä. Sanon tämän siltä pohjalta, että olen itse (harvoin) suuttuessani täysi perkele ja omistan miekanterävän sanaisen arkun tarvittaessa. Roima annos malttia kuitenkin pelastaa pahoilta vammoilta niin itsen kuin muutkin.
Niin, mistä ne riidat syntyvät? Vaikea kysymys. Siitä, että ei pohjimmiltaan ollakaan valmiita hyväksymään eriävää näkökulmaa. Pelosta. Epävarmuudesta. Väsymyksestä ja stressistä hyvin usein. Liian jyrkistä asenteista. Halusta hallita ja haluttomuudesta tulla hallituksi. Siitä, että asiat eivät enää olekaan raiteillaan. En tiedä, joka tapauksessa riitaa tulee aika ajoin ja siitä on vain osattava selviytyä.
Jos tuntee tarvetta riidellä, on parasta opetella pyytämään ja ennen muuta antamaan anteeksi. Se ei ole niin helppoa kuin luulisi. Anteeksi antaminen estää asioiden hautumaan jäämisen, kunnes taas pullahtavat esille jossain heikossa kohdassa. Minusta tärkeää on, että voi riidellä turvallisesti. Niin, että riidalla on se paikkansa, sen jälkeen siitä sovitaan, ehkä puhutaan ja asia on sen jälkeen pois kuviosta.
Jokin aika sitten juuri ihmettelimme mökötystä. Meillä se on aivan mahdottomuus - kumpikaan ei kykene olemaan hiljaa puolta tuntia kauempaa, koska siinä ajassa viimeistään tulee jotakin sellaista mieleen, joka on pakko päästä kertomaan toiselle.
niinpä, riidellä voi monin eri tavoin ja osoittaa mieltään. jäin itse miettimään eniten (mietin kaikkia kirjoituksia lukiessani) laikan kirjoittamaa. Juuri näin itsekin toimin tai ajattelen yleensäkin nykyisin riidoista tai mielipide-eroista. Aiemmin en oikein hallinnut kumpaakaan, vaan menin kuin jäänmurtaja, ryminällä ja paukkeella, mutta kyllä se oikeastikin on niin että riitely on myös taiteenlaji, ja se sanojen asettelu...
Nykyisin minulta saa hyvinkin erilaiset, toisenlaiset tavat purkaa pattitilanteet kuin joskus aikaisemmin, riitelyä tietty unohtamatta kokonaan...
Kyllä se riitely puhdistaa ilmaa, riipuen tietenkin kenen kanssa kinaa.
Kumma kyllä, seurustellessani emme koskaan oikein riidelleet, ja itsekin kun jotain sanoi niin sitä mietti sanomisiaan( tiesin että kumppanilla sana hallussa)itsellekin olisi vain tullut huono mieli heti kohta , mutta ei ollut tarvetta tai halua koskaan testata millainen loppupelissä..=) Jotain pientä mutta kyllä se jonkun ajan kuluttua oli jo mennyttä.
hmm.. kaikesta voi oppia, jopa tavoista riidellä.
Hyvä aihe. Riidat pitäisi käydä suuttumatta. He, teepäs se! Minäpä kerron yhden vanhiksen näkökulmasta (itteni tietysti). Olen ollut temperamentiltani nopeasti suutahtava ja toivottoman nopeasti leppyvä (aina harmittanut, liian nössöä).
Jo iät ajat sitten kiivailu on jäänyt politiikkaan ja muihin näkemyksellisiin asioihin, ja erityisesti juuri ASIOIHIN, lähi-ihmisiin (työkaverit mukaan lukien) se suuntautuu harvemmin (sen sijaan tiekkariin tuhka tiheään ja äh, kanssa-autoilijoihin). Mutta kun suutahdan, on ihana tietää, että siinä lähellä on ihminen tai ihmisiä, joille sen voi näyttää. Vaikka olisivat puuskan kohteena, ei vain todistajina. Aika pian pyydän anteeksi tai pahoittelen purkausta, mutta sympaattista tilanteessa on se, että kaiken tuon voi tehdä, ja se jotenkin ymmärretään, puolin ja toisin, myös minä ymmärrän heidän/hänen purkauksensa.
Hymyilevän nukkenaamion ylläpitäminen on luonnotonta, samoin muu liiallinen näytteleminen.Teeskentely, että mitään mainittavaa ei ole tapahtunut, vaikka on.
Kummassakaan pitkässä suhteessani ei riidelty paljoakaan, mutta kyllähän asioita tuppaa kertymään listalle, ei välttämättä agendaksi asti. Kasautuvaa kamaa, pientäkin, pitäisi käsitellä jotenkin tiheämmin, vaikkei se tuntuisi erityistä huomiota vaativankaan sinällään. Ensimmäiselle nalkutin kai vain juomisista, varmaan turhaan, mutta mulla on jonkinlainen trauma juoppouspelkoa kohtaan, se ensimmäiseni oli ihanan rauhallinen suvereeni tyyppi, ei äkäillyt. Toinen taas ei pystynyt väittelemään suuttuneena mistään, näin vain hennon pelästyneen selän. No eihän sellaiselle voi pauhata, pitää ruveta hellyttelemään ja asiat jää puhumatta. Ei sekään hyvä.
Perheen kuopuksena ja lapsuustappelut läpikäyneenä tajusin, että fyysisillä voimilla en pärjää, otin turpavärkin käyttöön ja jalostin sen aika lahjakkaaksi. Viileä sarkasmi olisi tuhoisin keino, huomasin hallitsevani sen hyvin, mutta. Mutta en nauttinut siitä, en sillä tavoin saaduista voitoista, jotenkin oli oikeutetumpaa käydä riidat suuttunena, tunnetta tulvillaan. Ja hävitä, silloin aina yleensä häviää, viileänä voittaa. Riidoissa ei voittaminen ole se clou, vaan se, että ärsyttäviä asioita edes jotenkin tuodaan esiin ja koetetaan käsitellä, kukin kyvyillämme.
Anna periksi 51%. Se ei ole paljon enemmän kuin riita puoliksi. Ja ennen kuin tulee pimeää. Tämä oppi on peräisin isältäni.
Ihmiset ovat yleensä viattomampia kuin itse uskovat. Myös sinä itse. Tämä on peräisin Dostojevskilta.
Itseäni viisaampia siteeraan...
..pohdinnoistanne.
Kyllä tuota riitaa pitää vielä opetella tämän rakkaani kanssa, sillä hän ottaa niin tosissaan sanani ja lepytellä saan puolitoista päivää.
Eihän sitä niin pitkään jaksa kukaan toisen mykkäkoulua..;) En minä ainakaan..:D
..tuossa pari päivää sitten erään ystävättäreni kanssa riitelyn kompastuskivistä eli juuri siitä hetkestä, kun ollaan riitelyn ytimessä, joka voisi laukaista koko riidan vielä hurjemmaksi tai loiventaa sitä vähitellen tai jopa saada loppumaan kokonaan.
Pir kirjoitti jotakin muistaakseni taitolajista. Joo joo, mutta minkälaista taitoa tarvittaisiin..:)
Minua kiinnostaisi tietää, mitä riitelytekniikoita käytätte? Tiedän liikaakin siitä, mistä riidat syntyvät..:D Mutta se tieto ei sinällään vielä auta, koska ihminen on tunteellinen paketti ja joskus tunteet kuohahtavat ja sanatulva ryöpsähtää suusta..
Onko siis mitään hyväksi havaittua tekniikkaa, jolla jotenkin voisi hallita riitatilannetta ilman, että myöntyy liikaa toiselle?
Vai olenko liikkeellä mahdottomilla vesillä, jos yleensä yritänkään hallita riitatilannetta?
..siin taiteen ala, heh!
Minkähän tyyppisestä taiteesta mahtaisi olla kysymys?
Riiteleminen suuttumatta on mielestäni sanailua, väittelyä ja vasta suuttuminen muuttaa sen varsinaiseksi riidaksi. Onkohan tämä näin?
Kuitenkin tarkoitan, että juuri, kun kumpikin on jo suuttunut ja sanoja tulee niin paljon, ettei ehdi puoliakaan rekisteröidä, niin mitä juuri siinä kohtaa pitäisi tehdä.?
Jos toinen lähtee ulos, niin ainakin itse suutun vielä enemmän.
Jos toinen syyttelee, suutun vielä enemmän.
Eli onko tässä sittenkin kysymys samasta kuin pillastuneen hevosen taltuttamisessa?
Miten se muuten tehdään?
Kertokaa, kun en tunne hevosia kovinkaan hyvin. Vain naapurin pollen, joka katselee vetisillä silmillään aidan takaa ja minä vien pikkutyttönä sille salaa leipää. [Ote lapsuuteni muistimaisemista.]
Jaa-a, tuohon on vaikea vastata, koska ihmiset ovat riidellessäänkin niin erilaisia. Mielestäni voi suuttua ja raivota mutta siinäkin voi toimia sen verran itsehillinnällä, ettei anna asioiden paisua yli, sellaisiin älyttömyyksiin, jotka tosissaan kaduttavat myöhemmin ja jättävät arpia.
Tuskinpa kyse on taiteesta. Ihmisluonteen pienoisesta ja kroonisesta heikkoudesta ennemminkin; siitä pienestä lapsesta, joka on koteloitunut sisikuntaamme. Se on vain sulatettava. :)!
Itselleni kyllä pienen aikalisän otto toimii vallan mainiosti, tunteet pääsevät vähän viilentymään puolin ja toisin. Niinhän sitä urheilussakin vihelletään peli hetkeksi poikki, kun tulee liikaa sähellystä. Mutta se ei saa kestää liian pitkään. Ei siis mitään illaksi baariin ja hiipien keskiyöllä kotiin vaan pikku happihyppy tai toiseen huoneeseen hetkeksi tasaantumaan.
Ainakin isäni, joka nuorena miehenä ajoi paljonkin hevosilla, sanoi, että niissäkin oli erilaisia yksilöitä. Toiset talttuivat määrätietoisella mutta lempeällä toppuuttelulla, toiset vain vauhkottuaan aikansa ja huomattuaan sitten, ettei mitään vaaraa olekaan. Hevoset ovat tunnetusti hieman säikkyjä ja useimmiten pelästyvät jotain aivan turhaan. Joten pätee kaiketi ihmisiinkin..
Mutta eikös sen murun kanssa löydy ne oikeat konstit, kun yhdessä elelee? Niin ainakin meillä on käynyt.
.."..eikös ne murun kanssa löydy ne oikeat konstit.."
Löytyy moneen, mutta juuri tähän riitelyyn ei näytä löytyvän. Sen kerran, kun riitaa ilmaantuu, niin aina ollaan samassa veneessä, mutta täysin keskellä avomerta ja hitsin keikkuvassa kaarnalaivassa..;)
Kippis ja kulaus sovinnolle, mutta kun siihen sovintoa edeltäneeseen hau-hau-hau-hau-matsiinkin vielä keksisi jotakin uuttaa...!