Demoni...

henkityttö-15v

Tilanne on seuraavanlainen;
Oon ollu perillä henkimaailmasta pian kolme vuotta. Kaksi ja puoli vuotta sitten löysin henkioppaani ja opin aistimaan muitakin henkiä. Meditoin, harjoitin itseäni, tein astraalimatkoja ja tutkin asioita.
Nykyään pystyn hetken keskittymisen jälkeen näkemään henget ohikiitävän hetken ajan ja tunnistamaan hyvät ja pahat henget.
Olen testannut automaattikirjoitusta, ja se toimi, mutten yleensä käytä sitä. Heilurilla saan paremmin yhteyttä että pystyn juttelemaan niille ääneen.

Ongelmaksi on muodostunut demonit/poltergeistit. Luonani vierailee n. 4-6 kertaa vuodessa demoni, useimmiten eri tyyppi joka kerta. Ne eivät satuta, mutta häiritsevät kyllä. Keskittymiskyky huonontuu, tavarat vaihtavat paikkaa kun en ole läsnä (esim. sisältä ulos) ja yöllä peittoa kiskotaan pois. En ole enää uskaltanut astraalimatkailla niin paljon sillä pelkään ruumiini valtaamista.

Kuitenkiin. On yksi demoni, joka on nyt luonani kolmatta kertaa. En tiedä mitä se haluaa ja miksi se on täällä taas, mutta pahinta on että alan pikkuhiljaa pitämään siitä. Se ei kommunikoi kanssani, mutta aion kokeilla sen kanssa heiluria. Tavallaan tämä on kamalaa, mutta tunnen jotain sitä kohtaan.

Onko kukaan muu koskaan ollut rakastunut/rakastumassa demoniin? Ja onko niillä tunteita? Mitä teen sen kanssa? (en ole uskovainen enkä välttämättä edes halua sen lähtevän)

11

680

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tutkija ghost1

      Demonia ei ole olemassa. Tarvitset apua!!!!

    • vaikka ei toukok.

      Onko nyt taas; "trollaati,,trollaati,,, trolalalalallan"?

      Hei kaikki te, taikauskoisten maailma perustuu paljolti keksittyihin myytteihin jotka ovat väärinkäsityksiä luonnollisista luonnon tapahtumista. Demoniopin kehitti taikauskoisuudessaan kirkkoisä Agustinus.

      Sinulle uskotellaan elämäsi aikana ihan kaikenlaista ja kun sulla lienee vilkas mielikuvitus niin luulet näkeväsi ja kuulevasi 'vaikka mitä'.
      Huomaat kyllä mistä "ilmiöt" tulevat jos lopetat pelkäämisen, haaveilemisen ja vapautat mielesi aivan turhista asioista ja niiden kahleista.

    • tarvitset apua

      Hyvä nuori ihminen, varoitan sinua. Olet eksynyt pimeyden valheisiin. Nyt tuo pahan voima yrittää tehdä vaikutuksen sinut seksuaalisuuden puolella.
      Mitään hvyää ei tule noiden epämääräisten demonivoimien kautta. Siitä ole saanut jo jotain aavistuksia, pelkoa ja painostusta.
      Sanoudu irti ja käänny elä'vän Jumalan puoleen. Jeesus Krsitus on noiden voimien yläpuolella ja voittanut ne Gllgatan ristillä.
      En voi muuta sanoa kuin varoittaa. Hakeudu jonkun armoitetun krtistityn puheille.

    • *Faith*

      Haluat siis apua, mutta et halua OIKEAA apua. Ongelmasi eivät ole vielä niin pahoja, jotta apu kelpaisi.

      Toisin sanoen: et ole valmis huutamaan Jeesusta avuksesi, mutta vielä olet! Toivottavasti ehdit tehdä sen ennen kuin on liian myöhäistä. Kun pirulle antaa pikkusormen, sillä on tapana viedä koko käsi.

      Niinpä jatkat samaa rataa. Leikit heilurila, kirjoittelet demonista siansaksaa ja annat seksiä demonille, jolloin se alkaa vierailla luonaisi joka yö, muuttuu väkivaltaiseksi ja tuo ennen pitkää mukanaan kymmenen parasta kaveriaan pitämään kimppakivaa kanssasi. Ne tulevat yhä näkyvämmiksi ja näkyvämmiksi ja rupeavat heittelemään sinua alas sängystäsi. Ne voivat myös yrittää kuristaa sinua, jotta sydämesi pysähtyisi ja kuolisit pelkoosi. Ja jos muu ei auta, ne repivät sinut lopulta ulos ruumiistasi ja kuskaavat helvetin tuleen.

      Tuliko selväksi?

      Jos tuli niin lopeta hengelläsi leikkiminen ja HETI! Henkioppaasi on pelkkä demoni eikä sinulla ole mitään henkien erottamisen armolahjaa. Hyviä henkiä ovat Pyhä Henki ja enkelit, ja heihin saat yhteyden rukoilemalla. Et tarvitse mitään heilureita etkä automaattkirjoituksia!

      Heität kaikki okkultistiset kirjat, musiikki, elokuvat, tv-ohjelmat, pelit, pelikortit, esineet ym. ja HETI! Pistät ne vain palasiksi ettei kukaan voi enää niitä käyttää ja viet ulos roskikseen. Etkä osta uusia! Heilurileikit ja automaattikirjoitukset päättyvät Jeesuksen Kristuksen nimessä tähän ja tästä lähtien luet Raamattua joka päivä:
      http://www.evl.fi/raamattu/

      Iltarukoukseksi luet ainakin kahden viikon ajan Psalmin 91
      http://www.evl.fi/raamattu/1992/Ps.91.html, jotta demonit pysyvät loitolla.

      • *Faith*

        Korjaan: Heitä pois kaikki okkultistiset kirjat, musiikki, elokuvat, tv-ohjelmat, pelit, pelikortit, esineet ym. ja HETI!

        Ja heilureista vielä sen verran, että niiden avulla kutsutaan henkiä ja kommunikoidaan niiden kanssa. Se on sama asia kuin spiritismin pelaaminen juomalasilla ja aakkoslaudalla.

        Totta kai demonit vierailevat luonasi, kun olet ne itse kutsunut tämänpuoleiseen! Demonien kutsuminen on helppoa. Ei niitä tarvitse kauaa kutsua kun tulevat. Mutta ne eivät mene pois, jos et komenna niitä Jeesuksen Kristuksen nimessä pois. Eivätkä mene sittenkään, jos harjoitat vielä yhtäkään syntiä, joka on avannut niille pääsyn luoksesi! Siksi kaikki okkultistinen kama pitää heittää pois ja lopettaa heilurileikit sun muut typeryydet. Myös ihastumisesi demoniin on loppu nyt! Sinä haluat rakkautta, mutta demoni haluaa tehdä vain hommansa loppuun, eli toimittaa sinut saatanan syliin ja tuliseen pätsiin. Sitten se lähtee riivaamaan seuraavaa uhria.


      • hei lopeta etsi jok
        *Faith* kirjoitti:

        Korjaan: Heitä pois kaikki okkultistiset kirjat, musiikki, elokuvat, tv-ohjelmat, pelit, pelikortit, esineet ym. ja HETI!

        Ja heilureista vielä sen verran, että niiden avulla kutsutaan henkiä ja kommunikoidaan niiden kanssa. Se on sama asia kuin spiritismin pelaaminen juomalasilla ja aakkoslaudalla.

        Totta kai demonit vierailevat luonasi, kun olet ne itse kutsunut tämänpuoleiseen! Demonien kutsuminen on helppoa. Ei niitä tarvitse kauaa kutsua kun tulevat. Mutta ne eivät mene pois, jos et komenna niitä Jeesuksen Kristuksen nimessä pois. Eivätkä mene sittenkään, jos harjoitat vielä yhtäkään syntiä, joka on avannut niille pääsyn luoksesi! Siksi kaikki okkultistinen kama pitää heittää pois ja lopettaa heilurileikit sun muut typeryydet. Myös ihastumisesi demoniin on loppu nyt! Sinä haluat rakkautta, mutta demoni haluaa tehdä vain hommansa loppuun, eli toimittaa sinut saatanan syliin ja tuliseen pätsiin. Sitten se lähtee riivaamaan seuraavaa uhria.

        Lopetahan sinä tuo paasaaminen.
        Itsehän sinä ja kaltaisesi Raamattu väärennöksinenne ne "demonit" ihmisten päihin olette vuosisadat uskotelleet.


      • Senkin namusetä!
        hei lopeta etsi jok kirjoitti:

        Lopetahan sinä tuo paasaaminen.
        Itsehän sinä ja kaltaisesi Raamattu väärennöksinenne ne "demonit" ihmisten päihin olette vuosisadat uskotelleet.

        Niinhän sinä tahtoisit, jotta lapsia ja nuoria saataisiin johtaa kaikessa rauhassa harhaan!


      • ,j,j,
        Senkin namusetä! kirjoitti:

        Niinhän sinä tahtoisit, jotta lapsia ja nuoria saataisiin johtaa kaikessa rauhassa harhaan!

        Uskovaiset eivät muuta teekään kuin johtavat ihmisiä harhaan. Linnaan tuollaisesta pitäisi laittaa.


      • valkoinensusi

        Lopeta se jeesustelu ja mene hoitoon. Sairasta pelotella ihmisiä jollakin demoneilla ja helvetillä. Höpö höpö sanon minä.


    • .......,

      Miksi näin paljon uskiksia täällä? Hän tahtoo varmaan new age -pohjaisen vastauksen, ja minuakin kiinnostaisi tietää. Demonit ovat ilmeisesti alempien värähtelytaajuuksien olentoja ja varmaan kykenemättömiä nousemaan sieltä? Ihminen pystyy luultavasti karkoittamaan/harmonisoimaan ne kohdistamalla niihin valon energiaa.

    • Noitaoppilas

      Tule juttelemaan snappiin inzu_pinzu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      102
      9639
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      76
      4967
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      55
      4702
    4. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      0
      2580
    5. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      9
      2431
    6. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      105
      1662
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      45
      1458
    8. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      51
      1397
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      58
      1397
    10. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1306
    Aihe