masennus

oon 13v tyttö. mielestäni ihan kaunis, sitö ovat muutkin kehuneet. normaalivartaloinen. olen siis masentunut ja kerron mistä kaikki alkoi:
olin 2 ja 3-luokilla rohkea, iloinen ja hieman pullea tyttö. no, minua alettiin kiusata ja pahasti kyllä. sen jälkeen olen muuttunut hiljaiseksi paskanaamaksi. nykyään minua pidetään hiljaisena, enkö olee suosittu luokallani. johtuu kiusaamusesta hiljaisuuteni, en vain uskalla puhua, varsinkaan pojille. kaipaisin silti hellyyttä pojilta ja tulen onnelliseksi jos joku poika edes hymyilee minulle! en tosissani ole ollenkaan hiljainen muutakuin passkapää kiusaajani takia! inhoannn häntä niin paljon. sitä hirveää naamaa! ärsyttää myös se että kaverini pitää minua hiljaisena vvaikka en vuttu ole! tai en halua olla! olen hyvin masentunut myös vanhempien erosta. KAIKESTA! myös samainen kaverini teki masennustestin. oli kuulemma sen mukaan masentunut! miten vittu hän voi olla masentunut??!! mikä hänen elämässäään on vikana, lellitty pentu vain! elämäni on perseestä, sen sanon. en siis ole kiusaamisesta kertonut kellekkään. olisiko aika? loppunut on, hirveät traumat vain.

asiallisia vastauksia.
anteeksi k-virheet, kirjoitin puhelimella.
6112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Moi :) onko sulla kikii?

Äänestä
  • "miten vittu hän voi olla masentunut??!! mikä hänen elämässäään on vikana, lellitty pentu vain! elämäni on perseestä"...Mitä tähänkin nyt sanoisi? Kaverillasi voi olla vaikka mitä ongelmia mistä ei ole sinulle kertonut, tai asioita mitä itse et pidä vakavina, mutta kaverillesi ne ovat. Pahinta mitä voit tehdä kun joku kertoo sulle masennuksestaan on väheksyä hänen ongelmiaan.
    Ja tosiaan olet vasta 13-vuotias, joten voin sanoa että kyllä se muuttuu paremmaksi. Ja voit käydä vaikka terapeutilla tai koulukuraattorilla ym. jos sun mielestä tarvitset jotaan neuvoja/apua.

    Äänestä

Itse olen 12 v tyttö, ihan normaali vaikken kehutukaan. En juurikaan kiusattu, kaikki vain väen vängällä välillä tahtovat ärsyttää. Minun elämässäni on kaikki kohdallaan(lukuun ottamatta erään sukulaisen syöpää, muttei se liity tähän joten sanon että kaikki tähän aiheeseen liittyen on elämässäni kunnossa). Siitä huolimatta olen lukemattomia öitä nukahtanut omiin kyyneliini ja siihen, kun elämä puskee päälle. Sitten tein masennustestin. Näytin sitä äidille. Äiti ei uskonut. Sitten minun piti pakottaa äiti viemään minut koulukuraattorin puheille. Se auttoi tosi paljon, ja en enää itke usein. Koulukuraattori - vaikka saattaakin olla hieman juron oloinen - on ehkä paras mahdollinen apu, mitä tulee huolista puhumiseen. Sinun kohdallasi en uskalla sanoa että uskon että valehtelet, mutta jos sinulla on energiaa käyttää noin paljon huutomerkkejä ja aliarvioida ystäväsi elämäntilanne, josta hän ei ehkä ole sinulle kertonut, sinullakin on asenteen parantamisen varaa. Mutta masennukseesi liittyen vielä enemmän: jos masennuksesi johtuu vain yhdestä kiusaajasta, kehotan vain että jätät omaan arvoonsa. Ei se ole ketään auttanut että ottaa kaikki jutut täydestä ja alkaa vihata itseään toisen äliömäisyyden takia.

Äänestä

joo oon ollu kuraattoril jo -ei apua

Äänestä
  • Koulukuraattorin idea on et siä käydää mont kertaa ja jossei aut se ohjaa eteenpäi esim psykologil

    Äänestä

  • Miksi siitä ei ollut apua?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


elämähuonosti kirjoitti:

oon 13v tyttö. mielestäni ihan kaunis, sitö ovat muutkin kehuneet. normaalivartaloinen. olen siis masentunut ja kerron mistä kaikki alkoi:
olin 2 ja 3-luokilla rohkea, iloinen ja hieman pullea tyttö. no, minua alettiin kiusata ja pahasti kyllä. sen jälkeen olen muuttunut hiljaiseksi paskanaamaksi. nykyään minua pidetään hiljaisena, enkö olee suosittu luokallani. johtuu kiusaamusesta hiljaisuuteni, en vain uskalla puhua, varsinkaan pojille. kaipaisin silti hellyyttä pojilta ja tulen onnelliseksi jos joku poika edes hymyilee minulle! en tosissani ole ollenkaan hiljainen muutakuin passkapää kiusaajani takia! inhoannn häntä niin paljon. sitä hirveää naamaa! ärsyttää myös se että kaverini pitää minua hiljaisena vvaikka en vuttu ole! tai en halua olla! olen hyvin masentunut myös vanhempien erosta. KAIKESTA! myös samainen kaverini teki masennustestin. oli kuulemma sen mukaan masentunut! miten vittu hän voi olla masentunut??!! mikä hänen elämässäään on vikana, lellitty pentu vain! elämäni on perseestä, sen sanon. en siis ole kiusaamisesta kertonut kellekkään. olisiko aika? loppunut on, hirveät traumat vain.

asiallisia vastauksia.
anteeksi k-virheet, kirjoitin puhelimella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu